Parantajan tarina: luku 10

Parantajan tarina

Luku 10: Hellyys

__

Kanga: *juoksee huohottaen selliin* Callistra!

Kanga: Callistra, minulla on asiaa!

Callistra: Hei, Kanga.

Kanga: Etkö ole vihainen minulle?

Callistra: En. Tiedät kyllä, etten minä ole vihainen kenellekään, en edes äidillesi.

Kanga: Puhutaan siitä myöhemmin. Minulla on asiaa.

Callistra: *nyökkää* Kerro toki.

Kanga: Armas isäpuoleni. *irvistää* Minä sain näyn hänestä. Hän yritti tappaa minut.

Callistra: *henkäisee* Olemme aina epäilleet, että hän nai Annelisen vain yhdestä syystä.

Kanga: Niin. Näkyni eivät valehtele. Se mies on ongelma, ja minun on hankkiuduttava hänestä eroon.

Callistra: Kuvitteleeko hän voivansa jollakin tapaa viedä sinun voimasi?

Kanga: *hymähtää* Varmasti. Otan siitä selvää. Kenties hän tahtoo vain anastaa minulta silmäni.

Callistra: Mutta eiväthän sinun voimasi… 

Kanga: *hymyilee* Ei hän sitä tiedä. No, mitä mieltä olet? Pitäisikö minun pistää pystyyn pieni show äitini rakkaan aviomiehen kanssa?

Callistra: Kanga, tuo ei kuulosta turvalliselta. Jos Caiuksen ainoa päämäärä tässä kylässä on sinun voimiesi vieminen, – olkoonkin, ettei se ole mahdollista – hän voi satuttaa sinua koska tahansa.

Kanga: Ei, jos minä ehdin ensin.

Callistra: Kanga. Älä leiki hengelläsi.

Kanga: Sinä halveksit sitä miestä itsekin. Ei hänestä ole mihinkään, me tiedämme sen. Minä voin aivan hyvin leikkiä hänellä vähän.

Callistra: Tuo ei ole viisasta. Sinun äidilläsi on sitä paitsi paljon meneillään, kannattaisiko sinun keskittyä häneen? Emme ole vieläkään keskustelleet siitä, mitä Parantajan kylässä tapahtui.

Callistra: Olet tärkeintä, mitä tällä kylällä on. He tarvitsevat sinun näkyjäsi.

Kanga: Mutta nyt näyt ovat kertoneet minulle, että minut tapetaan!

Callistra: Silti. Ei olisi viisasta riskeerata henkeäsi.

Kanga: Vähät minä hengestäni! En tahdo, että se paskiainen pääsee niskan päälle.

Callistra: Olen vain huolissani, siinä kaikki.

Callistra: *hellästi* Tiesithän, että olet minulle kalleinta kaikesta huolimatta? Vaikka emme keskustelisi mitään läpi, rakastan sinua silti eniten.

Kanga: *hätäisesti* C-Callistra...

* * *

Toisaalla

Aldreia: *astelee sisään* Tänään minä en mene mukaan hänen häiritsevään peliinsä. Hän on liian usein saanut vallan koko tilanteesta, enkä aio antaa sitä hänelle enää. 

*kauempaa kuuluu nyyhkytystä*

Aldreia: Annelise, minä tul- *hengähtää* Annelise? Mikä hätänä?

Annelise: *nyyhkien* Minä olen niin oksettava! En kestä tätä enää…

Aldreia: *istuutuu alas* Mikä on hätänä? Sattuuko teihin?

Annelise: Ole kiltti ja sinuttele… edes tämän kerran…

Aldreia: *nielaisee* Hyvä on. Mitä on tapahtunut?

Annelise: Minä kuvotan itseäni! Miksi pitää ihmisen olla näin sietämättömän ruma?

Aldreia: Mitä?

Annelise: *itkien* Minä en kestä sitä, millainen minusta on tullut… En siedä itseäni. Minussa ei ole mitään, mistä enää pitäisin, en ole sellainen kuin olin nuorempana. En kestä tätä enää. En pysty elämään näin.

Aldreia: Mutta te… *rykäisee* Sinä olet niin kaunis.

Annelise: Et voi mitenkään olla tuota mieltä. 

Aldreia: Kaiken tämän aikaa olen ihmetellyt, miksi sinä tunnet noin, vaikka sinähän olet kaunein ihminen koko tässä metsässä. Ei sinun kylästäsi sen puoleen kuin omastanikaan löydy ketään, joka keräisi samalla tavalla katseita kuin sinä punaisessa mekossasi.

Aldreia: Eikä sinun sitä paitsi tarvitsisi olla katseidenkääntäjä, riittää, kun vain olet olemassa omana itsenäsi. Sinä riität. Aina.

Annelise: Mistä tällaiset sanat kumpuavat?

Aldreia: Sydämestäni.

Annelise: Voi, tietäisitpä, millaisia ajatuksia minulla todella on itsestäni…

Aldreia: Voit kyllä kertoa minulle. *nielaisee* Ihan kaiken. Minun ei pitänyt antaa hänelle tätä. Ei tällä kertaa. Mutta hän on niin… *värähtää* Voi Unenkutojan tähden, miten kaunis hän on.

Annelise: *hymähtää* Se… se vaatisi aikaa. Tedätkö, miltä tuntuu, kun oma elinvoima vain hiipuu päivä päivältä? 

Annelise: Kun minä synnytin Kangan, minusta tuntui, että kaikki minussa alkoi virrata häneen. Minun kauneuteni, kaikki se, mistä minut tunnettiin. Se oli yhtäkkiä hänen.

Aldreia: *tulee lähemmäs*

Annelise: Minä aloin vanheta. Minun elämääni tuli suruja, sellaisia, joista en päässyt yli, ja minä muutuin. Niin keholtani kuin mieleltänikin.

Annelise: Se pelotti minua. En ollut enää kaunis. Enkä minä koskaan rakastanut tytärtäni. En hetkeäkään. *huokaa* En pysty siihen vieläkään, ja siksi Kanga on sellainen kuin hän on.

Aldreia: *tarttuu Annelisea kädestä*

Annelise: Minun elämäni piina alkoi, kun se hirvitys syntyi tähän maailmaan, ja kadun joka päivä päätöstäni synnyttää Kanga. Minä vihaan häntä ja hänen tärkeilevää olemustaan.

Annelise: Miksi kaikki rakastavat häntä niin paljon? Se tyttö on sisältä mätä. Hänessä ei ole mitään muuta kaunista kuin ulkomuoto.

Annelise: En halua antaa hänelle mitään… en mitään…

Aldreia: Hei… hei. Sinuun on sattunut jo aivan liian pitkään, näen sen. *silittää Annelisen kämmentä*

Annelise: Minua hävettää. *tärisee* Koko ikäni olen vain epäonnistunut kaikessa. Kaikki tuntevat minusta vain sen kuvajaisen, jonka olen rakentanut, mutta tämä on ainoa asia, joka minulle on totta. Viha omaa lastani kohtaan. Tai itseäni... Callistraa... Kaikkia.

Aldreia: Minuakin?

Annelise: *kääntää katseensa* Ei, ei sinua. *pitää pienen tauon* Olet ainoa ihminen, jonka haluan vierelleni juuri nyt.

Aldreia: *silittää Annelisea niskasta* Todellako? Minä olen ylpeä siitä, että puhut tästä minulle.

Aldreia: Sinun ongelmasi eivät ratkea sillä, että minä tai joku muu kehuu sinua päivästä toiseen. Tässä tarvitaan jotakin paljon suurempaa.

Annelise: Mutta minä en osaa! *tärisee* En pysty kohtaamaan mitään tästä.

Annelise: Minä vain katson päivästä toiseen, kuinka Kangasta pidetään yhä vain enemmän. Hän on tavattoman kaunis, mutta hän on tosiasiassa vain väkivaltainen ja impulsiivinen lapsi. *vetää syvään henkeä* Ja tämä kylien kiista, se alkaa hiljalleen syödä minua sisältä.

Aldreia: *hellästi* Annelise...

Annelise: Olen vain niin väsynyt olemaan minä. Kaikin tavoin.

Annelise: Jos voisin, syntyisin uudelleen ja tulisin edes hieman enemmän sinun kaltaiseksesi, Aldreia.

Annelise: En ole ikuisuuksiin jaksanut olla hyvä muille... Tuskin edes itselleni.

Annelise: Pelotan itseäni. Henkisesti ja fyysisesti.

Annelise: *itkee* En edes halua puhua tästä.

Annelise: Olen vain niin kuvottava.

Aldreia: Hei...

Aldreia: *koskettaa varoen* Mitä tahtoisit, että teen? Olen tässä. En mene minnekään.

Annelise: Niin...

Annelise: Pidän siitä, kun olet siinä.

Annelise: *niiskaisten* Vaikka minä vain itsekkäästi käytän lempeyttäsi hyväksi ja vuodatan sinulle.

Aldreia: *tulee lähemmäs* Ei minua haittaa.

Aldreia: *henkäisee* En vain kestä nähdä sinua tällaisena.

Annelise: Voisitko... voisitko milään auttaa minut tästä mekosta?

Aldreia: *hätkähtää* T-toki.

Annelise: *kuiskaten* Aldreia...

* * *