sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Kuvausviikko

Moi kaikki!
Tällä viikolla oli varsin ihastuttavia kelejä, joten kävin miltei joka päivä kuvaamassa. Käytännössä kiertelin koko Oriveden ympäri ja kuvasin melkein jokaisessa vakiokuvauspaikassani. :'D Joten tällainen pienempi kuvapläjäys näin alkuun, kuvatarinaa sitten myöhemmin tässä postauksessa. 8)
 
 
 
 
 
 
 


 








 
Hupsista, näistä kahdesta saattaa tulla tämän kuvatarinan aikana vielä virallisestikin pari. Olen juminut ihan liian kauan Avalonin ja Lilian kanssa jossakin välitilassa, jossa punnitsen tarkkaan, kannattaako niistä tehdä virallista paria, vai jättääkö suhteen vain platoniselle tasolle... No jaa, koska kaikki muut ilmeisesti mieltävät nämä jo pariksi, niin eiköhän tässä vielä jotain tapahdu B)
 
Mutta sen pitemmittä puheitta kuvatarinaan! Muistattehan lukea myös aiemmat osat.
 
picfic; Ensimmäinen siirto
 
 
Shirei: *huokaisee syvään* Huh, tässä taitaakin olla sulateltavaa pitkäksi aikaa. *hymyilee rohkaisevasti* Chióni, muuten... Luciferhan tuntee sinut? Kuinka hyvin?
 
Chióni: Vain sen, etten voi kuolla, ja että olen poika. Ei edes yksityiskohtia, saati sitä, että tunsin Faithit. Siitä, että olin pienen hetken Damien, en kertonut ennen tätä kenellekään.
 
Shirei: Enpä voi syyttää, ettet kertonut hänelle sen enempää. Lucifer ei ole ihan sitä helpointa tyyppiä, siksi kai rakastankin häntä niin paljon.
 
 
Chióni: Rakkaus on... rakkaus on hieno asia. *arka hymy*
 
Shirei: Voi, anteeksi, minun ei olisi pitänyt --
 
Chióni: Älä. Ei se mikään tabu ole. Puhu vain, jos haluat. Kysy pois.
 
Shirei: *katsoo vaivautuneena poispäin* No, olisi minulla vielä yksi kysymys. Missä Orion on nyt?
 
Chióni: Haudassa.

 
Shirei: *tuijottaa eteensä* Sanoisin olevani pahoillani, jollen tietäisi, että se ei auta tässä tilanteessa yhtään.
 
Chióni: *koskettaa Shirein olkapäätä* Sinä olet hieno ihminen, Shirei.
 
Shirei: No jaa, enpä tiedä tuosta. *tuhahdus* Sanotaanko vaikka, että minulla on kokemusta. Minäkin olen menettänyt erään tärkeän. Hänen nimensä oli Satoko, ja olisin voinut pelastaa hänen henkensä. *surullinen hymy* Mutta tikulla silmään, joka menneitä muistelee, vai mitä?
 
Chióni: En nyt sanoisi niinkään, sillä menneisyys on voimavarani. Ymmärrän kuitenkin kantasi. *hymy* Minäkin olisin kyennyt pelastamaan Orionin.
 
 

 
Shirei: Niinkö? Kuinka hän kuoli?
 
Chióni: Hänen veljensä tappoi hänet.
 
Shirei: *kurtistaa kulmiaan* Veljensä?
 
Chióni: Niin, kerroinhan aiemmin, että heillä oli pikkuveli, johon kaikki Edrielin tekemät rikokset liittyvät.
 
Shirei: *kylmiä väreitä* Eli koko suku täynnä tappajia, niinkö? Orionia lukuunottamatta, tottakai.
 
Chióni: En menisi syyttämään Sadea mistään. Hänestä tuli siskonsa tekojen lopputulos, pelkkä uhri, jolle ei annettu mahdollisuutta kasvaa kunnolliseksi ihmiseksi.
 
Shirei: Hänen nimensä oli Sade?
 
Chióni: Hänen nimensä on Sade.
 
Shirei: Yhä elossa?
 
 
Chióni: Sille on syynsä, etten halua mennä tapaamaan kanssasi Haighaa. He ovat yhdessä, Haigha ja Sade. Sade, jonka ei pitäisi millään logiikalla enää pystyä koskettamaan toista ihmistä, ja Haigha, joka tiesi tasan tarkkaan, mitä pojalle oli tehnyt. Ja mitä poika itse oli tehnyt. En anna Haighalle anteeksi.
 
Shirei: Eli pidät Haighaa moraalittomana, koska hän on yhdessä Saden kanssa siitäkin huolimatta, että tämä on tappanut ihmisen? Sinun Orionisi? Ymmärrän hyvin kantasi, mutta tässä on edelleen kyse ihmishengestä. Jos olisi pienikin mahdollisuus, että Haigha voisi auttaa meitä --
 
Chióni: Ei käy! En aio katsoa sitä ihmistä enää koskaan silmiin.
 
Shirei: Anna minulle hänen osoitteensa, voin mennä yksinkin!
 
Chióni: En aio päästää sinua sen ihmisen vaikutuspiiriin, hänen seuransa on myrkkyä.
 
Shirei: Chióni kiltti...
 
Chióni: Ei! En riskeeraa enää ketään.
 
-----
 
 
 
Avalon: *vahtii katseellaan Eliä* El, hei, älä mene niin lähelle vettä!
 
Lilia: *huvittunut naurahdus* Sinähän puhut tytölle kuin koiralle.
 
Avalon: *mutinaa* Koirakin olisi parempi kuin tuo. Sitä paitsi minä ja Shirei uskomme, että hänellä on tekemistä sinun tilasi kanssa. Hänen täytyy olla Edriel Faith.
 
 
Lilia: Höpsis! Sinä tahdot vain uskoa pahaa kaikista.
 
Avalon. En sinusta.
 
 
Avalon: *aikeissa koskettaa Liliaa*
 
Lilia: *hämillään* Avalon, minä...
 
 
Lilia: *nousee ylös* O-olen pahoillani, minä... minä en...
 
Avalon: Ei, Lilia, odota! En tarkoittanut käpälöidä, minä voin -
 
-----
 
 
Lilia: Voi Avalon, en minä tahtoisi sinua torjua näin. En vain saata olla läheisyydessäsi niin kauan, kun joku on aivoissani ja saattaa pahimmassa tapauksessa saada minut kuristamaan jotakuta. En voi asettaa sinua sellaiseen vaaraa, sinä olet tärkeintä, mitä minulla on.
 
 
Edriel: *astelee Lilian vierelle*
 
 
Lilia: *havahtuu Edrielin läsnäoloon* El, hemmetti! Säikähdin sinua. Hei vaan. *väkinäinen hymy*
 
 
Edriel: *odottaa Lilian seuraavan*
 
Lilia: Ai, tahdotko näyttää minulle jotakin? Toki! Odotahan. *kapuaa ylös*
 
-----

 
Lilia: *katselee ympärilleen* Sinnekö me olemme menossa? Odota hieman, en ole yhtä vikkelä kuin sinä. *hymähdys*
 
 
Lilia: Missä me oikein olemme? Suuntavaistoni on olematon, en osaa täältä takaisin ilman Eliä. Onneksi olemme kaksin!
 
 
Lilia: *tutkii ympäristöään* El, hei, mihin sinä menit?

 
 Lilia: *katse vauhkoontuu* Hei?
 
?: *kuiva naurahdus* Tervetuloa, Lilia.
 
-----