Tervetuloa lukemaan koostetta nukkevuodestani 2017!
Tämä vuosi on sujunut nukkejen kanssa kokonaisuudessaan varsin leppoisissa ja hyvissä merkeissä! Enemmän ja vähemmän on menty ylä- ja alamäkiä, mutta suurimmaksi osaksi minulla on ollut todella hauskaa nukkeharrastukseni kanssa. Tänä vuonna olen saanut yhden suurimmista graileistani, kuvannut paljon (varsinkin syksyllä ja kesällä), ollut todella onnellinen seitsenvuotisesta nukketaipaleestani ja saanut yhden ongelmalapsen kuntoon. (Grell ja se sen pahuksen peruukkikriisi siis...) Ainoina miinuksina ovat olleet satunnaiset inspiraationpuutteet ja itsetunnon väheneminen (tasolla "Ei ketään kiinnosta nämä tylsät kuvat!!11", joopa joo).
Tänä vuonna keskittymiseni on ollut lähinnä itsessäni, sillä olen parantumassa kuusivuotisesta masennuksestani. Elämänilon läpi on ollut hienoa tarkastella vähän erilaista maailmaa kaikkine väreineen. Niinpä nukkeharrastuskin on tuntunut entistä hienommalta uudesta perspektiivistä.
On ollut ihanaa blogata ympärivuotisesti ja olla jatkuvasti mukana nukkejutuissa. Kiitoksia hienosta vuodesta 2017, tehdään seuraavasta ihan yhtä loistava!

-----
Tammikuu
Vuosi alkoi nähtävästi shootilla Absynthesta ja Granatésta. Tuosta tuli hyvin hämmentävä shootti, noita kahta kun ei oikein voi kuvata normaalisti. Niiden romantisoiminen olisi jokseenkin väärin, kun ne olivat vaaraksi toisilleen ja toinen sitten lopulta tarinassa tappoikin toisen... :'D Yritin näemmä siitä huolimatta kuvata niiden intohimoista puolta.
Ja koska tammikuussa oli aivan ihania kelejä, sain napattua Kangasta kuvan lumessa auringon paistaessa. Lempikelini <3
Kova ikävä tammikuun upeita auringonlaskuja </3
Mona rakas palasi takaisin elämääni tammikuussa! Nukke oli hankittu vuoden 2016 puolella, mutta sain kaivettua sen paketistaan vasta vuonna 2017. Mona oli motivaationukke itselleni. Olin myös omistanut hänet aiemmin Pullip Regeneration Pajana, mutta koska Paja ei toiminut, kiiruhdin etsimään uuden version tytöstä.
Rimaakin tuli näemmä kuvattua. Kerrankin onnistunut sisäkuva!
Tammikuun kelit ovat niin kauniit.
Rowan sai uudet ripset ja Granaté näemmä päätti kiusata poikaa antamalla juuri tarpeeksi läheisyyttä. Granatén, Absynthen ja Rowanin orastava kolmiodraama oli aikanaan varsin hauskaa kirjoitettavaa.
Bondasin Monan kanssa jo ihan kunnolla loppukuusta. Tämä kuva on yksi suosikkejani viime talvelta.
Muistan tämän iltapäivän todella hyvin edelleen. Olin piirtänyt koko iltapäivän, ja karkasin kuvaamaan juuri sopivana ajankohtana, sillä aurinko laski noiden puiden ulottumattomiin ihan pian näiden ottamisen jälkeen.
-----
Helmikuu
Havahduin näemmä Aldreian ja Callistran sisaruuteen. Dreia-parka.
Kävin paljon rannassa kuvailemassa iltasella. Kelit olivat tosi hyviä ja valoitus aina niin nätti.
Tästä kuvasta tykättiin aikanaan varsin paljon. Tykkään kieltämättä itsekin tuosta valosta.
Tsukikolla oli varsin miellyttävä stailaus!
-----
Maaliskuu
Iika saapui maaliskuussa myöhäisenä syntymäpäivälahjanani itselleni! Iika on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa Poison Girlin kustomini ja kovin rakas tyttö. <3
Muistan, että minun piti ostaa helmi-/maaliskuussa Mercury ja Atlas. Malleja ei kuitenkaan löytynyt pojille (olen edelleen niin salty Midnight Deja Vu:sta, I need him), joten he jäivät toistaiseksi hankkimatta. Meinasin jättää Iikan ostamatta poikien takia, mutta onneksi en näin tehnyt, kun en heitä sitten kuitenkaan silloin saanut.
Olin katsellut kiitettävän paljon American Horror Storya alkuvuodesta, joten Covenin innostamana kuvasin tämän noitashootin. Se on edelleen kenties lempishoottini tältä vuodelta.
-----
Huhtikuu
Huhtikuussa oli pientä väsymystä havaittavissa, en saanut kovin paljoa kuvattua.
Tästä Celinén metsäshootista tuli onneksi varsin onnistunut!
-----
Toukokuu
Lisää metsäshootteilua! Ihanaa, miten kesä alkaa jo hiipiä kuviin tässä vaiheessa.
Tein postauksen nukkepareista toukokuussa! Haighan ja Saden kuvista tuli kovin sydämellisiä.
Iika iloitsi saapuvasta kesästä näemmä ihan yhtä paljon kuin minäkin. Tyttö näyttäisi saaneen uuden peruukkinsakin jo tässä vaiheessa.
-----
Kesäkuu
Aldreian kuvaaminen kesäkuun alussa oli minulle yksi suurimmista nukkeharrastukseen liittyvistä päivistä. Kaikki kuvaamisessa oli ihanaa, minua innosti erittäin paljon ja olin todella tyytyväinen kaikkeen, mitä sain aikaiseksi. Kaikki meni nappiin. Tosi harvinaista, että olin niin vahvassa inspiraation tilassa.
Callistraa tuli kuvailtua muistaakseni joko samana päivänä kuin Aldreiaa, tai sitten muuten vain lähipäivinä. Tämänkin tytön kuvista tuli varsin hyviä.
Tämä otos näistä kahdesta onnistui myös hyvin!
-----
Heinäkuu
Kesällä tuli kuvattua paljon eri nukkeja ja kierreltyä ympäri kaupunkia kuvailemassa. Tuli käytyä myös sellaisilla kuvauspaikoilla, joissa en ollut aiemmin nukkeja kuvaillut. Näitä kuvia on aivan ihanaa katsella jälkikäteen, sillä kesä oli muutenkin erittäin ihanaa aikaa. <3
Heinäkuussa tapahtui myös tunteellisin nukkejen saapuminen minun nukkehistoriani aikana. Olin vihdoin tilannut rakkaat poikani ja Kuusamon reissun jälkeen kävin heti heidät hakemassa. Pakko myöntää, etten ole koskaan ollut yhtä tunteellinen kotiuttaessani nukkeja. Aloin vaan itkeä, kun sain Atlasin chipit vaihdettua ja sopivat vaatteet löydettyä. Atlas ja Mercury ovat vaan ehdottomasti rakkaimmat hahmoni, ja heidän nukettamisensa kiteytti minulle niin paljon asioita. On ne tärkeitä.
-----
Elokuu
Rowan oli heinäkuussa mukanani Kuusamossa, ja sain postattua pojan kuvat elokuussa. Ja siinähän se koulukin sitten alkoi. Kesästä tuntui melko riipaisevalta päästää irti (päätellen siitä, että tunnen sen nyt tätä kirjoittaessanikin), mutta koulu lähti onneksi hyvin pyörimään.
Näitä pieniäkin tuli näemmä kuvattua elokuussa. <3
-----
Syyskuu
Syyskuussa postasin miittikuvia elokuulta ja esittelin teille Ilsen (Dal Natalie), uuden Dal-lapseni. Ostin tytön Hennalta, ja olen tykännyt tästä pienestä kyllä todella paljon.
Traconissa lähti sitten hieman lapasesta uusien nukkejen kanssa. Olin jo etukäteen sopinut kavereiden kanssa kahden nuken ostosta, mutta eiköhän Kai tullut kirpparilla vastaan Dal Ciel käsissään, ja se oli menoa sitten sen jälkeen... ^^' Ciel on tosin grailini, joten sen hankkiminen oli ihan ehdoton juttu. Näitä sattuu. Onneksi sattui.
Syyskuussa kotiutuivat saman päivän aikana tosiaan Iris (Dal Vendettina), Morten (Dal Ciel) ja Edelweiss (Pullip Classical White Rabbit).
Ja Edelweisshän oli tietysti heti alusta lähtien mitä kuvauksellisin nuori nainen. Tuon hahmo on ihan mahdoton, mutta rakastan sitä silti.
Metsäkuvailuakin harrastin vielä syksyllä.
Grell sai vihdoin itsensä näköisen peruukin syyskuussa! <3 Tämän peruukin hankkiminen tekee minut edelleen onnelliseksi. Rakastan Grelliä jälleen entisellä tavalla. Tämä nukke pääsi tökkimään pahasti monen vuoden ajaksi, mutta peruukki korjasi tilanteen.
Koeviikolla tuli kuvattua paljon. Viikonloppuna oli ihana keli ja ramppasin vuoroin ulkona kuvaamassa, vuoroin sisällä lukemassa kemiaa...
Koeviikon aikana ehdin ottaa aamukasteessa Iriksestä kuvan.
Löysin Miwan uudelleen elämääni syyskuussa! Tämäkin tyttö on ollut vähän unohduksissa, mutta nyt olen alkanut jälleen kuvailla sitä. Tuolla kuvausreissulla naapurit tulivat kehumaan Miwaa, jäi hyvä fiilis, kun yleensä tulee lähinnä outoja katseita.
Syyskuu oli nukkekuukautena todella antoisa: sain paljon uusia nukkeja, kuvasin taukoamatta ja herätin Miwan uudelleen eloon.
-----
Lokakuu
Lokakuu on lempikuuni <3 Halloween-teema alkoi heti Sadella ja luurangolla. He really has those skeletons in his closet.
Ja lisää Miwaa...
Postasin nukkejeni parhaista ystävistä ja sukulaisuussuhteista. Morten ja Iris tässä ovat parhaat ystävät.
Lisää Halloween-juttuja! Tuo kurpitsa oli hyvä ostos.
Iikaakin näemmä vielä. Kuvausinto oli vähän hukassa loppukuusta, joten leikin efekteillä.
Edelweiss oli lokakuun kuvatuin nukke meidän taloudessa.
Ja Halloween-kuvia tottakai vielä. Nuo padat olivat myös hyvä ostos, rakastan Halloween-krääsää.
-----
Marraskuu
Koko marraskuu meni vähän sumussa nukkejen kanssa, kuvia ei erityisemmin tullut otettua ja nekin vähät, joita otin, olivat joko melko romanttisia tai muokkailtuja.
Mutta lunta pääsi satamaan muutamaksi päiväksi, joten pakkohan se oli ikuistaa! Minulla oli kamala ikävä lumikuvaamista.
Sitten oli nostalgiapostauksen aika. Tein kaikista nukeistani eräänlaisen aikajanan. Kävin postauksessa läpi melkein jokaisen vaiheen, joita kaikille nukeillani on ollut. (Melkein = en muista itsekään, mitä peruukkeja olen aikanaan ensimmäisille nukeilleni huiskinut...) Postauksesta tuli varsin pitkä.
-----
Joulukuu
Joulukuu alkoi intensiivisissä merkeissä. Atlasista ja Mercurysta on erityisen nautinnollista ottaa tämän sävyisiä kuvia, koska satun rakastamaan noita kahta kovin suuresti.
Sitten jatkettiin itsenäisyyspäivä-teemalla!
Muutama Tsukiko-kuva tuli myös räpsäistyä, koska havahduin siihen faktaan, että täytämme tuon tytyn kanssa jouluna 7 vuotta.
Iris pääsi roikkumaan puuhun. Tämä oli yksi joulukuun Q&A-postauksen kuvista. Kyseisestä postauksesta tuli ilahduttavan pitkä!
Aldreiakin pääsi vihdoin kameran eteen. Oli pakko räpsäistä tytöstä kuvia sen kerran, kun aurinko suvaitsi näyttäytyä.
Ei itkeä saa, ei meluta saa...
Mona on niin kaunis nukke, pitäisi kuvata sitä ehdottomasti enemmän.
Pitkästä aikaa Chióniakin. Halusin ottaa vähän jouluisempia kuvia, ja mielestäni nuo Shinkun stockit ovat kuin omiaan joulukuvissa.
Sade on monessa mielessä yksi rakkaimmista nukeistani. Olen tosi tyytyväinen tähän shoottiin.
Edrieliäkin tuli kuvailtua. Taustalla lempivaloni, heh. <3 Edriel on ykkösnukkeni, tuo on ollut tulostaan saakka ehdoton lellikkini.
Lisää jouluteemaisia kuvia. Daphnella tuntuu olevan visio kuusen koristelemisesta.
Ja sitten vielä vuoden hienoin juttu aka suurin unelmani Byul Lilith! <3 Kotiutin jouluna kaksi ensimmäistä Byuliani, Rhiannonin eli Nonan ja Lilithin eli Envyn. Kruunasivat hienon vuoden.
Muutama nukkeselfie jälleen ^^
Jouluna piti tietenkin juhlistaa myös 7-vuotista nukketaivaltani ja kuvata ensimmäistä tyttöäni Tsukikoa. Jouluna on myös muiden nukkejen syntymäpäiviä: Lilia 5 vuotta, Avalon 3 vuotta, Daphne, Memoria ja Anemone 2 vuotta sekä Absynthe ja Rowan 1 vuosi.
Vielä muutamat Byul-kuvat <3

Lopuksi vielä kuvia nukkekaapistani, kun näitä kaipailtiin. Varsin tiiviisti asustavat tällä hetkellä. :'D
-----
Kiitoksia kaikille vuodesta 2017!