maanantai 31. heinäkuuta 2017

Fragile stars

Tervehdys!
Palasin eilen viikon reissulta Kuusamosta, ja kävimme ilokseni kotimatkalla hakemassa postista kauan odottamani Isul-kaksikon. Lupaukseni olla ostamatta nukkeja tänä kesänä taisi mennä metsään, mutta voiko tästä ketään syyttää, kun nuo ovat niin kertakaikkisen ihania... Minulle ei ole varmaan koskaan tullut yhtä onnellista oloa nukkejen saamisesta kuin näiden kahden kanssa. Niinköhän rakkaat hahmot vaikuttavat asiaan.
 
Kuusamostakin minulla on kuvia, mutta ne taitavat vaatia oman postauksensa. Mukanani pohjoisessa oli Rowan (Isul Classical Mad Hatter).
 
Tänään kuitenkin luvassa kuvaspämmiä uusista lapsistani Atlasista ja Mercurysta! <3 Hahmot lienevätkin kirjoitusblogiani lukeville tuttuja.
 
 
Ensimmäisenä Isul Glen aka Atlas Moorcroft. Minulla oli melkoinen kriisi mallia valitessa, kun juuri mitään haluamaani Isulia ei ollut saatavilla. Päädyin lopulta Gleniin, joka ei ollut naamavärkiltään aivan sopivin Atlasin hahmolle. Kyseessä on kuitenkin sellainen malli, jonka olen halunnut sen julkaisusta asti. Ja kuten myöhemmin tullaan huomaamaan, hyvä Atlashan tästä pojasta kuoriutui.

 
Seuraavana Mercury Aelion (malliltaan Isul Hednar). Hednarkin oli varavaihtoehdon varavaihtoehto, mutta päätyi lopulta Mercuryksi.
 
(Näillä on samanlaiset boksitkin! Täysin identtiset. It's meant to be.)


 
 
Isul Glenin stock-olemus on ihana ;-; Harmi vain, etten ikinä malta pitää nukkeja stockeina muutamaa minuuttia pitempään. Sentään jaksoin tehdä kuvauskierroksen stock-Atlasin kanssa.

 
 
 Mercury puolestaan ei loista ollenkaan stock-lookissaan. Punainen peruukki on ihanan värinen, mutta tuota laatua silmällä pitäen ei tehnyt ollenkaan pahaa vaihdella pojalle uutta peruukkia päähän :'D
 


 
Kaikki tarvitsevat Isul Glenin elämäänsä, se on täydellinen.
 

 
 
Ja kas tässä näemme Atlasin itsenään! Kultaiset chipit ovat juuri oikean väriset, ja onnistuin löytämään juuri Atlasin tyyliset vaatteetkin. Näitä kahta pientä tulee olemaan hauska pukea, he kun ovat piirroksissanikin aina vaatemalleinani.

 
Ja tässä Mercury! Raasun tukka on vähän silmillä tässä kuvassa, mutta eiköhän myöhemmistä näy paremmin. Mercuryn tavaramerkki eli tummansininen huulipuna tältä nukkemallilta jäi uupumaan, mutta onhan tuo nyt muutenkin aivan itsensä näköinen.


 


 
 
En malta odottaa, että pääsen ottamaan näistä kunnollisia yhteiskuvia. Niin tärkeitä. <3
 

 
 
-----
 
Kiitoksia katselusta! Mitä te muut pidätte uusista pojistani?


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos kiitos <3

      (Ja älä mielellään, he ovat tärkeitä)

      Poista
  2. Mullakin on isul-Glen Lancelot nimeltään. Ja kyllä hänen mallinsa on aivan ihana. Upeat asut herroilla, rakastan Atlasin lookkia♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Glen on kieltämättä todella ihana nukke.

      Poista