Asu ja meikki tosiaan Iiriksen itsensÀ tekemÀt! Pliis aagghh <33 Ja pÀÀhine Iian tekemÀ!


Verta putoilee valkoisille varpaille. Suussa maistuu metalli. Jotain on rikki, tÀllÀ kertaa lopullisesti.
Julius on hereillÀ. En muista, milloin olen viimeksi herÀnnyt ennen hÀntÀ. HÀn ei koskaan lÀhde sÀngystÀ, koska tietÀÀ, miten paljon pelkÀÀn herÀtÀ yksin. HÀn odottaa siinÀ vaikka tuntikausia voidakseen olla ensimmÀinen asia, jonka nÀen, kun herÀÀn.
Jossain kuuluu vaikerrusta. Valkoinen matto peittyy pisaroihin.
Juliuksella on pitkÀt, tummat ripset ja maailman lempein katse jopa nukkuessaan. Vuodet ovat koskettaneet hÀntÀ hÀviÀvÀn vÀhÀn. Olemme viettÀneet yhdessÀ yli vuosikymmenen, ja hÀn on silti siinÀ yhÀ siloposkisena ja herttaisena kuin pieni poika. En tahdo herÀttÀÀ hÀntÀ, on harvinaista, ettÀ nÀen hÀnet nÀin suojaamattomana.
Haluaisin mennÀ lÀhemmÀs. Niin lÀhelle, ettÀ limityn. Tahdon hukkua hÀnen sydÀmensÀ sykkeeseen, antaa sen sekoittua omaani ja unohtua. Kun hÀn avaa silmÀnsÀ, hÀn avaa ne rennosti rÀpytellen eikÀ nopeasti ja hÀdissÀÀn kuten minÀ.
”Huomenta, rakas. Miten sinĂ€ olit jo hereillĂ€?”
Suukotan Juliusta nenÀnpÀÀhÀn. HÀnen hymynsÀ valaisee koko huoneen.
”En tiedĂ€. Ei nukuttanut. Katselin sinua.”
”Niinkö…” Julius tarttuu minua niskasta ja vetÀÀ pehmeÀÀn suudelmaan. ”Oliko kivaakin?”
”Joo. Nautin siitĂ€, mitĂ€ nĂ€in.”
”Vai sillĂ€ tavalla…”
Julius sieppaa minut nopealla otteella pÀÀlleen. Kikatan, kun hÀn kietoo molemmat kÀtensÀ ympÀrilleni ja pakottaa minut pysymÀÀn aloillani. HÀn painaa helliÀ suukkoja kaikkialle, minne ylettÀÀ.
Pieni rakki huoneen nurkassa. Tuskin ihminen ollenkaan.
SÀvÀhdÀn yllÀttÀen. Julius huomaa sen heti ja tarttuu molemmin kÀsin kasvoihini.
”MikĂ€ on, kulta?”
”En tiedĂ€. MielessĂ€ni vain pyörii asioita tĂ€nÀÀn.”
”Asioita?”
Hiljaisuus antaa hÀnelle vastauksen.
”Voi, rakas…”
KieltÀydyn katsomasta Juliusta silmiin, mutta hÀn pitÀÀ minut silti aivan liki.
”Kuulehan. Kai sinĂ€ tiedĂ€t, ettĂ€ minĂ€ olen valinnut olla tĂ€ssĂ€? Ei ole mitÀÀn hĂ€tÀÀ. SiitĂ€ on monta vuotta. Katso minuun.” En katso. Julius silittÀÀ kiehkuroitani korvan taakse. ”SinĂ€ olet maailman kaunein ihminen.”
YritÀn painaa pÀÀni hÀnen rinnalleen, mutta hÀn pakottaa minut pysymÀÀn siinÀ. Kun kohtaan hÀnen katseensa, huomaan tÀrisevÀni. Juliuksessa on pelkkÀÀ hellyyttÀ. HÀnen kÀtensÀ jÀÀ poskelleni.
”YmmĂ€rrĂ€tkö? Olen tĂ€ssĂ€. Kaikki on hyvin.”
NyökkÀÀn. SydÀmeni hakkaa rauhallisemmin, kun hÀn on siinÀ ja katsoo minuun silmillÀ, joissa ei ole kytenyt pÀivÀÀkÀÀn viha.