tiistai 31. joulukuuta 2019

Nukkevuosi 2019

Tervehdys kaikille!

Mitä, joko tämä vuosi on vierähtänyt loppuunsa? Hassua ajatella, että vastahan minä napsin kesäkuvia koko konkkaronkastani. Tässä sitä taas mennään ja tehdään vuoden viimeistä postausta. Tuttuun tapaani aion kuljettaa teidät pikakelauksella kuluneen nukkevuoden läpi! Pitäkää pipoistanne kiinni, let's go! 👀

* * *

Tammikuu


Aloitin vuoden kuvaamalla joulunukkeani Lindriä. Olin ihan fiiliksissäni tästä nukesta, koska Nosferatu oli grail-Taeyangini tosi pitkään. Lindri on kyllä edelleen sellainen nukke, josta olen joka kuvauskerralla tosi innoissani.


En ollut kuvannut Daleja pitkiin aikoihin, joten korjasin tämän virheen :'D

Tammikuussa ei tapahtunut mitään maailmaa mullistavaa nukkepuolella. Kuvailin yllättävän vähän - vain 3 postausta. Kylmyys lienee tehnyt tehtävänsä kuvausinnon suhteen...

Helmikuu


Tämä on yksi lempikuvistani viime talvelta! Shirei on rakas 💛



Henkilökohtaisessa elämässäni voin huonommin kuin pitkään aikaan, ja se valitettavasti heijastui myös nukkeharrastukseen. Roikuin suhteessa, josta olisi pitänyt päästä pakoon jo kauan sitten, ja otin hirvittävän henkilökohtaisesti kaikki nukkepuolen kolaukset. En muistele tätä aikaa millään tapaa hyvällä, mutta kirjoitin nukkeilun ja mielenterveyden yhteydestä omassa elämässäni. Postauksen oheen kuvasin Absynthesta tämän varsin synkkäsävytteisen shootin.

Maaliskuu


Valoja rupesi hiljalleen löytymään. Ostin itselleni syntymäpäivälahjaksi viimeisen puuttuvan grailini, Isul Midnight Deja Vun. Juuri tähän kyseiseen nukkemalliin liittyi kamalasti kaikenlaista ikävää, koska olisin kovin halunnut hankkia sen jo aiemmin. En antanut periksi, ja lopulta sain kuin sainkin pojan kotiin. 💛 Poika peri Hednarini hahmon oitis, koska niin olin alun perin suunnitellut.

Mercury on edelleen minulle eräänlainen toivon ja hyvyyden symboli. Rakastan tätä nukkea ihan kamalasti.


Rory sai vahingossa uuden peruukin. Tämän piti mennä Lindrille, mutta se ei pojalle sopinut, joten heittelin sen Rorylle.


Vietin syntymäpäiväni Helsingissä, josta nappasin Aldreialle uuden peruukin. Kirsche oli pitkään grailini, mutta jostain syystä meillä ei Dreian kanssa napannut ihan heti. Nyt voimme hyvin, punainen tukka on lisännyt neidin yhteistyökykyisyyttä kummasti!


Hednarini sai uuden hahmon saman tien! Kun Midnight Deja Vusta tuli Mercury, Hednaristani tuli uuden peruukin ja silmien myötä hahmoni Nemesis. Peruukki on Aldreian vanha. Minun piti alun perin myydä se, mutta se kävikin tälle tapaukselle tosi hyvin ja jäi sitten sille.


Aloitin maaliskuussa tekemään hahmonurkkauksia, joissa valotin vähän eri tarinoitani ja nukkejeni hahmoja. Tämä postaussarja on vieläkin kesken, mutta eihän se mitään haittaa. ^^ Sitähän voi jatkaa vaikka kuinka kauan.



Käväisin myös Tampere Kupliin miitissä tänä vuonna! ^^ Terkkuja kaikille, joiden kanssa vietin siellä aikaa.

Huhtikuu


Integran ulkonäkökriisi sen kuin jatkui vain. Se elää tavallaan edelleen, mutta toistaiseksi olen tyytyväinen siihen, miltä tyttö näyttää. Tämä look oli ihan söpö, mutta ei yhtään sitä, mitä tälle nukelle halusin.


Kevät tuli hiljalleen, ja pääsin taas ottamaan kuvia suosikkimetsääni. Oli tosi kivaa.


Jotain äärimmäisen heteroa actionia tässä taas

Kevät tosiaan tuli, muistan olleeni aivan fiiliksissä siitä! Tunsin oloni paljon elävämmäksi ja pystyin pistämään vähän kampoihin sitä hirvittävää olotilaa, jossa olin oleillut koko talven. Harmittaa kyllä vieläkin, että vietin suosikkivuodenaikani (talven) sellaisessa tilassa. :/ Tämä kevät ja nukkejen kuvaaminen onneksi auttoivat!

Toukokuu








Kuten huomata saattaa, olin tosi innostunut vihertävästä maailmasta ja lisääntyneestä valosta. Muistan olleeni tosi paljon nukkejen parissa. Toukokuu oli tämän vuoden kiireisin kuu. Olin viikon Saksassa, minkä jälkeen en ehtinyt hengittää koulukiireiltä :'D Olin niin hillittömän stressaantunut ja ahdistunut kaikesta, että minulle jäi mieleen tuon Iikasta otetun shootin kuvaileminen piristävänä hetkenä. Halusin vain itkeä ja kadota, mutta sen sijaan nappasinkin Iikan ja kuvasin sitä ilta-auringossa. Rauhotuin paljon. Nuo kuvat herättävät hyviä muistoja vieläkin.


Ikuistin voikukat ennen kuin ne katosivat </3



Wholesome rantareissu lempipaikkaani!



Dramaattinen rakkaani sai oman peruukkinsa. Silmät olin hankkinut jo aiemmin. Olin tästä tosi iloinen, koska Lindri oli hengannut varsin pitkään ilman peruukkiaan...

Kesäkuu


Kesä alkoi uudella perheenjäsenellä! Minun piti ostaa keväällä yksi jos toinenkin nukke, mutta missasin ne kaikki ja harmistuin siitä aika lailla. Lopulta nappasin sitten Taeyang Horizonin itselleni. Hyvä ostos, Lazaro on ihana! <3



Inspaantunut kesäkuvaileminen alkoi. Nämä ovat lempikuviani Edrielistä.


Kävin kesäkuun alussa lomareissulla Lontoossa. Kun palasin sieltä, toinen uusi poikani Adna oli jo saapunut! Tässä Adna on vielä lainaperuukilla. Nappasin tämän pojan itselleni ehkä kahden minuutin harkinta-ajalla. I swear opettelen ensivuonna pientä kärsivällisyyttä. (Vaikka en kadu mitään ^^)





Tuttuun tapaani ryhdyin kuvaamaan koko nukkesakkiani läpi.


Tein vähän kuvatarinaakin kesällä! :'D Haluaisin tehdä niitä taas ihan urakalla, mutta minkäs teet, kun lukiokiireet ja proosapuolen kirjoitusprojektit vievät kaiken aikani.


Rakkaani Agathe saapui! Olin odottanut Jaldetin saamista ihan koko kesän. Lopulta sain kuin sainkin tämän tyttären tähän osoitteeseen. Olen vieläkin ihan kikseissäni Agathesta. On hyvin mahdollista, että se kuuluu nykyään jopa ihan lellikeihini.

Heinäkuu





Jatkoin sujuvasti porukkani kuvailemista. Tässä kohtaa olin tainnut jo käyttää aika suuren osan nukeistani kameran edessä. Jatkoin myös hahmonurkkausten tekemistä heinäkuussa.



Tämä Pieni merenneito -shootti oli yksi suosikeistani tänä vuonna. Oli kiva yllätys löytää tuo pyrstö jälleen kerran! (Haluaisin itse asiassa uuden Disneyn Ariel-nuken...)



Tällainen kokoonpano täällä oli heinäkuun alkupuolella! Adna ja Agathe olivat juuri saaneet peruukkinsa, joten sakki oli periaatteessa valmis. Kiskoin kaikki ulos ryhmikseen. Se on aina ihan työmaa tämän lauman kanssa :'D 💛



Agathe tuli valmiiksi. Se on niin ihana ;-;



Adna myös!! <3 Nuo peruukit ovat kyllä yksiä suosikkeja kaikista omistamistani.





Kävin yhdessä lempipaikassani kuvaamassa Edrieliä ja Haighaa! Muistelisin, että tuo oli aika kuuma päivä. Nykyään noitakaan pusikoita ei ole... :(



Heinäkuinen Tae-kolmikko. Pitäisi ottaa uusi Tae-ryhmis sitten joskus, kun Mariel saa peruukkinsa.



Sitten rupesikin pukkaamaan uutta sakkia taloon. Odotin, että palkka tulisi, jotta pääsisin nappaamaan koko kuukauden minua odottaneet nuket kotiin :'D Hankin Lauralta (/Duskylta) hänen esikoisnukkensa. 💛 Aqverasta tuli meillä Eden! Kovin on pidetty tapaus. Olen iloinen, että kotiutin sen, sillä se on yksi kuvauksellisimmista nukeistani nykyään.



Sitten Aurora, kauan odottamani Prupate. Mallin julkaisusta asti olen pitänyt sitä silmällä, mutta aina on ollut jotain "tärkeämpää" ostettavaa. :( Tässä se nyt sitten! Kesällä päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni enkä ole katunut mitään. Auroralle on tämän jälkeen tosin vielä vaihdettu uudet silmät. (Koska Mariel tarvitsi ehdottomasti kultaiset, heh)



Irinan (Bloody Red Hood) hankin ihan hetken mielijohteesta. Tarkoituksena olisi ollut hommata tämä malli vasta syksyllä, mutta löysin käytettynä ihan täydellisen yksilön. Ei naarmuja tai kiiltoa, obitsutettu (+ stock-kroppa mukana), kaikki stock-kamat tallessa ja useammat chipit mukana. Hinta ei todellakaan ollut paha, joten ihan muutamia minuutteja ennen reissuun lähtöä nappasin ja maksoin nuken itselleni :'D

Eden, Aurora ja Irina ovat tulleet minulle kolmena peräkkäisenä päivänä. En tosiaan kadu mitään näiden kanssa :'D Pidin kuin pidinkin ihan reippaan nukkekesän.



Heinäkuussa kävin myös miittailemassa Annikan kanssa! Oli niin kivaa 💛

Elokuu



Integra sai nykyisen lookkinsa! (Minkä ansiosta Nona-parka kaipaisi vieläkin uutta ilmettä...)





Tästä Agathe-shootista tuli varmaan vuoden suosikkini.



Eden sai myös oman tukkansa! Halusin sille juuri tuon unensinisen <3



Kävin kuvaamassa lempipaikassani, josta tosiaan lähtivät nuo puskat suunnilleen tämän kuvausreissun jälkeen. </3 Muistan, että oli kivaa vihdoin ottaa shootteja, joissa pääsi hyödyntämään BRH:n stock-kamppeita.

Elokuussa omassa elämässäni oli pikkuisen kiire. Taisin keskittyä vähän muihin asioihin, koska postauksia on näemmä vain neljä. Muistan kyllä, mitä kaikkea liikkui mielessä. Oli kivaa, mutta vähän eri osa-alueella. Onneksi tuli kuitenkin kuvattuakin!

Syyskuu





Tracon oli tuttuun tapaansa syyskuussa. Olin emotionaalisesti ihan kamalassa laidassa, joten en valitettavasti nauttinut nukkejutuistakaan ihan niin paljon kuin aiemmin. :/ Con päättyi minun osaltani täyshajoamiseen ja paniikkikohtaukseen keskellä puistoa, mutta ei se mitään, ensivuonna sitten vähän eri merkeissä. Muistan kyllä, että oli kivaa miittailla nukkepuolen ystäviä ja jutella pitkästä aikaa porukalla!



Syksy rupesi näyttämään värejään! Edelweiss tyypillisenä syysnukkenani pääsi tietysti loistamaan ensimmäisenä.





Laitoin elokuun Kuusamon kuvat blogiin vähän myöhässä. Näiden kuvaaminen oli tänäkin vuonna kivaa, mutta ai kamala, millaisessa tuulessa tuolla oltiin. Keli oli melkein koko viikon ajan varsin kylmä ja sateinen, mutta nautin silti kovasti.



Irina sai uuden peruukin Traconin nukkemiitistä.



Myös Obitsu-nukkeni Miwa sai vihdoin oman peruukkinsa! Tällainen sille piti alun alkaenkin tulla. Ostin sille myös uudet kuteet. Muistan harkinneeni tosi pitkään, haluanko hankkia Miwalle mitään uutta, jos en kuitenkaan jaksa innostua siitä. Onneksi tein sen, sillä innostus tosiaan kohosi!

Lokakuu



Koittihan se suosikkiaikani vuodestakin sitten lopulta! Halloween-kausi alkoi mukavasti ja jatkui sellaisena ihan koko syksyn.



Halloweenia tosiaan.



Taisin aiemmin mainita jotain näiden kahden kuvauksellisuudesta. Rakastan heitä <3





Tämä kuukausi oli 90 % vain Halloween-kuvia. Agathesta otettu morsiusshootti oli kenties suosikkini.



Taisin päättää Halloween-kuvailuni tähän shoottiin tänä vuonna. Jotenkin vähän ikävä Halloween-fiilistä tälläkin hetkellä :'(



Jaksoin syysloman tienoilla mennä läheiseen rantaan kuvailemaan Miwaa.



Vuoden kenties merkittävin tapahtuma oli se, kun kävin läpi MH-kokoelmani ja tajusin, että haluan opetella uudelleen kuvailemaan näitäkin möllejä. Sen tosiaan tein. Tämä kuva on otettu mökillä. MH-innostus kohosi nopeasti ja aloinkin sitten kuvailla näitä ihan tasaisin väliajoin.



Loppukuusta kirjoitin vielä bloggaamisen tärkeydestä. Olen kiitollinen siitä, kuinka moni yhtyi mielipiteeseeni.

Lokakuu oli ihana ja inspiraation täyteinen! Ei siis ollenkaan suotta suosikkikuukauteni. 💛

Marraskuu



Yllätin itseni käymällä pitkästä aikaa nukkemiitissä! Oli kivaa.



Ulkona oli pimeää ja märkää ja inhoan sisäkuvaamista, joten hommasta tuli vähän mutkikasta. Tämä osa vuotta on aina minulle pahin, kun ei ole enää selkeästi syksy eikä vielä oikein talvikaan.



Aurora sai lilat silmänsä.



MH-into se kuin jatkoi eloaan! <3

Tässä kuussa ei muuten tainnut kauheasti tapahtua. Postasin pari isompaa kuvasettiä ja kuvailin aina silloin, kun valoa riitti. (Eli vähemmän kuin olisin halunnut...)

Joulukuu




Kuu alkoi MH-haavepostauksella. Rakastan tehdä sellaisia, ja teen varmaan vielä lisää, jahka tässä ehdin. ^^



Into muihin nukkeihin sen kuin kasvoi! Kaivoin kaikki vanhat nukkeni, jotka olivat vielä kuvauskelpoisia. Lapsuuden lempinukkeni Esmeralda pääsi ensimmäisenä kameran eteen.



Löysin myös vanhat keijukaiseni <3



Tein MH-nukeille oman postauksensa, johon kuvasin ne kaikki läpi.



Vähän rupesi sitä luntakin sitten tulemaan ;-;

Toteutin myös pitkästä aikaa kysymyspostauksen. Täytynee pistää uusiksi taas, sitä oli tosi kivaa tehdä!



Tässä kuussa olen kyllä kuvannut nukkeja ihan kokoajan. Parhaimmillaan on tullut kuvailtua varmaan kymmentä nukkea per päivä. Intoa on ollut vissiin miltei enemmän kuin kesällä, koska tässä kuussa on enemmän postauksia kuin kesäkuussa tai heinäkuussa... :'D



Minulle tuli täyteen yhdeksän vuotta - eli puolet elämästäni - nukkeilua, joten tein juhlapostauksen. Sitä oli tosi kivaa tehdä tässä matkan varrella.



Rakkain!! 💛 Hankin itselleni Taeyang Solin joululahjaksi. Vieläkin metsästelen Marielille omaa peruukkia. Se on niin rakas jo nyt... ;-;



Kustomoin "jo menetettyjä" nukkejani, ja postasin ensimmäisestä neljästä!



Takuulla inspiroivin metsäreissu ikinä. Niin paljon valoa ja lunta, maailman kaunein keli. Voin niin hyvin, ja olisi varmasti jäänyt tuonne loppupäiväksi, jos en olisi älynnyt, että oli ihan täydellinen hiihtokeli.

* * *

Siinäpä tämä vuosi pähkinänkuoressa! Kiitoksia kaikille, jotka ovat kommentoineet, lukeneet tai muuten vain oleilleet osallisina tämän blogin elämää. Minähän olen itse asiassa nukkeillut koko tämän vuosikymmenen (2010-2019), joten saapa nähdä, mitä seuraava tuo tullessaan! Olen ainakin hyvin optimistisella mielellä kaikesta.

Kiitoksia kaikille! Nähdään taas ensi vuonna! 💛 


2 kommenttia:

  1. tykkään siit miten aktiivinen oot jaksanut joka kuukausi olla! sun kuvat on aina nii kiehtovia ja nätisti muokattuja! hyvää uutta vuotta :3��

    ootko muuten jatkamassa vielä sun hahmonurkkaus-postauksia? ne oli musta hauskoi luettavii ja ois kivaisaa nähä niit viel joskus! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, kiitoksia kovasti! <3

      Hahmonurkkauksia on tulossa lisää tämän vuoden puolella. En osaa vielä antaa tarkkaa ajankohtaa seuraavalle, mutta jahka ehdin kasata niihin materiaaleja, niitä alkaa varmasti taas putkahdella!

      Poista