Tervehdys kaikille!
Tänä vuonna en ole ehtinyt nukkejeni kanssa juhlistamaan aikaisin saapunutta kesää, niin kiireinen olen ollut kaiken muun kanssa. Se ei onneksi haittaa, sillä tämä kevät on osoittautunut hienoimmaksi kevääksi pitkään aikaan!
Olen päässyt lukion ensimmäiseltä luokalta. Taisin olla jo syksyllä sitä mieltä, että lukio on hienoin elämässäni tapahtunut asia. Olen sitä mieltä edelleen. Lukio on opettanut minulle paljon elämäni oikeista prioriteeteistä, rentoutumisesta ja itsei hyväksymisestä. On ollut hienoa astua kokonaan uuteen maailmaan ja oppia, mitä turva tarkoittaa.
Lukio on ikävä kyllä syönyt paljon aikaa kaikelta muulta. Siksipä nautin aivan erityisesti alkavasta kesälomasta ja siitä, että minulla on aikaa kuvata rakkaita muovilapsiani! Toivottavasti tästä tulee hyvä kesä myös nukkejen saralla.
Tässä postauksessa kuitenkin luvassa muutama ryhmäkuva sekä kesäisempiä kuvia Atlasista ja Haighasta. Toivottavasti tykkäätte!
Hyvää kesäloman alkua lukijoilleni <3
- - -
Eräänä päivänä katsoin loistavaksi ajantappomenetelmäksi (eli toisin sanoen, kokeisiin luvun välttelyksi) kiskoa jokaisen nukkeni ulos. Näin tapahtui. Olen saanut parempiakin ideoita kuin kolmenkymmenenkahdeksan nuken ulos kiikuttaminen, mutta ainakin tuli pitkästä aikaa kivoja ryhmäkuvia.
- - -
- - -