sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

She was sick and tired of being invisible

 
Moikka kaikille! ᕙ(`▿´)ᕗ
En ollut tänä viikonloppuna erityisen inspiroitunut kuvatarinan suhteen (syytän tästä toista tarinaani ja tuota kylmää keliä sekä Tampere Kupliita), joten päätin sitten mennä kuvaamaan randomräpsyjä ulos. Tällä kertaa kuvattavaksi lähtivät Celiné, Hinata ja Grell, ihan vaan koska näille kolmelle on tapahtunut tällä viikolla vähän muutoksia B') Cellulla on nykyään uudet chipit. Noiden chippejen piti mennä Grellille, mutta kappas, neidit stockit eivät suostuneet yhteistyöhön sitten mitenkään eivätkä lähteneet sitten pois. Pienen harkinnan jälkeen päädyin sitten änkemään nuo chipit Celinélle, ja en kyllä kadu päätöstä yhtään. ~ Kesällä vielä uusi peruukki niin sitten tyty on täysin valmis. Yaas! Hinatalle ja Grellille sen sijaan tein wigswapin koska kummallekin piti vaihtaa uudet chipit, mutta ne kun eivät lähteneet pois niin jotain muuta täytyi kehitellä. Ajattelin sitten kokeilla peruukeiden vaihtamista ainakin väliaikaisesti, ja no, kuvista voitte päätellä, miten kävi...
 
 








 
~~~~~~~~
 
Mitäs tykkäätte? Yritin välttää kaikenlaista ylimuokkailua (jota en sitten kuitenkaan onnistunut välttämään, köhköhköh). Oma lempparini taitaa olla tuo vimonen. ^^
 
Minulla olisi teille vielä yksi kysymys. En ole tästä vielä yhtään varma, mutta kysynpä ihan tällai alustavasti, että olisiko joku mahdollisesti joskus kiinnostunut lukemaan tarinoitani, jos niitä tänne blogiini joskus laittaisin? En oikeastaan koskaan anna juuri kenenkään lukea tarinoita (paitsi kuvatarinat) ja olen aina paniikissa jos yksikin niitä lukee, joten en ole tästä yhtään varma mutta haluaisin kokeilla ^^
 
Eipä minulla muuta tällä kertaa. Seuraavaan kertaan! ~
 
(PS. Kokeilin muokata tuon toisen Celinékuvan samalla tyylillä kuin mitä muokkasin 90% kuvista viime kesänä. Omg ei enää koskaan XDD)



11 kommenttia:

  1. Niin kauniit nuket kyllä sinulla ! YuY ~ ❤
    Nyt nukkesi näyttävät ihanilta ja varsinkin Céline näyttää upealta nuo chipit päässään
    (/ uwu)/ <3

    Ärsyttävää jos nuken stock - chipit ei lähde irti ! >.< Yritin kerran irrottaa stock - chippejä mun isulilta ihan varmuuden vuoksi että lähtiskö ne sitten irti mutta oli ne kyllä niin tiukalla sen silmämekanismissa etten kyllä niitä sitten irrottanutkaan. ... Toivottavasti ne lähtis irti sitten joskus kun ne uudet chipit vaihdan koska niillä uusilla chipeillä ois ISO merkitys yhteen juttuun..

    Grell on oikein söpö Hinatan peruukilla ja Hinata Grellin peruukilla! Minä pidän nyt enemmän noista kahdesta toistensa peruukeilla ❤

    Sun kuvat ja nukkejen posetukset on niin täydellisiä että wjäääähj ! ㅠ³ㅠ ~ ♡
    Toi vipa kuva on kyllä siisti mutta jos kaikki kuvat yli muokkais tolleen niin ..eh... ^▽^;
    Célinen silmät on niin hienot kyllä kun ne näyttää loistavan OuO // ❤

    Ja sitä tarinaasi voisi mieluusti lukea n u n ~ ♡

    ~Siniapila~

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia (taas) ♥
    Ja JOO, pistä se tarina/tarinat tänne. Tahtoo lukea ne! OwO

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia (taas) ♥
    Ja JOO, pistä se tarina/tarinat tänne! TAHTOO LUKEA NE >__< ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (tää sivu lagas nyt jtn :D viitikkö poistaa noi muut kommentit?)

      Poista
  5. JUST KUN KOMMENTOIN EDELLISEEN POSTAUKSEEN NO SAMAPA TUO KOMMENTOIN NYT TÄHÄNKIN VAIKKA MUN PITI MENNÄ JUST JÄÄKAAPILLE kauheen capsin käyttö sori mutta oikeasti i need food right now thankss

    Celinèn uudet simmut on U P E A T <3 rakastan vihreää väriä ja sun tytön nassussa noi silmät on liian täydelliset. Mustat hiukset ja tollaset kirkkaat ja kissamaiset silmät ahh, voiko parempaa enää pyytää ღ˘‿˘ற❤ ? hyvä vaan että jätit ne Cellun (anteeksi en jaksa kirjottaa koko nimeä nyt) nassuun ! Myös noi peruukkivaihdokset on mukavaa vaihtelua, Grell näyttää niin jännältä blondilla peruukilla, mutta tykkään silti tosta, tohonhan voisi tottua omg. Hinatalle taas taitaa sopia mitkä tahansa peruukit..hmhm mutta tykkään Hinatasta sellasena prinsessana, voisin ostaa Hinatalle sellasen pitkän vaalean prinsessaperuukin jos sulle käy 8) ?

    Noi kuvat oli mun mielestä hienosti muokattuja, eniten tykästyin tohon tokavikaan Hinata kuvana, siinä on hieno kuvakulma ja noi värit on jotenkin kauniin synkät <3 tai sit toi vika Celené kuva ahh, noi vihreät demoninsilmät (siis mitkä) loistaa tolleen hienosti, tykkään aina itekkin korostaa nuken silmiä kuvissa joten I like very much.

    + EHDOTTOMASTI toisten tarinoita on aina niin mukava lukea (tai edes tietää että muutkin kirjoittaa tarinoita) Jos julkaset täällä blogissa jonkun niin otan sen positiivisin mielin vastaan <3 !! mutta nyt meen jääkaapille viimein, hyvää illan jatkoa sinne

    VastaaPoista
  6. omg varmaa siel on jo noin lämpimän näköistä, teil on siel kaikkii siistei kuvauspaikkoi. (mun pitäis lähtee jonnekki metikköön ja etsiä kivoja puita koska PUUUT mut laiska mikä laiska well)

    Noi sun tyttöset on tosi suloisia jokainen, rakastan kun ne on omaperäisiä jokainen jaja ^-^ ♥
    Oon hokenu tätä turhan usein mut kadehdin sun nukenvaatteit koska omg noin on täudellisiä, koska varsinkin toi neule rakastan neuleita mut en osaa tehdä haha

    VastaaPoista
  7. Oi upeita kuvia taas ; 3 ; sun postauksia on aina toosi kiva lukea!
    Eniten pidin vikasta Hinata kuvasta, toi asento ja kaikki luo jotenkin ihanan tunnelman kuvaan. Peruukkitkin sopii hienosti omistajilleen ja Celinélle sopii hyvin noi vihreät silmät ♥

    Olis kiva lukea sun tarinoita :3

    VastaaPoista
  8. kivat kriipsut tolla Celinellä tossa vikassa XD mutta siis asiaan tota noin
    musta tolle Celinelle sopii tosi hyvin tuo musta peruukki, ja noi silmät antaa sille jotenkin kivaa vastapainoa niin että neidin olemuksesta tulee semmonen synkkä ja tumma :D juu eiks vaa .
    niin ja sitten Grell - lol kirjotin eka vahingossa greil -, jestas siitä tuli kaunis ! sille sopii tosi hyvin tuo vaalea peruukki, ja nuo silmätkin vielä komppaa kokonaisuutta <3 Hinatan tuo viimeinen kuva päätyi sitten kuitenkin mun lemppariksi, siinä on niin paljon tunnelmaa ja kevättä :))
    mun äikän ope varmaan tappais mut jos näkis miten kirjotan tänne toivotaan ettei tullu kirjotusvirheitä xd

    VastaaPoista
  9. HOLY SOMETHING mitä silmäni tällä kertaa näkevätkään ;__; Saraaargh sun shootit ja kuvatarinat on liian täydellisiä, katselen ja lueskelen ne aina moneen kertaan ja jään joka kerta yhä enemmän mykistyneeksi. Viime kerralla tuli sanattomaksi vetävä kuvatarina, tällä kertaa mun kielen taas vei nää mielettömän kauniit kuvat sun supersuloisista neideistäsi uwu ♥

    Celiné on todella lumoavan näköinen noilla vihreillä chipeillä. Siitä tuli jotenkin entistäkin vaarallisemman ja ovelamman näköinen, mikä sopii mun mielestä hyvin ottaen neidin luonteen huomioon. 8'3 Nuo ensimmäiset kuvat on ihanan värikkäitä ja niissä nuo neidin chipit tulee erityisen hyvin esille~ <3 Luuuv them

    APUA Grell ja Hinata näyttää älyttömän ihanilta peruukit vaihdettuina ;A; Grellille sopii hämmästyttävän hyvin vaaleat hiukset, en olisi uskonut! Se näyttää ihanan pikkutyttömäiseltä noissa kuvissa, jotenkin nuo ujot posetukset ja rusettipaita saivat sen kaiketi aikaan~ Hauskaa vaihtelua nähdä tavallisesti punapäinen neitonen välillä erivärisillä hiuksilla! Todella kauniita nuo Grellinkin kuvat siis <3

    Sekä tietenkin Hinata, oi pieni ihana Hinata jolle oranssit kutrit sopii myös täydellisesti >n< Se muuttui jotenkin todella... hm, naiselliseksi (?) tai jotain (ja siis hyvällä tavalla totta kai - aina pitää tästä huomauttaa ettei tule väärinkäsityksiä :D) Viimeinen kuva oli ehdottomasti minunkin suosikkini tuosta shootista, siinä on täydellinen kuvakulma ja jotenkin tosi lempeä tunnelma <3 Myös tokavika kuva oli todella kaunis väreiltään!

    Haha, mä muistan vielä hyvin kun sun kuvatarinoissa oli monet kuvat muokattu tuolla samalla tyylillä, ja se todella sopi niihin tarinoihin! Hauska huomata, miten sun tyyli kuvien muokkaamisessa muuttuu koko ajan pikkuhiljaa. :3 Aina saadaan siis erityylisiä kuvia, eikä koskaan voi kyllästyä! Celinén silmät näyttää muuten upeilta tuossa viimeisessä kuvassa, jollakin tavalla neiti muistuttaa siinä vähän irvikissaa!

    Ehdottomasti halutaan lukea sun tarinoita blogin puolella, se olis ihan mahtavaa! ;v; Laita ihmeessä, täällä ainakin yksi innokas lukija <3
    Toivottavasti postailet taas pian, minä innolla odottelen täällä >u< Ja anteeksi taas hirveän myöhäisestä kommentista möh

    VastaaPoista
  10. Löysin vasta äsken blogisi, ja liityn ehdottomasti lukijaksesi! Toivottavasti kurkkaat minunkin blogini. :3 mypullipleondra.blogspot.com

    VastaaPoista