Parantajan tarina: luku 12

SV: veri

__

Parantajan tarina

Luku 12: Näkijän silmät

Anemone: Oletko sinä... Unenkutoja?

Halla: Minä... *vetää syvään henkeä*

Halla: Olen.

Anemone: Minä tiesin sen.

Anemone: Olen ollut varma siitä jo hetken. Se tapa, jolla sinä ilmestyt uniini ja puhut tästä maailmasta...

Anemone: Ei ole muuta vaihtoehtoa.

Anemone: Minä en tiedä, mitä sanoa. Olen häkeltynyt ja samalla niin onnellinen. Miksi sinä näyttäytyisit juuri minulle?

Halla: *tarttuu Anemonea kädestä* Koska sinä olet kaikin tavoin erityinen, pieni Anemone.

Halla: Olen tuntenut sinut jo syntymästäsi lähtien. Sinä olet ollut minulle tärkeä jo silloin, kun sinusta oli olemassa pelkkä ajatus.

Halla: Olen ylittänyt jumalan valtuuteni näyttäytymällä sinulle aina. Tavanomaisesti pysyttelen etäämmällä parantajista ja näkijöistä, mutta sinun kohdallasi en ole kyennyt tekemään niin.

Anemone: Miksi minä?

Halla: Sinä... *värähtää*

Anemone: *hellästi* Hyvä on. Sinun ei tarvitse kertoa minulle vielä. Olen kiitollinen, että olet aina ollut elämässäni. *hymähtää* Sinähän tiedät, miten rakastin kertomusta Unenkutojasta jo lapsena.

Halla: *hellästi* Niin, sinulla on aina ollut kaunis mieli. Ja minä... *värähtää* Minä olen ollut niin pitkään yksin.

Anemone: *henkäisee* Minä kysyin jo pienenä Callistralta, mahtaako Unenkutoja olla yksinäinen, kun me ihmiset jätimme hänet aivan yksin ja ryhdyimme keskittymään omaan eloomme.

Halla: Kaikki nämä vuodet olen toivonut, että edes yksi ihminen tietäisi minut sellaisena, kuin olen. En ole voinut pyytää sellaista, se ei ole ollut minun pyydettävissäni.

Anemone: Voi, Halla...

Halla: Minun oikea nimeni on Halla.

Halla: Olen ollut niin yksin, että se syö minua sisältä.

Halla: Ja sinä... sinä.

Anemone: Minä olen tässä nyt.

Anemone: En päästä sinua pois enää koskaan.

* * *

Toisaalla

Caius: Hän on häiritsevän täydellinen nukkuessaan. *lähestyy sänkyä*

Caius: Mikä sääli, että emme voi ottaa uusiksi sitä, mihin viimeksi jäimme.

Caius: *lähestyy*

Caius: *vilkuilee ympärilleen*

Caius: Noiden luomien takana on piilossa kokonainen maailma. Sinun silmäsi näkevät kaiken ajan, etkä koskaan osoita pienintäkään kiitollisuutta siitä, pieni penska.

Caius: Miten suurimmat voimat päätyvätkin aina niille, jotka eivät niitä ansaitse.

Caius: Viimein olen tässä. Vaimoni tai tämä nulikka eivät enää pidättele minua tekemästä sitä, jota olen odottanut kaiken aikaa.

Caius: Jään kaipaamaan kauneuttasi, Kanga.

Caius: Me olisimme voineet pitää toisistamme.

Caius: *hymähtää* Toisessa maailmassa.

Caius: Tässä maailmassa...

Caius: ...tärkeintä ovat silmäsi.

Caius: En odota anteeksiantoa. En antaisi sitä itsekään.

Caius: Hyvästi, Kanga.

Kanga: *avaa silmänsä*

Caius: Mit-

Caius: A-

Caius: *huutaa*

Caius: *karjuu* Minun silmäni!! Mitä helvettiä sinä olet tehnyt! *hoipertelee pois päi*

Caius: Kanga, sinä viheliäinen, sinä... *kävelee pois päin* En anna tätä koskaan anteeksi!

Kanga: *katsoo Caiuksen loittonevaa selkää täristen* Se on ohi. Tältä erää. Hän olisi riistänyt silmäni tietämättä, että näkijän voima ei ole silmissä. Siihen synnytään.

Kanga: *kellahtaa selälleen* Oli vain hauskempaa leikkiä hänellä hetki.

* * *