Mitäs tänne kuuluu

Heippa c:

Kokoillaanpa taas vähän viimeaikojen nukkekuulumisia ja muita fiiliksiä tänne!

_____________________________________________________________

♥︎   ♥︎   ♥︎

Aloitetaan vaikka sillä, että Annikamuru kävi täällä ja oli erittäin kivaa c': Pääsin näkemään Amandan ensimmäistä kertaa koskaan! Olin tosi kikseissäni tästä, koska Amsku on rakkaimpia nukkeja koskaan. Otin lapsukaisesta sit pari nopeaa räpsäisyä mun sängyllä <: Kihlasormuskin näkyy!!

Pusuja kans tietty Annikalle itselleen :( <3

Tapahtui kans niin, että mulle tuli uus nukke <': (Jonka lopullinen ulkomuoto ei oo tämä tässä näkyvä! Mutta tuo peruukki on hänen jeejee)

Nappasin kustomitaen Janelta, kun nukke tuli uudelleen myyntiin c: En vaan voinut tokalla kerralla enää vastustaa tätä nukkea, oon tykänny siit aina hirveesti! Mä vaan aattelin et downgradeisin sen nii pahasti et ois ihan turha ees yrittää omistaa sitä ite :p Mut enköhän mä herrasta oman näköisen saa! Oon siitä kauheen iloinen

Uuden äijän nimi on Caius ja totanoin, te varmaan itse asiassa ~joskus~ kuulette hänestä kuvatarinamuodossa! Jäbä seurustelee Annelisen kanssa as far as I know

Tein tämmösen synkistelylookin sille muokkailemalla, mut ei siitä tällasta kyllä tule:

En luota häneen mut hän on niin kamalan kaunis!! Meikki tosiaan Camillan käsialaa, rääh ottasin näit hänen kustomeja vaikka enemmänkin :(

Ja sitten olisi tällainen juttunen elikkäs Annelise sai peruukkinsa! En aluks meinannut edes kuvata sitä ennen kuin silmätkin saapuvat, mutta inspasi, joten annoin tapahtua. (Toi punanen tausta on muuten provided by Annika, tässä vaiheessa musta tuntuu et mun kaikki kivat jutut on saatu hältä x) Anteeks rakas)

Siis, totta puhuakseni mua jotenkin tavallaan pelotti esitellä tämä look, kun olen kuvannut Liseä jo noilla väliaikaislookeillaan. Aattelin et porukka varmaan inhoaa sit tätä lopullista ulkomuotoa tai jotain :''D Ähh, tän takia en yleensä näytä nukkeja ennen kuin ne on täysin valmiita...

Sit mietin, että miksi edes pohdin tykkääkö muut nukesta kun munhan se on??? Ei tämmösiä keloja enää, voisko some olla ystävällisesti mädättämästä loppujakin mun aivoista

Mutta pointtini oli että pidän hänestä kauheasti! Halusin alusta asti lyhyttukkasen Ririkon. Tää tyylikokeilu ei oo ihan sitä mitä tälle akalle meinasin, mutta toi asu näytti liian hyvältä niin en estellyt itseäni. Vähän liian nuorekas Anneliselle kuitenkin noin niinku hahmoa ajatellen :'D

Oisinpa joskus lapsena tiennyt, että mulla on joskus tän näköinen nukke ja tollanen punainen tuolikuva niin oisin kiljunut riemusta!

Sirkuslapset Debra ja Jekyll <3 Jekyll rassu ei oo saanut mitään lopullista peruukkia päähänsä, joten tuolla vaaleanpunaisella mennään ainakin toistaiseksi. Oon alkanut tykätä siitä sillä.

Tää on muuten ihan tarpeettoman synkkä kuva siihen nähden, että nämä kaksi ovat kenties sirkusjoukkion piristävimmät ja onnellisimmat lapsoset...

Mua on inspannut tänä talvena enemmän kuin minään talvena koskaan. Inspas jo ennen uutta kameraa ja sen jälkeen nyt varsinkin. En tiedä mikä tässä on niin erilaista, mutta jokin motivoi mua ihan hurjasti ja oon siitä iloinen! Mulla taitaa ekaa kertaa olla instassakin ihan kunnon talvifeed :'D 

Talvihan on siis ehdottomasti mun lempivuodenaika, mutta en ole aikaisemmin tykännyt kuvata talvisin. Se ei vieläkään oo mun lemppari kuvausvuodenaika (syksy on), mutta oon oppinut pitämään talvikuvaamisesta ihan uudella tasolla.

Uusien flowercrownien ansiosta mulla on vihdoin mahdollisuus toteuttaa sellasia kesäkuvia joista oon haaveillut vuosia!! (Katotaan vaan niin en saa niitä toteutettua sellasina ko ne on mun päässä :'D) En ala spoilaan vielä mitään, koska pelkään etten sit saiskaan niitä toteutettua, mutta joka tapauksessa: kukkakruunuja!! Heeell yeaaah

Oon kans lievästi huvittunut siitä, miten valkeita mun nuket on. Ei taida päästä mihinkään siitä, että tällainen ihan kokovalkoinen eteerinen juttu taitaa iskeä muhun eniten nukeissa.

Oon onnistunut aika kivasti hommaan nukeille kaikkea uutta, nyt tässä oottelen erittäin innoissani et kaikki justkat tulis kotio <:

Oon tosi innoissani myös kuvatarinoinnista! Metsän kuiskaus on jutellu mulle vaikka mitä, ootan tosi innolla että pääsisi sitten kelien lämmettyä (ja vihreyden saavuttua) kuvailemaan sitä. Se on mulle selvästikin läheisempi kuin mun aiempi kuvatarina, vaikka siinäkään ei mitään vikaa ole. Vähän toki aina tuo tekninen toteutus pelottaa, mutta en ajatellut ottaa tästä minkäänlaista stressiä!

Nää Valan kokomustat kuvat on yksiä suosikeitani itseltäni! En siis muokannut näitä mitenkään, kiitos kamera yhteistyöstä, nyt tuntuu hyvältä

(Ja sitten seuraa hieman henkilökohtaisempi osuus, olkaatten varoitetut)

Olenkin maininnut, että viimevuonna koin isoja asioita elämässäni ja se pisti oikeastaan kaiken uusiksi. En koskaan kuvitellut sellaisen elämäntilanteen tulevan, mutta nyt, puolisen vuotta pahimman kriisin jälkeen voin sanoa olevani sen ansiosta onnellisempi ja aidommin oma itseni kuin koskaan. Lyhyesti: menetin tärkeän ihmisen. Tai en oikein tiedä, voinko puhua menettämisestä, vai onko kyseessä enemmänkin tauko tai muutos tai mikä ikinä. Let's say että kyseessä on muutos, se on aina hyvä sana. Ystäväni ei siis ole kuollut, kaikelle yhteiselollemme vaan tuli leikaten päätös enkä ole hänestä sittemmin kuullut. Mitään toksista tilanteeseen ei siis itsessään liittynyt, kaikki meni vaan liian pitkälle kummankin puolelta enkä olisi ilman irtaantumista edes tajunnut, että mun ihan koko elämä pyöri hänen ympärillään ja oli hänen käsissään. Siitä ei ihan heti itseä nosteta, ekat kuukaudet oli mun koko elämäni pimeimmät.

Mulla on sellanen olo, että opettelin kaiken alusta. Ihan ku oisin yrittäny uudelleen opetella puhuun ja käveleen. Kaikki meni uusiks.

Ja tämän menetyksen ansiosta olen kyennyt nousemaan siivilleni. Vihdoin. Kävin läpi elämäni absoluuttisesti hirveimmät ja pelottavimmat hetket käytännössä yksin ja revin jostain selkärangasta voimaa etsiä itselleni apua, olin ihan varma et henki lähtee. Muistan ikuisesti sen päivän, kun sain Griffinin (Taeyang Sakito) valmiiks. Olin haahuillu kaduilla ihan todella sekavassa mielentilassa ja käyttäny koko iltapäivän ja illan siihen et lähettelin terapeuteille hurjasti viestejä ihan pakokahusena. Jääny ikuisesti mieleen miten tärkeetä mulle oli kuvata Griffiniä sinä päivänä, se oli mun selkein kiinnekohta siinä päivässä.

Oon muutenkin keskittynyt nukkeihin ihan huolella, ja oon huomannut, että kun mulla on vihdoin tilaa kehittää itseäni ja etsiä sitä, kuka mä todella olen, oon myös kehittynyt kuvaajana. Se on ilahduttanut mua kovasti. Nuket on kuin onkin mulle elämän tärkeimpiä asioita ja musta on tuntunut, että oon nyt voinut keskittyä niihinkin ihan eri tavalla. Oon halunnut ottaa sellaisia kuvia, joista tuun iloiseksi ja joista oon ylpeä, ja se on todellakin tehnyt mut tosi iloiseksi.

Mä tosiaan käyn nykyään myös terapiassa ja siitä on ollut iso apu. Tiedostan, miten vaikeaa sitä on saada, ja oon siitä joka viikko tosi kiitollinen.

Ja nythän mulla menee jo paljon paremmin! Oon prosessoinut asioita huolella niin terapiassa kuin itsekseni, ja ymmärrän nyt itseäni jopa enemmän kuin ikinä aiemmin. Oon oppinut operoimaan omien ahistuksieni kanssa paljon paremmin kuin ennen. Ja no, mun elämä on nyt mun omani, enkä voi ikinä tarpeeks painottaa miten tärkeää se on.

Iso kiitos menee tietenkin myös mun läheisille, jotka ovat kärsivällisyydellään ja lempeydellään osoittaneet, että mulle on olemassa paikka tässä maailmassa eikä mua vaan hylätä tänne yksin. (Annika ja Oona I'm looking at yall!!!)

Tää nukkeyhteisö ilahduttaa mua kans joka ikinen päivä 🤍

___________________________________________________

♥︎   ♥︎   ♥︎

Eli,

paremmalla puolella ihan kaikkea ollaan! Hommaa riittää ihan kaiken kanssa, mutta nukkeasioilla on ollut iso rooli kaikessa toipumisessa ja eteenpäin menemisessä. Oon ollut niistä ihan loputtoman kiitollinen ja huomaan selvästi, että olon parannuttua oon hiljalleen alkanut luottaa itseeni enemmän myös nukkeilijana. Tätä aion vahvistaa ihan koko olemuksellani!

<3 Sara