sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

I wanna hear your beating heart tonight

Anteeksi, en pysty tähän. Säästän teidät höpinöiltäni ja käyn suoraan asiaan.
Lähiaikoina nukkejen kuvaaminen ja bloggaaminen ovat tuntuneet lähinnä velvollisuudelta, eivät suinkaan harrastukselta. En ole lopettamassa tai mitään, ei, musta ei olisi siihen. Aktiiviseen bloggaamiseen en kuitenkaan enää kykene, joten katson paremmaksi vetäytyä hetkeksi. Edellinen tauko loppui lyhyeen, koska sain innostukseni takaisin, toivottavasti tämäkin loppuisi. En osaa sanoa, kauanko aion taukoilla - vai taukoilenko ollenkaan, jospa vain pidän postaustahdin hitaana. Saa nähdä.
 
Joka tapauksessa, ei varmaan tarvitse ihan hetkeen odottaa postauksia, kuvatarinoita ainakaan. Kaikki inspiraationi on keskittynyt muihin tarinoihini, ideat kuvatarinan suhteen niin ikään loppuivat. Yhdessä vaiheessa mietin, että jospa julkaisisin sitten niitä muita tarinoitani täällä, mutta ajatus siitä ahdisti liikaa. (Anteeksi, olen nolo, mutta pelkään kritiikkiä niin paljon etten uskalla julkaista mitään kirjoittamaani täällä vaikka kuinka haluaisin.)
 
Joten, näkemiin nyt ainakin hetkeksi. Ilmoitan kyllä, kun saan taas intoni takaisin. Siihen asti näkemiin. Yritän kyllä kommentoida blogeihin edelleen (mulla on paineita senkin suhteen..) edelliseen tapaani. Näkemiin ja anteeksi.
 
 
~ Sara

5 kommenttia:

  1. Ymmärrän sua täysin D: muakaan ei yhtään innosta kuvaaminen tai nuket ylipäätään, saa nähdä milloin innostus palaa D:

    VastaaPoista
  2. Kyllä, ymmärrän sua.
    Mullakin on joskus ollut toi tunne, ettei nuket ja niitten kuvaaminen oo kiinnostanut, mutta kyllä sitä intoa nyt löytyy : 3
    Toivottavasti saisit pian nukke innon, niin saataisiin taas lukea postauksiasi, muttei sinulla ole kyllä ollenkaan kiire, älä ajattele että, postaaminen olisi velvollisuus.
    Voit postata silloin milloin haluat \( n w n )/ ❤

    Ja ymmärrän myös sen, jos et kehtaa muita tarinoitasi julkaista blogiin kritiikin ja muun haukkumisen vuoksi.

    Minusta kyllä niitä olisi kiva nähdä / lukea tulevaisuudessa koska kuvatarinasikin ovat niin hyviä ja super hyvinn keksitty, joten miksei muutkaan tarinasi ⌒ 3 ⌒~ ❤
    Tosiaan jos et halua postata niitä tarinoitasi niin ei siinä mitään ! ♡ n▽n ♡
    Kaikkea mitä ei halua ei ole pakko tietenkään postata ; 3

    Mutta, toivottavasti se into / idea postaamiseen ja nukkejen kuvaamiseen löytyy : D ❤❤

    ~Siniapila~

    VastaaPoista
  3. Harmi. :(
    Toivottavasti innostuksesi palaa, koska kuvatarinasi ja nukkesi ovat ihania. :3

    VastaaPoista
  4. voi sua, ymmärrän hyvin D: mutta parasta ettet ota mitään paineita mistään nukkeiluun liittyvästä niin tää on paljon hauskempaa ♥ !! toivon kans muiden lukijoiden joukossa että saat innostukses takas - ei mitään kiirettä kuitenkaan, saat postata ihan milloin haluat /)//(\ (< -- virallinen sarahymiö perf)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ps palvon otsikkoa
      pps (vai onkse pss ????) miten en oo ollu lukijana sunkaan blogissa apua anteeksi häpeän, ei olla bloggerin kans kovi hyvii tuttavuuksii ja sit se vähä jää ´jajooo ja silelleeyk

      Poista