perjantai 9. elokuuta 2019

Jumalattaren uni

Tervehdys! ^^

Lomani loppui tämän viikon keskiviikkona. Olen palannut enemmän ja vähemmän virkistyneenä takaisin koulun penkille, mutta nukkekuvia on vielä jokunen postaamatta kesältä. Kuusamo-kuvia on sen verran paljon, että heittelen ne joskus kaikki kerralla.

Minulla oli tasan yksi kesätavoite, ja toteutin sen - kuvasin kaikkia nukkejani vähintään yhden kerran. Lisäksi hommasin kuusi uutta nukkea, hups, se merkitsee nukketaukoa hetkeksi... Tulipahan vietettyä oikein nukkekesä. Puuhasin jatkuvasti jotakin nukkejen parissa! Olen ihan hurjan tyytyväinen tähän kesään.

Nyt kuitenkin muutama kuva Agathesta! Jotenkin sen shootteihin hyppää aina jumalatarteema, vaikka kyseisen möllin hahmo on itse asiassa hyvinkin ihminen. (Jumaluus tosin liittyy tarinaan olennaisesti) Tätä oli hirveän kivaa kuvata, Agathe on niin ihana <3

Hyvää syksyä kaikille ja paljon voimia niille, joilla alkaa tai jatkuu koulu tänä syksynä!

* * *

Jumalattaren uni

Agathe, Pullip Jaldet
















* * *

Rakastan Agathea niin paljon! Pullip Jaldetin faceup on niin omaperäinen, että tämän nuken kuvaaminen on kuin taidenäyttelyssä kävisi. Niin monipuolinen ja kaunis tapaus <3

Kokeilin myös muutamaa muuta filtteriä näiden kuvien kanssa. Harvinaista kyllä, jaan nyt nämäkin kokeilut blogissa.



Vähän lämpöisempiä sävyjä. Halusin ehdottomasti tallentaa nämäkin versiot, kukkakuviin tuli vanhanaikainen ja lempeä tunnelma. Ei sopinut ihan osaksi shoottia, mutta näin erikseen tykkään näistäkin versioista.



Ja sitten vielä muutama tummempi väkerrys! Tykkään Agathen hiusten ja vaatteiden liikkeen tunnusta näissä, joten oli pakko kokeilla tummempaakin taustaa.

Kiitos, kun katselit! <3

6 kommenttia:

  1. apua miten ihana shootti ;_; agathe on kyl iha mielettömän upee nukke! mul on aina respectiä ihmisille jotka jaksaa nähdä vaivaa kuvakulmiin ja vaatteisiin ja sullaha ne on ain iha nappiinsa onnistuneita! miälelläni näkisin lisääki agathea ❤ se o varmaan mun lemppari jaldet koskaa, peruukki ja noi upeet silmät o ehk ihanin yhdistelmä koskaa! (mist noi silmät muuten on?) anyway ihana shootti ❤

    -k

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää kommentti lämmittää ihan hurjasti, isot kiitokset sinne! <3 Silmät ovat Taeyang Nosferatun stockit, joita hamstrasin kaapissa ihan vaan sitä päivää varten, että joskus saan Jaldetin ^^

      Poista
  2. Oih! Tätä oli hauska kattella ja lueskella x) Näissä kuvissa on kyllä kiältämättä sellanen tunnelma että kuvailisit Jumalatarta! ^^ Onnistut kyllä hyvin saamaan paljon tunnetta ja eloa näihin kuviin.💗 On kans ihanaa että jaksat päivitellä blogia jatkuvasti!💕 Itsekkin pitäisi vähän aktivoitua :/ ehkä sitten pikkuhiljaa, kun sun postauksista saa voimaa oman blogin kirjoitteluun! x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia, Camilla! ❤ Ihanaa, että jaksoit kommentoida <3 Bloggaaminen on mulle tosi tärkeä osa tätä harrastusta, niin mielelläni aina päivittelen ^^

      Poista
  3. Osaispa itekin ottaa shootteja:'D ehkä joku päivä inspiroidun näistä sun shooteista niin, että pääsen itsekin toteuttamaan sellaista! Näitä oli oikein mukava katsella 💙 samoin kun sun muitakin postauksia vaikka huanosti jaksankin kommentoida >>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti!! ❤ Kivaa, kun kävit kommentoimassa ^^ Shoottien kuvaaminen on joo oma lajinsa, itellä on tosi harvoin niin toimivia ideoita, että ne jaksaisi toteuttaa ihan shootiksi asti :'D

      Poista