perjantai 1. elokuuta 2014

Jääkaapissa on morsoja

Otsikko ei liity mihinkään. Paitsi ehkä Jääkaappiin :--D ♥
Plus joo, epic aloituskuva joka on kaiken lisäksi vielä kovin vanhakin.
 
Moiksumoi!
Olen taas täällä kiusaamassa teitä. Keh. Viikko Lappeenrannassa oli ihana, joskin se meni kovin nopeasti (yh, tahdon takaisin, mun yläkerta oli liian täydellinen ;u;). Nyt pääsen taas postailemaan samaan tahtiin. Paitsi että koulu alkaa torstaina. Se saattaa (eikä vain saata, vaan tod. näk. hidastaa) hidastaa postaustahtiani, mutta minä yritän parhaani mukaan postata vähintään sen yhden kerran viikossa.
 
Otin Riman mukaani Lappeenrantaan, joten muutamia kuvia tuli otettua. (Kaikki näistä ovat jotakuinkin samanlaisia tai ainakin samantyylisiä, anteeksi.) Tein myös melkoista kuolemaa siellä, jostain syystä nukkekuume iski joka ikinen yö (yöt menivätkin sitten nukkeja googlettaessa ja kirjaa lukiessa). No, toivottaan että tämä nukkekuume alkaa pikkuhiljaa laantua...
 
Sitä enempää selittelemättä, kuviin. hups johan minä selitin ihan liikaa
 
 









 Blogger raiskasi tämän laadun kovin armottomasti ;___; ^^
 
^tämä oli kuvakisaan, siksi tuo mansikka
~~~~~~~~
 
Sellaisia tuli. Seuraavaksi käynkin sitten kuvaamassa lisää kuvatarinaa. Menee jonkin aikaa, viikonloppuni on hieman täynnä. :D
 
Ainiin, ja sitten minulla oli vielä tämä. Sain tällaisen anonyymikommentin, ja olen liian laiska vastaamaan siihen kommentiboksissa, joten ole hyvä anonyymi, saat vastauksen ihan postaukseen. Kommentti oli seuraavanlainen:
 
"TOSI säälittävää, sun kaikki nuket on lesboja. miksei sun nuket voi olla normaaleja ja tykätä pojista, mikä vitun ongelma sulla on? ootko ite joku lesbo kun sun nuketkin on... mä nauran sulle. oot säälittävä. et osaa edes blogata. oot tommonen wnb siisti "MULLA ON UPEITA NUKKEJA KUN NIITÄ ON MONTA VITTUHUOMATKAAMUT"
monet bloggaajat kommentoi sulle vaa säälistä. en usko et toi annika suosittuna bloggaajana kommentoi noita tosissaan. eikä kukaan haluu nähä sua lappeenrannassa toi yuayaikin vaa sanoo nii
hanki elämä"
 
Ensinnäkin, kiitos, en ole ihan hetkeen nauranut niin paljon kun mitä nauroin kun tämän huomasin. :D Ja toiseksi, jos yrityksesi oli loukata minua, niin ehei, et onnistunut. Itseasiassa päin vastoin. ~ Ja miten nukkejeni seksuaalinen suuntautuminen liittyy mitenkään omaani? En ymmärrä. Minä vain tykkään tyttöpareista, ew. Mitä tulee tuohon wnb-siistiin, en osaa vastata siihen. En minä nukkejeni määrällä yritä kehuskella tai mitään, jos nyt sitä tuolla hait. :D
Hm, ai mitä, kommentoivat säälistä? (Anteeksi mitä...) No, mitenkä on, kommentoitteko te säälistä? :---D
Anonyymi rakas, kenenkä tässä pitää hankkia elämä? Toivottavasti tuli hyvä mieli kun sait sanotuksi tuon kaiken. :* ♥ Loveyou
 
Eipä minulla muuta. Koitan muistaa vastata haasteeseeni ja kuvata tarinaa.
Hyviä viikonloppuja kaikille!
 


14 kommenttia:

  1. Hallelujah, Sara on palannut! :D viikko meni hitaasti, joka päivä oli ihan pakko avata plastic *love* dream blogi ja tänään, nyt se palkittiin nwn

    Jep jep, kuvat oli tosi söppäniä, toka kuva miellytti eniten mun silmää.

    Ja ja mukavaa että Lappiksessa oli mukavaa, tyhmä ano (köh, itekin olen ano, olen siis tyhmä :p )

    - Kuro-Angel

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww voi kiitos ;_;; ♥♥
      Ja eeei, et ole tyhmä ano, sun kommentit on aina niin piristäviä n u n ~

      Poista
  2. Awawa ekaksikin toi ekakuva on oikein hieno ja oikealla tavalla creepy *________* sulaa rakkautta tuota kuvaa kohtaan. <34

    Ja aaeeaa Rimapieni nwnwnwnwn son ylisöpöpöpö aws tuitui ööää apua *sydänspämmi* mun sanat ei riitä nyyh sekosin Rima on liian kyawaii desu perf pikkuinen kiitos herätit mussa the Tweetykuumeen. <34 eivaa. Se on yksinkertaisesti _täysin_ ylisöpö ihana nyaaw kawaii schneekö muka sekosi haha never mutta joo siis. nwn

    Ja täydelliset muokkaukset jälleen amen. Oikeasti ihanat yhyy täydellistä itken tässä niiden kauneudelle parhaillani, kaunista. Kaunista. Mun piti nyt sanoa jotain tosi hienoa mutta ofc unohdin sen. Muttasiis muokkaustenrakastamista <34 toi on kanssa ihanaa kun joissain kuvissa Riman peruukki on tuollainen turkoosi ja joissain toisissa melkein valkoinen aaaaa joo muokkaushehkutusta muttakun sä osaat. Liikahyvin desu.

    ...ja yhyy mä luulin että 23cm SBH-obitsu on jäätävän ruma kapistus josta ei oo kun ongelmajätteeks ja jonka ainoo hyvä puoli on posettava kaula t. hybridikannattaja :'D mutta jotenkin sun kuvissa siihen ei kiinnitä huomiota ja osaat saada sen näyttämään sievältä ja luonnolliaelta ja---- mitämäselitän XD mut joo pointti on se että oot suunnilleen eka tapaamani bloggaaja joka osaa oikeesti kuvata tota obitsua niin ettei se näytä kauhealta vaan itse asiassa söpöltä. Respect koska itekään en pysty niihin koskemaankaan ilman että revin jo suunnilleen hiuksia päästäni :'DD

    ...ja sitten toi anokomma.

    *REPS*

    ...kiitti ano XDDD ah sain tosta päivän naurut. Ja oon sentäs nauranu tänään jo melko paljon nwnwnwn

    tosi lovelya oikeest kyllä rakastan tollasia lapsellisia, aivottomia, elämättömiä, säälittäviä ja turhia anoja. Niille ja niiden typeryydelle, niiden ongelmille jotka ne vaan säälittävästi tunkee toisten blogeihin ja joilla ne luulee aiheuttavansa bloggaajan masentumisen mut oikeesti vaan naurattaa sen kuoliaaks ja niiden naurettaville, turhille ja lapsellisille ragetuksille. <34 oon kai joku hullu tai jotain, mut mä oikeesti nautin tollasten säälittävien anoääliöiden olemassaolosta. X'D siis ei se tietenkää oon kivaa kun ne haukkuu, parempi olis jos pitäisivät vaan päänsä kiinni, mutta niiden kirjotusten lukeminen on vaa niin hauskaa. <34

    Ja sulla on täysin oikea asenne, jes. Hyvä koska harvemmin tollasta oikeesti näkee.

    Mun terveiset elämättömälle pikkupikku anonpoikaselle on se että hanki elämä. Sinä ja kaikki muut aivottomat jotka koskaan olette ragettaneet idiootisti anonyyminä. nwn

    Ihana ano <34 ja kiitos Miku kun laitoit ton tähän postaukseen, en ois muuten huomannu ollenkaan :'D ja se jos mikä ois ollu surullista. Tää toi runsaasti lisää iloa elämääni.

    (...terveisin täysin tärähtänyt sadistischnee köh oon ihan normaali)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps.

      MORSOT ON PARHAITA sori caps mut ne on. XD

      Poista
    2. Ensinnäkin, kiitoskiitoskiitos tää oli ihana /)///w///(\
      Tuo 23cm obitsu on itseasiassa varsin kivaisa tapaus, toimii hyvin kun pistää sen toimimaan. (Toisin sanoen minä laiskiainen en jaksa väkertää mitään hybridejä kun mielestäni tuokin ajaa asiansa. :DD) Ja ole hyvä vaan Tweetykuumeesta, tällainen pikku pallero kannattaa kyllä hankkia. >:)

      Haha, naurakaamme yhdessä anonyymille :--D

      Poista
  3. Waaah jo heti tuo ensimmäinen kuva sai mut pomppaamaan kattoon *__* Rakastan yli kaiken tuommoisia mustavalkoisia nukkekuvia, joissa nuken silmät ovat jääneet pimeyden peittoon. Ne on jotain niin mysteeristä ja karmivaa, mistä mä tykkään tosi paljon. Erittäin hyvä valinta siis postauksen aloituskuvaksi! Muokkausneron muokkaustaidot pääsivät taas loistamaan 8) ♥

    Kiva kuulla että sun Lappeenrannan reissu sujui hyvin! Enkä voi tarpeeksi kehua, kuinka hyvä päätös oli ottaa Rima-neitonen mukaan matkalle, koska tämän neidin kuvat on aina ilo silmälle ;u; Rima on niin suloinen pieni pastellipallero, jonka hiustenväri on kyllä maailman ihanin ikinä. ; - ; Myös toinen asia, jonka kehumiseen voisin käyttää koko loppupäivän, on nuo Rima-kuvien kuvausympäristöt. En tiedä mitään parempaa kuin veden äärellä otetut nukkekuvat! Kaiken lisäksi tuossa kuudennessa kuvassa näkyy vielä auringonlasku taustalla, mikä tuo vain entistä enemmän kaunista kesäiltatunnelmaa noihin kuviin. Kaikki kuvat oli kyllä kerrassaan upeita <3 Oot ihan huippu ottamaan nukeistas tunnelmallisia ja ihanan monipuolisia kuvia! > 3 <

    "en usko et toi annika suosittuna bloggaajana kommentoi noita tosissaan" ... Anteeksi mitä? :'D Aika surullista, jos se että olen "suosittu bloggaaja" tarkoittaa sitä, että mun kommentteja ei enää oteta tosissaan. Miksi ihmeessä mä jaksaisin kirjoittaa pitkiä kommentteja, jos en edes kirjoittaisi niitä tosissani. 8'D Tsiisus.
    No jooh, päivän naurut sain kyllä minäkin tuosta anonyymista ja sen argumenteista. Todella uskottava kommentti kyllä kerta kaikkiaan, rivien välistä ei toki paistanut kateus yhtään. n___n No mutta, onneksi itsekin osasit ottaa sen huumorilla. :3

    Seuraavaa postausta odotellen~ <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhh kiitos taas paljon, tätä oli kyllä ihanaa lukea aamulla ;u; ♥♥
      Mietin vähän itsekin että mitähän kummaa tämä anonyymi nyt oikein selittää, miten se että olet suosittu liittyy mitenkään mihinkään. :'D Uskottavuus katosi kyllä jo tuossa lesboselityksessä, että joo... :--D

      Mutta kiitos vielä kerran u__u ♥

      Poista
  4. 5 kuva oli upea <3 Ja jääkaapille kunniaa ^^

    VastaaPoista
  5. ihania kuvia :3 rima on supersöpö :D

    anonyymi... reps XDDD kiitos päivän nauruista.

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia, Rima on supersöpö :3♥ toi kuudes kuva varsinki oli aivan ihanaah >3< tai oikeestaan kaikki kuvat oli ihan parhaita :D miten sä osaat? >n<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omfg kiitoskiitos ;u;; <3 (En mä osaa ; - ; )

      Poista
  7. Voi anonyymi kulta, ihanaa että tulit tännekin jakamaan mielipiteitäsi :) ❤

    VastaaPoista