tiistai 3. maaliskuuta 2020

Faktoja nukeistani, osa 1

Heips kaikille! 💛

Vaikka minulla onkin vielä hahmonurkkaus-postausten tekeminen kesken, ajattelin, että voisin kertoa nukkejeni hahmoista myös tällaisessa kevyemmässä muodossa näin hahmonurkkausten ohella. Ideana on, että heitän postaukseen aina muutaman nuken kerrallaan ja kerron jokaisesta satunnaiset 5 faktaa! Tässä postauksessa 5 ensimmäistä nukkea, toivottavasti tykkäätte 🌻

Postailen nukeista ihan saapumisjärjestyksessä! ^^

* * *


Tsukiko

1. Tsukikolla on huonot suhteet perheeseensä, erityisesti äitiinsä. Hän oli lapsena läheinen kaksosensa kanssa, mutta sisaruskateuden ja aikuistumisen myötä sisarusten ihmissuhteesta tuli myrskyisä ja hänen kaksosensa muutti pois. Hän oli hyvin läheinen myös nuoremman siskonsa kanssa.

2. Tsukiko ja Hinata ovat olleet parhaat ystävykset jo useita vuosia.

3. Hyvin empaattinen ihminen. Luonnostaan anteeksiantavainen ja valmis käsittelemään niin omat kuin muittenkin tunteet.

4. Tsukiko ei kuitenkaan itke kovin helposti. Se on osittain perhesuhteiden syy.

5. Enemmän aamu- kuin yöihminen. Menee mieluiten ajoissa nukkumaan ja herää aikaisin aamulla.


Hinata

1. Voisi käyttää tunteja ulkonäkönsä laittamiseen, mutta inhoaa, jos muut ihmiset hänen ympärillään osoittavat merkkejä turhamaisuudesta.

2. Melko lyhytpinnainen. Helposti suututettavissa, mutta ei ihan yhtä nopeasti leppyvää sorttia.

3. Kuvitteli pitkään olevansa hetero, mutta ymmärsi myöhemmin, ettei sukupuolella juuri ole hänelle merkitystä. Joutui kuitenkin vähän prosessoimaan tätä, sillä se tuli hänelle melkoisena yllätyksenä.

4. Oli kerran ihastunut Tsukikoon. Hommasta ei kuitenkaan tullut mitään, ja Hinata on iloinen siitä, että he ovat yhä pysyneet parhaina ystävinä.

5. Hinata on nopea vähän kaikessa, mihin ryhtyy.


Grell

1. Grell on hyvin rehellinen ja pyrkii aina kohtaamaan kaikki omana itsenään.

2. Grell on pohtinut sukupuoli-identiteettiään useasti ja tullut joka kerta siihen tulokseen, että on cis-nainen. Hän on oppinut ilmaisemaan itseään vapaammin pukeutumisella ja muulla elekielellä. Hän ymmärsi, että naisia voi olla monenlaisia.

3. Tsukiko on Grellille kaikkein tärkein asia maailmassa. Grell oli aivan heidän ihmissuhteensa alusta saakka hyvin kiinnostunut Tsukikosta, ja tunteet ovat pysyneet siitä eteenpäin voimakkaina.

4. Grell ei ole erityisen kiivas ihminen, mutta olisi valmis menemään miten pitkälle tahansa rakastamiensa ihmisten puolesta. Kun Grell tuntee, hän tuntee täysillä.

5. Oikeastaan muutenkin varsin emotionaalinen luonteeltaan. Ei tosin ole aina hirveän hyvä ilmaisemaan tunteitaan.


Rima

1. Rima tuskin tuntee käsitettä häpeä. Hän on valmis puhumaan mistä tahansa kenen tahansa kanssa. Rima ei juuri hahmota tabuja.

2. Rimalla on varsin korkea kipukynnys.

3. Pitää Hinataa siskonaan, vaikka he eivät ole biologisesti sukua.

4. Hyvä käsittelemään ongelmia. Rima on loistava kuuntelija ja auttaa muita mielellään. Osaa käsitellä myös omia ongelmiaan sekä itsensä että muiden kanssa.

5. Rima on enkeli.


Lilia

1. Todella sisukas ja lempeä luonne. On valmis menemään minkä tahansa läpi ihan vain puhtaalla tahdonvoimalla.

2. Lilia oli ennen mielikuvitusolento. Hän oli Avalonin mielikuvituksen tuotetta ennen kuin eräiden komplikaatioiden kautta tuli todelliseksi ihmiseksi.

3. Lilian on vaikeaa määritellä tunteitaan Avalonia kohtaan. Tavallaan hänen tuntemuksensa ovat sisarukselliset, tavallaan romanttiset. Lilia ei vieläkään ole selvillä siitä, pitäisikö hänen avautua Avalonille sekavista tuntemuksistaan tätä kohtaan.

4. Tulee hyvin juttuun Riman kanssa.

5. Luonnostaan varsin avarakatseinen ihminen.

* * *

Kiitoksia katsojille! 

1 kommentti: