Rikkinäiset jumalat: luku 9

Moikka!

Pitkästä aikaa taas kuvatarinaa! Tämä osa onkin siitä harvinainen, että siinä ei nähdä pääkaksikkoa aka Agathea ja Auroraa ollenkaan. Irinaa ja Edeniä tällä kertaa 8) Tämän kaksikon touhuilusta onkin hauskaa kirjoittaa. Irina se vaan jaksaa olla mun omia lemppareita. Tämä osa on sen hahmon kannalta varsin olennainen.

Toivottavasti tykkäätte tästä osasta! Edellinen täällä!

* * *

Rikkinäiset jumalat: luku 9

Lohtu

Eden: *istuu hiljaa*

Irina: Hei, sinä.

Irina: Sinä päästit heidät pois. Minun vankini.

 Eden: Sinulla ei ollut alun alkaenkaan lupaa etsityttää ja vangita ketään. Toimit aivan omin päin. Se, että minä päästin heidät pois, on pienempi paha kuin se, että sinä vangitsit heidät Efraimilta salassa.

Irina: Minä en varsinaisesti ole sillä tuulella, että jaksaisin kuunnella moralisointia. Varsinkaan sinulta.

Eden: Miksi sinä sitten teit niin? Olisit jättänyt heidät vangitsematta, niin sinun ei tarvitsisi kantaa sen seurauksia.

Irina: *kohottaa kätensä*

Eden: Oletko vihainen minulle? *hymähdys* Lyö vain.

Irina: *lysähtää polvilleen ja laskee kätensä* …helvetti. Sinulle ei voi edes suuttua, kun olet tuollainen. *huokaisee* Me olemme umpikujassa. Me molemmat.

Eden: *tarttuu Irinaa kädestä* Kerro minulle.

Irina: Minulla on vain ollut liikaa aikaa ajatella. Olen kuullut puheita. Huhuja. Agathe… Agathe ei tiedä totuutta siitä, mitä me olemme. Hän on herättänyt levottomuutta. Hän on liian ailahtelevainen. Ajattele, jos hän menisi puhumaan laitoksesta jollekulle. Jos se, mitä laitoksella todella tapahtuu, päätyy virkavallan korviin… *pudistaa päätään* Ei niin saa tapahtua. Efraim jäisi heti kiinni.

Eden: Menit niin pitkälle Efraimin vuoksi...

Irina: Efraimin? *nauraa epäuskoisesti* Sen miehenkö? Minä en tee hänen vuokseen mitään! Etkö vieläkään ymmärrä? Minä teen tämän kaiken laitoksen vuoksi! Vain ja ainoastaan laitoksen.

Eden: Efraim on yhtä kuin laitos. *huokaisee syvään* Sitä paitsi minä kuvittelin, että sinä olisit jo päässyt yli menneisyydestämme. Kuvittelin, että et halua enää muuta kuin uuden elämäsi.

Irina: Minä en pääse koskaan yli. Laitos on ainoa paikka, jossa minä olen ihmisten silmissä jotakin muuta kuin likainen itseni. En voi antaa tämän paikan tuhoutua. Minä sädehdin meistä neljästä aina vähiten, Eden, ja se on totuus. Anna minun elää nyt.

Eden: Et silti saa käskyttää Efraimin palkollisia miten sattuu. Se mies luottaa sinuun.

Irina: *vetäisee kätensä pois* Ja minä aion voittaa sen miehen. Minä otan tämän paikan haltuuni keinolla millä hyvänsä. Sinä saat tehdä mitä haluat, kun minä johdan täällä.

Eden: Irina… Tämä on ennen kaikkea sairaala. Sinä et ole tohtori. Sinä olet ihminen, joka toivoisi olevansa enemmän.

Irina: Voi luoja, olen ihan helvetin pahoillani, että meidät manipuloitiin uskomaan niin! Se, että sinä olet aina niin kivusta turta, ettet kykene ajattelemaan asiaa pitemmälle, ei jumaliste ole minun vikani! Jos Efraim ei pumppaisi sinua täyteen ties mitä myrkkyjä, me voisimme todella käydä tämän keskustelun. Anna olla. Minä en kaipaa sinun apuasi.

Eden: Minusta tuntuu, että sinä olet vain yksinäinen. Et sinä halua tulla palvotuksi jumalana. Sinä haluat vain tulla rakastetuksi omana itsenäsi.

Irina: Painu hittoon siitä selittämästä minulle omia tunteitani. *ääni murtuu* Anna minun olla hajalla edes hetki ilman, että se tuntuu epäonnistumiselta. *valuu Edenin syliin*

Eden: *silittää Irinan hiuksia* Onko sinulla koskaan ikävä Auroraa?

Irina: Onko sinulla sitten Agathea?

Eden: *hymähdys* Minä kysyin ensin.

Irina: *hymähdys* On. On ja ei. En minä tahdo olla kenestäkään niin riippuvainen, että kaipaisin häntä jatkuvasti vierelleni. Mutta ehkä… ehkä minä olisin voinut pitää hänet lähelläni. Hänestä todella olisi minulle hyötyä nyt. *huokaus* Ja taas sinä ajattelet, että olen käyttämässä kaikkia.

Eden: En ajatellut, se olit sinä itse.

Irina: *sulkee silmänsä* Me olemme aivan toivottomia. Kuule, Eden… Kun minä otan tämän paikan haltuuni, sinuun ei satu enää koskaan. Kukaan ei vie sinua minnekään, jonne et tahdo. Sinä olet ikuisesti vapaa pyhyytesi kahleista, jos tahdot.

Irina: Eden... Kuunteletko sinä minua?

Irina: Minä epäonnistuin jo ensimmäisen kerran. En aio epäonnistua uudelleen. Seuraavalla kerralla en anna kenenkään paeta. Seuraavalla kerralla minä saan kerrankin haluamani. Sitten kehenkään ei satu enää kauaa.

* * *