sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Muita nukkeja

Tervehdys kaikille!

Olen syksyn aikana innostunut tosissani omistamistani Pullip-perheen ulkopuolisista nukeista. Pullipit ovat ehdottomasti edelleen se oma juttuni, siitä ei päästä mihinkään. Valitettavasti kaapissani on kuitenkin lojunut jo vuosia nelisenkymmentä muuta nukkea, joita en ole kuvaillut lainkaan. Näihin kuuluvat 60-senttinen obitsu-nukkeni Miwa sekä koko Monster High -poppoo. Olen kuitenkin tehnyt muutoksia tämän suhteen!

Miwaa innostuin kuvaamaan läheisellä rannalla (joskin sitä itse vettä ei näissä kuvissa näy lainkaan). 60-senttistä möhkälettä on melkoista kuljettaa ympäriinsä, kun on tottunut puolet lyhempiin Pullipeihin. :'D Otin sitten neidon syliin ja kipsutin ulos! Käy se niinkin.






Koipea tällä likalla riittää! Minulla on vielä hieman vaikeuksia saada koko tyttöä yhteen kuvaan, koska laatu karkaa heti, kun yritän mahduttaa Miwan kokonaisuudessaan kuvaan. Tässä oppii vielä!









Vähän erilainen väriversio! Yritin sisällyttää kuvaan laakean taivaan ja Miwan hieman haikean katseen.

Olen tosi iloinen siitä, että sain vihdoin aikaiseksi hankkia Miwalle sopivia vaatteita ja kuvata sitä vähän enemmän. Ehdottomasti jatkan tämän neidin kuvailua! Olen vieläkin vähän hukassa näin ison nuken kanssa, mutta opin kyllä. ^^

* * *

Ja sitten vähän Monster High -nukkeja! Näistä olen innostunut ihan tosissani uudelleen. Syysloman aikana nappasin kaikki MH:t kaapista ja kävin kokoelman läpi. Usean ihanan yksilön olen valitettavasti ehtinyt jo kustomoimaan nuoremmalla iällä, mutta onneksi suurin osa kokoelmasta on yhä kunnossa ja kustomoidut mahdollisesti vielä pelastettavissa. Otan ilon irti kaikista niistä, jotka ovat vielä alkuperäisessä kunnossaan. Oli loman paras päätös kaivaa nämä aarteet kaapista, on kuin olisi saanut kasallisen uusia nukkeja.

Otin mökille viikonloppuna mukaan Spectran, Skelitan ja Robecan. Varsinkin Spectra oli aikanaan suuria suosikkejani, ja sen kuvaaminen oli oikein mukavaa. Näiden nukkejen kuvaaminen on tietyllä tapaa tosi stressivapaata! MH:t ovat niin kevyitä ja pieniä. Helpompia kuljettaa ja kestävätkin enemmän kuin Pullipit.



Mökkimme on hautausmaan vieressä, joten Spectra pääsi itselleen ominaiseen ympäristöön hautausmaan aidalle.









Sen värit ovat niin huikeat! <3



Luurankoneiti Skelita on yksi nykyisistä suosikeistani. Tämä nimenomainen nukke tavallaan symboloi minulle tämän harrastuksen uutta alkamista. Ostin sen vain muutama vuosi sitten (jo lopettaneena MH-keräilijänä) kirpparilta halvalla, koska olin aikanaan tärvellyt alkuperäisen Skelitani meikin ja halusin uuden yksilön, koska pidin tästä nukesta niin paljon. Oli vähän hassua ostaa nukke jo lopettaneena, mutta nyt kiitän tätä päätöstä. Onhan tyttö ihan loistava! Luurankokeho on niin hieno.







Robeccaa vielä <3 Muistan tämän tytön saamisen tosi hyvin. Ostin sen yhdessä Venuksen kanssa. Valitettavasti Venuksellani ei ole enää alkuperäisiä huulia, joten saatan vielä ostaa uuden tilalle. Katsotaan. Onneksi Robecca on alkuperäisessä kunnossa ja upea niin kuin aina!






Lopuksi vielä muutama kuva Toraleista kotipihassa! Minulta löytyy kaikki julkaistut kissahahmot nukkeina ja meinasin ottaa niistä yhteiskuvaa jossakin vaiheessa.




Otin kuvan Toraleista lehdissä ennen kuin haravoin pihan :'D

* * *

Tarkoituksenani olisi kuvata läpi koko MH-poppoo! Tässä on hyvin aikaa ja yllättäen innostustakin riittäisi. Saattaa siis olla, että jatkossa blogissa näkyy aina välillä monstereitakin, vaikka pääpaino pysyykin Pullipeissa.

Kiitos, kun katsoit!

2 kommenttia: