Willetuumia

 Moi!

Lukaisin tässä viimeaikoina läpi mun vanhan Wilhelm-postauksen, ja olin ihan että ohoh mentiinpä siinä syvään päätyyn :'D Perus minä taas ollut vauhdissa... Ihan oikeesti, mussa ei oo ollut nuorempana mitään filttereitä joskus siinä mitä kaikkee tänne tuuttasin. Tolle postaukselle hyvin iso TW: väkivalta. Harvinaisen heavya settiä. Sama TW pätee myös tähän postaukseen!

Mistä nyt päästään sitten siihen, että koska mulla on olemassa jo toi raskas setti, en oo Wilpusta kirjottamassa uudelleen isoa hahmopostausta. Tuo on edelleen suurimmalta osin ihan paikkaansapitävä Wilhelmin hahmoa ajatellen.

Mutta mitäs tää nyt sitten on? Haluan antaa vähän päivitetympää infoa tästä miehestä ❤️ Siispä free speech aiheesta Wilhelm, tervetuloa seuraamaan, pus <3

Haluan nyt taas puhua teille tästä murusesta ❤️ Koska olen teille jo kertaalleen Wilhelmin hahmoa avannut, ajattelin tällä kertaa vähän sepustella meidän historiasta ja siitä, millaiseksi mussu on tässä yli neljän vuoden aikana kehittynyt. Wilhelmillä on kaikista eniten matskua kaikista mun hahmoista, joten kerrottavaa riittäis.

Mulla on Wilhelmiin syvempi yhteys kuin yhteenkään muuhun mun hahmoon. Mikään ei oo niin lähellä mua kuin se. Enkä meinaa, että se joka ominaisuudeltaan olisi mulle täysin samaistuttava (luojan kiitos ei ole :'D), vaan sitä, että tunnen sen kuin se olisi todellinen ihminen. Tiiän miltä se kuulostaa, miltä sen iho tuntuu ja niin edelleen. Rakastan mussa itsessäni ehkä kaikista eniten sitä, miten todellisia mun hahmot mulle itselleni ovat. Hengaan täällä näiden kanssa. Se on tuonut mun elämään ihan ennennäkemättömästi onnea ja lohtua.

Tää pikkutyyppi on kasvanut ja kehittynyt ihan hurjasti niistä ajoista, kun sen loin. Wilhelm on ollut nyt, mitä, vuodesta 2020 asti olemassa! Apua, kuinka aika kuluu. Tuntuu sekä siltä, että siitä ois ikuisuus kuin että hänet ois vasta luotu. Mulle ei saa kertoa et vuodesta 2020 on jo 5 vuotta, en nimittäin ole vielä prosessoinut kyseistä vuotta

Mulle on silti ihan päivänselvää, että se elämä, jolloin Wilhelmin loin, on ollut ihan eri elämä kuin se, jota nyt elän. Wille on ollut multa eräänlainen hätähuuto. Osittain tietoinen, osittain ei. Kaikki mun elämässä on muuttunut monella tavalla noiden vuosien jälkeen, ja olen siitä tosi kiitollinen. ❤️

Rakastan tarinan (Valosta annettu, 2020) aikaista Wilhelmiä kovin, mutta hän on varsin kaukana tästä miehestä nyt. Stooriaikainen Wille on tosi kova ja kipeä ja hädissään. Se tuntuu mulle kans hurjan katkeralta, jolta se ei oo tuntunut enää pitkään aikaan. (Annika aina sanoo mulle, että mun hahmot ei vaan simply kykene aitoon katkeruuteen, koska mä en vaan mitenkään ole sellainen ihminen tai näe maailmaa siten. Se on musta tosi kauniisti sanottu <3) Tarinan aikainen Wilhelm on ollut sellainen grumpy old man hah

Wilhelm on tehnyt yksiä hirveimpiä asioita kaikista mun OC:ista koskaan. Se on myös ollut täysin tietoinen siitä, mitä tekee ja osittain myös miksi. Ja silti se on tehnyt. Kyllä se on täysin tietoinen ollut siitä, ettei se ole oikeutettua eikä se edes haluaisi tehdä niin, mutta silti. Väkivallasta tuli sille kierre, josta ei ollut enää ulospääsyä. Siitä on tultu pitkälle. Oon nähnyt asian vahvasti niin, että Wilhelm on kehittynyt, koska se on itse halunnut. En tykkää yhtään siitä ajatuksesta fiktiossa, että rakkaus pelastaa uwujee, joten vältän sellaisia trooppeja mun tarinoissa. Rakkaudella on silti usein tosi iso merkitys mun hahmojen hyvinvoinnille. En vain tahdo luoda kirjoituksissani sellaista mielikuvaa, että yksinomaan toiseen ripustautuminen pelastaisi ketään. Mietin representaatioita oikeesti kaikessa mitä kirjotan kokoajan Julius oli Wilhelmille ehdottomasti suurin katalyytti muuttumiseen, mutta sen halun piti lähteä hänestä itsestään ja sen työn hän teki yksin. Tää mies ois tarvinnu terapiaa fr

Mutta joo, oon tarkka sävyistä ja tulokulmista mun tarinoissa, ja niitä oon näiden kahden kanssa saanut kyllä aikanaan miettiä... Tää on varmaan yksi syy, jonka vuoksi en oo ihan hirveesti kaikista hahmoistani jakanut. Mä itse asiassa originaalissa tarinassa jätin epäselväksi, palaavatko nämä kaksi yhteen, koska en halunnut romantisoida parisuhdeväkivaltaa millään lailla. En todellakaan halunnut sellaista mielikuvaa, että toista on ok kohdella tuolla tavalla. Siispä se jäi ittekseen reflektoimaan vuosiksi

Mulla on lisäksi usein etenkin fantasiastooreissa sellanen ajatus, että jokaiselle vain itsensä verran. Mun oma moraalikäsitys vuotaa mun tarinoihin kyllä tosi usein, gotta say. En oo koskaan elämässäni ajatellut, että yksikään ihminen ois paha. Leikin lapsenakin aina kaikki barbileffat uusiks sillee et "hyvikset" jutteli "pahisten" kanssa ja ratko asiat sillä tavalla, hah XD oki, äiti muistaa kyl vielä nekin leikit, joissa heitin hyvikset rotkolta alas.

Willen ja Jullen aikajanalla on ihan hirveitä timeskippejä, oon jälkikäteen aatellut muuttaa ne vähän pienemmiks koska miks olin nii DRAMAATTINEN :'D Willerakas ei todellakaan tartte mitään 10 vuoden skippiä Jullesta, that's a bit too much...

Nykyään mä näkisin, että Wilhelmin peruspersoonallisuus on toki ennallaan, mutta hän katsoo asioita hyvin eri perspektiivistä. Hän on saanut turvallisempia tapoja käsitellä vihan tunteitaan. Hän purkaa niitä mm. taiteeseen! (Wilhelm rakastaa maalaamista <3) 

__

Mulle tuli pehmoainon uudesta kappaleesta (anteeksi demo) ihan uskomattoman paljon Wilhelm mieleen :'( En oo okei. Jaan nyt ton sanoja tänne, koska musiikki kiteyttää monesti niin täydellisesti mulle mun tarinoita ja hahmoja! Ensinnäkin eka säkeistö:

Ootko siellä, ootko yksin?

Sä voit pyytää ja mä tuun

Tunnetko sä saman tuulen?

Näkyykö sielläkin kuu?

Sä oot muistot, sä oot aika

Kun mä olin joku ihan toinen

Ja sä oot menneisyys, joka kuihtuu

Omakuva, joka unohtuu

Ja sit ihan koko loppu:

Sä opetit mulle paljon rakkaudesta

Siitä miten toista kohdellaan ja kuinka niin moni asia täällä on ihan turhaa, mutta hyvällä

Sä opetit lempeydestä, ja ihmisten kohtaamisesta

Mutta yhtä aikaa löit itseäs

Ja sitten se mikä söi sua, söi myös mua

Ja mä käyttäydyin itselleni tuntemattomalla tavalla

Ja sit se söi sua taas lisää ja sit mua taas lisää

Ja kun kaikki oli pimeetä, sun kans koitin löytää kaikista kaunista ja kevyttä ja se oli musta niin ihanaa ja hauskaa ja mä en oo varmaan koskaan nauranu niin paljon

Niin paljon

Niin, niin paljon

[Outro]

Pyydän anteeksi siitä kuinka satutin

Mä oon valmis nyt jos palaat takaisin

Ja jos tuntuu, että näin on parempi

Niin unohda mut, se käy

Unohda

Unohda mut, se käy

Unohda

Täl ei ollu mitään oikeutta satuttaa mua tällä tavalla,, lmao help

Mulle tulee tästä tosi vahvasti mieleen ne vuodet, kun Julius oli jo jättänyt Wilhelmin ja heille tuli pitempi tauko ihmissuhteeseen. Se oli etenkin Wilhelmille tosi vaikeeta aikaa. Mulla ois näitä musainspejä vaikka kuinka, mutta palataan niihin toiste lisää!

__

Tekaisin Willelle pari inspikollaasia! Tässä tallai vampyyrihenkeen sopivampi. Mun pieni drama queen ❤️

Babyboy, baby

Ja sit vähän asujuttuja! Wilhelm on mulle ennen kaikkea tollanen glamour-kuningatar, pitää olla helmet ja röyhelöt ja pitsipuuhkat. Siltä löytyy kans tollai kunnon pitsihepenetyyli, oon aina RAKASTANU piirtää sitä pehmeis pitsisis alusvaatteis :p

Housuja se on käyttänyt nimenomaan tarinan aikoihin enemmän! Eli silloin, kun sen ja Juliuksen juttu vasta alkoi. Nykyään se on kyllä ehdottomasti enemmän tolla femmellä puolella tyyliään, sen suhde feminiinisyyteen on kans yks tärkeä seikka sen parantumiskertomuksessa. (Siitäkin ehkä joskus toiste, I told you et mulla on liikaa asiaa hänestä XDD)

Ja tässä ihan vaan ME ❤️

__

Tällaista! Wilpusta totta tosiaan riittää asiaa, joten eiköhän me palailla siihen taas uwu Kiitos lukijoille, pus!