Metsän kuiskaus: luku 14

Metsän kuiskaus

Luku 14: Pysähdys

Aamu: Valve, vihdoin minä löysin sinut. Minulla on erittäin vakavaa asiaa.

Valve: Minä tiedän jo.

Aamu: Oh?

Valve: Minä tapasin hänet.

Aamu: Hänet?

Valve: Kallan.

Aamu: Tapasit? Kertoiko hän sinulle…?

Valve: Kaikusta. Kyllä. Tiedän kaiken saman kuin sinäkin.

Aamu: Hyvä. Se nopeuttaa tätä. Homma on yksinkertainen – meidän täytyy saada hänet pois tästä metsästä.

Valve: Täsmälleen. Kalla sanoi, että sinä olet tutkinut asiaa paljon. Taidan olla kiitollisuudenvelassa sinulle. *hymähtää*

Aamu: Ei, en ole tehnyt mitään, jotta kukaan olisi minulle velkaa. Olen yrittänyt tutkia tilannetta yksinkertaisesti siksi, että olen pystynyt. Tämä metsä on meille kaikille tärkeä. Meille kaikille käy huonosti, jos Kaiku näivettää kotimme elävältä.

Valve: Miksi hän on sellainen? Kalla kertoi minulle hänen taustoistaan, mutta minä en täysin ymmärrä, miten hänen kaltaisen hengen on mahdollista olla olemassa. Metsä ja sen henget, varsinkin sen ydinhenki, ovat täysin sidoksissa toisiinsa. On vaikeaa uskoa, että jos Kaikun metsä todella on poissa, hän itse on vielä täällä... Tuntuu, että tämän Kaikun olemus on muuttunut hänen metsänsä palettua. Aivan kuin hän olisi nyt pelkkä loinen muiden metsissä.

Valve: En ole koskaan ennen kuullut sellaisesta metsänhengestä, ja se pelottaa minua.

Aamu: Nimenomaan. Mutta hän on edelleen ydinhenki. Hän ei voi mennä vieraaseen metsään ilman, että hän alkaa samalla nakertaa sen ydintä.

Valve: Mistä sellaiselle hengelle löytyy paikka? Ei mistään. Hänen kotinsa on jo tuhoutunut, ja maailma kostaa hänelle siitä, että hän selvisi hengissä. *värähtää* Olisi parempi jopa hänelle itselleen, jos hän olisi kuollut yhdessä metsänsä kanssa. Vihaan sitä, että ajattelen niin.

Aamu: *nyökkää hiljaa* Ja sitten on vielä tämä hänen ongelmansa ihmisten kanssa. Hän ei paitsi syö sinun elinvoimaasi ja tuhoa samalla koko metsää, vaan osallistuu myös ihmisten elämään. Kalla ja hänen ystävänsä ovat vaarassa, kun asuvat täällä. Ja niin on koko kyläkin. Kaikulla ei ole todellisuudentajua. Kun hän näkee ihmisen, hän haluaa vain ystävän - keinolla millä hyvänsä.

Aamu: *huokaa* Hän rakastaa ihmisiä, mutta ei ymmärrä heitä lainkaan. On kuin hän laittaisi heidät lasipurkkiin ja katselisi, kuinka he hiljalleen tukehtuvat siellä hengiltä. *värähtää* Hänet on totta tosiaan saatava täältä pois.

Valve: En voi saattaa Kallaa sellaiseen vaaraan.

Aamu: Pidätkö sinä Kallasta?

Valve: Minä... halasin häntä.

Aamu: Oho. Okei. Selvä. Se ei ole sinun tapaistasi.

Valve: Minua pelottaa. Tämä lämpö ja tuttuus, joka minussa herää, kun olen hänen lähellään, on minulle täysin vieras. Se on tuntunut aina tältä, jo ennen kuin kohtasimme toisemme kunnolla. Jokin hänessä tuntuu tutulta, kuin olisin tuntenut hänet aina.

Valve: En ole tottunut olemaan näin paljas ja hauras kenenkään kanssa. Luulin, etten osaa sitä. Mutta hän… 

Valve: Minä tahdon suojella häntä.

Aamu: *hymähtää* Aivan.

Valve: Anteeksi tällainen avautuminen. Olen kovin yllättynyt siitä, miltä minusta tuntuu hänen lähellään.

Valve: Mutta joka tapauksessa meidän on päästävä Kaikusta ilman, että se saattaa ketään vaaraan. *huokaa* Minulla taitaa olla edessäni vain yksi vaihtoehto.

Aamu: Et kai tarkoita...

Valve: Minun on tapettava Kaiku.

* * *

Toisaalla

Kajo: Kaikki muuttui, kun tapasin Aamun. Aamu on syntynyt eri aikaan kuin me muut. Hän ei ole meidän veljemme eikä yksi meistä ensimmäisistä, mutta hän on silti tämän metsän henki.

Kajo: Minä rakastuin häneen hyvin nopeasti. Silloin minä ymmärsin, miltä se tuntuu. Se, kun saa valita itse. Koko ikäni olin miellyttänyt ihmisiä, pelännyt kuollakseni heidän satuttamistaan ja myöntynyt kaikkeen, mitä he tahtoivat. Vasta Aamu sai minut tajuamaan, miltä tuntui valita täysin itse.

Kajo: Ja silti ensimmäinen ajatukseni häntä suudellessani oli, että minä rikon Iltan.

Kajo: Suutelin Aamua enkä pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin minun pientä, haurasta isoveljeäni, joka murtuisi täysin. Tiesin tekeväni hänelle pahimman mahdollisimman teon rakastumalla toiseen.

Kajo: Silti minä jatkoin. Annoin kaiken tapahtua. Halusin olla Aamun kanssa, voi, miten paljon halusinkaan. Siitä kaikki alkoi.

Kajo: Kalla, minä en ole hyvä. Minä annoin ensin Iltalle kaiken, mitä hän koskaan halusi, ja sitten minä rakastuin toiseen. Ei sellaista voi antaa anteeksi. Ei sellaisesta voi toipua. Sain Iltan luottamaan siihen, etten koskaan lähde, sanoin sen hänelle monesti. Lupasin. Rakastin häntä eniten koko maailmassa, ja sitten tein hänelle näin. 

Kalla: Mutta...

Kajo: Tiedän, mitä sinä aiot sanoa. Minä aion puolustaa Iltaa koko elämäni loppuun saakka. Tämä ei ole hänen vikansa. Minä itse lupasin hänelle kaiken ja sitten petin hänet. Hän sekosi. Hän hajosi lopullisesti, kun ymmärsi minun rakastuneen Aamuunkin. *huokaa* Ei hän ollut minulle julma meidän ollessamme yhdessä. Hän oli uskomattoman hellä ja hyvä.

Kalla: Aamuunkin? Kajo… Rakastatko sinä Iltaa ihan oikeasti?

Kajo: Onko se niin väärin?

Kajo: Tulen aina rakastamaan sekä häntä että Aamua. 

Kalla: Eli sinä olet… olet ollut…

Kajo: Molempien kanssa. Samaan aikaan, koko ajan. En voinut hylätä Iltaa. Minun olisi pitänyt, tiedän kyllä. Se olisi ollut hänelle itselleen parasta. Hänen olisi pitänyt saada… apua. Ja tukea. Jo ajat sitten. Mutta en pystynyt siihen. Olin liian itsekäs, halusin olla hänen kanssaan enemmän kuin halusin hänen parastaan.

Kajo: En pysty antamaan sitä itselleni anteeksi. Onko minussa jotain vikaa, kun minä haluaisin edelleen vain olla heidän molempien kanssa? Mutta se… se vain satuttaa kumpaakin. Niin monella eri tavalla. Iltaa siksi, että petin hänet, ja Aamua siksi, ettei hän tiedä Iltasta. Kuinka ikinä uskallan kertoa hänelle?

Kajo: Ja… ja minä en tunne itseäni enää. En tiedä, olenko koskaan tuntenutkaan. Yritän olla heille molemmille sitä, mitä he tarvitsevat eniten, mutta en enää näe itseäni, en tiedä millainen minä olen. En tiedä, mitä tahdon kaikkein eniten.

Kajo: Minuun sattuu. Kokoajan, tavalla tai toisella. Olen lopussa, en näe eteeni, en ymmärrä enää mitään. Tahdon vain heidän parastaan, mutta joskus olen niin kaukana itsestäni, että on aivan pimeää, kauttaaltaan pimeää…

Kalla: Kajo rakas... Tuo on todella, todella huolestuttavaa.

Kajo: Anna minulle anteeksi. Olen aina ollut tällainen. En… en tiedä, mikä minua vaivaa.

Kalla: Mitä minun pitäisi sinun kanssasi oikein tehdä? Sinä tarvitset apua. Ihan mitä tahansa apua ja pian.

Kajo: Ole kiltti äläkä kerro kenellekään. Minä rukoilen sinua, Kalla. Pyydän, älä tee sitä, en tahdo, että Iltalle käy mitään. Hän on minun veljeni ja minä rakastan häntä.

Kalla: Kuinka minä voin olla tekemättä mitään, kun sinä sanot minulle, ettet tunne itseäsi? Kajo, sinulla on vakavia ongelmia ja sinä ansaitset aikaa ja tilaa käsitellä niitä.

Kajo: Mutta en tahdo, että Iltaan sattuu.

Kalla: *huokaa syvään* Kaikki saadaan varmasti järjestymään.

Kajo: Minä taisin vain antaa sinulle lisää huolia, aivan kuin metsän tilanteessa ei olisi jo tarpeeksi. *huokaa* Missä sinä olit? En löytänyt sinua mistään. Iltakaan ei ollut nähnyt sinua.

Kalla: *vilkuilee sivulle* Niin, tosiaan. Hän ei tiedä. Hän ei tiedä edes Kaikusta.

Kalla: Puhutaan siitä joskus toiste. Nyt sinun tarvitsee levätä, tämä vei varmasti paljon sinun energiaasi.

Kajo: *varovasti* Vihaatko sinä minua nyt?

Kalla: Rakas höpsö, en tietenkään. Minä ymmärrän sinua nyt paremmin ja tahdon tehdä kaikkeni auttaakseni sinua.

Kajo: Sinun ei tarvitse ottaa jokaisen murheita kantaaksesi.

Kalla: Olet oikeassa. En otakaan. Tällä hetkellä tärkeintä on saada tämä metsä ja Valve selviämään hengissä. Mutta haluan sinun tietävän, että minä välitän sinusta ja tahdon pysyä lähelläsi. Olet minulle kallis. 

Kajo: Olen ihan kamalan pahoillani. Anteeksi, etten koskaan sanonut sinulle ei.

Kalla: Minä ymmärrän nyt, miksi teit niin. Se ei ole sallittavaa eikä oikein, mutta aion auttaa sinua, jotta sinun ei tarvitse satuttaa ihmisiä enää tällä tavalla. Olemme sinut, ei ole mitään hätää.

Kajo: Olen silti pahoillani.

Kalla: *silittää Kajon kättä* Kiitos. Arvostan sitä todella.

Kalla: Kajo rakas... Jos sinä todella rakastat Iltaa, etkö haluaisi, että hän voisi paremmin? Teidän... nykyinen tilanteenne... ei takuulla tee hänellekään hyvää.

Kajo: Kyllä, mutta...

Kalla: *silittää Kajon kättä* Kaikki järjestyy kyllä. Minä lupaan, etten jätä sinua yksin.

Kajo: Tämä kaikki on vain... minä... *vetää syvään henkeä* Minä olen kadottanut otteeni jo kauan sitten. En enää tiedä, mitä tehdä. *nyyhkäisee*

Kalla: Ssh, tiedän sen. Ei ole hätää.

Kalla: Sinä tarvitset nyt aikaa.

Kalla: *kurottaa halaamaan* Mutta ei hätää. Juuri nyt riittää, että olet siinä ja elät.

Kalla: *halaa Kajoa* Olen tässä. En anna sinun kadota.

* * *