sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Tulevasta kuvatarinasta

 Heippa!

Mä haluan toteuttaa toivon mukaan ensivuonna mun vanhemman tarinan, Parantajan tarinan kuvatarinana! Olen laittanut tarinan oikeastaan suurimmalta osin uusiksi, joten tää tuntuu mulle eräällä tapaa henkiinheränneeltä. Nyt niin ikään vähän kuvauksia näiden hahmojen persoonista sekä lyhyt juonikuvaus itse tarinasta <':


Tarinasta

Parantajan tarinassa on yksinkertaisesti kyse kahdesta luonnossa asuvasta kylästä. Kylien välillä on vallinnut vuosikausia vihollisasetelma; ne pyrkivät kaikin puolin olemaan toinen toistaan parempia. Yhteistyötä ei tehdä ja vihanpito on jatkunut jo kauan. Kylien tämänhetkiset johtajat ovat Callistra (Pullip Elisabeth) ja Annelise (Pullip Ririko).

Kyliä on kaksi: Parantajan kylä ja Näkijän kylä. Molemmilla näillä on oma erikoisuutensa, kuten nimistä voi päätellä. Näkijän kylässä on näkijä, joka kykenee näkemään välähdyksiä menneestä ja tulevasta. Parantajan kylässä puolestaan on parantaja, jolla on taito parantaa lähes mitä vain. Kylät kilpailevat kovasti näillä erityislahjoja omaavilla jäsenillään. Tilanne kahden kylän välillä kiristyy kokoajan, ja tarinan alussa lähtötilanne on se, että Parantajan kylän johtaja Callistra on kadonnut. Samaan aikaan itse parantajan, Anemonen, ympärillä alkaa tapahtua paljon asioita...

* * *

Anemone


Hävettää, miten vähän oon Anemonea kuvannut... Tämä on vuodelta 2017 :DD

Anemone on kyseinen parantaja! Hän on hyvin lempeä ja hellä, mutta myös jokseenkin ymmärtämätön maailman menosta. Anemonea on aika helppo höynäyttää, koska hän ei tiedä asioista juuri sen enempää kuin hänelle kylässä kerrotaan. Anemone on iältään n. parikymppinen.

Random faktoja: 

- Kiintyy ihmisiin helposti ja ajattelee kaikista lähtökohtaisesti hyvää
- Ei osaa pitää yhtään puoliaan
- Ei säiky helposta. Anemonea on aika vaikea järkyttää
- Rakastaa kertomuksia ja satuja <3
- Varsin naiivi

Kanga


Kangasta on vaikea sanoa mitään ilman massiivisia spoilereita, joten sanon vaan, että ulkokuori pettää :p JA Annelise on hänen äitinsä! Kanga on myös iältään about parikymppinen.

Random faktoja:

- On aika kovaääninen
- Hirveän levoton, häntä on vaikea sitoa vain yhteen paikkaan. Tahtoo aina olla kaikkialla.
- ...ja on tästä syystä myös huono sitoutumaan
- Nauraa paljon, mutta harvoin aidosti

Callistra


Callistra on Parantajan kylän johtaja. Hän on vastannut Anemonen kasvatuksesta, mutta ei ole tytön biologinen äiti. Ikä on siinä 35 vuoden hujakoilla. Callistra on rauhallinen ja järkevä, hän ei juuri hötkyile.

Random faktoja:

- Hidas lämpenemään. Vaatii aikaa pohtia ja sulatella asioita.
- Hyvin älykäs ja ajattelevainen. Callistralta saisi hyviä näkökulmia asioihin.
- Ei juuri kerro henkilökohtaisia asioitaan muille
- Saattaa vaikuttaa ulos päin kylmältä ja etäiseltä, jos häntä ei tunne

Aldreia


Aldreia on Callistran pikkusisko, 25-vuotias. Hän on hyvin päämäärätietoinen ja ahkera. Tämä tyttö saa asioita aikaiseksi. Hänellä on valtava tahdonvoima.

Random faktoja:

- Välittää isosiskostaan kovasti
- Vastuuntuntoinen ja ylipäätään tosi tunnollinen
- Tosi rakastava persoona!
- Might be gay, just might........ ;)

Annelise


MUN LEMPIHAHMO TÄSTÄ TARINASTA moikka I just love women ok,,,

Annelise on Näkijän kylän johtaja, yli nelikymmentävuotias. Kanga on hänen tyttärensä ja Caius aviomiehensä. Caius ei kuitenkaan ole Kangalle mitään sukua, Annelise on saanut Kangan ennen kuin meni naimisiin Caiuksen kanssa.

Random faktoja:

- Annelise on erittäin dramaattinen :'D Kaikin tavoin
- Hänestä on vaikea puhua ilman isoja spoilereita :'D
- Ei tule lainkaan toimeen tyttärensä kanssa. Näiden kahden välit ovat erittäin tulehtuneet.

Caius


Tarinan ainoa mies :'D Tosiaan Annelisen aviomies. Ikä jossain siellä kolmenkympin vikalla puoliskolla. Nuorempi kuin Annelise.

Random faktoja:

- No tätä en jaksa olla spoilaamatta: hän on aika ikävä ihminen
- Paljon taka-ajatuksia hänellä :'D
- Kovasti vaikuttaa ulos päin siltä, että hällä ois tarve miellyttää Annelisea vähän kaikessa
- Sanotaanko vaikka että kiintynyt Kangaan :''D

____

Taidetta:


Ylhäällä Anemone ja Aldreia, keskellä Callistra ja Kanga ja alhaalla Annelise ja Caius!

Annelise vielä erikseen:


Häntä oon eniten miettinyt ja piirtänyt :'D <3

______

Tällaista tällä kertaa!

Tarinaan kuuluu vielä yksi hahmo, mutta näätte hänet sitten vasta jouluna ;)

8 kommenttia:

  1. No en osaa sanoa miksei tää homma nyt anna omalla profiililla kirjotella,, mutta kirjotetaan sit näin )':

    Ihana saada vähän alkupriiffiä tulevaan kuvatarinaan! Hirveen kiva kanssa, että oot innostunut tekeen näitä \0/

    Noi lyhkäset infot jokasen hahmon perään oli hyvä lisä,,
    Enpä malta oottaa viimeisen jäsenen näkemistä ❤️ <:
    ++ Piirrustukset on aina informatiivisiä ja super ihania lisiä!!

    - Jane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaa kiitos paljon kommentista!! <3 (Oon kuullu nyt useemman ihmisen puhuvan tosta et ei anna kommentoida käyttäjällä, rärrr Blogger mitäs nyt taas D:)

      Niin ihana kuulla et kt-jutut kiinnostaa, merkkaa mulle paljon ;_; <33 Kiitos!!

      Poista
  2. AAAAAAA oon oottanu tätä postausta niin paljon!! Jesjesjes!
    Okei aloitetaan siitä, että toi inspiraatotaulu/moodboard-asia kutittelee mun esteettiikkoja, ihanaa tollasta utuista ja vehreää <3
    Alkutilanne kuulostaa tosi kivalta ja siis rakastan sitä että tää tarina kuullostaa semmoselta ihanalta "eteeriset neidot luonnossa"-jutulta omg pidän. Ja siis etenkin näkijä kiinnostaa konseptina, mielenkiintoista!

    Mun täytyy häpeäkseni myöntää etten oikein muistanut Anemonen olemassaoloa, mutta hän onkin melkoinen kuumis! (oikeesti pidän niin paljon siitä et koko tarinassa on yksi mies, naiset best) Jotenkin tulee semmonen suojeluvietti, ääh miks lempeet tyypit on niin usein liian sinisilmäisiä?? Ja ihana yksityiskohta toi saduista ja kertomuksista pitäminen! <3

    JA SIT ON KANGA!! Oikeesti en oo vieläkään valmis tähän et mun lempinukke sulta ikinä onkin paha tyyppi, oikeesti rakastan Kangaa :((
    Mutta joka tapauksessa odotan Kangan hahmoon tutustumista (ja koko nuken näkemistä sun kuvissa) ihan tosi paljon. (saa nähdä alanko inhoamaan sitä, kun se on kamala)

    Aldreia niin sanotusti _kiinnostelee_, "might be gay" sai mun silmät kiilumaan (ja sit ne viime postauksen kuvat Annelisesta ja Aldreiasta niinku öö moi, lisää tätä sisältöä)

    Dramaattiset naiset on upeita ja siis Annelise vaikuttaa upeelta, voiks oikeesti olla huono tyyppi jos on noin pysäyttävän upea mekkokin??
    Ja siis jäin miettimään sitä kun järkytyin Annelisen iästä, et ehkä nykyään harvemmin käytettään nukkejen ikiä hahmojen kuvailuun (?) Mutta siis tässä postauksessa noi iät ehkä jotenkin selkeytti hommaa tai et saa vähän paremmin otetta noista tyypeistä! Also aika fresh, että nää tyypit ei oo sillee 18, koska jossain vaiheessa kaikkien nuket oli niukin naukin täysi-ikäisiä, vaikka ite oli sillee just täyttäny 10 :'D

    Caius on hottis, hänkin vaikuttaa dramaattiselta tyypiltä. Rakastan kontrastia noissa kasvoissa ja hiuksissa, aaaah!! Ja noniin okei kytkös Kangaan eli siis ikävät, mutta kuumat tyypit, olen teidän puolella. (näin sanoin itelleni ala-asteella Harry Pottereita lukiessa ja katsoessa, Bellatrix oli varmaan mun ekoja fiktiivisiä ihastuksia x) )

    Tosi kivoja taas nää taiteilut! Etenkin Caius ja Callistra näyttää tosi mahtavalta sun piirtämänä! Ja sit toi yksittäinen Annelise on kans hieno, upeesti oot saanu ton mekonkin tehtyä!

    Oon nyt todella täpinöissäni, etenkin kun se sun joulunukke liittyy tähän kans!! Eikös se ollutkin joku sellanen sarvipää?






    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääää en kestä sun kommenttei oikeest nyyhkin D': <33 KIITOS ÄÄ

      Siis... mäkään en ikinä muista Anea (varsinkaan et sitä vois kuvata)... This has to change nyt kun teen tän stoorin :'D Ärr! (Ja oon 100 % samaa mieltä et tää naisvoittosuus ilostuttaa, mun vanhat stoorit oli kaikki tällasii yess)

      Ja eii en ikin pääse yli tästä sun Kangajärkytyksestä XDD Kanga on jopa mun mielestä jopa aivan kamala (ja tottakai yks lemppareista sen takia pff apua) :D Pitäs muuten kuvata sitä lisää taas! Jajaja naissisältöä tulee lisää 8) Ennn malta odottaa Aldreian ja Annelisen asioita...

      Lise on mun muru c: Siis musta on aina mielenkiintoista tietää hahmojen iät, kuvatarinoissa tätä on aina ollut kauheen vähän! Yleensä mun proosatarinoissa sakki on tasoo 30 melkeinpä aina, mut nyt viimevuosina mul on menny tää niin päi et vanhempana kirjotan nuoremmista x) Nuorempana oli joo toi ihme buumi kirjottaa näitä vanhempia hahmoja vaiks oli ite vielä vauvanen :'D <33 Kirjotin ite ainaki maailman uskottavimpia aikuisia lmaooooo

      JA samaa mieltä kauniista ja ikävistä tyypeistä, my eternal type hahmoissa, oi ja voi D: (Bellatrix on hei ihana I get it aaa <3)

      Jajaja joulumurusein on hyvinkin tämä sarvipäinen tapaus!

      KIITOS VIELÄ äää!!! <3 Sun kommentit ilahduttaa!

      Poista
  3. Rakastan jo nyt kokonaisuudessaan kaikkia sun tekemiä kuvatarinoita, ne saa/ on saanut mut innostumaan omien tarinoiden kirjoittamisesta kerta kerralta entistä enemmän ja sun kuvat, niin täällä kuin instassakin inspiroi kyllä vahvasti 😄❣️
    Tältä pohjalta onkin ihanaa saada tällaista pohjustusta ensi vuoden kuvatarinaan ❤️ Mielenkiinto ja innostus heräsivät tän tarinan osalta heti kun oli koko postauksen juonikuvauksineen ja hahmoesittelyineen lukenut. Ensi vuotta ja tätä kuvatarinaa siis kovasti odottaen 😄

    +Noi sun piirustukset; WAU- sä kyllä osaat 😊👌🏼 Piirretyt hahmot pystyi helposti yhdistämään vastaavaan nukkeen ja ne avarsivat myös hienosti osaltaan nukkejen persoonia ❣️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää merkkaa mulle ihan hurjan paljon, kiitos tosi paljon tänne kommentoinnista! D: <33 On aina mulle tosi ihanaa kuulla, että mun tarinat innostaa ja inspiroi! Parasta <3 Piirroskehut ilahduttaa myös kovasti! Paljon kiitoksia, että kommentoit tänne <3

      Poista
  4. Olet ihan sikahyvä piirtämään! >w< Tarina kuulostaa kiehtovalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi tää on oikeesti tosi ihana kuulla! <3 Suuret kiitokset sinne!!

      Poista