sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Seuraavaan elämään

Moikka! ^^
Taisin luvata jonkinlaisen vuosikatsauksen ennen kuin siirrymme vuoteen 2016, eikö niin? Sitä ennen minun lienee parasta esitellä teille tänne jouluna muuttaneet lapsoset. (Joita on tosiaan huikeat kolme... Eipä ole ensimmäinen asia, jonka suhteen olen ollut melko holtiton tänä vuonna. ^^)

Minulle tuli muuten jouluna täyteen 5 nukkeiluvuotta, huhhuh! Joka meinaa myös sitä, että hyvää myöhäistä syntymäpäivää Tsukiko sekä muut joululapsoseni Lilia, Mona ja Avalon!
 


 
Tämä pieni tottelee nimeä Daphne Fray, ja on malliltaan Dal Angry. Olen kuolaillut kyseistä nukkemallia niin kauan kuin jaksan muistaa (jos nyt unohdetaan se vaihe, jolloin inhosin Angrya :'D hupsis), ja nyt vihdoin sain tartuttua itseäni niskasta kiinni ja hankittua sen. *köhköh* Olikin sitten ainoa näistä kolmesta, joka oli oikeasti harkittu hankinta.
 
Hahmosta voin sanoa sen verran, etten tule näyttämään tätä tyttöä nykyisessä kuvatarinassa. Daphne kuuluu ehdottomasti omaan tarinaansa, jonka varmaan toteutan vasta ensivuonna (kesällä ehkäpä? ken tietää!). Neidin persoonallisuus on aika hankalasti selitettävissä, joten eiköhän se käy ilmi sitten ajan kanssa. :'D
 


 
Toinen tytöistä on Dal Tina, joka kulkee nimellä Memoria Fray. Kuten samasta sukunimestä voi päätellä, kyseessä on Daphnen kaksoissisko. Memoria on kaksosista se rauhallisempi osapuoli. Hänestäkin kuulette lisää sitten, kun saan joskus aloitettua näiden kahden oman kuvatarinan.
 
Ja mitä tulee kaksikon ulkonäköihin... no, koska ostin kolme nukkea kerralla, en saanut näille kamoja hankituksi. Daphne riisti Edrielin varaperuukin, jonka olin alun perin tarkoittanutkin juuri tälle hahmolle. ^^ Ripset ja chipit ovat jokin kehno väliratkaisu, korjailen niitä sitten myöhemmin. Memoria sen sijaan tarvitsee kaiken uuden, silmiä, ripsiä ja peruukeita myöten...
Ai joo, ja obitsutkin pitäisi näille hankkia. *silmien pyörittelyä*
 


 
Sara: "Ei. En osta Barasuishouta, pärjään ilmankin."
Mieli: "Osta nyt vaan, kerrankin kuin olisi sellainen tarjolla. Katso nyt kun on hieno."
Sara: "SSHHHHHH"
Mieli: "Haluat kuitenkin."
Sara: "Ei."
 
..... ja lopputuloksen näette ylhäällä. Muistan ajan, jolloin en tykännyt Barasuishousta laisinkaan, mutta tänä syksynä tapahtui jokin kummallinen käännös asian suhteen. Tein ostopäätöksen tätä tyttöä koskien muistaakseni yhdessä yössä, enkä todellakaan kadu mitään, sillä neidistä on hiljalleen tulossa lempilapseni. Se on aika hyvin ottaen huomioon, että tämä pieni on vielä täysin stock-kunnossa.
Hänet tunnetaan nimellä Uni, eikä häntä tulla näkemään missään kuvatarinassa. Tarkoituksena olisi tehdä tytöstä unieni ruumiillistuma. Ja koska koen unet melko henkilökohtaisena, en aio pakottaa Unille minkäänlaista hahmoa ja änkeä sitä tarinoihin.
 
 
Ja sitten vielä löpinää tästä nukkevuodesta!
Kuinka monta nukkea hankin? - Yhteensä viisi.
Kuinka monta oli suunnitelmissa? - En itseasiassa ole varma. Kaksi tai kolme suunnilleen? Muistaakseni tämän piti olla välivuosi, vaan mitenkäs sitten kävikään...
Paras nukkehankinta? - Mahdotonta sanoa, jokainen oli hyvin onnistunut! Rory oli grail-Dalini, jonka saaminen tuntui luonnollisestikin mahtavalta. Alun perin minun oli tarkoitus ostaa syksyllä toinen suuri nukkeunelmani, Dal Ciel Robin, mutta tyttöä ei sitten saanutkaan enää mistään. :/ Samoihin aikoihin Edriel ilmestyi Huuto.nettiin, ja hetkeäkään epäröimättä hankin suurimman nukkeunelmani kotiin. Lieneekö tässä ollut jokin kohtalon johdatus, jaa-a. Ja sitten vielä nämä kolme joulutyttöä. Daphne oli ainoa jo aikoja sitten suunniteltu hankinta (minun piti tilata hänet jouluna, ja Memoria syksyllä. Memorian aiempi malli oli tosiaan tämä suuresti kuolaamani Ciel Robin). Tina ja Barasuishou olivat malleina aikamoisia päähänpistoja, joita olin kuitenkin syksyn mittaan haikaillut... Jokatapauksessa olen varsin tyytyväinen koko viisikkoon!
Suunnitelmia vuodelle 2016? - Olla vähemmän holtiton kuin tänä vuonna. :'D Haha ei vaineskaan, olin suunnitellut jo 9-vuotiaana vuodesta 2016 kunnon nukkevuotta, ja aionkin tämän toteuttaa jos raha vain sallii... *koputtaa puuta* Olen kamalan taikauskoinen, joten en uskalla mainita erikseen mitään tiettyä mallia, jonka aion hankkia. Grailejani kuitenkin metsästän. Kaikki on täysin tuurista kiinni, joten pitäkää peukkuja!
 
Haluan kiittää kaikkia Plastic Dreamin lukijoita nukkevuodesta 2015! Tämä vuosi on ollut elämässäni suoraan sanottuna ehkä kamalin tähän mennessä, mutta nukkevuotena tämä on ollut erinomainen. Olen saanut nukkeilusta ja teidän ihanista kommenteistanne paljon voimia, ja siksi kiitänkin kaikkia. ♥ Juhlikaahan paljon ja ampukaa raketteja! Hyvää uutta vuotta 2016!
 
- Sara


tiistai 22. joulukuuta 2015

Hei, koristellaan joulukuusi

Hei kaikki! (Ja anteeksi postailemattomuuteni, taas kerran...)
Mitäs ihmisille kuuluu? Joko odotatte joulua innolla? ^^
 
Minä en ole paljoa ulkona kuvaillut, mutta tänään keli oli hyvä ja innostusta löytyi, joten mikäs siinä sitten. Avalon ja Celiné ovat lellilapsiani, joten nämä lähtivät tällä kertaa mukaan. (Yritin myös kuvata Hinataa, mutta tiedätte varmaan sen tunteen, kun nukke näyttää hyvältä luonnossa, mutta ei kuvissa?)
 
Aion vielä tämän vuoden puolella postata jonkinlaisen koosteen (nukke)vuodesta 2015 sekä varmaankin esitellä teille muutaman asian. B) (Joilla saattaa olla tekemistä joulun kanssa, heh.) Mutta sen pitemmittä puheitta kuviin, toivottavasti tykkäätte ^^