sunnuntai 14. elokuuta 2022

Metsän kuiskaus: luku 16

 Möi c:

Tää on mun lempiosa koko kuvatarinasta!! Oon oottanut innoissani, että pääsen julkaseen tän. Aletaan olla aika loppusuoralla tarinan kanssa ja se itkettää mua enemmän ko mikään D': Eiiih

Oon muuten päättänyt, että sitten kun kuvatarina on jossain kohtaa valmis, tuun kuvaamaan syksyllä/talvella sellaisia joitain pieniä yksittäisiä tarinoita näistä hahmoista. (Kirjotan niistä myös proosatekstejä kokoajan :>)

* * *

Metsän kuiskaus

Luku 16: Rajan toisella puolen



Valve: *kuuntelee tuulta* Hhm? Mitä sinä kerrot minulle?


Valve: *puhuu metsälle* Sinä olet ollut väsynyt jo niin pitkään. Miksi sinä nyt kuiskit?


Valve: *pysähtyy kuuntelemaan*


Valve: *kurottaa kohti lehtiä* Kertokaa te minulle.


Valve: *sipaisee lehteä*


Valve: Oh, mitä-




Valve: *vapisten* Kalla? Miksi te näytätte minulle Kallan?


Valve: *hengittää raskaasti* Ellei sitten... Ei. Ei, tämä ei voi olla...


Valve: Kalla!!


Valve: *juoksee* Kalla ei voi olla... hän ei saa olla...



Valve: *löytää Kallan maasta* E-


Valve: Ei... eieieiei...


Valve: Typerä, typerä pieni tyttö, mitä sinä menit tekemään… *paniikissa* Kalla, mitä sinä teit? Minähän sanoin, että pärjään yksin. Sinun ei koskaan pitänyt tehdä mitään tällaista.


Valve: Kalla kiltti, sano jotain. Et sinä saa lähteä. Kaikista ihmisistä juuri sinun piti selvitä, nauraa ja kertoa minulle lisää kaikesta, mitä ihmeelliset silmäsi näkevät. En tullut näin pitkälle nähdäkseni sinun vain… *tärisee*


Valve: *silittää Kallan poskea* Sinä kaunis, ihmeellinen pieni...


Valve: En ehtinyt sanoa sinulle mitään, mitä olisin halunnut. Me olimme aivan alussa... Kalla, älä.


Valve: *luhistuu Kallan päälle*


Valve: Meidän sydämemme tuntevat jo. Mutta minä tahdoin… ensimmäistä kertaa koskaan, minä halusin…


Kaiku: En ole pahoillani. Hän hylkäsi minut.


Valve: Sinä.


Valve: Tämä on sinun syytäsi.


Kaiku: Tunnen sinut. Ja sinä minut. Meillä ei ole mitään keskusteltavaa. Minä… minusta tulee sinä. Olen tullut sinun paikallesi.


Valve: Kaiku.


Valve: *nousee ylös* Minä kuvittelin voivani pysyä olentona, jonka ei koskaan tarvitse tehdä tällaista. Kuvittelin, ettei minun tarvitsisi antaa tämän pimeyden löytää minua.


Valve: Mutta sinä.


Valve: Sinä tapoit hänet. Hänet. Kaikista ihmisistä.


Valve: Tulit tänne, aloit kuroa rihmojasi minun metsääni, minun ainoaan metsääni. Tapoit ihmisiä. Olisin voinut antaa sen kaiken vielä mennä, olisin todella voinut. En sinun vuoksesi, vaan itseni. En tahdo kohdata sitä pimeyttä, joka minussa asuu, en tahdo antaa sille valtaa. Mutta.


Valve: Sinä otit hänet, ja sitä minä en sinulle anna anteeksi.


Kaiku: E-en minä-


Kaiku: *perääntyy* Ä-älä-


Kaiku: *kaatuu maahan* Älä!!

Valve: Minä en anna armoa.


Kaiku: Älä... aaa-


Kaiku: Sattuu, älä!!


Kaiku: *huutaa* 



Valve: *huutaa*



?: Valve?

Valve: *hätkähtää*


Valve: *kääntyy äänen suuntaan* M-mitä...


Kalla: Valve, mitä sinä teet?

Valve: Kalla?


Valve: Kalla! Kuinka sinä...


Valve: Oletko sinä todellinen?


Kalla: Olen. Olen minä.


Valve: Sinä kuolit. Olin varma, että sinä kuolit.

Kalla: Olen elossa. Ihan tässä näin. En minä voi kuolla vielä, en nyt, kun sinä et ole vielä selvinnyt. Valve… Sinä et tahdo tehdä tuota. Tiedät sen itsekin. Sinun ei tarvitse ylittää rajaa.


Kalla: Tuota pimeyttä et ole valmis kohtaamaan itsessäsi.

Valve: Kalla… minä… *kuiskaten* Minä luulin, että kuolit.


Kalla: Sekö sinut ajoi reunan yli? Voi, Valve… Odota vielä vähän.


Kalla: *kävelee kohti Kaikua* Meidän ei tarvitse tehdä tätä näin. En kestä enää yhtään kuolemaa ja kipua.


Kalla: *istuu Kaikun viereen* Hei, Kaiku. Sinulla ei ole mitään hätää.

Kaiku: *tuijottaa Kallaa täristen*


Kalla: Kuuletko? Olen tässä. Ei ole hätää.

Kaiku: M-… missä minä olen… Sattuu...


Kalla: Turvassa. Ihan pian. Minä tiedän sen.

Kaiku: Turvassa…? Miten? Ei ole kotia. On pimeää. On niin pimeää.


Kalla: *tarttuu Kaikua kädestä* Kaiku. Minä tiedän, että sinuun sattuu. Tiedän, miten pelottavaa on kohdata tuntematon. Olet eksynyt etkä tunne itseäsi, enkä pysty edes kuvittelemaan, millaista se on. Mutta on eräs asia, jota minä tahtoisin sinulle ehdottaa.


Kaiku: E-ei… pelottaa, sattuu…

Kalla: *silittää Kaikua* Niin, ymmärrän sen. Ei hätää. Kukaan ei ole tainnut kohdata sinua oikeasti pitkään, pitkään aikaan. Näen sen sinusta. Et ole tullut kohdatuksi.


Kaiku: *kuiskaten* Ei tämä ole minun kotini. *itkee* Minä halusin niin kovasti jäädä tänne. Yritin kaikkeni. Tämä metsä tuntui hyväksyneen minut, vaikka kyllähän minä olen aina tiennyt, ettei tämä ole minun kotini… 


Kalla: *silittää Kaikua leuasta* Kauanko siitä on, kun kotisi paloi?

Kaiku: *nousee istumaan* M-minä...


Kaiku: *hädissään* Minä en muista. En muista mitään, en sitä kauanko olen ollut täällä tai kauan olin siellä, tämä kaikki spiraloi päässäni enkä ymmärrä mitään…

Kalla: Okei. Okei, ei hätää, ymmärrän. Minä… mietin erästä asiaa.


Kalla: Tiedätkö, että metsäpalo ei tapa metsää lopullisesti? Minä tulin ajatelleeksi, että koska sinä olet vielä siinä, sen täytyy tarkoittaa, että sinun kotisikin on vielä olemassa.


Kalla: On oltava mahdollisuus, että kotisi odottaa sinua.


Kaiku: E-… en minä jaksa toivoa enää. En kestä, että kotini on pelkän toivon varassa.


Kalla: Tiedän, miten hirvittävän pelottavaa se voi olla. Maailma ei anna mitään lupauksia, mutta meidän on vain luotettava.


Kalla: Minä ihan tosi uskon, että sinun kotisi on vielä tuolla jossakin. *hymähtää* Minun lyhyellä ymmärrykselläni metsänhengistä sen täytyy olla niin. Olen siis suoraan sanoen ekspertti. *naurahdus*


Kaiku: Miksi sinä tahtoisit auttaa minua?

Kalla: Totta kai minä tahdon auttaa sinua. Olet eksynyt ja kaipaat kotiisi.


Kaiku: Pelottaa. En tunne itseäni, en muista nimeäni. Entä, jos kaikki ei koskaan palaudu ennalleen?


Kalla: *tuijottaa hiljaa* Kaikki ei aina palaa ennalleen. Joskus asiat vain muuttuvat.


Kalla: Mutta se ei tarkoita, etteikö siitä voisi kävellä eteenpäin.


Kaiku: *halaa Kallaa nyyhkyttäen* Pelottaa niin paljon...


Kalla: *rutistaa tiukasti* Minä tiedän. Olen tässä.


Kalla: Tällä kertaa olen oikeasti tässä.


Kalla: Ja minä tiedän, että sinä löydät vielä kotiin.


Valve: *tuijottaa Kallaa ja Kaikua* Uskomatonta. Hän vain... Hän todella pystyy mihin tahansa.


Valve: *hymyilee* Mitä pitempään olen hänen lähellään, sitä lämpimämmäksi tunnen oloni. Kuin jokin suuri ja kirkas sisälläni vain kasvaisi. Pelkästään hänen katsomisensa saa minut uskomaan elämään, ja juuri nyt tuntuu, että se riittää.

* * *