keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Kuuletko?

Hei taas!
Tällä kertaa minulla on mukanani kaksi uutta asiaa: uusi kuvatarina sekä eräs pieni olento, jonka esittelen tämän postauksen lopussa. Säästäkäämme selitykset siis loppuun!

- - -

picfic; Tähdenlento
[ Posliininukke, osa 1 ]

Kaikki mainittavat tarinat alkavat yleensä tavalla tai toisella kauniisti. Ne kertovat sinisistä silmistä ja valkoisista siivistä, unelmista, ystävyydestä.

Tämä ei ole yksi niistä tarinoista. Tämä tarina alkaa päänsäryllä. Se ei ehkä ole kaunista eikä hienoa, mutta kuten tulette huomaamaan, se riittää muuttamaan monia asioita.
Avalon: Ei kai taas? *vilkaisu Liliaan* Sinun pitäisi ihan tosissaan mennä kertomaan tuosta jollekulle. Onhan täällä lääkäreitä.

Lilia: Ei käy. Tämä on erilaista, eivät he osaisi auttaa. Minä kyllä pärjään.

Avalon: Normaali päänsärky ei kestä noin kauaa! *mulkaisu*
Lilia: Kai minä nyt sen olen huomannut, pidätkö minua tyhmänä? *huvittunut silmien pyöräytys*

Lilia: Olen minä pahempaakin käynyt läpi. Ei tässä ammattilaisia tarvitse alkaa yhden päänsäryn vuoksi vaivaamaan, okei?
Avalon: Ei se siitä ole kiinni. Lääkärithän ovat töissä sitä varten, että voisivat olla avuksi. Mennään nyt vain.

Lilia: Sinä et nyt ymmärrä. *syvä huokaus*
Avalon: Ja miten niin muka en? *istuutuu sohvalle* Minulle tärkeä ihminen on saanut jostakin pitkäkestoisen päänsäryn, ja siitä on hankkiuduttava eroon. Mikä tuossa muka on vaikeasti ymmärrettävää?

Lilia: *huokaisu* Hyvä on, minä sanon tämän nyt suoraan. Sinä olet elämäsi aikana kokenut niin hirveitä asioita, että tuntuisi naurettavalta nostaa tällainen meteli yhdestä muutaman päivän kestäneestä päänsärystä. *surumielinen naurahdus*
Avalon: Muutaman? Minä puhuisin jo viikoista! Enkä minä -

Lilia: Ei, sinä et nyt todellakaan ymmärrä! Jos menisin lääkäriin, sinähän vain nauraisit minulle päin naamaa! Sinua käytettiin ihmisshakkinappulana, Avalon. Luuletko päänsärkyni olevan mitään sen rinnalla?
Avalon: *haukkoo henkeään* Lilia! Mitä sinä oikein puhut? Enhän minä voisi -

Lilia: *nousee ylös* Minä tiedän kyllä. Tiedän kyllä, mitä sinä ajattelet.
Avalon: No et näytä tietävän, jos oletat, että halveksin sinua. Olen huolissani, jos et ole sattunut havaitsemaan! En halua, että minulle tärkein ihminen joutuu kärsimään vähääkään.
Lilia: *silmät kiiltävät raivosta* Niin, vähääkään. Siinä se taas tuli.

Avalon: *hämmentynyt tuijotus* Mikä sinua oikein vaivaa? Käyttäydyt ihan kuin olisin tehnyt sinulle jotakin anteeksiantamatonta. Yleensähän minä olen meistä se, joka on epäkohtelias. Ei tämä ole lainkaan tapaistasi.


 Lilia: *puristaa kätensä nyrkkiin* Et ehkä ole havainnut sitä, mutta minäkin omaan kyvyn ilmaista tunteitani ihan siinä missä muutkin! Lakkaa aliarvioimasta minua! *lähtee juoksemaan*

Avalon: Lilia! Lilia, hei, odota nyt!

- - -



Lilia: *kuuntelee tuulen huminaa* Mitä ihmettä oikein olen tekemässä? Avalon on oikeassa, ei ole koskaan ollut tapaistani ruveta valittamaan kuin lapsi. *huokaus*

Lilia: Tällaista tämä on ollut jo pitemmän aikaa. Miksei kukaan kertonut minulle, että ihmisenä oleminen ei olekaan aivan niin helppoa? Enhän minä osaa hallita edes omia tunteitani!
Niin kuin minä nyt voisin tuosta vain kertoa Avalonille, mitä tämän päänsäryn taustalla oikeasti on. En halua vaivata häntä, mutta onko töykeä käytökseni sitten yhtään sen oikeutetumpaa?
*takaa kuuluu tömähdys*
Lilia: Hmm?

Hän saapui keskuuteemme kuin tähdenlento. Yllättäen ja varoittamatta, mutta silti kenelläkään ei ollut siihen mitään sanomista. Hänen kädessään oleva pieni nukke tuntui hymyilevän minulle irvokkaasti, ikään kuin ilkkuen sitä, mitä tulisi pian tapahtumaan.
Lilia: Oh? *tuijottaa tyttöä* Kuka sinä olet?
Onpa kaunis. Omituinen nukke hänellä tosin, mutta mikäpä minä olen sanomaan...

Lilia: *koskettaa tytön päätä* H-hei, oletko aivan kunnossa?
?: *hätkähtää*

En vielä silloin tiennyt, miten suuri merkitys hänen katseellaan oli.
?: *avaa silmänsä* ...
Lilia: *säpsähtää* Nuo silmät... kuka hän oikein voi olla?
- - -






Tosiaan, tänne tupsahti tällainen kaveri 22.10! Kyseessä on toinen kahdesta ultimate grailistani, Pullip Eos, kuten huomata saattaa. Neiti tunnetaan nimellä Edriel Faith, ja tulette kuulemaan hänestä lisää uuden kuvatarinan myötä. Bongasin tytön Huuto.netistä, enkä voisi olla onnellisempi. Onhan tuota pientä odotettu nyt sen kuusi vuotta, ja vihdoinkin hän on täällä. (Vaikka nukesta huutaminen menikin loppujen lopuksi taisteluksi, kuten pelkäsinkin, jokainen panikoitu minuutti oli sen arvoista.)

Entäpä uusi kuvatarina? Eihän minun edes pitänyt tehdä sellaisia enää... *piiloutuminen* Ahem, joo, näyttäisi siltä, että minua on turha yrittää pitää erossa kuvatarinoiden suunnittelemisesta. :'D (Moi, olen suunnitellut lähiaikoina kaksi tulevaa...) Tämä uusi tarinakokonaisuus tulee kulkemaan nimellä Posliininukke, ja nimen merkitys varmaankin selkenee, kunnes saan juonen kunnolla potkaistua käytiin. 8) No, tulette joka tapauksessa kuulemaan Edrielistä ja Lilian sekä Avalonin hieman viilenneistä väleistä vielä tarinan aikana.

Ensi kertaan!
- Sara


9 kommenttia:

  1. Mahtava uus tarina Sara❤❤❤❤!!!! Cx Rakastan näitä, ja ihanaa kun jatkat! Oohh, onnee uudesta neitokaisesta!
    Pullip Eos on sellainen NIIN IHANA JA TÄYDELLINEN MALLI! ❤ nwn ❤
    Tervetuloa, sinne uuteen kotiisi Edriel! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! Sinun kommenttisi sitten jaksavat aina piristää. <3

      Poista
  2. Aaw Edriel on mielettömän upea (pff silmäilin sitä huuto.netissä itsekkin XD) onnittelut hänestä. En malta odottaa jatkoa :3~<3

    VastaaPoista
  3. HYVÄ ETTET LOPETTANUT KUVATARINOIDEN TEKOA KOSKA OOT IHAN HUIPPU NÄISSÄ !!! tykkään edelleen liikaa sun nukeista ja nyt kun näiden ulkonäötkin on muuttuneet omanlaisiksi niin on pakko sanoa että nautin tän lukemista. sun nuket on mulle enkeleitä, oot ihana jatka tätä pian jeeee oon hyvä kommentoimaan ps. mun vatsaan sattuu et tää on kirjotettu buranan avustuksella

    VastaaPoista
  4. Ihanainen Edriel :) Kyllä katselin häntä huutonetissä, mutta eipä ollut silloin rahaa... Onnittelut <3

    VastaaPoista
  5. hei sinä. juuri sinä nainen siellä.
    mä en ole kommentoinut sulle aikoihin, mutta nyt mä kommentoin ja olkoon tää samalla jokin kiitoksen tapainen sulle. me ollaan tunnettu toisemme jo tosi pitkään ja vaikkei koskaan ollakkaa nähty livenä, susta on muodostunut tosi tärkeä ihminen mulle. kaikki sun kommentit, tekemiset, piirrokset, ideat, nuket, kaikki. ne kaikki on suuria inspiraation lähteitä mulle, selaan useesti juurikin sun instaas ja luen askia sun muuta. sä vaan jotenkin oot tommonen inspiroivuuden ja luovuuden multihuipentuma ja vielä kaiken lisäks muutenkin niin ihana ja piristävä ihminen <3<3

    oot yks niistä ainoista ihmisistä joille oikeesti osaan puhuu sillai ilman et mulle tulee tosi syyllinen olo tai no tiiät varmaan. oot suvin lisäks tärkein tukipilari joka kuuntelee ja johon luotan oikeestikkin lähes saumattomasti. ja sit se kun sä et koskaan suutu. (juu no gosuajat oli oma juttunsa mut no niit ei tarviikkaan muistella....) kuuntelet ja autat mua pyyteettä etkä ikinä sano mitään negatiivista vaan jaksat vaa piristää mua kerta kerran jälkeen <3 oot niin kiltti ja avulias ihminen

    ja no ei nää sun postaukset kyllä yhtään sen huonompia oo, hih
    muistan ku mun gosunikki tuli alun perin sun käyttäjänimestäs ja eiih olin true fani XDDDSDDS luulin etten tulis koskaa tutustuun suhun mut kuinkas kävikään! ja sit kun sun kuvat on kehittyneet niistä ajoista vielä jotain 120% upeammiks! (no offence vanhoille kuville!!) nykyään sun ideat on niin omaperäsiä ja huomaa et näät vaivaa kaiken tän eteen ;__;; voi palmuni olet sinä kehittynyt

    niinniin ja edriel. VOI EDRIEL saaaatana toi pieni on niinku ehkä upeinta ikinä <3<3<3 cellu ja mona ovat olleet jo tosi pitkään mun fav nuket sun omistas, mut pakko nyt myöntää että edriel hiljalleen kiilaa niiden eteen. jahka nään millanen hahmo sillä on, muodostan lopullisen päätökseni heh 8))) mut yks näteimmistä ja uniikeimmista eoksista mitä oon nähnyt, saat mut tykkään tosta mallista ihan kunnolla wouuhh

    juu mut tähän on ehk hyvä lopettaa!!! sori jos tuli liian awks ja henkilökohtanen kommentti, mää halusin vaa tulla kommentoimaan nyt vihdosta viimein ♥♥ tärkee oot <3<3

    - arise

    VastaaPoista