keskiviikko 19. marraskuuta 2014

I'm not here for your entertainment




 
Moikka vaan kaikille, ja anteeksi että pidin pienen tauon tässä ಥ_ಥ Ja nytkin tulen tänne vain neljän kuvan kanssa, ehh. Tälle löytyy kyllä syy! seliseli En vain yksinkertaisesti ole saanut mitään kunnollista kuvatuksi. Kuvasin kuvatarinan, mutta en sitten loppujen lopuksi pitänytkään siitä ja nyt olen ihan lukossa koko tarinan suhteen. Hyi, ahdistaa. Päätin, että kuvaan tarinan lopun vasta sitten kun sen kuvaaminen ei ylikuormita aivojani ja saan jotain kunnollista aikaiseksi (en vain voi julkaista mitään melkein hyvää ;_; #perfektionisti). Lisäksi kävin kuvaamassa Hinataa ulkona, koska neiti näytti ihan loputtoman söpöltä, vaan kuinka kävikään? Kaikki kuvat näyttivät järkyttäviltä ja osa tärähti ja hfbdgsghh ei.
 
Lopulta päädyin räpsimään pari sisäkuvaa (+ tuo ikivanha Tsukigrell -kuva menee tässä samalla) ja änkemään ne tänne näiden selityksieni ohella. Phewwww. (╥﹏╥)
 
Nukkeinto on kyllä suhteellisen korkealla, mutta jostain syystä kuvat eivät ota onnistuakseen. (Eikä kuvatarina varsinkaan.) Toivottavasti saisin taas pian jotain julkaisukelpoisia kuvia aikaiseksi, wäähh ;_; Lisäksi nukkeintoani lisää eräs tietty asia B3 Mainittakoot että se liittyy jouluun. Mehehe.
 
Joten vielä kerran anteeksi postaamattomuuteni, yritän kuvailla taas kun inspiroi uwuwuwu~ now bye



16 kommenttia:

  1. Ei haittaa, älä kultsi pidä kiirettä sen tarinan kanssa ^^
    Kivoja kuviahan nuo oli, tykkäsin eniten tuosta nukkumakuvasta :3

    VastaaPoista
  2. Et arvaakaan kuinka korkealle pomppasin ilmaan, kun näin bloggerin etusivulla sun postauksen ♥ Ihanaa että postasit, ja kiva kun infosit meitä tämmösellä pienellä ilmoitustyylisellä postauksella! >u<
    Ensinnäkin, ymmärrän hyvin sen jos kuvatarinan kuvat ei miellytä ja tekis tehdä koko tarina uudestaan. Se on tosi turhauttavaa. Toivottavasti saat sen kumminkin pian valmiiksi, sillä ääääks täällä yksi tarinasi suurimmista faneista joka odottaa kärsimättömänä viimeistä osaa ;__; ♥ Mutta toisaalta ei kannata tietenkään myöskään ottaa paineita siitä, teet sen sitten kun jaksat ja intoa riittää. nwn

    Sitten vielä muutama sananen noista kuvista. Neljä täydellistä kuvaa oh god yritätkö tappaa mut tai jotain ;^; ♥ TsukiGrell-kuvalle kuolin ihan totaalisesti. Ei hitto noi kaks on niin sulosia yhessä, en ehkä kestä TT___TT ♥ TsukiGrell-kuvat on aina aiheuttanu mulle jonkinsortin kohtauksen, mutta toi kuva sai mut jo pois elävienkirjoista. Ja sitten noi kolme kuvaa Hinatasta. Waaah miten suloiselta Hinata näyttääkään peittoon kääriytyneenä ♥ Noissa kuvissa oli ihanan rauhallinen tunnelma, me likey~ Muokkauksetkin oli täydellisiä, kuten aina.

    Whii, en malta odottaa joulua ja varsinkaan sitä, että saat sen pienen jouluun liittyvän jutun 833 hihi ♥
    Mutta joooh, postaa taas sitten kun inspaa ja ehdit ja jaksat ; v ; Tää oli tosi ihana pikapostaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etkä sinä arvaakaan miten paljon tämä merkitsee mulle ;__;; <33 yks ihanimmista kommenteista sulta ikinä, joten kiitoksia ihan älyttömästi senkin ihana ;w;

      Poista
  3. Kuvaaminen ei vain aina maistu. Niin se on. :'D Mutta nämä ovat ihania kuvia! Ja stressiä kuvatarinasta ei kannata ottaa. Paras tulee siten, että menee vaan hyvän fiiliksensä mukaan. Jos sitä ei ole, odottaa seuraavaa hyvää fiilistä. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ; n ; ♥ Kuvausfiilistä odotellessa.

      Poista
  4. OOO noi Hinata kuvat on aivan ihania. Tykkään siitä että sulla on aina ollut omanlainen tapa muokata ja ihanaa että tuot tuon taidon esille jopa tällaisissa lyhyissä muutaman kuvan postauksissa ! Noi Hinata kuvat ja shippaus kuva oli tosi kivoja ja sopi jotenkin tähän postaukseen. Pidin erityisesti noista Hinata kuvista tosta keskimmäisestä kuvasta <33 Kun katoin sitä kuvaa niin tuli muokkausten avulla sellanen olo että Hinata näkee unta jostakin universumiakin suuremmasta asiasta, mutta toisaalta tuli myös sellanen rauhallinen ja uninen fiilis :-----33 Hinata on niin kaunis wäh i just can't handle it

    Ja joo, älä vaan aiheuta stressiä ja aivojen ylikuormittumista kuvaamisen takia. Kuvaamisenhan kuuluu olla hauskaa ja rentouttavaa puuhaa, eikä mitään stressaavaa ja pakollista u___u' joten i can feel you somehow, mutta aina kun mulle käy noin niin mä vaan yleensä jatkan kuvien muokkaamista ja teen jotain uutta niihin niin ihan hyviä niistä loppujen lopuksi tulee eli ei siun tarvitse olla 1000% itsekriittinen koska tiedät itsekin hyvin että osaat ! ^__^

    ja oo mikäköhän se pikku jouluun liittyvä juttu on (╯⊙ ⊱ ⊙╰ ) ei saa pitää meitä yleisöä jännityksessä mutta joo postaile taas ~ (^_^ ;)ε ̄)CHU★

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua yhh kiitoksia, tää oli aivan ihana kommentti ; - ; ♥ -sobs-
      Postailen taas kun innostusta riittää :3

      Poista
  5. okei, aattelin tulla nyt kommentoimaan pitkästi (ahaha niin kun mä muka osaisin, sä tiiät varsin hyvin mun kommenttejeni yleisen tason...) koska, no, sä oot mun mielestä ansainnut nyt pitkän kommentin :3

    joten aloitetaanpa vaikka siitä, että sun ei tosiaankaan tarvitse käydä kuvaamassa jos ei huvita. älä ota siitä mitään stressiä, kyllä kuvaaminen sujuu taas sitten jossain kohtaa! (ja tbh sun kuvat on aina ihania vaikka niitä pyörittelisi kolme tuntia paskassa ja paistaisi jossain 10000+ asteisessa saunassa u__u) innolla ootan sitä hetkeä kun jaksat taas kuvata ja ilahduttaa (mua) meitä lukijoita näillä täydellisillä ja omaperäisillä kuvillas! eli taukoile ja yritä saada inspiraatio kuvaamiseen takaisin <3

    JA HINATA, OH MY F KIN GOD.... se on täydellinen. ehdottomasti yks ihanimmista nukeista mitä oon nähnyt (ja mähän oon nähnyt vaikka kuinka ihania 83333)! toi peruukki on vaan niin helvetin täydellinen ja sopii neidille kuin nyrkki silmään. ♥ voisin jauhaa neidin ihanuudesta koko loppu illan, mutta koska aikaa on rajallisesti niin siirrytäänpä seuraavaan aiheeseen;;;; eli sun tapaan posettaa nukkeja. nykyään tuntuu että tosi harva osaa arvostaa hyvää posetusta (koska jotkut nukkeilijat posettaa nukkejaan aivan reippaasti päin vittua,,, kuten minä esimerkiksi), joten nostanpa tämän aiheen pinnalle. vaikka sulla ei ole nukeilles mitään lisäkäsiä tai mitään (eihän...? taisiis ainaki joskus valitit ettei oo XXD), oot silti ihan luvattoman hyvä noissa poseerauksissa. toi eka hinatakuva oikeesti helphelphELP toi poseeraus on vaan niin looginen ja kaunis!! <3 nukkuisinpa mäkin noin söpösti, lmao

    pakko vielä mainita että tsukigrell on ihanakaunis pari ja että oot ihan vitun hyvä muokkaamaan.
    toivottavasti tämä kommentti kelpaa, vaikka tää onkin vähän mitä on. AINAKIN MINÄ YRITIN ;_______; (hahaha niin varmaan joo)

    ps. monata. alice tahtoo monataa.
    pps. MIKÄ ON TÄMÄ JOULUJUTTU. SAATANA. SARA NYT IG JA VÄHÄNKÖ ÄKKIÄ ://// tai muuten tulee kypärä chan ja tekee pahuuksia >:(((

    <3: ariseee (tai no tarviiko ees mainita)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Aliceeee oot ihana ;_; </3 (hihi naurahdin tuolle kohdalle jossa selitit paskassa pyörittelystä ja saunasta pfftt aww) Kiitos paljon nawwrr :3

      ps. Ei. Alice ei saa Monataa. Ei varsinkaan kun sen toinen osapuoli joutuu olemaan palasina 2vk XDD
      pps. SE EI TEE PAHUUKSIA, PÄIN VASTOIN 8) ja köh juu unohdin selittää tän sulle joten ig

      Poista
  6. No kun muutkin on kommrntoineet pitkästi niin kai munkin täytyy :) Laitan tän nyt nimettömänä koska haluun pysyy vaa stalkkerina. Saat ite arvata että kuka oon ✋

    Haluun vaa sanoo että oot yks lempi bloggaajistani, oot aina ollu :) En yleensä kommentoi kellekkää mut jotenkin tää sun teksris herätti mussa paljon ajatuksia. Vaikutat tosi itsekriittiseltä enkä voi ymmärtää miksi. Sun blogi ja kuvathan on juuri ihania!♥ Sun toinenkin blogi oli hyvä ja on edelleen vaikket sinne enää postailekkaan (: <3

    En oo ollu pitkään aikaan nukkeihmisiä mutta seuraan tätä ihan muista syistä. Tunnet mut joten kuten muuten joten seurailen tätä osittain senkin takia. Vaikkei ollakaa juteltu tooosi pitkiin aikoihin, muistan silti että oot yks kivoimmista ihmisistä ja oon kiitollinen että saan (tai oikeammin, sain) tuntea sut ♥ Ois ihanaa jos voitais jutella taas niin kuin ennen...

    Vikaks haluun sanoo että oot kaikin puolin mun esikuva, oot aina ollut. Mua pidetään outona kun mainostan sun blogias aina kaikille, mutta mä haluan tehdä niin koska no, tää blogi on kaikin tavoin ihana ja lukemisen arvoinen ja sinä oot mahtava ihminen! :) ♥

    Mun oli pakko kirjottaa tää kommentti ihan eri tyylillä kun mitä yleensä kirjotan (en siis normaalisti käytä tällasta puhetapaa ja hymiöitä) koska haluun pysyy ainakin hetken salassa ✋ Lupaan kommentoida taas... :) Oot tärkee ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua. Tää on rehellisesti sanottuna hämmentävin kommentti mitä oon saanut bloggaushistoriani aikana. En yhtään osaa sanoa että mitä mun pitäis sanoa. Mutta hei, ensinnäkin, kiitos paljon näistä kehuista! :3 (Oot oikeesti mainostanut mun blogia? /)///(\ soBBSS KIITOS woah en voi sanoin kuvailla miten kiitollinen oon!) Tähän olisi helpompi vastata jos tietäisin kuka oot ^^' Voitko tulla vaikka Kikkiin tai Instagramiin tai johonkin puhumaan mulle (oletan että tiedät mun nimet niissä kun kerran ollaan tunnettu..?), jooko? Mua jäi häiritseen ihan älyttömän paljon että kuka oot ;-; Tai kirjoita edes normaalilla kirjoitustyylilläs niin että saisin edes jotain vihjeitä sun henkilöllisyytees? Ääää

      Poista
    2. Haha okei, alan kirjoitella kommentteja vastedes oikealla kirjoitustyylilläni, niin ehkäpä saat jotain vihjeitä siitä kuka oikein olen~ Ja oon tottakai mainostanut sun blogia, koska se on vaan yksinkertaisesti paras Pullip-blogi jonka tiedän. :3 Oon itseasiassa stalkkaillut tätä jo tosi kauan, aina siitä lähtien kun joskus linkkasit tän mulle B3

      Niin, ja en mä taida uskaltautua tulla enää puhumaan sulle missään, pelkään että vihaat mua jos tuun puhumaan ^_^' Eikä mulla oo Kikkiä tai Instagramia...

      Sori kun hämmennän sua, en vaan yksinkertasesti uskalla kertoa kuka oon. Sanotaan vaan että oon tällanen pieni stalkkeri täällä. ^__^"~

      Poista
    3. Äää nyt hei ihan oikeasti, kerro kuka oot ;___; Mä en tosiaankaan ala vihata sua joten tule puhumaan ihan missä tahansa, oikeasti asfddnhsjj tahdon tietää... Joten murrr paljasta itsesi >___< Kerro edes että mistä me tunnetaan?

      Poista