Mana

 

Tää postaus on ihan kamalan myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Mulla ei ole sanoja. Yleensä mulla aina on, mutta tässä hetkessä mulla jotenkin ei vaan ole. Tajusin tätä postausta aloittaessani, että mitkään sanat ei riitä. Tänä vuonna kokemani asiat ei vaan millään mahdu yksittäiseen postaukseen. Kaikki se, mitä liitän tähän nukkeen, on tosi syvällä ja suurta. En pysty millään selittämään täydellisesti sitä, mitä koin talvella ja keväällä tätä nukkea ajatellessani.

No, otetaan ihan saapumiskuvia tähän aluksi. Haluan kans tässä yhteydessä selittää paremmin taustaa sille, miten tämä nukke tänne päätyi ja edes yrittää selittää sitä, mitä se mulle oikein merkitsee.

Siinä hän. Kotona, turvassa <3

Hei Mana <3

Maailman ihanin olento :(

Autossa vähän jo tuli kurkattua! (epämääräistä ja äärimmäisen epäuskoista vinguntaa)

Eli, tosiaan, mitä missä milloin?

Olen ajatellut tätä nimenomaista nukkea, Polka Dollsin kustomia, suurin piirtein helmikuusta saakka. Menetin sen periaatteessa kahdesti, joskin ensimmäisellä kerralla jäin vaan odottelemaan, josko myyjä haluaisi sittenkin nukesta luopua. (Se siis vedettiin pois myynnistä.) Säästin rahaa, mutta sitten, kun nukke tuli uudelleen myyntiin, en kuitenkaan pystynyt sitä ostamaan. Tähän liittyy mulla kaikenlaista, se tilanne oli itsessään tosi kaoottinen. Sen kummemmin asiaan menemättä, let's say että olin aivan todella surullinen nuken missaamisesta. Sellaista kuitenkin sattuu, ja opin siinä, miten kova kilpailu Polkan kustomeista aina on.

En kuitenkaan ottanut sitä kovin hyvin. Harmitti ihan erityisesti, koska kyseessä oli kustomi. Stock-nukkejen missaaminenkin on aina mulle maailmanloppu, mutta tän nuken missaaminen tarkoitti sitä, etten koskaan saisi sitä samaa yksilöä. Ja mun pääni ei niin vaan suostu hyväksymään siihen mitään muuta tilalle. Multa meni ohi se aidoin ilo monista uusista nukeista, koska mua jäyti niin paljon se, ettei tämä nimenomainen nukke tullutkaan kotiin.

Olin jo ihan varautunut hankkimaan jonkin muun Polkan siihen tilalle, koska tämän nuken kyttääminen, kun se on juuri mennyt uudelle omistajalleen, tuntui vaan väärältä. Hommasin Kiiran, vähän vanhemman Polkan kustomin, ja se oli ihanaa. Kiira on tärkeä ja ihana ja sen saaminen osui hyvään hetkeen.

Silti mua kalvoi ihan jatkuvasti juuri tämä nimenomainen yksilö. Oon ylipäätään sellainen ihminen, että fiksoidun hirveen helposti johonkin tiettyyn asiaan enkä pääse siitä sitten yli enkä ympäri. Mua vähän helpotti, kun puhuin nuken silloisen omistajan kanssa pariin otteeseen ja hän vaikutti niin ihanalta ja selkeästi nukesta tosi onnelliselta. Ei harmittanut ihan liikaa ja näin nukkea jatkuvasti sen omistajan storyissa.

Mutta silti hajotti kuitenkin kokoajan taustalla.

Tämä minua edeltänyt omistaja heilutti nukkea feelerinä jo kertaalleen ennen kuin päätyi sitten lopullisesti myymään. Olin jo silloin ihan paniikissa, että ei apua, älä nyt sitä myy, kun mulla ei ihan oikeasti ole rahaa. Turns out että se ei sitten sillä ekalla kerralla myynyt sitä. Jäi silti vähän sellainen olo, että okei, tämä saattaa myydä tämän ihan koska vaan. Mun maniat nukesta paheni. Renkkasin instaa ihan alituisesti sen pelossa, että mitä jos nukke ehtii mennä.

Ja lopulta se sitten tuli ihan virallisesti eikä vaan feelerinä myyntiin. Sekin oli kaoottinen ilta, mulla ei edelleenkään ollut rahaa mutten voinut päästää nukkea menemään. Menin sitten itkien kysymään apua äidiltä ja tovereilta, ja heille ikuinen kiitos siitä, että sain tilapäisavustusta siinä tilanteessa.

Ja sitten mä vihdoin sain mun rakkaimman pienen.

Nuken saapuminenkin oli pikkuisen kaoottista, koska kesätöiden takia en ollut mun kotikaupungissa vaan lapsuudenkodissa. Joten viimeiseen saakka säädettiin, jotta Mana saatiin mun tassuihin :'D

Ja voi, tämä tyttö on ollut ihan uskomattoman rakastettu! Hän oli niin kovin rakastettu jo ennen mun luokse tulemistaan. Mun on lopulta aika mahdoton selittää sitä, mitä kaikkea tähän nukkeen mulla liittyy, mutta lyhyesti: se on yksi toivon symboli lisää.

Tää on ollut kenties vaikeimpia vuosia koko elämässäni. Viimetalvena hiihtäessäni olin ihan varma, että kuolen. Siispä kiinnityin nukkejuttuihin. Ensin Ronyaan, jota suunnittelin hiihtäessäni, ja sitten tähän tyttöön, koska se tuli silloin talvella ekan kerran myyntiin. Säästin ja säästin, eikä se sitten mennytkään ihan toivotusti. En lannistunut, vaan päätin, että Polka mulle saadaan. 

Olen vähän sellainen, että uskon vahvasti siihen, että joidenkin asioiden on vaan tarkoitus tapahtua. Bondaan tän nuken kanssa tosi syvästi, ja olin jossain kohtaa varma, että vielä joskus, oli se sitten viiden tai kymmenen vuoden päästä, tää nukke tulee vielä kotiin. En kuvitellut sen olevan ihan näin pian. Aattelin, että sitä saisi tapella jälkimarkkinoilta vielä moneen kertaan.

Mutta maailmapa päätti nyt näin. Pikku tirriäinen on kotona. Mana on ensimmäinen nukke, joka herätti kunnolla mun kiinnostuksen kustomien maailmaan. Jo ensimmäisellä omistajallaan se ilahdutti mua suuresti.

Mana ei varmaan saa sen kummemmin hahmoa itselleen, hän on mun pieni metsälapsi ja siinä se about onkin :( Hyvin tuntuu viihtyvän täällä Suomen metsissä! Kovin pitäisi etsiä lapselle lisää vaatetusta tässä. Mulla kun on hyvin vähän mitään sille sopivaa. Muutenkin tuntuu, että Manalla on ihan ennennäkemätön viba noihin muihin verrattuna. Pitää vielä vähän opetella vielä pukeen ja kuvaan sitä :'D

Aaaaaaa. Kyllä, rakastan sitä ja se on vihdoin kotona. Se on tärkeintä. 💛