sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Dalien aika

Tervehdys!

Tällä kertaa luvassa Daleja. En ole kuvaillut Daleja ajatuksella pitkään aikaan, joten päätin ottaa tavoitteekseni kuvata kaikki kahdeksan lasta läpi. Instagram-kyselyn perusteella Lavernasta ja Amaltheasta haluttiin nähdä eniten kuvia, joten heitäpä tässä sitten ^^

En ole kyllä ollenkaan talvikuvaaja, vaikka talvi on lempivuodenaikani. Taustat käyvät varsin tylsiksi ellei valoitus ole jollakin tapaa kiinnostava D: Törmäättekö te usein tällaiseen ongelmaan?

- - -

On the way home

{ laverna, dal vendettina }
{ amalthea, dal natalie }
















sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Won't you play me that song



Tervehdys kaikille!

Tammikuu on lähtenyt verkkaisesti käyntiin, tuntuu, ettei se kulu loppuunsa sitten millään. Mielenterveyteni reistailee minkä kerkeää, joten nappaan kuvia aina sen sallimissa rajoissa. Toivottavasti muilla on alkanut vuosi vähän valoisemmissa merkeissä. ^^ Omaa vapaa-aikaani ovat nukkejen ohella ilostuttaneet kirjoittaminen, hiihtäminen ja ystävät. Mikä on valaissut teitä talven keskellä?

Tällä kertaa luvassa vain muutama shootin kaltainen. Olen ajatellut kuvailla vähän vanhempia nukkejani, sillä minulla on hirveä ikävä ensimmäistä kymmentä pienokaistani. Lähiaikoina tulette siis näkemään hieman enemmän näitäkin lapsia!

Olen muuten päivittänyt ajan tasalle nukkejeni profiilit, niitäkin voi käydä kurkkimassa!

----

Queen in snow

{ avalon, pullip lunatic queen }











-----

On a walk

{ lindri, taeyang nosferatu }










-----

Alice in Winterland 

{ lilia, pullip sfoglia }









torstai 3. tammikuuta 2019

Fire on fire

Hei!

Miten vuosi on lähtenyt käyntiin? Itse olen ottanut jonkin verran kuvia, nähnyt tovereita ja kirjoittanut. ^^ Haluan jakaa teidän kanssanne muutamat otokset Lindristä, Mercurysta ja Atlasista. Noita kolmea (+ Memoriaa) pitäisi kuvata joskus yhdessä, koska he ovat kaikki samasta tarinasta. Lindrihän on tosiaan Mercuryn nuorempi veli. Tällä kertaa tyydyin kuitenkin kuvaamaan Lindriä erikseen ja noita kahta jälleen yhdessä.

Toivottavasti pidätte!

-----









-----