Olen tässä viimeaikoina pohtinut paljon nukkeilun merkitystä omassa elämässäni. Jollakin tavalla musta on tuntunut aina, että nukkeilu on oikeastaan vaikuttanut ihan kaikkeen. Haluaisin nyt avautua aiheesta ihan kunnolla näin pitkästä aikaa. Ohessa talvisia kuvia, lunta tuli vihdoin! <3
Näitä kuvia otin viimevuonna Faithin kanssa! Edelweiss pääsi tänä vuonna jouluvaloihin. Nää on tosin otettu ennen lumen tuloa
Olen tässä tullut tajunneeksi, miten kokonaisvaltaisesti nukkeilu on vaikuttanut elämässäni ihan kaikkeen. Olenhan kuitenkin kirjaimellisesti kasvanut aikuiseksi nukkejen kanssa. 9-vuotiaasta kaksikymppiseksi on pitkä matka. Ja silti nuket ovat yhä mun elämässä yhtä tiiviisti kuin silloinkin, kenties jopa tiiviimmin. Niihin liittyy hurjasti muistoja, kohtaamisia ja kehitystä.
On aikamoista aloittaa 9-vuotiaana harrastus, johon kuuluu myös voimakas yhteisöllisyys. Sitä oppii sitten kantapään kautta, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Minä henkilökohtaisesti koen säästyneeni pahimmalta, mutta olen ollut usein vieressä seuraamassa, kun tulee rumaa jälkeä. En oikein nykyisellään tykkää olla nukkeryhmäkeskusteluissa osittain tästä syystä. Joka tapauksessa koen, että olen oppinut kommunikoimaan ja toimimaan isoissa ja pienissä ryhmissä nimenomaan nukkeryhmien ansiosta. Oon tehnyt ekoja ei-koulukavereita niissä ympyröissä. Muistan kokeneeni aina oloni vähän ulkopuoliseksi, koska perheongelmien vuoksi en koskaan käynyt missään, mutta mulle jo viestittely ryhmissä oli tärkeää. Opin käsittelemään konflikteja, sain insidejuttuja muiden kanssa. Mulla oli sellainen olo, että mulla ihan todella oli kavereita.
Sosiaalisesta puolesta voisin puhua vaikka ikuisuuden. Tää harrastus on valmentanut mua kaikkeen. Oon oppinut kohtaamaan erilaisia ihmisiä. Omalta osaltani se säheltämisvaihe on jäänyt ehkä vähän vähemmälle, mutta jestas, on sitäkin tehty. Ei sitä lapsena ja teininä vielä ihan osaa navigoida kaiken kanssa, mutta onneksi siitä on opittu.
Abby on luotu talvikuviin ihan selvästi <3 Tätä oonkin odottanut innolla! Ihana
Myös mun tunnetaidot ovat kehittyneet paljon nukkeilun myötä. Oon aikanaan vetänyt kunnon itkupotkuraivareita nukkejuttujen kanssa ja osoitellut ihan vääriä ihmisiä sormella, mutta kyllä sitä siinäkin kehittyy hiljalleen. Kyllähän esimerkiksi Manan missaaminen viimevuonna oli kova kolaus, mutta päätin kiven kovaan saada oman Polkan ja olla luovuttamatta, ja kuinkas sitten kävikään.
Mulla on muuten iso arvostus niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat kohdelleet mua asiallisesti ja ihanasti silloin, kun olin lapsi/teini ja vaan innoissani kaikesta. En aina osannut hillitä mun innostusta, mutta koen, että siihen aikaan vanhemmat nukkeilijat olivat aina tosi ihania.
Muutenkin tällainen yleinen asioiden kanssa operoiminen on osittain nukkeasioissa opittu. Oon todella ahdistunut ihminen, ja tasoa asioiden tilaaminen aiheuttaa joskus kunnon ahdistuspuuskia, mutta oon sitäkin oppinut siedättämään nukkeilun ansiosta.
Ihanaa kun ei tarvinnu muokata liikaa lunta tähän ko sitä sato oikeestikin <3 Tytsy sai muuten nimeks Kielo ja sille ei tuu mitään hahmoa, kunhan fiilistelen sitä
Se tärkein asia, joka on omalla tavallaan nukkeilun ansiota, on se, että nukkeilu johdatti mun tarinoiden maailmaan. Luin kuvatarinoita, kirjoitin niitä itse, kehitin hahmoja nukeilleni. Mulla ei tainnut olla kovinkaan useaa omaa hahmoa ennen nukkehahmoja. Sitä kautta opin hiljalleen luomaan. Aluksi se oli enimmäkseen muiden ideoiden kopiointia ja satunnaista räpellystä, mutta vähän vanhempana opin sitten omiakin juttuja ja aloin nauttia kuvatarinoiden tekemisestä tosissaan. Tein niitä useita erilaisia, ja siitä on jo nähtävissä se, millaiseksi kirjoittajaksi oonkaan kasvanut.
Kirjoittaminen on mun kaikkeni. Absolutely. Ilman sitä mä en ois minä. Se on mulle kaikki. Kuvatarinoista kaikki lähti. Sitä kautta opin hiljalleen kirjoittamaan myös proosaa ja tajusin, miten paljon oikeasti rakastan kirjoittamista. Siitä on tullut vuosien varrella mun tapani elää ja katsella tätä maailmaa. Tavallaan se on aina ollutkin juuri sitä, sillä ihan pienenäkin kerroin tarinoita. Mutta nukkejen kautta tajusin siitä uusia ulottuvuuksia ja ihan tosissani pääsin siihen sisälle.
Ja nyt mulla on kokonainen kirjoitusblogi ja yli kymmenen pitkää tarinakokonaisuutta, joista jokaisella on mulle oma, iso merkityksensä. En oikeesti vois olla itsestäni ylpeämpi. Mikään ei koskaan tuu merkitseen mulle samalla tavalla kuin kirjoittaminen.
Kielo on selvästi true talviprinsessa :c Pikku keijukainen
Puhumattakaan tietysti kaikesta muusta luovasta, jota oon nukkeilun kautta oppinut. En edelleenkään (harmikseni) ole ompelija, mutta kuvaamisesa ja nukkejen stailaamisessa on tullut vuosien varrella kehityttyä. Kuvaaminen on aina ollut mulle rakas asia. Mulla on ollut sen suhteen isoja alemmuuskomplekseja (joista saisi vaikka oman postauksensa), mutta oon hiljalleen onnistunut selättämään niitä.
Ja sitten on tietysti ihmiset. Mä aina välillä havahdun siihen, että mun elämäni rakkaimmat ihmissuhteet ovat kaikki jollakin tapaa nukkeharrastuksen aikaansaamia. Minä ja paras ystäväni olemme toki tunteneet jo ihan vauvasta asti, mutta nukkeilu lujitti ihmissuhdettamme aikanaan tosi kriittisellä hetkellä. Meillä oli ala-asteella jonkin verran riitaa (kiitos ala-asteen koulukiusaajamme, joka muuten myös nukkeili, voi hitto :D) ja pääsimme sitten nukkejutuista juttelemalla lähemmäs toisiamme. Se toimi hyvänä siltana rakentaa ihmissuhdettamme uudelleen. Paras ystäväni on mun elämäni peruskallio ja asia, josta en ikinä pystyisi luopumaan, ja oon hänestä hurjan kiitollinen joka ikinen päivä.
Suurin osa mun koko lähipiiristä on tullut elämääni nukkeilun kautta. Oon täynnä rakkautta ja kiitollisuutta kaikkia niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat oikeasti tulleet pysyvästi elämääni nukkeporukoiden kautta. Moni mun oikeasti lähimmistä ihmisistä on tullut elämääni nukkepiireistä. Se määrä rakkautta ja lämpöä, mitä olen saanut nukkeilun kautta, on ihan uskomaton. Se on korostunut etenkin tässä tämän vuoden aikana. Oon ihan sanaton.
Oon uskomattoman kiitollinen siitä, että ollaan Oonan kanssa lähennytty tässä parin edellisen vuoden aikana. Oon tiedostamattani kaivannut juuri Oonan kaltaista ystävää elämääni. Mulla on hänen kanssaan aina ihan uskomattoman kuultu ja nähty olo. Koen kehittyneeni hurjasti ihmisenä meidän juttutuokioiden ja terapiahetkien ansiosta <3 Oona on aina niin piristävä ja ihana, en voi kyllin kiittää kaikesa siitä tuesta. Miten voikaan nukkeilu tuoda elämään niin aitoja ja ihania ihmisiä, ei mahdu mun pieneen traumatisoituneeseen päähän että tällaista hyvyyttä voi oikeasti löytää yllättävän läheltä.
Myös se et mun tarinoita on luettu on antanu mulle vihdoin sen turvan ja validaation jota oon jahdannut oikeastaan... aina. Kiitos Oonakas, oot paras, may there never be yhtään helkkarin rotkoja sun elämässä <3
Ja sit mulla on rakas Annika, joka on ollut mun elämässä seitsemän hemmetin vuotta. Löydettiin toisemme tosi tärkeänä ajankohtana, ja sain meidän ihmissuhteesta paljon odottamatonta lohtua ja turvaa. Vaikka päästiin välissä (vastentahtoisesti) vähän etääntymään, Annika on ihan aina ollut mun elämässä. Annika on hands down kiltein ja lempein ihminen, jonka tunnen.
Nyt, kun ollaan vihdoin löydetty toisemme hiljalleen uudestaan ja oikeasti päästy lähelle, oon kokenu sellasta onnea ja kiitollisuutta mitä en oo kokenu... oikeestaan koskaan? Toivottavasti Annika tiedät miten rakas olet ja miten paljon oot onnistunu luomaan mulle ihan ennenäkemätöntä turvaa <3 We going stong baby, love you <3
Toisin sanoen, nukkeilu on antanut mulle korvaamattomia aarteita vuosien varrella. Oon kehittyny ihmisenä, oppinut paljon uutta ja saanut rakkaita ihmisiä elämääni. Oon myös saanut paljon ihanaa palautetta vuosien varrella, ja arvostan sitä, että oon aina saanut olla osa nukkeyhteisöä.
En yksinkertaisesti olisi sama ihminen ilman tätä ihanaa, rakasta harrastusta, joka jaksaa inspiroida mua vuodesta toiseen. Tää vaan on parasta maailmassa.
Ja vielä ihan erityiskiitos kaikille, jotka ovat vuosien aikana seurailleet, kommentoineet ja kannustaneet niin blogin puolella kuin instassakin. Arvostan sitä ihan uskomattoman paljon, kiitos! 🤍
Tätä harrastusta en vaihtais <3
