perjantai 5. heinäkuuta 2019

Hahmonurkkaus: Nälkä

Täällä taas!

En olekaan hetkeen postannut uutta hahmonurkkausta, joten ajattelin, että nyt olisi taas korkea aika pistää tällainen ilmoille. Tämä onkin sitten viimeinen tavanomainen hahmonurkkaus: sen jälkeen postaan vielä muutamassa erässä muista tarinoistani, joista ei ole nuketettu kuin korkeintaan pari hahmoa, sekä lopuista nukkehahmoistani, jotka eivät ole isommasta tekstikokonaisuudesta vaan pelkästään ns. nukkehahmoja. (It will make sense, I promise)

Tällä kertaa vuorossa vähän tuoreempi tarina - Nälkä on kirjoitettu vuonna 2017 ja se on viimeinen kokonainen pitkä teksti, jonka kirjoitin yläasteella. Sen jälkeen olenkin siirtynyt niin sanotusti uuteen aikaan kirjoitusharrastuksessani.

Nälkä löytyy myös alkuperäisessä muodossaan täältä!

(Tämäkin hahmonurkkauksen kanssa sisältövaroitus herkemmille lukijoille.)

* * *

Nälkä


Lyhyt taustainfo

Tällä tarinalla on kenties hauskoin tausta. Olin tosiaan yläastelainen ja kävelin koulun portaita alas, kun näin nuoremman tytön vähän kuluneilla, turkooseilla hiuksilla. Inspiraatio iski kerralla ja kotiin päästyäni minulla oli jo uusi konsepti. Vedin yhdestä hiuskuontalosta aikamoisia viivoja siihen, millaisen maailman voisin rakentaa sen ympärille, että päähenkilöllä on luonnostaan hurjan värinen tukka.

Nälkä on toistaiseksi ainoa reippaasti tulevaisuuteen sijoittuva tarinani. Se ei ole varsinaista scifiä miljöönsä vuoksi, mutta sijoittuu kuitenkin vuoteen 3014.


Juonikuvaus

Vuosi 3014. Ihmiskunta on palannut takaisin sinne, mistä se on lähtöisinkin: luontoon. Metsässä vallitsee heimojärjestelmä, jonka toimintaa on näennäisesti säätelemässä Pääheimo. Luonnossa on ainoastaan yksi Pääheimon säätämä laki: jos jätät heimosi, sinulla ei ole enää menneisyyttä. Kaikki entiseen heimoosi ja elämääsi liittyvä tulee unohtaa heimosta poistuttuaan. Mutta onko entisen elämän jättäminen taakseen sittenkään niin yksinkertaista?

Tarinan alussa Iika pakenee Peuraheimosta toisen heimon, Ilvesheimon rajalle. Ilvesheimon päällikkö Ilse löytää tytön ja ottaa tämän heimoonsa, jotta tämän ei tarvitse kiertää lainsuojattomana heimojen mailla. Iika tottuu uuden heimonsa elämään, mutta entinen elämä Peuraheimossa ei tunnu jättävän häntä rauhaan. Tämän lisäksi maailmassa alkaa tapahtua – yhä useammasta heimosta on alkanut kuolla jäseniä aivan yllättäen.

Syy ihmisten kuolemien takana on Pääheimossa. Heimon uusi johtaja, innovatiivinen Edelweiss on nähnyt välähdyksiä menneisyydestä ja ymmärtänyt, missä ihmisyyden historia lepää. Edelweiss tietää, että on ollut aika ennen heimoja – teknologian ja kehityksen aika. Nuori johtaja pistää Peuraheimon johtajan, Iikan veljen Cyanin raivaamaan heikommat heimot kehityksen tieltä. Vasta vahvojen heimojen kesken voitaisiin ryhtyä puhumaan siitä, miten maailma saadaan palautettua ennalleen.

Edelweissin toteuttaessa suunnitelmaansa Iika joutuu elämään oman menneisyytensä kanssa. Hän kuvitteli voivansa toipua traumoistaan toisessa heimossa, mutta ne saavuttavat häntä edelleen. Iikan veli on käyttänyt häntä hyväkseen aivan pienestä pitäen, eikä heimostaan paennut Iika saa maan ainoan lain nimissä koskaan kertoa kokemastaan väkivallasta kenellekään.

Iika onnistuu kuitenkin traumoistaan huolimatta löytämään paikkansa uudessa heimossaan ja ottamaan selvää siitä, miksi heimoista alkaa yllättäen kuolla ihmisiä. Lopulta juuri Iika on se, joka saa selville Edelweissin suunnitelman.

Tarina kertoo Iikan ohella myös Ilvesheimon johtajan, Ilsen tarinan. Ilse on tuhonnut edellisen heimonsa ja paennut maan ainoan lain suojin tekoaan. Ilse tuhosi entisen heimonsa kokemansa henkisen väkivallan vuoksi. Transsukupuolisena Ilse ei kokenut maailmassa olevan hänelle jalansijaa, joten hän mieluummin aloitti täysin alusta lähimmän ystävänsä Ranin kanssa. Yhdessä he kokosivat Ilvesheimon, jossa kenenkään ei tarvinnut tietää Ilsen verisestä menneisyydestä. He ottivat johtajanaisen vastaan kyselemättä mitään.

Kokonaisuudessaan Nälkä pyrkii olemaan tarina, joka avaa tabuja, salaisuuksia ja häpeää erilaisten hahmojensa kautta.


Hahmokuvaukset



Iika

Päähenkilönä Iika on varsin aikaansaava ja toimelias tapaus. Hän on kokenut omassa leirissään niin paljon kaikkea sellaista, jota ihmisen ei koskaan tarvitsisi kokea, että hän tekee mitä tahansa saadakseen elämänsä toimimaan paremmin. Iika on tullut vuosia veljensä hyväksikäyttämäksi eikä sen vuoksi erityisemmin osaa tuntea juuri muuta kuin raastavaa halua selviytyä.



Omalla tavallaan Iika on myös hyvin utelias tyttö. Hän ei ole erityisen puhelias vaan jättäytyy mieluummin sivuun katselemaan ja tutkimaan. Tämä puoli hänen luonteessaan saa hänet ymmärtämään paljon siitä, mitä hänen ympärillään tapahtuu.



Iika on myös rohkea. Vaikka hän ajautuukin mitä hankalampiin tilanteisiin tarinan kulkiessa eteenpäin, hän tahtoo vilpittömästi auttaa ja ottaa selvää siitä, mitä tapahtuu. Iika pystyi kohtaamaan jopa Pääheimon johtajan, Edelweissin, lähes mutkitta.



Iikan suhteet muihin ovat kaikki melko mutkikkaita. Hänen veljeään Cyania tuskin tarvitsee hyväksikäytön ohella mainita enempää. Heidän välejään mutkistaa entisesti vielä se, että heidän isänsä kuoltua veljestä tuli Peuraheimon johtaja.

Uuden heimonsa johtajaan, Ilseen, Iika suhtautuu kunnioittavasti. Hän ymmärtää, ettei tyttö ole aivan niin vahva ja puhdas kuin antaa olettaa, mutta arvostaa tämän auktoriteettia ja ystävällisyyttä. Heistä tuli yllättävän läheiset tarinan myötä. Iika ei yleensä kiinnostu toisista ihmisistä, mutta Ilsestä hän piti kovasti. Omalla tavallaan hän piti myös Ilsen luotetuimmasta ystävästä, Ranista, ja tekikin paljon asioita nimenomaan hänen kanssaan. Iika ei kuitenkaan täysin luottanut Raniin (mikä osoittautui loppujen lopuksi ihan hyväksi ratkaisuksi).

Mainittakoon vielä, että Iika on aseksuaali ja aromanttinen henkilö. Hän on ylipäätään hyvin vähän kiinnostunut toisista ihmisistä ja viihtyy enemmän luonnossa kuunnellen tuulen huminaa puissa.



Ilse

Ilse on omassa leirissään iso auktoriteetti. Häntä kunnioitetaan heimonjohtajana suuresti ja moni olisikin valmis suojaamaan häntä hengellään. Ilse on päällisin puolin vahva ja kykenevä nuori nainen, mutta valitettavasti hän kantaa liikaa harteillaan pysyäkseen vahvana jatkuvasti.




Ilse kykenee pitämään kulissejaan yllä sen verran, mitä heimon johtamiseen tarvitaan, mutta suurimman osan ajasta hän on täysin hakoteilla ja useimmiten lähes hysteerinen. Hänen ystävänsä Rani pitää häntä järjissään, jotta hän kykenee elämään. Ilse on uskomattoman läheisriippuvainen, sillä Rani on pitänyt hänet pystyssä koko hänen ikänsä. Hän on hyvin vainoharhainen siitä, että ihmiset tahtovat jättää tai pettää hänet. Osittain tästäkin syystä hän pönkittää heimonjohtajan egoaan useasti.



Osasyy Ilsen hysteriaan ja pelkotiloihin on hänen menneisyytensä. Koska maailman ainoa laki estää häntä kertomasta siitä kenellekään, hän vain yrittää pysyä Ranin avulla järjissään. Tosiasiassa Ilse on (enemmän ja vähemmän manipuloituna) tappanut edellisen heimonsa viimeistä ihmistä myöten. Hän teki sen heimon halveksunnan ja oman pelkonsa vuoksi. Kuvioon liittyy myös monipolvinen manipulaatio ja Ilsen vihan ja pelon hyväksikäyttö. Voisi siis sanoa, että Ilse ohjailtiin tappamaan heimonsa. Hän kantaa sitä taakkaa yhä mukanaan.



Ilse ei valitettavasti ole erityisen onnellinen representaatio transihmisistä, sillä transtyttönä heimoyhteiskuntiin palanneessa todellisuudessa hänellä ei mene erityisen hyvin. Jatkuva pelko ja ahdistus syö häntä alituiseen hengiltä. Rani on ainoa, johon hän voi luottaa, sillä vain Rani tietää hänen menneisyytensä.

Olen itselleni vähän vihainen siitä, kuinka surullisen hahmon tein Ilsestä. Hän olisi ansainnut parempaa. Minulla on muuten myös pieni headcanon siitä, että Ilse olisi ollut varsin ihastunut Iikaan. Monesta syystä hän ei tuonut asiaa koskaan esille.




Edelweiss

Edelweiss on hahmo, jota on hyvin hankalaa kuvailla. Hän on periaatteessa tarinassa kuvattavan maailman johtaja. Olen kuvaillut häntä tarinassa hyvin kauniiksi, mutta erikoisella, hieman epätodellisella tavalla. Mielestäni se kertoo paljon siitä, millainen hän on ihmisenä. Ei aivan todellinen eikä missään nimessä helposti lähestyttävä. Edelweissiä pitää osata käsitellä.



Edelweiss on yhteiskunnassa erityinen, sillä hän näkee unissaan, mitä maailmalle tapahtui ennen kuin se palasi heimoihin. Hänellä on ns. muistoja siitä, millainen yhteiskunta oli ennen taantumusta. Luonnollisesti hän pyrkii saamaan sen takaisin - valitettavasti täysin keinoja kaihtamatta. Voisi siis sanoa, että hänellä on toki loistava oikeudentunto ja aivokapasiteetti. Jokin hänen käsityksessään toimivaan yhteiskuntaan pääsemisestä ei vain ole erityisen hyväksyttävää.



Edel ei puhtaasti tahdo kenellekään pahaa, hän haluaa vain ymmärtää näkemäänsä ja kokemaansa. Hänessä on kuitenkin puoli, jota muiden on hyvin vaikea ymmärtää. Hän ajattelee maailmasta varsin analyyttisella ja osittain kylmälläkin tavalla, aivan kuin asiat olisivat tunteista riisuttuja ja siten vapaita koekaniineita hänelle.

Kenties paras kuvaus tästä hahmosta on tämä luku tarinassa.

* * *

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Hear my heartbeat

Moikka! ^^

Kiitos paljon kaikille jo kuvatarinaan kommentoineille! Siihen kommentoiminen on vielä enemmänkin kuin sallittua, käykää ihmeessä kurkkaamassa edellinen postaus. <3

Tässä kuitenkin muutama kuvanpoikanen jälleen. Koko sakin kuvaaminen edistyy melkoista vauhtia!

* * *

Classical rose

Lindri, Taeyang Nosferatu









Lindri on kovin dramaattinen nukke. Siitä on kovaa vauhtia tullut suosikki-Taeyangini koskaan, rakastan sitä ihan hurjan paljon. 

* * *
Cranberry

Amalthea, Dal Natalie







* * *

Yellow

Chióni, Pullip My Melody










tiistai 2. heinäkuuta 2019

Etten unohtaisi, osa II: Kultatukka

Hei kaikille!

Olen täällä taas uuden kuvatarinan osan kanssa! ^^ Tämä on kolmiosaisen Etten unohtaisi -tarinan toinen osa, jossa kerrotaan tällä kertaa Atlasista. Perspektiivi on yhä Memorian, kuten tarkoitus tarinassa onkin.

Tarina ei varsinaisesti ole jatkuva tai "juonellinen", vaan pikemminkin kolmiosainen muistelusarja. Edellisen osan voi silti lukea täältä. Myös itse tarinan, johon nämä kuvatarinat pohjaavat, pystyy yhä lukemaan kirjoitusblogistani. Myös termistön ja hahmojen suhteiden avaamiseksi voisi olla hyvä lukea tämä hahmonurkkaus-postaus.

Kuvatarinan ensimmäinen osa otettiin todella lämpimästi vastaan, kiitos paljon siitä! <3 Tuntuu hyvältä tehdä näitä taas pitkästä aikaa. Toivottavasti pidätte tästäkin osasta!

* * *

Etten unohtaisi, osa II: Kultatukka



Hän oli toinen.


Kiharatukkainen, kauniskasvoinen, melkein kuin enkeli.


Minä olin kuullut Atlas Moorcroftista paljon. Sudensilmäinen lapsi, Evolissa tunnettu ja arvostettu. Ihmiset puhuivat hänen taidoistaan.


Mutta minä en etsinyt poikaa, jonka nimi tippui niin usein ihmisten huulilta. Se, ketä etsin, oli Mercuryn mainitsema rakastettu, se, jota hän ei saanut pidettyä vierellään. Sellaisena minä tunsin Atlasin paremmin.


En kuitenkaan tavannut Mercuryn rakastamaa poikaa sattumalta. Minä tarvitsin häntä. Tarvitsin häntä pysäkseni hengissä.

* * *


Memoria: *vilkuilee ympärilleen* Atlas Moorcroft. Sinä tulit sitten kuitenkin.

Atlas: Olet mitä ilmeisemminkin Memoria Fray.


Memoria: En nauti kiertelystä, joten käyn suoraan asiaan. Minä tarvitsen apuasi. Olet tällä hetkellä ainoa, joka voi auttaa minua. Minun tarvitsee löytää eräs henkilö.

Atlas: Mitä tarkoitat? *siristää silmiään*


Memoria: *katsoo suoraan Atlasiin* Silmäni.

Atlas: *hätkähtää* Pahan silmät.


Atlas: Älä luulekaan. Tällaiseen minä en sekaannu.

Memoria: Nämä eivät loppuunsa saakka kehittyneet. Minä voin selittää.

Atlas: Ei missään tapauksessa. Minä en voi auttaa sinua millään mahdollisella tavalla. Hyvää päivänjatkoa, neiti Fray. *kääntyy*


Memoria: Paljonko rahaa sinä tarvitset?

Atlas: *pysähtyy ja korottaa ääntään* Millaisena ihmisenä sinä minua pidät? En tee mitään epäeettistä rahasta.

Memoria: Tässä ei ole kyse mistään epäeettisestä.

Atlas: Hyvää päivänjatkoa.


Memoria: Minä tunsin Mercuryn.


Atlas: *pysähtyy ja kääntyy* Mitä sinä sanoit?


Memoria: Minä tunsin Mercuryn. Hän kertoi minulle sinusta. Sen perusteella tiedän, että olet ainoa, joka minua voi auttaa.

Atlas: Valehtelet. Et ole ensimmäinen, joka sanoo tunteneensa hänet saadakseen sitä kautta minulta jotakin.

Memoria: Hänellä on haavoja alaselässä. Kaksi ristikkäistä ja kolme pitkää.


Atlas: *säpsähtää* Mitä? Mistä sinä – 

Memoria: Me jaoimme yhden yön. Yhden ainoan.

Atlas: *silmät laajenevat*


Memoria: Minä tunsin hänet. Omalla tavallani. Autatko minua vai et? Voitko muka päästää minut lähtemään tämän jälkeen?

Atlas: Minä… *vapisee* Minä en… 

Memoria: Hän oli yksinäinen ja epätoivoinen. Hän kertoi minulle kaikenlaista.

Atlas: Älä sano enempää. *vie kädet korvilleen*


Memoria: *nauraa* Nytkö sinä et haluakaan tietää? Me jaoimme yhden yön, yhden ainoan, Atlas. Auta minua. Auta minua, koska olen kokenut saman kuin sinäkin – Mercury Aelionin.

Atlas: Älä sano sitä noin enää koskaan.

Memoria: Auta minua.


Atlas: *vapisee yhä* Hyvä on, saat haluamasi. Minä autan sinua.

Memoria: *koskettaa Atlasia* Kiitos, Atlas Moorcroft, kiitos. Minä en tahdo satuttaa sinua, en todellakaan, tässä ei ole kysymys siitä. *nielaus* Epätoivo on ajanut minut tähän. Olen pahoillani. Ole kiltti äläkä hajoa, minä en tahtonut tämän menevän näin.

Atlas: *nyökkää hiljaa*

* * *


Ja niin me aloitimme epätoivoisen matkamme muurin toiselle puolelle, Mercuryn luo. Lopulta minä kerroin hänelle silmistäni, siitä, miksi miltei tapoin siskoni ja sain pahan silmät kehittymään. Hän kertoi minulle itsestään hyvin vähän, mutta häntä oli helppo lukea – hänen tapaansa sulkeutua, kääntää päätään, kohauttaa harteitaan tietyissä tilanteissa.


Me opimme pitämään toisistamme - minä ja Atlas, sudensilmäinen poika, joka oli rakastunut toiseen kaltaiseensa ja kantoi häntä aina sydämessään. Kaipuu Mercurya kohtaan eli Atlasissa jokaisena päivänä, jonka vietimme yhdessä.


Meidän matkamme päättyi aikanaan. Emme löytäneet sitä, mitä lähdimme etsimään. Minä en koskaan saanut parannusta silmilleni. Kenties sitä ei ollutkaan. On vaarallista nojata liiaksi toivoon.


Atlasiakaan ei enää ole. Menetin hänet hänen omalle rakkaudelleen, mielettömälle kaipuulleen, jollekin, jota tuskin koskaan täysin ymmärrän. Jätin hänet taakseni, emmekä me enää koskaan tavanneet.


Atlas jätti minulle kirjeen ennen kuolemaansa. Hän toivoi, että minä tulisin onnelliseksi, koska hän ei lopulta kyennyt viemään minua Mercuryn luo ja auttamaan minua. 

Tulinko minä? Osasinko kunnioittaa hänen muistoaan, elää, kuten hän halusi?


Tulin minä.

Nyt, kun elän maailmassa, jossa Atlasia ei enää ole, olen kiitollinen siitä, että tapasin hänet. Minun ei enää tarvitse piilotella silmiäni. Olen vapaa. Sen minä tahtoisin kertoa Atlasille.


Voin hengittää ilman pelkoa. Voin avata käteni ilmaan ja kulkea kuin lentäisin. 


Jos ääneni kuuluu taivaisiin saakka, minä toivon koko sydämestäni, että Atlas näkee minut nyt.

* * *