Eeating my wings to make me tame

(Otsikosta päätellen oon uhrannut elämääni Hellsingille tässä lähiaikoina... Lee, jos luet tämän, niin syytän/kiitän sinua)

 

Hei! Julkaisen sittenkin vielä yhden osan kuvatarinaa ennen kuin taukoilen siitä niin kauan, että saan Saden joskus hankittua. ^^' Tämän jälkeisessä osassa pitäisi siis alkaa taustojen hieman selvitä. Muistattehan muuten lukea myös aiemmat osat, jotta tästä jotakin ymmärtäisi! :'D

 

Lisäksi postaan tänään vielä yhden osan Parantajan tarinaa tämän postauksen lisäksi. En vaan viitsi änkeä kaikkea samaan postaukseen helpottaakseni teidän lukemistanne. Haluan tähän väliin myös kiittää kaikkea tarinastani saamaani palautetta! Ihanaa, että tämä on otettu näin hyvin vastaan ;-; ♥

 

picfic; Vihan tasapaino

 

 

Lilia: *tuijottaa häkeltyneenä korkealla istuvaa tyttöä* El, sinä-... sinäkö siinä?

 

Edriel: Edriel, jos nyt aivan tarkkoja olemme. *hymy* Hei vain, Lilia. Vihdoin tapaamme kunnolla.

 

Lilia: *haukkoo henkeään* Edriel? Edriel Faith?

 

Edriel: Sinähän fiksu tyttö olet.

 

 

Lilia: *sulkee silmänsä järkyttyneenä* Sinunhan pitäisi olla kuollut!

 

 

Edriel: No jopas! On minua monella eri tavalla tervehditty, mutta harvemmin kukaan on suoraan ilmaissut haluavansa minun kuolevan.

 

Lilia: En sanonut, että haluan --

 

Edriel: Minä tiedän. Säästä selityksesi. *vaihtaa asentoaan hypätäkseen*

 

Lilia: Minä en ymmärrä. Miten... kuinka sinä...

 

Edriel: *hyppää alas* Olen yhä elossa, niinkö? Siinäpä onkin hyvä kysymys kysyttäväksi siltä päättäjäystävältäsi.

 

Lilia: Shireiltäkö?

 

Edriel: Helvetti, että sinulla leikkaa hyvin! Häneltäpä juuri. Se tyttö sattui kuulemaan kaiken Damienilta.

 

Lilia: Tiedostan kuulostavani entistäkin typerämmältä, mutta kuka on Damien?

 

Edriel: Hmm? *tuijottaa Liliaa* Oh, aivan, sinähän taidatkin tuntea hänet paremmin Chiónina. Minun mokani! *kuiva naurahdus* No, koska kumpikaan niistä ei satu olemaan täällä valaisemassa sinua siitä, miten jäin eloon, täytynee tehdä se itse. Ota hyvä asento ja pidä korvasi auki. Popcorneja ei ole tällä kertaa tarjolla.

 

 

* * *

 

(Tähän väliin suosittelen niille, jotka ovat koko eloonjäämisprosessin unohtaneet, tämän osan lukemista)

 

 

 

Lilia: Minä säälin Integraa.

 

Edriel: Niinkö? Vaikka vielä hetki sitten olit valmis auttamaan vielä minuakin?

 

Lilia: Minä en tiennyt.

 

 

Edriel: Niinpä, sinä et tiennyt. Entä, jos olisin tehnyt jotakin pahaa sille tyttöystävällesi? Olisitko sittenkin vain todennut, että voi ei, et tiennyt?

 

Lilia: Mikä sinua vaivaa? Eikö riitä, että olet jo tunkeutunut mieleeni, ja syöt sitä hiljalleen? Eikö riitä, että olet ujuttanut järkyttäviä muistojasi minun aivoihini? Mihin sinä tyydyt? *mutinaa* Eikä Avalon ole tyttöystäväni.

 

Edriel: Minä tyydyn sinun kehoosi. Oikeaan ihmiskehoon, joka ei rikkoudu pienestä, niin kuin tämä.

 

Lilia: Entä ne muistot? Miksi minun tarvitsee nähdä niitä? Liittyykö se vain tietoisuutesi siirtämiseen minun kehooni?

 

Edriel: *naurahdus* Ai, ne! Ei, niillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Tietoisuuteni pysyy toisaalla niin kauan, kunnes mielesi on syöty. Mutta mennäänpä pientä ajatusleikkiä: kuvittele olevasi tylsistynyt ihminen. Kuolettavan tylsistynyt. Sinä voit katsella vierestä omien muistojesi vaikutusta toiseen ihmiseen ja tämän läheisiin, tai vaihtoehtoisesti voit olla käyttämättä tilaisuutta hyväksesi ja jatkaa tylsistymistäsi. Kohta kaksi: arvaa, kumman vaihtoehdon valitsin? *hymy* Ding ding ding, oikea vastaus on jo sanottu!

 

Lilia: Sinä olet hullu.

 

Edriel: Nytkö vasta huomasit?

 

Lilia: Minä en aio luovuttaa. Olen saanut vihdoin ihmiskehon ja oman elämän, ja nyt aiot viedä sen vain, koska... no, enhän minä tiedäkään, miksi teet niin kuin teet. Vaikka tietäisinkin, en aio luovuttaa. Tämä on minun kehoni!

 

Edriel: Sisukas tyttö, pidän sinusta. Arvaa mitä? Minäkään en ajatellut luovuttaa. Ajattelin jatkaa seuraamista sivusta ja odottaa, että murrut. Tällä kertaa popcornien kera.

 

Lilia: Mikset sinä voi vain pysyä kuolleena ja hyväksyä kohtaloasi?

 

Edriel: "Hyväksyä kohtaloani"? Mitä sinä edes tiedät minusta ja kohtalostani? Minä olen itse oma kohtaloni ja päätän siitä, kuolenko vielä vai en. Minulla on vielä tehtävää. On vielä henkilö, jonka vuoksi elää.

 

Lilia: *jähmettyy* E-eh, henkilö? Rakastettuko?

Voi luoja, jos hänellä on erityinen ihminen elämässään, minun on pysyttävä kovana. En saa eksyä säälin tielle.

 

 

Edriel: Rakastettuko? *huvittunut naurahdus* Ehei. Minun maailmassani on vain kaksi tunnetta, eikä niistä kumpikaan ole koskaan ollut rakkaus.

 

 

Edriel: Minä osaan tuntea ainoastaan vihaa ja intohimoa, ja ne tasapainossa muodostavat minut.

 

-----