torstai 24. maaliskuuta 2016

Devils don't come from hell beneath us, they come from the sky



 
Nämä kuvat lähinnä siksi, että hankin Kupliista Memorialle peruukin, ja kaikki Dal-tyttöseni ovat nyt vihdoin valmiita! <3
Hei kaikki!

Olen jo pitemmän aikaa halunnut kirjoittaa pitemmän tekstin liittyen nukkeiluun ja siihen, mitä se merkitsee minulle nyt, ja mitä se on aiemmin merkinnyt. Katsoin tämän sopivaksi hetkeksi, koska jos muistikuvani on oikea, blogi on jo täyttänyt viisi vuotta! *sarkastiset aplodit* En tiedä, mistä ihmeestä olen repinyt kaiken sen energian pitää tätä todelliset viisi vuotta, se tuntuu jokseenkin pitkältä ajalta ottaen yleisen kärsivällisyyteni tason huomioon. Jollain ihmeen kaupalla olen tässä kuitenkin nyt kirjoittamassa teille jälleen kerran! Tämä blogi ja nukkeni kertovat eräänlaista tarinaa minusta. Kehitystä on ainakin toivon mukaan tapahtunut nukkejen kuvaamisessa, mutta itse huomaan myös muunlaista kehitystä – tai muuttumista, miten sen nyt haluaakaan ilmaista. Kehitykseni siihen suuntaan, mitä olen nyt, näkyy esimerkiksi kirjotustyylin jatkuvassa muuttumisessa, otsikoissa ja blogin ulkonäössä. Tapa, jolla muokkaan kuviani, tapa, jolla kuvaan ja kehitän tarinat, kertoo aina jotakin siitä Sarasta, joka kulloinkin blogia kirjoittaa.
 
Aika on hieno asia, ja vaikka se onkin jokseenkin armoton, ainakaan se ei ole vielä tappanut minua tai intoani tähän harrastukseen. Monesti olen miettinyt blogin lopettamista, varsinkin nyt, kun monet muut ovat siirtyneet ainoastaan Instagramiin. Sitten jään aina miettimään, että hei, lopettaisinko blogini itseni vai muiden takia? Senkö takia, etten saa enää niin paljon kommentteja, kuin ennen? Senkö takia, että Instagramissa seuraajia saa helpommin? Koska loppujen lopuksi asia on niin, että minä nautin tämän blogin kirjoittamisesta, ja vain sillä on merkitystä. Kesti aivan liian kauan ymmärtää, ettei se ole itsekästä, että nautin tämän blogin pitämisestä. En tee tätä saadakseni kommentteja, teen tätä, koska se on minulle sopiva tapa ilmentää itseäni. Yksinkertaisia asioita, mutta niin hankalaa sisäistää pienen päänsä sisällä.
 
Tarinoiden tekemiseenkin olen monesti väsynyt sekä ahdistunut lukemattomia kertoja vanhoista tarinoistani. Niin monta kertaa olen meinannut klikata kohtaa ”Poista” vanhojen postauksien kohdalla. Ovathan ne toki noloja, mutta kuten jo aiemmin sanoin, kaikki täällä kertoo jotakin eri vuosien minusta. Niiden postausten poistaminen olisi minulle vähän sama, kun kävisi läpi vanhoja muistojaan ja toteaisi, että ei perkele, enhän minä näitä halua enää säilyttää. Onnistuisiko niiden poistaminen, totaalinen unohtaminen? Tekisikö se minusta jotakin muuta? Niinpä. Siksi vanhatkin postaukset saavat jäädä, ne saavat kertoa omaa tarinaansa ja niitä voi peilata nykyisiin postauksiini. Tuleehan vielä joskus aika, jolloin luen tätäkin postausta kasvot käsiin haudattuna ja miettien, mitä ihmettä olen ajatellut.
 
Nukkeilu itsessään on aina ollut minulle yksi tärkeimmistä asioista elämässä. Viimeviikolla muistin taas, miten suuresti arvostan sitä, että olen saanut upeita ihmisiä maailmaani valaisemaan tämän harrastuksen kautta. Eihän siitä voi olla muuta kuin kiitollinen. Itse nuket sen sijaan ovat vuoroin olentoja, jotka ovat muodostuneet ikään kuin omiksi kuvikseni, ja vuoroin pieniä paholaisia jotka eivät tunnu millään olevan sellaisia, kun niistä haluaisin. Mutta kaiken turhautumisenkin ohella pidän siitäkin ominaisuudesta tässä harrastuksessa, ettei kaikki aina sujukaan haluamallani tavalla ja joudun tekemään töitä saadakseni nuket, tarinat ja kuvat onnistumaan. Se on ehdottomasti osa viehätystä. Tuskin jaksaisin tehdä mitään, jos siihen ei liittyisi minkäänlaista haastetta. Ajan kanssa huomaa kaiken olleen sen arvoista. Kehittyminen on palkitsevaa.
 
Entä te lukijat? Mikä teille on tärkeintä nukkeilussa, ja kuinka kauan olette bloganneet?
 
-----
 
Ja itse postaukseen! Hankin tosiaan viikonloppuna Viiviltä Romantic Alicen stock-mekon, joka on ollut yksi nukkeilutavoitteistani. Pientä Lilian lellimistä on havaittavissa, mutta minkäs teet, kun tuo pieni edustaa miltei kaikissa vaatteissa ja sitä on vaan helpompaa kuvata kuin muita. Ja joo, en ole edes laskenut, kuinka mones AIW:hen linkitettävä postaus tämä on. *siirtyy hiljaa taka-alalle*
 
shoot; Alice's sunset











 
-----
 
Hyvää pääsiäistä kaikille lukijoille! Rentoutukaahan kunnolla!
 


11 kommenttia:

  1. Ihania kuvia taas kerran ja Memoria on liian söpö!

    VastaaPoista
  2. Oh my gosh, ihania kuvia, sulla on todella söpö minineitolauma, minäkin haluun T^T. Tuun ehdottomasti huomenna takaisin lukemaan sun vaivalla kirjoittaman tekstisi oikein ajan kanssa :3♥.

    VastaaPoista
  3. huii sun dal-laumasi on kyllä kadehdittavan ihana! komppailen dormousea siinä, että itsellenikin kelpaisi. erityisesti pidän rorysta, tyttö on niin omaperäisen ja itsepäisen näköinen. tosi onnistuneet peruukki- ja chippivalinnat! toinen suosikkini on memoria, tykkään paljon tytyn synkähköstä meikistä yhdistettynä pastelliperuukkiin ja valkoisiin silmiin. ei ihan ekana tulisi mieleen yhdistää noin, mutta toimii tosi hemmetin hyvin! :DD ♥ muutkin dalit ihania, en osaa nimetä vaan yhtä suosikkia iiks

    ennen kun kommentoin tätä itse tekstiä (joka oli varmaan mun lempijuttu tässä postauksessa, siis ei sillä ettei kuvat olis ihania koska ne on enemmänkin kuin vaan ihania), haluun sanoo pari sanasta liliaan liittyen. musta on ihanaa kuinka aiw on sulle niin tärkeä juttu, ja kuinka hyvin käytät sitä hyväksi nukkeilussa. lilia on perf valinta aliceksi (oot sitä varmaan aiemminkin alicena käyttänyt am i wrong? :o), sillä on niin herkät kasvot ja tuo pastelliperuukki suorastaan säkenöi auringonvalossa ♥♥ auringonvalo on toinen jutu jota oot käyttänyt tosi hyvin hyväkses tässä shootissa, se tulee ihanasti taustalta tai heijastuu lilian nätteihin kasvoihin. puku sopii kans hyvin ^w^ mulla ois yks toive. ota joskus kuvia avalonista sen stockeissa ja liliasta näissä, queen of hearts x alice kuvia uknow 8) ♥♥ tai jos ikinä saat löydettyä toista romantic alicen mekkoa (se uus ver. tai pink!) niin sekin ois kiva twinnata lilian kanssa <3

    tää teksti jotenkin kosketti mua. sulla on niin suuri selviytymistahto, että tuntuu et pärjäät elämässä varmaan tosi hyvin tulevaisuudessa! oot tainnut aiemmin mainita jotain ongelmia elämässäs, enkä yhtään väheksy niitä tai mitään, mutta sä voit voittaa ne tolla uskomattomalla tahdollas. en oo varmaan koskaan nähnyt yhtä yritteliästä ihmistä, ja mähän sentään seuraan sua ainoastaan sosiaalisessa mediassa enkä oo ikinä nähnyt livenä. ja mieti, että oon muodostanut tän käsityksen vaan netissä. entäs sit oikea elämä? oot upea. jaksa vielä. <3

    oot kyllä oikeessa siinä että kehitystä on tapahtunut. oon aina ihaillut ideoitasi, ja nyt ihailen koko tätä blogia ja sua ♥ mullekin nukkeilu on tavallaan haaste, ja yksi tavoite ois joskus olla asenteeltaan samanlainen kuin sinä nukkeilun suhteen. terkkuja sinne oot mahtava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kommentti piristi jotenkin ihan älyttömästi, kiitos paljon! Mitä tulee ehdotuksiisi, niin tuota Avalonista ja Liliasta ehdottamaasi Queen of Hearts & Alice -shoottia olen itseasiassa harkinnut aiemmin. Kiitos ehdotuksesta, päädyn varmaankin toteuttamaan sen piakkoin! Ja ajattelin itseasiassa hankkia tämän Monochrome Romantic Alicen jossain kohtaa, joten twinnausta luvassa viimeistään silloin. (RAPV:in mekko sen sijaan olisi ehkä kamalin asia, jota Avalonille voisi pukea. :'D Mutta pidetään mielessä!)

      Sinun sanasi tähän tekstiin liittyen puolestaan herättivät minussa paljon ajatuksia, kiitos siitä. On jotenkin kaunista ajatella, että minusta saa tuollaisen kuvan pelkästään netin perusteella.

      Suurkiitokset sinne!

      Poista
  4. Onko toi otsikko Batman vs Supermanista, tuli nyt vaan mieleen? :D Ja kiva postaus, tämä teksti herätti tosiaan paljon ajatuksia! Lilia on lempinukkejani, ihana pastellityttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho kappas, joku tunnisti! Sieltähän otsikko tosiaan on.
      Ja paljon kiitoksia!

      Poista
  5. Nonnih, vihdoinkin jaksoin alkaa lukemaan ja herranjestas :'D. Olen itse pohtinut monesti samoja asioita, kuin säkin. Poistaisinko alkupään blogitekstit? Miksi en poistaisi? Ja lopulta olen tullut aikalailla samaan tulokseen. En halua poistaa niitä, koska ne ovat rakkaita vaikka hieman nolojakin. Minua tosin nolottaa lukea jo kuukaudenkin vanhaa bloggausta :'). Tosin aivan alkupään postauksia olen laittanut pois julkisuudesta, jotta blogi olisi hieman siistimpi.

    Olen monesti myös miettinyt, miksi pidän blogia, vaikka en saakkaan siellä kommentteja ja seuraajia, kuten instassa, mutta olen tllut aikalailla samaan tulokseen siinäkin. En pystyisi poistamaan blogia, se on rakas minulle ja minä pidän bloggaamisesta ja aina jokun ihana jaksaa kommentoida ja se piristää mieltä miellettömän paljon. Mutta etenkin silloin, kun itse ei jaksaisi kuvata nukkeja ja näkee, kuinka muutkin lopettelevat blogejaan ja ehkä koko harrastusta niin tulee tuo fiilis takaisin päälle. Onneksi silloin voi mennä lukemaan muiden ihania postauksia ja muistaa taas, että miksi itsekkin bloggaa :3.

    Minusta on ihanaa, miten jaksat kertoa ja kirjoittaa itsestäsi ja nukeistasi. Minusta on myös ihanaa nähdä pikkuisia nukkejasi, jotka ovat aivan miellettömän suloisia♥. Ja vaikka musta on ihanaa, että sä nautit bloggaamisesta niin kuule, mä nautin sun postauksista vaikka harvemmin kommentoimaan jaksan, koska usein luen puhelimella ja... no... mun kommenteista tuppaa usein tuleen romaanin pitusia :').

    Mä olen blogannu vasta kolmisen vuotta, saman aikaan kun oon nukkeillut. Mulle tärkeintä bloggaamisessa ja nukkeilussa on nuket ja niiden hahmot. Ilman niitä en varmaan olisi koko harrastuksessa >.<. Musta on ihanaa nähdä, miten muilla on ihania hahmoja ja kauniita nukkeja. Mutta tykkään ehdottomasti myös lukea siitä, kuka niiden nukkejen takana on ;3♥. Toivottavasti jaksat blogata vielä seuraavatkin viisi vuotta :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kommentista! ♥
      Voisi tosiaan itsekin piilotella noita vanhempia postauksiaan, jotta saisin kaikki nolommat pois julkisuudesta, mutta voisin itse vielä lueskella niitä.

      Ja jep, onneksi on muiden innostavat blogipostaukset kaiken tämän muualle siirtyneen toiminnan keskellä!

      Kiitokset jälleen! Ihanaa kuulla, että jaksat käydä lukemassa postauksiani. Romaanikommentit ovat ihania, ja tiedän hyvin sen tunteen, kun ei viitsi niitä puhelimella alkaa kirjoittamaan. ^^

      Jep, samoja tuntemuksia täälläkin. Sen näkee sitten, toivottavasti intoa riittää! 8)

      Poista
  6. Ai että, kaikki neidit on niin ihanina siellä taas ;-; <3 Ja tuo pohdintakirjoitusjuttu kyllä iski!

    VastaaPoista