We're all sunflowers inside

Hallo! Pitemmittä puheitta, ottakaapa uusi osa kuvatarinaa, jonka kanssa en ole jaksanut kauheasti taistella lähiaikoina. Aion silti saattaa tämän kunnialla loppuun!


----

picfic; Juoksuhiekkaa

Avalon: Sade, muista olla varovainen. Emme ole sitoneet häntä, mutta huone on lukittu, joten voit aina lähteä ja jättää hänet turvallisesti lukkojen taa.

Sade: Edriel on minun siskoni, minä toivon osaavani käsitellä häntä.

----

 

 

Edriel: *tuijottaa viereensä istunutta Sadea* Kaikista heistä juuri sinä kävelit leijonan luolaan. *hymy* Uskaliasta, Sade.

 



 

Sade: Avalon tahtoi minun puhuvan sinulle. Hän pelkäsi hermostuvansa liikaa ja kuristavansa sinut, jolloin kukaan ei enää saisi tietää, mihin olet vanginnut Lilian.

 

Edriel: *naurahtaa* Tahtoisin nähdä sen tytön kuristamassa minut. Sitä paitsi, etkös sinä ole hivenen tekopyhä? Miksi sinua kiinnostaisi vähääkään, mitä Lilialle käy?

 

Sade: En tahdo kenenkään kokevan mitään sellaista, mitä minä koin.

 

Edriel: *koskettaa Saden reittä* Ei mitään huolta, että minä tekisin samoin kenellekään muulle kuin sinulle... Sinä olet erityinen. Lilia on vain etappi oikeaan ihmiskehoon, ja oikea ihmiskeho on vain väline, jolla pystyn taas hallitsemaan sinua.

 

Sade: *pysäyttää Edrielin käden* Et sinä enää minua hallitse.

 

Edriel: *naurahdus* Et kenties enää pelkää minua, mutta minulla on silti yliote. Olen luonut sinut, sinä olet minun omaisuuttani.

 

Sade: Ei ihminen voi olla toisen omaisuutta. Minulla on nykyään oma elämä, ja luulin pääseväni sinusta lopullisesti eroon.

 

 

Edriel: Murhaaja. Sinä luulit tappaneesi minut, kuvittelit, että pääset pakoon.

 

Sade: Ajatella!

 

Edriel: Luulin tehneeni sinusta liian pelokkaan, mutta ei, sinulla oli vielä omaakin tahtoa jäljellä. Kuinka monta vuotta suunnittelit isosiskosi murhaa, kerrohan? Saitko siitä nautintoa?

 

Sade: En olisi halunnut tappaa sinua, mutta katsos, sitä tottuu näkemään väkivaltaa... ja sitä oppii myös käyttämään itse.

 



 

Edriel: Minunko vikani se olikin? Koska olet nähnyt minun tappavan, opit itsekin?

 

Sade: Tismalleen. Isoveljemmekin kuoli siinä ohessa, olin niin täynnä vihaa, että minä --- *ääni murtuu*

 

Edriel: Että sinä tapoit Orionin. Herttaista.

 

 

 

Edriel: Nyt, kun tiedät, miten se tapahtuu, meidän yhteinen elämämmekin olisi helpompaa. Murhaajia kumpikin, kenelle me yhä kelpaisimme?

 

Sade: *pysäyttää Edrielin käden* Riittää jo! Minä en tiedä, miksi sinä teet tätä, mutta sen on loputtava. Anna minun jo mennä, ja anna Liliankin. Etsi oma syysi elää.

 



 

Edriel: Sinä olet aina ollut minun syyni elää.

 

Sade: Olet väärässä. Se ei ole rakkautta, se on kieroutunutta, sairasta ---

 

 

 Edriel: "Rakkautta?" *nauraa ääneen* En vahingossakaan erehtyisi kutsumaan sitä tuolla myrkyllisellä, kulutetulla sanalla. Minä en osaa tuntea rakkautta, minulla on jäljellä enää kaksi tunnetta, --

 

Sade: ... viha ja intohimo, tiedän kyllä. *huokaus*

 

 

Sade: Minä en ole pelkästään sinun sairaiden mielihalujesi kohde, minä olen jo löytänyt oman tieni. En halua kantaa enää kaunaa, haluan vain päästää irti. Opettelisit sinäkin.

 

Edriel: Miten sinä olet muka löytänyt oman tiesi, pikkusisko, kun sinulla on edelleen hame ylläsi? Et ole päässyt sukupuolesi kanssa mihinkään, olet yhä minun pikkusiskoni.

 

 

Edriel: Kaunis, haavoittuvainen pikkusiskoni.

 

 

Sade: *pysäyttää jälleen Edrielin käden* Irti minusta. Voit aivan vapaasti elää harhassasi, kunhan annat minun ja muiden viattomien olla.

 

Edriel: Miten se muka olisi mahdollista? Minä tarvitsen Lilian kehon tullakseni jälleen ihmiseksi.

 

Sade: Jotta voisit olla taas minun kimpussani? Mikset voi tehdä sitä nyt?

 

 

Edriel: Se on mahdotonta, ei tämä keho kestäisi. Olen pelkkä nukke, posliinia. Ja vaikka... *pitää pienen tauon, hengittää syvään* Ja vaikka sinä olisitkin särkymiseni arvoinen, minä en ota sitä riskiä.

 

Sade: *tuijottaa hiljaa siskoaan* Edriel... miksi minä? Miksi olet valmis tuhoamaan muiden elämiä päästäksesi minuun käsiksi?

 

Edriel: *empii hetken* O-olenhan jo sanonut, että sinä olet minun syyni elää.

 

Sade: Mutta miksi?

 

Edriel: Minä vain... En ole koskaan osannut välittää, en tuntea kiintymyksen häivääkään ihmisiä kohtaan. Vanhempamme olivat pelkkää ihmisroskaa, koulussa kaikki olivat samasta muotista, mutta sinä... sinä... Ei. Ei helvetissä, en minä tätä ala sinulle selittämään.

 

Edriel: *hymy* Ei siitä enää mitään hyötyä olisi, et kuitenkaan pysty pelastamaan Liliaa saati itseäsi. Juokse vaan, et ole pääsemässä mihinkään.

 

----