lauantai 19. heinäkuuta 2014

Yhdeksänpäinen apinalauma

Heyaa!
Sain viimeyönä kaikki nukkeni valmiiksi. Pakkohan sitä oli käydä ottamassa ryhmäkuva + tehdä kollaasit pikkuisten eri vaiheista. :3 (Pahoittelen, Luciferista ja Lunasta ei ole kollaaseja koska he ovat näyttäneet about samalta koko ajan mitä ovat blogissa esiintyneet. ^^)
 
 
Tässäpä koko porukka. ♥ Olen niin tyytyväinen jokaiseen, mitään tai ketään en vaihtaisi.
Tiedättekö sen tunteen kun nukketuttaa suunnattomasti? Tai sen, kun omat nuket tuntuvat kerrankin ihanilta? Se on nimittäin parasta ikinä ;U; <3
 
Ja vielä varmuuden vuoksi nimet vasemmalta oikealle;
Grell, Tsukiko, Lilia, Rima, (Riman sylissä) Luna, Hinata, Mona, Shirei ja Lilia.
 
Ja sitten kollaaseihin!
 
 
Tsukiko
 Tämä neiti on kokenut vaikka mitä vaiheita, kuten kuvista saattaa huomata. Ensin hän oli jonkin aikaa stock-peruukillaan, sitten lainattiin ystäväni Rosan nukkejen peruukkia (tuo vaaleanpuna-valkoinen mohair). Vielä silloin suunnitelmissani oli ostaa Tsukikolle omaksi sellainen... ^//^ No, kuten huomaatte, ei siinä ihan niin käynyt...
 
Sitten Rosa peri peruukkinsa takaisin, ja Tsukiko joutui jatkamaan stockillaan. Tuota mustaa hirvitystä tuli sitten leikeltyä hieman, mutta ei se paljoa asiaa parantanut. e w e Lopulta kuitenkin saatiin tuo sinimusta peruukki sekä obitsu kehiin!
(Tuossa yhdessä kuvassa Tsukiko lainaa Grellin peruukkia. Muistaakseni Traconia varten olin tuon neidille laittanut.)
 
 
Hinata
.... apua. Hinatalla on kaikkein kamalimmat vaiheet, yyyh, hävettää.
Ensin oltiin ihan vain stockilla, jota siis inhosin ja inhoan koko sydämestäni. <3<3 Hrrr, mokoma takkupesä otti ja räjähti lopullisesti kun yritin kammata sitä paremmaksi. Hinatalle tein myös tuon ah-niin-kamalan varaperuukin (mustavalkoinen) omasta peruukistani. No, sitä ei kovin montaa kertaa tullut käytettyä.
 
Hinata oli ensimmäinen nukeistani, jolle vaihdoin obitsun. En tykännyt yhtään koko hommasta.
Hinata on myös lainannut pariin otteeseen Grellin stockia, punainen väri kyllä kieltämättä sopii neidille. Silti olin päättänyt tälle pikkuiselle peruukin jo kauan sitten, mutta kun se tuli... no, minulla oli vähän ongelmia sen kanssa. En saanut sitä millään nuken päähän (pienikokoinen kun oli). Jouduin käyttämään tuota pipoa pitämässä peruukin Hinatan päässä... :'D
Lopulta kuitenkin sain peruukin ängettyä hyvin neidin päähän, ja tässä sitä nyt ollaan.~
Hinatalla on muuten ollut monia mystisiä glittereitä naamassaan. Enää niitä ei löydy yhtäkään.
 
 
Grell
Tällä pikkuisella on myös ollut melko monta vaihetta. Stock-peruukki on mielestäni aina ollut ihanan kamala. Toisaalta pidin sen väristä ja mallista, mutta toisaalta itkin verta sen laadulle. Välissä kokeiltiin myös Hinatan stockia (joka ristittiin mummoperuukiksi Grellin päässä :p) joka ei kyllä sopinut sitten yhtään. u__u
 
Grellillä on ollut ihan mielettömästi erilaisia lävistyksiä. Nyt kun katselen noita vanhempia kuvia, minun tekee mieli oksentaa... :D Ei ei ei ei ei. Luojan kiitos älysin ottaa nuo kaikki lävistykset pois. Grell on aina ollut jollain tasolla lellikkini, joten raukkaparka sai naamaansa jos jonkinlaista härpäkettä. Nykyään neidillä ei ole naamassaan mitään ylimääräistä, ja sopiva peruukki ja obitsukin löytyi.
 
(Hankin tämän neidin alun perin erään unen takia. Näin unta että minulla oli Pullip Grell, rakastuin nukkeen ja lopulta päädyin hankkimaan sen. Mielenkiintoista touhua 10 -vuotiaalta... No, en kadu yhtään, Grell on ihana. <3)
 
 
 
Rima
Nyt kun oli lellikeistä puhetta, niin tässä sitten toinen. Rima on ollut aina lellipentuni, johtuen varmaan siitä että on toistaiseksi ainoa Dalini. Minun piti alun perin hankkia ensimmäiseksi Dalikseni Melize, mutta tapahtui jotain ja päädyinkin valitsemaan Tweetyn. Himoitsin tätä nukkea koko kesän, sen minä muistan. :D
 
Riman peruukki on ollut periaatteessa aina melko hyvälaatuinen. Se on alkanut kuolla vasta tänä vuonna ihan kunnollisesti. Minun piti hankkia Rimalle joskus kauan sitten sellainen peruukki mikä Lilialla nyt on. Viimeisen vuoden aikana syntyi kuitenkin ajatus vaaleasta (silloin suunnitelmissa oli vielä valkoinen) peruukista, onhan Rima kuitenkin enkeli. Vaan kuinkas kävikään? Tampere kupliista löytyi sitten tuo ihana mintunvihreä peruukki jonka päädyin hankkimaan ihan heräteostoksena. Anteeksi ne tytöt joiden edestä minä ja Lee veimme vimoset peruukit, katsoitte meitä hyvin hyvin pahasti :'D Jokatapauksessa, peruukki päätyi Rimalle enkä todellakaan kadu valintaani.
 
Obitsu vaihdettiin viimeyönä. Nyt en mitään muuta teekään kuin hiplaile tätä pikkuista. e//w//e ♥
 
 
 
Lilia
Tämäkin tyttö hankittiin ihan fiilispohjalta. Äiti sanoi, että hän ostaa minulle joululahjaksi nuken. Minulla oli valinnanvaraa, en edes muista mitä kaikkia malleja olin suunnitellut. Sfogliaan sitten päädyin, koska olin aina haaveillut Sfoglysta. mun pitäisi oikeasti lopettaa nukkejen hankkiminen tällä tyylillä
 
Lilia tuli taloon nimellä Sumi, koska hänellä oli monia persoonallisuuksia (onhan hän sentään mielikuvitusolento). En ole itseasiassa vieläkään valoittanut mitenkään kamalammin tämän neidin taustoja, te tiedätte vain hänen olevan mielikuvitusolento. Olen pahoillani ;u; Minua harmittaa suuresti että Lilia on ns. 'taka-alalla' kokoajan, haluaisin päästää neidin parrasvaloihin. Vielä sekin ehtii tapahtua, odottakaas vain!
 
Stock-peruukki ylitti odotukseni, se oli paljon siedettävämpi kuin mitä luulin. Vuoden 2013 lopussa päädyin kuitenkin leikkelemään sitä (kuten tuosta yhdestä kuvasta saattaa huomata). No, sekään vaihe ei kestänyt pitkään hyväkuntoisena, alkuvuodesta en edes voinut kuvata Liliaa kun peruukki näytti niin järkyttävältä. ;w; Lopulta tyttöseni sai kuitenkin punaisen peruukkinsa ja obitsun. (Punaista olin suunnitellut alusta alkaen, koska ajatus punapäisestä Sfogliasta oli jotain hyvin herkullista. <3)
 
 

Mona
Monalla ei ole ehtinyt olla muita vaiheita kuin tuo täysin stock (johtuen siitä että tämä neiti saatiin viime jouluna). Odotin tätä nukkea vuoden, sen piti tulla ennen Liliaa. No, odotus palkittiin ja neiti saapui v. 2013 loppupuolella. Tälle olin suunnitellut punaoranssia peruukkia ihan alusta asti, ja sen sitten pikkuiselleni sainkin. Yasss.
 
Olen ottanut Monasta pelkästään kamalia kuvia, lukuunottamatta tuota nurkassa olevaa kuvaa jossa neidin silmä kiiltää. En vaan yksinkertaisesti ole ikinä osannut tätä tyttöä kuvata. Kenties nyt alkaa sujua kun sain neidille haluamani peruukin ja obitsun? :3
 
 
Shirei
Shirei oli itse ostamani syntymäpäivälahjani. Olin haaveillut Chillistä kolmisen vuotta, joten olin hyvinhyvin iloinen kun sain tämän nuken vihdoin. Shirein malli piti alun perin olla Prunella, mutta siihen tuli vähän mutkia matkaan joten Chill siitä tuli. Obitsu tuli vaihdettua miltei heti, koska kolmoskropat ovat jotain maailman hirveintä. :'D
 
Stock-peruukki on varmaan parhain omistamani stock. Kuitenkin siinä määrin sotkuinen että uusi oli hankittava. Tuon uuden kanssa tappelin kyllä jonkin aikaa, mutta sain sen lopulta neidin päähän. Happy end.~ Shirei on hahmoltaan (Luciferin lisäksi) omasta mielestäni ehkäpä kivoin nukeistani.
 
~~~~~~~~~~
 
Jees. Sara on iloinen. <3
Kuka on sinun suosikkisi nukeistani?
 
PS. Seuraavaksi sitten kuvatarina. Seuraavaa osaa olen suunnitellut jo pitkään. ~

 


24 kommenttia:

  1. Siun kaikki nukettimet on niin ihania että ei oo tosikaan <3
    Ehdoton suosikkini siun nukeista on kuitenkin aina ollut Grell (varo vaan tuun vielä varastamaan sen) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos paljon ;U; ♥
      Täytyypi muistaa pistää varashälyttimiä joka paikkaan ;)

      Poista
  2. Turhaan kyselet suosikkia, jokainen nukkesi on täydellinen. <3 niissä ei ole matkittu toisia nukkeilijoita, ja se on aina plussaa!
    Omillekkin nukeilleni voisin vihdoin ja viimein hankkia obitsut ja peruukit... ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ;_; <3<3
      Kannattaa, vaikka söpöjä ne ovat varmasti nytkin.~ Haha, osa nukeistani oli 3 vuotta ilman obitsuja ja kunnon peruukeita. :----D

      Poista
  3. Saat anteeksi peruukkien varastamisen u__u :'D Ihania nukkeja sinulla, Grell on niin suloinen >w<

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia. Nukkesi ovat muuttuneet vain parempaan suuntaan koko ajan. ^▽^
    Obitsut kyllä tosiaankin helpottavat kuvaamista, ja harvemmin sen stock-peruukinkaan laatu on erityistä herkkua... :D
    Ryhmäkuva oli mielestäni kiva.
    Olisi jännää nähdä, millaisen yksittäisen huumorikuvatarinan saisit aikaan kaikilla nukeillasi. ;D
    Nukkeperheestäsi löytyy niin värikkäitä persoonia, että siitä voisi tulla hauskaa luettavaa. <3
    Oma suosikkini nukeistasi on ehkä Hinata tai Shirei. ♡.♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia ;_; <3
      Voisin seuraavan kuvatarinan jälkeen ehkäpä kokeilla huumoritarinaa, minä vaan olen tosi huono sellaisissa. ^^;

      Poista
  5. Oiii söpöjä kaikki ^^
    mutta lempparini on Hinata :33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitooos ~ <3 (Minusta tuntuu että kaikki tykkäävät Hinatasta. :D)

      Poista
  6. Sun nuket on niin täydellisiä! Se tune on muute ihana ku nuket on valmiita etkä lähtis muuttamaa niissä mitää <3 Mun suosikit on mona ja shirei. Monalle sopii hirmu hyvin sen perukki ja muuten paja on ihan perf.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ;u; ♥ Ja se tunne tosiaan on ihana!
      Itsekin olen varsin tyytyväinen Monan peruukkiin u w u ~

      Poista
  7. Jos joskus myyt Hinatan, myy mulle <3 Hinata on niin ihana ahh :3

    VastaaPoista
  8. SIIS ARVON NEITI;;; KERRO MULLE MITEN MÄ VALITSEN SUN NUKEISTA VAIN YHDEN SUOSIKIN, ALRIGHT, EN MITENKÄÄN D:: ne on kaikki täydellisiä!! ♥ seriously nyt oikeesti tuun pölliin ne kaikki aaah saanhan minä, saanhan? *puppyface* <3<3
    MONAN PERUUKKI ON JUMALA, ok? se. on. jumala. tuun ja syön sen. namnam. ihana mona ;u; MUUTKIN ON IHANIA AA, shiru on kans niin suloinen uudella peruukillaan D: #ALEMMUUSKOMPLEKSI
    okei okei OKEI mä rauhotun

    lilian peruukki on muuten ihan vitun ihana, tulin just havainneeks--!! anna se mulle, bea haluu tollasen peruukin :3 :3 eikö juu? joskin voin ottaa kyllä lilian siinä kaupan päälle koska ihana
    (LUINKO ETTÄ SEURAAVAKSI TULEE KUVATARINA? jota oot suunnitellut pitkään? siis... SEKÖ kuvatarina? omgggg en jaksa odottaa!)
    - alice

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MITÄ kiitos ;_; <3 Mutta vaikka olikin ihana kommentti, et saa tulla pöllimään mun nukkeja (etkä myöskään saa syödä Monaa, se on Hinatan yksinoikeus eikunmitä). ^//w//^
      Niin, ja Bea saa hankkia peruukkinsa muualta, Lilia ei halua päätyä kaljuksi :'D (Eikä myöskään muuttaa teille. Lel.)

      Kyllä. Luit sinä. Ja kyllä, juuri SE kuvatarina. ~ (Tähän väliin julmaa naurua.) Turhaan odotat, feilaan sen kuitenkin tavalla tai toisella!
      Möö mutta kiitos nyt vielä ;w; <3

      Poista
  9. Wow, tyttösesi ovat niin kauniita nam nam *u*
    Jokainen on nyt kyllä parhaimmillaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ;u; <3 (Ja kieltämättä he ovat nyt parhaimmillaan, keh)
      (Ja Lucifer on myös kaunis ahaha :p)

      Poista
  10. Grrrr mitä kävi hienolle kommentilleni joka ei koskaan päätynyt julki >:( uusi yritys, sun nuket on aivan liian täydellisiä ö n ö <3 en oo koskaan pahemmin tykänny rgn. pajasta mutta tolla peruukilla se on ihan täydellinen♡ mun lemppari on kyllä Rima, vaikka kaikki muutkin on ihania n w n Onnea uusista obitsuista ja peruikeista, näin elämä käy helpommaksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eikä kiitos ;;__;; <3<3 Multa meni tää kommentti jotenkin mystisesti ohi mutta nyt kun luin tän nii ;U;;; ♥

      Poista
  11. O__O en oo hetkeen nähny sen paremmin sun nukkeja, ja nyt en voi muuta sanoa kuin että WAU.
    Erityisesti Rima <3 Ah, toi obitsu tekee siitä jotenkin vielä sulosemman...
    (Lilian kollaasin iso kuva on täydellisyyttä.. ;__;)
    Ja Grell on aivan ihanahalinallemurmelisöpöliini jaaaaaa äää >.< Nää on vaa niin ihania :'D ♥♥

    VastaaPoista