My dolls are more beautiful without clothes

 

 

 

 

 

Otsikko pohjautuu aika paljon siihen, mitä tämä postaus tulee sisältämään

 

Ja peruukki- sekä kehotilaukseni myötä Chióni ja Sade valmistuivat! Jooo, Sadella on tosiaan mieskroppa, iik.

 

Heips lukijani! Olen tähän mennessä aloittanut varmaan jokaisen postauksen sillä, että tänne on muuttanut uusi nukke, eikä tämäkään postaus tee poikkeusta. *heittäytyy kuvitteelliseen mereen* Ehei, en ole hukannut viimeisiä rippeitä itsekuristani! Ok no vähän olen. Olin suunnitellut vuoden nukkejen kannalta jo etukäteen, ja tässä sitä nyt ollaan! Tänne saapui 8.8. Pullip Kirsche, joka oli viimeinen suuri unelmanukke! Tämähän merkitsee siis sitä, että minulle kotiutuu enää vain muutamia nukkeja lähivuosina, sillä pakkohankintoja ei ole kuin muutama. (Jotka nekin voivat odottaa :'D) Uutta tyttöäni voitte kutsua Aldreiaksi! Parantajan tarinaa lukeneet tuntevatkin hänet jo entuudestaan.

 

Tässä postauksessa saatte pienen nakuestetiikkashootin Aldreiasta sekä uuden, lyhyehkön osan Parantajan tarinaa! Toivottavasti tykkäätte c: Ja jos nukketissit järkyttävät, niin stop siihen paikkaan. Niitä on luvassa.  Ja toivottavasti kaikilla oli hyvä kesä! Oma kesäni oli vähän... no, meh, jos ei muuta, niin ihana nukkekesä.

 

shoot; Valokylvyssä

 

Luku 6: Säteiden tiellä (Auringon keskus, 14.9.2001)

Ja sinä rakastit minua niin kuin uskollinen palvelija, koira, joka rakastaa isäntäänsä.

Vaan isäntä ei luo silmäystäkään koiraansa, ei, vaikka se kerjäisi ruokaa maassa poikittain maaten. Ei, sillä siten se on tarkoitettu.

~ ~ ~

”Aurinko.” Sana kaikuu hallin seinissä ja kimpoilee niissä hetken.

”Kerro raporttisi”, tumma naisääni vastaa korokkeelta. Aurinko on ilmeisestikin hänen nimensä, sillä hän reagoi siihen etunimenään.

Hallin halki kulkee vaaleatukkainen tyttö, jonka siniset silmät muistuttavat tähtiä. Alati tuikkivat, salaperäiset. Hän katsoo korokkeellaan istuvaa, mustaan samettiin sonnustautunutta naista ylöspäin. Heistä huomaa, kummalla on valta tässä hallissa.

”Raja on ylitetty. Shakkinappulasi on tehnyt ensimmäisen siirtonsa, ja kuljettanut kohteen rajan toiselle puolelle”, tyttö kertoo naisen silmien kavetessa pieniksi viiruiksi. ”Hauskaa”, tämä toteaa ja heilauttaa kättään sen merkiksi, että tyttö voi jatkaa.

”Kohde alkaa saada omaa tahtoaan hiljalleen takaisin.”

”Sanoitko takaisin?” Aurinko kysyy kuulostaen uskomattoman huvittuneelta. ”Kanga rakas, oliko kohteellamme sinusta jossain kohtaa omaa tahtoa edes olemassa?”

Kanga siristää silmiään. ”Oli”, hän vastaa vastoin Auringon odotuksia. ”Anemonella oli yksi ainoa oma ajatus, ja se liittyi minuun. Hän oli kovin... kiintynyt.” Hän lausuu sanan tavalla, jolla yleensä lausutaan kirosanoja.

”Siinä sinä onnistuitkin erinomaisesti”, Aurinko hymyilee ja pyörittelee tummia kutrejaan sormensa ympärillä. ”Mutta osaatko sanoa, pitääkö kohde sinusta yhä?”

Kanga nyökkää ja virnistää. Se ei ole enää mikään kaunis tai salaperäinen hymy, jonka tarkoituksena on saada muut puolelleen. ”Pitää, tottakai. Pikkulinnut kertoivat.”

Virnistys tarttuu Aurinkoonkin, tosin tämä hymyilee hillitymmin. Arvokkaammin. ”Hienoa”, hän myhäilee. ”Nyt, kun tiedän, mikä tilanne on, olen valmis tekemään seuraavan siirtoni. Entä sinä? Oletko valmis vaiheeseen kaksi?”

Epäilys kiiltää hetken Kangan sinisissä silmissä, mutta siitäkin huolimatta hän nyökkää. ”Antaa tulla vain, minä olen valmis.”

* * *

Suokylä, 7.1.1995

Kyyneleet virtaavat poskilla sanojen yhä kaikuessa mielessä. He haluavat minut pois, ja vaikka kuinka haluaisin jäädä, valta on heillä. He saavat päättää.

Kuva hymyilevästä Kangasta on piirtynyt terävästi Anemonen mieleen. Tunne on raastava, miltei yhtä kamala kuin se hetki, jolloin Kanga poistui luolasta kättään heilauttaen ja valovoimaisesti hymyillen. Koko pienen elämänsä aikana Anemonella ei ole kertaakaan ollut yhtäkään ajatusta, joka olisi ollut Suokylää vastaan. Miksi olisikaan ollut? Kylähän oli ankarista säännöistään huolimatta pitänyt hänestä aina huolta. Ja ennen kaikkea Anemonen kuului pitää kylästä, sillä niin oli tarkoitettu.

Mutta nyt Anemonen valtaa halu polttaa kylä, tuhota se viimeistä ihmistä myöten. Miksi? Koska hän tunsi Kangaa kohtaan jotakin voimakkaampaa kuin kaikkia kylän ihmisiä yhteensä. Ei, ei romanttista rakkautta. Ei mitään sellaista. Pikemminkin suurta kiintymystä, jota ei voi selittää millään – vai voiko? Saattaako kyse olla vain siitä, että Kanga oli kaikista ihmisistä se ainoa, joka piti Anemonesta itsestään, eikä hänen voimistaan?

 

-------

 



 

Rakas nelikkoni on vihdoin koolla! Aldreia, Anemone, Kanga ja Callistra ovat kaikki tästä samaisesta tarinasta, ja jo ihan siitäkin syystä minulle ihan mielettömän rakkaita. ♥ Hahmothan ovat tarinassa ja alkuperäisissä piirroksissani (joita muuten voisin joskus vilauttaa täällä) aivan eri näköisiä kuin nukkeina, mutta otin vapauden tehdä nukeistani a) sellaisia, että itse pidän niistä ilman turhia kriteerejä hahmon perusteella ja b) sellaisia, että he kuitenkin yhä näyttävät hahmoiltaan. Dreiallahan ei todellakaan ollut tarinan aikaan vaaleanpunaista tukkaa, mutta no niin... ^^ Ja vaikkei Anekaan näyttänyt alun perin tältä, sain tytyn näyttämään suuresti itseltään ja vihdoinkin sellaiselta nukelta, jollaisesta olen unelmoinut. <3 Rakas pieni luonnonlapsi.

 

Mutta mitäs te piditte tämänkertaisesta osasta ja tyttösistäni?