keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Monsters are taking over

Heips!

Tällä kertaa räpsimäni MH-kuvat saavat ihan erillisen postauksen ^^ Giliä ja kustomikorjailuja odottavia kauhukakaroita (eli siis rumia vanhoja kustomeitani) en ole vielä kuvannut, mutta kaikki kokoelmani neidot ovat nyt päässeet kameran eteen!



Tämä Dead Tired Frankie tässä on ihan ensimmäinen MH-nukkeni koskaan. Ostin sen aikanaan Kuusamon reissulla. Muistan miettineeni tarkkaan, että tahdon ehdottomasti ensimmäiseksi nukekseni juuri Frankien. Nämä olivat tulleet juuri Suomeen sinä kesänä :') 💛

Tämä nukke on minulle edelleen hurjan rakas! Nimesin sen aikanaan Nanakoksi ja sillä nimellä se vieläkin kulkee omassa päässäni


Frankie-propagandani jatkuu! Minulla on ehdottomasti eniten Frankieita, lempihahmoa ei siis liene kyseenalaistaminen enää tässä kohtaa :'D I Love Fashion Frankiella on upea tukka ja särmikkäät tummat meikit! Yksi suosikkiversioistani.





Scaris Frankie on myös ihana <3 Tämäkin on hankittu aikanaan lomareissulla.

(Frankieita minulla on muuten kaiken kaikkiaan viisi ^^ Dead Tired, Basic, I Love Fashion, Scaris ja Ghouls Rule. Aiknanaan oli myös Skull Shores, mutta joku nimeltämainitsematon idiootti kustomoi sen.......)




Scaris Draculauran sain aikanaan syntymäpäivälahjaksi ystävältäni :> Kaunis tapaus!



Ghoulia on niin kaunis! Skull Shores -version limenvihreä korostusväri puhuttelee minua kovasti.




Kohl's exclusive Clawdeen on Tallinan hankinta. Tämänkin meinasin myyntivimmassani joskus myydä pois - onneksi en tehnyt niin, sillä kovin pidän tästä kaunottaresta. Limenvihreä ja violetti vaan sopivat Clawdeenille.




Vielä pari Wydownaa, koska se on niin upea ja minulla vihdoin on se kokoelmassani 💛

* * *

Kiitos, kun katsoit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti