Nukkeharrastuksen merkitys

 

Moi taas!

 

Eilen suunnilleen itseni metsään pakottaneena aloin pohtia nukkeharrastuksen merkitystä elämässäni. Tätä kautta päädyin osittain myös siihen, mitä nukkeilu ylipäätään merkitsee nykypäivänä. Luonnollisestikaan en voinut olla vertailematta tilannetta siihen hetkeen, kun itse aloitin nukkeilun. Joten tällä kertaa luvassa jonkinlainen pohdinto nukkeharrastuksesta Suomessa sekä sen merkityksestä omassa elämässäni. Ja kun nukkeja käsittelevästä tekstistä on kysymys, kuvituksena on - mitäpä muutakaan kuin - nukkekuvia. Eilinen metsäseikkailu osoittautui tuottoisaksi.

 

Yhä useammin törmää siihen, että nukkeharrastus aiheuttaa ihmisille stressiä tai ahdistusta tavalla tai toisella. Joko sosiaalisen median jatkuvan läsnäolon paine on liian suuri tai itse nukkeharrastus tuntuu kiusalliselta. Syillä ei niinkään ole väliä. Sillä on väliä, että jostakin mieluisasta koituu ihmisille haittaa.

 

Itseäni ei ole koskaan hävettänyt myöntää harrastavani nukkejen keräämistä. Varsinkaan, kun Pullip-harrastukseni on kenties kaikkein vähiten pelkkää keräilemistä. On kuvausreissuja, hahmoja, tarinoita, ystäviä... Ja tietysti pitää muistaa se, että jokaiselle harrastus on aivan erilainen. Kaikki ilmentävät asioita omalla tavallaan, ja se on hienoa. Mutta vaikka olenkin aina ollut ylpeä harrastuksestani, siitä on silti aiheutunut minulle ahdistusta.

 



Oma nukkeiluun liittyvä ahdistukseni on liittynyt enemmänkin siihen, että useampaan otteeseen harrastus on tuntunut enemmän velvoitteelta kuin harrastukselta. Jossakin kohtaa sosiaalisen median päivittämisestä tuli pakote eikä vapaaehtoinen asia, jota teen, koska pidän siitä. Aina piti olla läsnä, joka viikko piti olla uusia kuvia ja varsinkin tarinoita. Mitä enemmän tuli kommentteja, sitä suuremmat paineet sain. Ja jos kommentteja ei tullut, niin sehän tarkoitti tietenkin sitä, ettei minusta enää pidetty. Ajatusmaailmani jämähti mustavalkoiseksi.

 



 

En muista tarkalleen, missä kohdassa silmäni avautuivat lopullisesti, mutta siitä ei ole turhan kauaa aikaa. Minulle iski vain vihdoinkin ahaa-elämys siitä, mitä nukkeilu minulle todellisuudessa on. Se on terapiaa. Se on pohjimmiltaan aina ollut, kunnes harrastuksen monimuotoisuus kääntyi minua vastaan. Mihinkään sielua parantavaan ei tule liittää minkäänlaisia pakotteita, ei, vaikka "kaikki muut tekisivät niin". Onko pakko postata, onko pakko olla läsnä, saako pitää taukoa? Saako hankkia jotakin tiettyä nukkea, entä, jos kuvani on liian samankaltainen jonkun muun kanssa? Jos en jaksa mennä ulos, saanko olla menemättä, tai entä, jos tarinani ei kiinnostakaan ketään?

 

Stop.

 

 

En tietenkään ole ainoa, joka on kärsinyt tämän harrastuksen aiheuttamasta stressistä. Suosittelen ehdottomasti muitakin kiskaisemaan jarrusta ja esittämään itselleen saman kysymyksen kuin minäkin esitin: Ketä varten minä harrastan tätä? Niitä seuraajiako? Niitä muutamaa kaunista sekuntia, joina olet hyväksytty ja saat kivoja kommentteja?

 

Täysin toissijaista huomiota elämässä. Se, millä on merkitystä, on se, miltä itsestä tuntuu. Olen luopunut lähes täysin alemmuuskompleksista ja suoristuspaineista nukkeilussa. Teen nykyään vain sitä, mikä tuntuu itsestä kivalta ja toteutuskelpoiselta. Mitään ei ole "pakko" tehdä vain sen vuoksi, että se kuuluisi nukkeilun luonteeseen nykyään.

 

 

Kuusi vuotta nukkeilua harrastaneena olen luonnollisestikin huomannut, että harrastus on muuttunut monessakin mielessä. En tällä kertaa ota kantaa siihen, onko suunta mielestäni hyvä vai huono. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että nykyään nukkeilu aiheuttaa monista eri syistä paineita toteuttaa itseään ja tulla kokoajan paremmaksi. Sellainen ei kuulu mihinkään harrastukseen, ei stressaavassa mielessä.

 

Toki on ehdottoman ihanaa huomata kehittyneensä ja pystyvänsä ilahduttamaan muita omilla tuotoksillaan. Sellaisiahan me ihmiset pohjimmiltaan olemme. Se ei kuitenkaan ole kaikki. Jos harrastuksessa kaikki ilo tulee siitä, millaista palautetta saa - vai saako ollenkaan - kannattaa pysähtyä miettimään.

 

 

Minä olen oppinut rentoutumaan yhden jos toisenkin asian suhteen ja soveltanut tätä myös nukkeiluun. Pohjimmiltaanhan tämä harrastus on tuonut elämääni paljon ihania asioita. Kun opin, että kaikki tässä harrastuksessa ei pyöri saamani huomion ympärillä, asioista tuli äkkiä paljon helpompia. Hei, minä saan pitää taukoa ja olla postaamatta tarinaa tai kuvia, jos ei huvita. Minä saan tehdä asioita juuri kuten haluan, koska tämä on minun harrastukseni ja ilmennän sitä näin.

 

Toivottavasti pointtini tuli edes jotakuinkin perille, kunhan jaarittelin aikani kuluksi, kun asia jäi pyörimään mieleni perukoille.

 

Hyvää päivänjatkoa kaikille, pus <3