tiistai 5. maaliskuuta 2019

Something new



Heipsun!

Tässä nukkeperheessä on tapahtunut lyhyessä ajassa muutamia ulkonäkömuutoksia, joista en ole ehtinyt ollenkaan postailla tänne blogin puolelle. Siispä luvassa koontipostaus kaikista uudistuksista, joita sakkini on kokenut viimeviikkoina. ^^ Näin shoottien muodossa pääsettekin tutustumaan uusiin lookkeihin.

-----

In the safeplace

Rory, Dal Icarus


Rory sai niin ikään vahingossa uuden peruukin... :'D Tarkoituksena oli antaa tuo valkoinen peruukki Lindrille, mutta sen malli ei käynyt pojalle ollenkaan. Siispä tukka siirtyi Rorylle, jonka Cancanin peruukki on aiheuttanut asetteluongelmia jo vuosia. Tykkäsin siitäkin kovasti, mutta veikkaan, että tulen pysymään tässä uudemmassa.




Uuden kehon tuo vielä tarvitsisi D: Nykyisessä on pielessä vaikka mitä...






-----

Winter berry

Aldreia, Pullip Kirsche



Tälle tytölle ilmestyi uusi peruukki ja tuuheammat räpsyt! Kirsche on ollut grailini ihan nukkeiluni alusta lähtien, mutta Aldreian kanssa on takunnut kohta kaksi vuotta. Yhteistä säveltä ei millään tuntunut löytyvän, kaikki kokeilemani peruukit eivät vaan sopineet tytölle millään. Kokeilin kahta vaaleanpunaista peruukkia kunnes tajusin, että en vaan ole Dreiaan tyytyväinen vaaleanpunaisella.

Nappasin Helsingistä matkaani punaisen peruukin, joka korjasi bondausongelmat oitis! Nyt Aldreia on vihdoin juuri se Kirsche, josta haaveilin vuosia <3 Jospa jatkossa antaisin enemmän rakkautta tällekin kaunottarelle.









-----

Cold depends on your attitude

Nemesis, Isul Hednar





Hei vain kaikille! Tämä tapaus on Nemesis, uudistunut Isul Hednarini. ^^ Minun piti antaa nukelle aivan toinen hahmo, mutta olin kärsimätön ja heitin sille stock-silmät sekä Aldreialta vapautuneen vaaleanpunaisen peruukin. Ehei, poika ei ole antamassa niitä enää poiskaan. Samassa rysäyksessä tuosta tuli hahmoni Nemesis tarinastani Aurinkotuulen lapset (sama keskeneräinen turjake, josta Amalthea ja Laverna ovat peräisin).



Tätä tapausta ei voisi kylmyys juuri vähempää kiinnostaa... :'D Kenties Nemen mielestä tuo on täysin sopiva asu talven pakkasille. Kertonee tarpeeksi hahmosta.

Muuten hahmosta onkin hankalaa selittää, koska Nemesis on todella sidoksissa tarinansa maailmaan eikä ole ihmistä nähnytkään, sillä kyseisessä tarinassa on vain omia rotujani. Nukke saa tosin pysyä ihan inhimillisenä, suippokorvia tai kokonaan punaisia silmiä en ole väsäämässä. ^^'



Olen joka tapauksessa onnellinen siitä, että tämäkin nukke sai pysyvän hahmon ja tuntuu vihdoin omalta eikä vain väliaikaiselta niin kuin Mercuryna ollessaan!




-----

Kiitos katselusta ja ensi kertaan! <3

1 kommentti:

  1. Ompas ihania kuvia ja kiva kuulla että noukin palleroiset ovat löytäneet luonteilleen sopivat lookit...kadehdin että jaksat lähteä talvellakin kuvaamaan, kun itellä tää vuodenaika ei inspaa.

    VastaaPoista