Moikka!
Olen taas uuden kuvatarinan kanssa täällä! Tuntuu ihanan nostalgiselta postailla kuvatarinoita. Tässä on jotakin sellaista, jota ei taida mistään muusta saada. Samalla ihan hirveää, mutta kuitenkin nostalgisuudessaan ihanaa. Meinasi olla itkun paikka, kun menin vakiometsääni kuvaamaan ja tajusin, että ihan oikeasti kuvaan siellä kuvatarinaa. Edellisestä kerrasta lienee ainakin kolme vuotta. Tuntui hyvältä! Metsässä on mainiota kuvata <3
Toivottavasti pidätte! Edellisen osan voi lukea täältä.
Olen taas uuden kuvatarinan kanssa täällä! Tuntuu ihanan nostalgiselta postailla kuvatarinoita. Tässä on jotakin sellaista, jota ei taida mistään muusta saada. Samalla ihan hirveää, mutta kuitenkin nostalgisuudessaan ihanaa. Meinasi olla itkun paikka, kun menin vakiometsääni kuvaamaan ja tajusin, että ihan oikeasti kuvaan siellä kuvatarinaa. Edellisestä kerrasta lienee ainakin kolme vuotta. Tuntui hyvältä! Metsässä on mainiota kuvata <3
Toivottavasti pidätte! Edellisen osan voi lukea täältä.
picfic: Harhakuva
Se ei ollut sade, joka minulle kuiski. Se oli joku aivan muu, joku, joka oli asettunut asumaan aivoihini ja saanut minut unohtamaan, missä minun todella kuului olla.
Elin jonkun toisen muistoissa, näin kuinka se toinen eli omaa elämäänsä ja kohteli muita ympärillään. En enää muistanut, miltä lempikukkani tuoksui tai kenen käteen olisin halunnut tarttua. Minusta ei ollut enää niin paljoa jäljellä.
Näin asioita. Tunsin asioita. Hengitin, mutten kuullut hengitystäni. Olin joku muu.
Olin Edriel Faith. Sen, kuka olin sitä ennen, sade oli vienyt mennessään. Oliko ruumis jonkun muun ennen kaikkea, sitä minä en tiennyt.
En, ennen kuin jokin iänkaikkinen voima käski minun herätä.
Avasin silmäni maailmassa, jonka muistin pelkkänä hatarana tuntemuksena. Tunne oli jäänyt, varsinainen muisto oli kalvautunut pois.
Mutta minä avasin silmäni silti. En ollut enää Edriel. En ollut hänen muistoissaan ja teoissaan. Olin joku muu, kylmissäni, vailla nimeä ja selkeitä ajatuksia. Silti minä tiesin, minne mennä.
- - -
Mutta minä avasin silmäni silti. En ollut enää Edriel. En ollut hänen muistoissaan ja teoissaan. Olin joku muu, kylmissäni, vailla nimeä ja selkeitä ajatuksia. Silti minä tiesin, minne mennä.
- - -
Avalon: Kevät on saapunut ennen häntä.
Avalon: Kuinka se on kehdannut?
Avalon: Kuuletko sinä! Kuinka sinä olet saattanut tulla takaisin ennen häntä! Ennen Liliaa! Me emme etene koskaan. *vapisee*
Avalon: Haigha ja Sade eivät saa mitään tehtyä Edrielille, ja minä olen niin kelvoton, niin – *pysähtyy nähden liikettä silmäkulmassaan*
Avalon: Maailma vihaa minua. Sen täytyy vihata. Hän ei ole todellinen. Pelkkä näky.
Avalon: Pelkkä kaunis harhakuva.
Lilia: *nousee ja kohottaa katseensa Avaloniin* Ava...lon?
Avalon: *nyökkää vapisten* Lilia?
Avalon: Se ei voi olla hän. Hän ei ole enää täällä.
Lilia: Avalon... *hengittää raskaasti* Avalon, auta minua.
- - -
Se todella oli hän. Elävänä, hengittävänä. Mutta ei omana itsenään.
Meiltä kesti useita tunteja saada hänet avaamaan suunsa. Sade ja Haigha yrittivät, samoin Shirei ja Lucifer. Ja minä.
Lopulta hän sai sanotuksi oman nimensä ja sen, missä oli ollut. Tai kuka hän oli ollut. Hän sanoi olleensa Edriel Faith. Minulta kesti hetki ymmärtää, että koko talven ajan Lilia oli ollut tiedottomassa tilassa jonkun muun muistoissa. Edrielin.
En saattanut kertoa Edrielille mitään. Jos olisin mennyt huutamaan tälle, tämä olisi ymmärtänyt, ettei Lilia ollut enää siellä, minne hän oli tämän jättänyt. Eikä sillä ollut enää merkitystä. Lilia oli siellä, meidän luonamme. Elossa.
Avalon: *puristaa Lilian käsiä* Hän on siis saanut sinut pahemmin haltuunsa kuin uskoimmekaan.
Lilia: Minä olin hän. Näin hänen muistojaan. Tapoin sen pojan, joka haudattiin Sadena. Näin, kun Sade tappoi minut puuta vasten. Niin paljon kuolemaa, ja minä olin sen kaiken lähde.
Avalon: Edriel oli, et sinä.
Lilia: *tuijottaa hiljaa Avalonia*
Avalon: Lilia, tiedän, että tätä on hirvittävää kysyä jo nyt, mutta… Näitkö sinä siellä mitään, mistä olisi hyötyä? Missä Edriel pitää sielunsa ydintä? Miten me saamme hänet pois sinun aivoistasi?
Lilia: *irrottaa kätensä* Ette te saa.
Avalon: Mitä sinä -
Lilia: Se ei onnistu millään keinolla.
Avalon: Miten niin ei onnistu?
Lilia: Se on yllättävän yksinkertaista, Avalon. Suurin osa Edrieliä on jo minussa. Hänet voidaan pyyhkiä maailmankartalta vain yhdellä keinolla. Minun täytyy kuolla.
- - -
- - -
