Metsän kuiskaus: epilogi

Hei!

Erittäin haikeana olen täällä kuvatarinan viimeisen osan kanssa. Taidan avata tän tarinan merkityksestä vielä ihan erillisessä postauksessaan, mutta tässä haluan vain ilmaista, että tän tekeminen on ollut mulle korvaamattoman tärkeää tänä vuonna.

Tahdon kiittää ihan hurjasti kaikkia teitä, jotka ootte seuranneet tätä tarinaa alusta asti ja jaksaneet lukea ja kommentoida. Mulle on ihan erityisen tärkeää saada palautetta, joten oon superkiitollinen joka ikisestä kommentista, jonka oon matkan varrella saanut! Olette mahtavia, kiitos niin paljon <3

* * *

Metsän kuiskaus

Epilogi: Elossa

Me olemme elossa.

Sen minä tiedän todeksi.

Ja minä tahdon uskoa, että me kaikki selviämme.

* * *

Yksi meistä löysi kotiin.

"Koti" voi olla monta. Koti voi olla tunne, ihminen, paikka; mikä tahansa, mitä kohti sydämemme kurottelevat.

Minä tiedän, että siellä, missä Kaiku on, hän pystyy vihdoin hengittämään vapaasti, olemaan se, kuka hän sisimmässään on. Minä aion pitää huolta siitä, että hän löytää paikkansa ja pystyy juurtumaan sinne, minne hänet vein. Hänen matkansa on vasta alussa.

* * *

Osa meistä sai uuden mahdollisuuden. Alun, josta lähteä eteenpäin.

Aamu: Kajo... Minä olen ajatellut.

Kajo: *säpsähtää* Aamu? Mitä sinä...?

Aamu: Minä olen ajatellut sinua ja meitä.

Kajo: O-oh? Minä kuvittelin... tai siis...

Aamu: Minun oli pysyttävä uskollisena itselleni. On olemassa asioita, joita en voi hyväksyä, ja tapahtunut ylitti oman sietokykyni kirkkaasti. *huokaa* Mutta. Minä olen nyt saanut tarvitsemaani aikaa ja tilaa.

Aamu: On totta, etten pysty antamaan kaikkea anteeksi. Sinä olit minun ainoani, olisin varjellut sinua miltä tahansa, mutta tämä oli minulle liikaa. Et tehnyt oikein ja minulla kestää varmasti aikani hyväksyä se. En ole tunnevetoinen persoona, en voi mennä tunne edellä, en ole ikinä mennyt. Tässä on paljon muutakin pelissä. Sinä merkitsit minulle kaikkea ja koen oloni täydellisen petetyksi.

Kajo: Aamu... Sinun ei tarvitse...

Aamu: Mutta totuus on silti se, että minä rakastan sinua.

Aamu: En kenties ole tunteikkain tai hellin olento tässä metsässä eikä se, että rakastan sinua, riitä. On niin paljon muutakin. Jos haluamme olla yhdessä, meidän täytyy todella olla valmiita tekemään töitä sen eteen. Minä... *vetää syvään henkeä* Minä olen valmis, jos sinäkin olet.

Kajo: Minä... minä olen. Minäkin olen ajatellut meitä. Tiedän, etten tehnyt oikein. Minun olisi pitänyt kertoa jo ajat sitten.

Aamu: Minä ymmärrän nyt, miksi pidit kaiken salassa minulta. Hän manipuloi ja pahoinpiteli sinua. Sinä olet uhri ja minä hylkäsin sinut, koska sinun tunteesi ja tekosi pelottivat minua. Haluaisin sanoa, että olen pahoillani, mutta tein vain, mitä vaistoni käski. Olin itselleni uskollinen.

Kajo: Sinun ei tarvitse olla pahoillasi. Minä olen.

Aamu: Kaikesta huolimatta minä rakastan sinua valtavasti ja tahdon olla sinun vierelläsi. Jos sinä vain tahdot minut edelleen.

Kajo: *henkäisee* Tahdon. Aina.

Kajo: Meillä on vielä paljon keskusteltavaa. Voin kertoa sinulle kaiken, jos vain kestät kuulla.

Aamu: Kestän minä. Olen jo valintani tehnyt.

Kajo: Mutta Aamu. Voitko sinä hyväksyä senkin, että se mitä minä tunsin... tai oikeastaan tunnen häntä kohtaan, on totta? Minä ihan oikeasti... minä...

Aamu: Voin. Minä ymmärrän kyllä, mistä se johtuu. Olet nyt siinä eikä sinulla ole enää hätää.

Kajo: Aamu...

Kajo: *käpertyy Aamun syliin*

Aamu: Voi rakas.

Aamu: Olen tässä.

Aamu: Olen tässä enkä lähde enää pois.

* * *

Ja osa pääsi vapaaksi; sai uuden mahdollisuuden kehittyä. Oikeastaan minä ajattelen, että tavallaan me kaikki saimme uuden mahdollisuuden.

Chióni: Iiiiltaaa tule katsomaan!

Ilta: Mitähän nyt taas...

Chióni: Tuletule!!

Ilta: Jestas sinä olet nopea, anna vähän armoa... Olen liian vanha tähän...

Chióni: *innoissaan* Katso nyt! Ja miten niin muka vanha, kolmekymppinenhän on tunnetusti tosi ikäloppu, huoh...

Chióni: *kumartuu* Katso!

Ilta: Kukkanen.

Chióni: *innoissaan* Täällä on paljon kukkasia!

Chióni: Katso, miten reippaasti ne ovat kasvaneet valtaviksi! Metsä parantuu niin hienosti. Aika tekee tehtävänsä. Näetkö, miten ne kukoistavat, kun ne saavat tilaa ja aikaa itselleen.

Chióni: Vähän kuten sinäkin.

Ilta: Chióni... Minä katselen mieluummin sinua.

Chióni: Kuules nyt, hiton idiootti... minulla oli pointti tässä... Kehityt hienosti. *mumisee* Jos vain keskittyisit paranemiseen etkä MINUUN!

Ilta: Onko täällä muka muita kukkasia? Minä näen vain tämän, jota pitelen.

Chióni: *nauraa* Hyi yäk tuo on liian hempeää! Ei sovi sinulle! Seis!!

Ilta: Sinulla ei ole vielä aavistustakaan siitä, miten hempeä minä olen. Mutta olemme menossa hienosti sitä kohti...

Chióni: Tyhmä idiootti, keskity nyt ihan oikeasti omaan paranemiseesi äläkä minuun.

Ilta: *kaataa Chiónin nurmikolle* Mmm, sanoitko jotain, minä en ainakaan kuullut. Minä näen vain tämän ihanan pojan tässä.

Chióni: *kikattaa* Hei nyt sitten! Ja varotko sitä kukkasta kiitos...

Ilta: Chióni...

Ilta: Kiitos, kun olet siinä.

* * *

Ja sitten olin tietenkin vielä minä.

Kalla: *selittää innoissaan* Ja sitten hän vaan kääntyi ympäri!! Minulla oli täysi työ pidätellä nauruani...

Valve: Olet sinä vaan aikamoinen. *hymyilee* Pitääkö sinua suudella?

Kalla: *nauraa* Ehkä. ♥

Valve: Kuule, Kalla...

Kalla: No?

Valve: Minä olen niin kiitollinen siitä, että me tapasimme toisemme. Tiesin aina, että meidän täytyisi tavata, mutta en ikinä uskonut suhteemme tulevan tällaiseksi.

Kalla: *henkäisee* Niin minäkin. Olen täysin lumoutunut. *hymähtää* Mutta minähän olen aina rakastanut metsää kaikkein eniten. Olen niin onnellinen, että pääset viimein toipumaan. Tunnut niin paljon voimakkaammalta nyt, kun Kaiku ei enää ole täällä. Metsä kukoistaa! Ja sinä olet niin kaunis...

Valve: *ääni pehmenee* Kalla...

Kalla: Mennäänkö tänään minun mökkiini illaksi? Jospa sarvesi eivät tällä kertaa kolahda kattolamppuun...

Valve: Mennään. *hymyilee* Minusta on alkanut tuntua siltä, että seuraisin sinua minne vaan.

Kalla: Valve, hei... Meiltä taisi äsken jäädä jotain kesken. 

Valve: *hellästi* Mmh, niin, tosiaan, mikähän se mahtoi olla...

Minusta tuntuu, että olen viimein valmis olemaan onnellinen; ottamaan vastaan sen, mitä tulee. Tämä maailma on kaunis, jos päätän uskoa niin.

Metsä hengittää jälleen, linnut laulavat puissa. Kaikki on hyvin. 

* * *