maanantai 17. kesäkuuta 2019

Protect me, my aurora

Iltaa kaikille!

Kuinka viikkonne on alkanut? Oma maanantaini on kulunut työn, ulkoilman ja nukkehommien parissa. Minulla olisi taas julkaistavana muutama kuvasetti, toivottavasti pidätte niistä! Tahdon myös kiittää kovasti kaikkia kuvatarinaa kommentoineita <3 Piristitte kovasti!

* * *

Blue eyes

Lilia, Pullip Sfoglia








* * *

Give me the light

Mercury, Isul Midnight Deja Vu














* * *

My Wonderland

Lir, Isul Romantic King

















keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

Etten unohtaisi, osa I: Surusilmä

Moikka kaikille!

Tällä kertaa olisi luvassa vähän jotakin erilaista. Olen suunnitellut palaavani pintatasolla kuvatarinoiden pariin, ja lupaukseni pitää! Täällä sitä ollaan.

Eli, mitäs tämä nyt on? Olen tehnyt kuvatarinoita edellisen kerran kunnolla n. kolme vuotta sitten. En ole aivan varma, kuinka homma toimii, sillä olen kirjoittanut paljon pitkää proosaa välissä. Alkukesän suunnitelmani onkin testailla, tuntuisiko kuvatarinoiden tekeminen edes joskus mukavalta. Aloitan kevyesti: teen kolmiosaisen ja lyhyen kuvatarinan liittyen Sudensilmien hahmoihin. Heistä löytääkin tietoa tästä postauksesta.

Proosamuotoisia tarinoitani voi lukea täältä, jos tarinoinnit yleisesti kiinnostavat! ^^ (Pakollinen mainostus) Tässä olisi kuitenkin nyt ensimmäinen osa lupailemastani kuvatarinasta! Seuraavat kaksi tulevat myöhemmin. Toivottavasti pidätte! Tuntuu hauskalta tehdä näitä taas.

* * *

Etten unohtaisi, osa I: Surusilmä


Minä lupasin heille, etten unohtaisi. Että kertoisin heidän mentyään heidän tarinansa, kuuluttaisin sen kaikille Evolissa.


Minä epäonnistuin.


Jatkoin ilman heitä, sallin muistojeni kultareunuksen haalistua. Elin elämääni, tulin onnelliseksi, kenties.


On kenties liian myöhäistä. Siksi minä puhun nyt, kun muistot eivät ole repaleina, kun vielä muistan, miltä heidän naurunsa kuulosti kesäyössä. Minä kerron, koska en tahdo unohtaa heidän hymyjään.


Aloitan hänestä. Pojasta, jonka tapasin ensimmäisenä.


Meidän ihomme tapasivat ennen kuin ehdimme kertoa nimemme. Hän oli kaunis, lattialle heitetyt vaatteensa huolitellut ja hiukset kuin silkkiä.


Silti hän itki yöllä kolmesti. Kerran minun kuulteni, kahdesti silloin, kun luuli minun vaipuneen siniseen uneen. Surusilmä. Enkä minä edes tiennyt, kuka hän oli. Aamun lempeä aurinko ehti sirottua ikkunasta sisään ennen kuin kysyin.


Mercury: Ai, sinä olet jo hereillä. En kai minä herättänyt sinua? Nukun aina niin levottomasti.

Memoria: *hymy* Et toki. Minä olin hereillä jo hetken.

Mercury: *naurahdus* Hyvä. Anteeksi.


Memoria: Anteeksi mistä?

Mercury: Minä en koskaan esittäytynyt. *nousee ylös* Olen Mercury. Mercury Aelion, pohjoisesta.

Memoria: *siristää silmiään* Pohjoisesta?



Mercury: *nyökkää vaisusti* Pohjoisesta. Entä sinä?

Memoria: Olen vain Memoria, Frayn sukua. Kuinka sinä…

Mercury: *hymy* Kysy pois vain. Kuinka pääsin tänne? Ei se ollut erityisen vaikeaa. 


Memoria: Sen ei pitäisi olla mahdollista.

Mercury: Niin olen saanut ymmärtää. Sinä et olekaan tainnut seurata uutisia viimeaikoina. *vetää hiuksensa silmiltä* Tavalliset silmät eivät kykene huijaamaan vartijoita pohjoisen ja etelän välisellä muurilla, mutta – 


 Mercury:  – sudensilmät pystyvätkin toisenlaisiin temppuihin.

Memoria: *henkäisee* Sinä… sinähän olet…


Mercury: Olet sittenkin lukenut uutisia. *naurahdus* Sallitko sinä, että kerron sinulle jotakin, Memoria? Nyt, kun tiedät, kuka olen.

Memoria: *tuijottaa poikaa hämmentyneenä* To-… tottakai. Kerro pois.


 Ja hän kertoi. Hän kertoi vanhemmistaan, pohjoisen kapinasuunnitelmasta, sudensilmistään. Siitä, kuinka hänen vanhempansa pitivät häntä vankina silmät sidottuina, jotta hänen silmiensä voimat eivät kuluisi turhaan.


Hän kertoi kokemastaan väkivallasta. Kivusta ja yksinäisyydestä. Veljestään, vanhemmistaan, kaikista toiveista, jotka hän hautasi ymmärtäessään, että hän eli vain tullakseen silmiensä ansiosta vanhempiensa aseeksi.


Ja hän kertoi Atlasista.


Kultatukkaisesta pojasta, jolla oli sama paino harteillaan. Sudensilmät. Evolissa kaikki tahtoivat hyötyä hänestä. Hän kertoi minulle rakastuneensa poikaan, tämän yritteliääseen luonteeseensa ja lämpimiin sävyihinsä. En ollut kuullut vastaavaa sävyä kenenkään muun äänessä.


Minun teki mieli itkeä. Olin jakanut hänen kanssaan yhden, epätoivoisen yön. Missä ikinä Atlas olikin, tämä ei ollut enää Mercuryn luona. Olin pelkkä olkapää, mutta ei se istuttanut surua rintani päälle.


Mercury minua itketti. Miten kukaan niin kaunis kantoi niin paljon? Mercury oli kuin hänen sisimpänsä olisi lasista. Yksikin väärä sana tai kosketus olisi särkenyt lasin, jättänyt sen rahisemaan rikki hänen sisällään.

Hän lähti hyvin pian. Palasi minne palasi, en kysynyt häneltä. Me emme tavanneet enää koskaan.


Mutta minä tapasin Atlasin. Kultatukkaisessa pojassa minä näin Mercuryn rakkauden, se lepäsi hänen olemuksessaan ja teki hänestä tavattoman kauniin katsella.


Sellaisena minä Mercuryn muistan. Haavoittuvaisena, mutta kauniina, muistona jonkun toisen silmissä. En unohda sitä yötä koskaan. 


Nyt, kun häntä ei enää ole, minä ajattelen häntä aina, kun näen jotakin kaunista. Minulle Mercury elää kevään kukissa, solisevassa purossa, sinitaivaassa. Sillä tavalla minä muistan hänet ikuisena, kenties kauniimpana kuin hän koskaan olikaan. Sillä tavalla minä en unohda, miltä hän näytti nukkuessaan vierelläni.

* * *