sunnuntai 9. elokuuta 2020

Metsämöllien kokous

Moikkamoi!

Nyt olisi sitten aika esitellä vihdoin koko metsäpoppoo 8) Itse tarinalla ei ole vielä nimeä, enkä ole ihan lyönyt lukkoon, toteutanko sitä kuvatarinana. Hyvin mahdollisesti kuitenkin toteutan. Sen näkee sitten, onhan nykyinenkin tosiaan kesken varmaan vielä hyvän aikaa ^^''

Random faktoja tarinasta ja maailmanrakennuksesta sun muista:

- Tarina pyörii yhdessä tietyssä metsässä. Kaikki nämä luonnonhenget ovat siis vain sen tietyn rajatun alueen henkiä, eivät suinkaan minkään laajemman todellisuuden. En todennäköisesti nimeä kyseistä paikkaa ollenkaan, pidän sen vaan jonakin satunnaisena metsäympäristönä.
- Kyseisten henkien tehtävä on pitää metsä ja sen elinympäristö hengissä.
- Lähettyvillä on pieni kylä. Metsässä on myös yksittäisiä asukkaita.
- Näitä luonnonhenkiä ei voi tappaa niiden todellisessa muodossa. Sikäli ovat siis kuolemattomia ja ikuisia. On kuitenkin olemassa mukava porsaanreikä: ihmismuodossa heitä voi läimiä hengiltä ihan ongelmitta. (Onko se juoniolennaista? En ole varma, uskon että on!)

Ja sitten mennään ihan itse hahmoihin!

* * *

Valve

Valve on mulle ehdottomasti enemmän jotakin käsittämätöntä kuin mikään ihmisen kaltainen. Varmaa on vain se, että se on täydellisen pitelemätön. Se on metsänvartija, eräänlainen suojelija. Ennen se on ollut paljon pehmeämpi ja helpommin lähestyttävä olento, mutta syistä (joita en kerro vielä, sen näkee juonessa sitten 8)) se on sitten muuttunut vähän synkemmäksi. Valve on kuitenkin ollut aina varsin arvaamaton tapaus.

Ai joo, ja Valve = metsän sydän. Jos Valve esimerkiksi kuolisi, metsäkin kuolisi sen mukana. Jos taas metsä voi huonosti, Valve voi huonosti. Homma toimii molempiin suuntiin. Metsästä huomaa heti, jos sen suojelijalla ei ole kaikki kunnossa. Linnut eivät laula, asiat mätänevät ennen aikojaan ja niin edelleen.

Sisaruskatraan muilla jäsenillä on myös tehtävänsä, mutta tämä suurin taakka jäi Valvelle.
Satunnaisia faktoja Valvesta:

1. Tätä metsänhenkeä et näe, jos hän itse ei halua tulla nähdyksi.

2. Valve pystyy ottamaan eläimen muodon. Jos joskus näkee peuran, jossa on erottavinaan jotakin tuttua, se on todennäköisesti Valve. Peuramuoto on sille mieluisin.

3. Tulevan tarinan ideaan kuuluu, että Valve on hengistä se, joka pitää metsää kasassa. Se on tietyn alueen suojelushenki, pieni äiti maa. Enää metsänvartija ei kuitenkaan ole luonnontilassaan: se on saastunut ja pilalla, kipeä itsekin. Se ei ole enää kovinkaan hyväntahtoinen. Haluan ravistella ajattelemaan, miltä luonnon raivo tuntuu. Se, kun itse maa kokee itsensä petetyksi ja sekoaa silmille.

4. Valven on kaikesta huolimatta tarkoitus olla neutraali olento. Juoneen kuuluu, että hän ei ole sitä enää, mutta hän on hyvinkin ollut. Valve on luonto sellaisena kuin itse sen näen: se ei ota puolia, se ei edusta suoraan mitään muuta kuin itseään. Se vain on.

5. Valve kuitenkin edustaa luonnossa myös sen arvaamatonta puolta. Me ihmiset tykkäämme tehdä luonnosta kaltaistamme, vaikka jokin niin suuri on pohjimmiltaan jotakin täydellisen ymmärtämätöntä.

Ihmissuhteet



Se, mitä näiden metsänhenkisisarusten synnystä tiedän, on vielä vähän hämärän peitossa. En kuitenkaan usko, että heillä on esim. vanhempia laisinkaan. He ovat syntyneet jostakin ihan muusta, koska he eivät itsekään ole pohjimmiltaan lihallisia olentoja. Joka tapauksessa samalla alueella syntyneet kolme olentoa ovat toistensa sisaruksia. Ensimmäisenä syntyi Ilta, sitten Kajo ja lopuksi Valve. Nuorin sisarus sai sitten kaikkein suurimman tehtävän; tärkein syntyi viimeisenä. Valvelle jäi koko metsän sydän huolehdittavakseen.



Valve kohtelee kahta veljeään hyvinkin eri tavalla. Kajosta Valve pitää paljon, ja tunne on molemminpuolinen. Valve näkee, että hänen veljellään ei ole kaikki ihan kunnossa, joten hän pyrkii vähän nykimään veljeään pinnalle aika ajoin. Valve on aika kiusoitteleva persoona, joten kyllä se saattaa Kajoakin vähän sörkkiä. Tämä kaksikko on kuitenkin hyvin perillä toistensa aivoituksista. He tulevat hyvin juttuun ja voivat puhella mitä tahansa keskenään.



Ilta sen sijaan tuntuu olevan Valven mustalla listalla. Koska Kajo on enemmän ihmisten kanssa, tämä kaksikko on joutunut hengaamaan ihan liikaa keskenään. Valve halveksii Iltaa ihan koko sydämensä pohjasta. Iltahan ei ole mikään vuosisadan avautuja, mutta Valve osaa lukea isoveljeään ja on saanut selville ihan liian kammottavia asioita tämän tunne-elämästä. Ilta oksettaa ja huolestuttaa Valvea ihan todella. (No siis, se huolestuttaa kyllä muakin aika paljon :'D I can't blame Valve)

Valve kuitenkin ehtii itse flipata ennen kuin se saa tehtyä Iltan sähellyksille mitään, joten... kaaos tiivistyy entisestään :') Voi ei.

Omia tuumiani:

- Siis Valvehan on ihan hirveä gremlin!!! :'D Jestas, tuommoiseen kun törmäisi niin saattaisi itku päästä.
- Olen nukkeen ihan hillittömän tyytyväinen <3 Varmaan suosikkistailaukseni omista nukeistani (Lindrin ohella heh). Se vaan on ihan kaikki, mistä pidän. Saattaa olla, että se on kohta mun lempinukke ikinä, ää ;-; (Edriel on siis ollut moinen jo vuosia)
- Sarvet on oikeastaan aika personal yksityiskohta, oon piirtänyt niitä omakuviini since 2014. Jotenkin tuntui tärkeältä saada sellaiset myös nukelleni.
- Oon puhunut Valven hahmosta parhaan ystäväni kanssa järvessä, se on eka mielikuva tästä tapauksesta hahmona. Selitettiin ystäväni kanssa vaikka kuinka kauan, kuinka luonnon saa kuvattua vihaisena ja "pahana". Yritin siinä sitten tehdä Valvelle linjausta, että ei kun luonto on itsessään ymmärtämätön ja neutraali, me ihmiset vaan projisoidaan.
- Elokuva Antichrist on ollut isona inspiraationa! Se on ihana.
- Valve on nimenä sellainen, joka on kieppunut nimilistallani PITKÄÄN (ja pitkä se on se listakin)
- En malta odottaa, että pääsen tuomaan Valven inhimillisempää puolta esille sitten joskus. Siitä tulee raastavaa >:) Hehee

* * *

Ilta

Kaaospoika itse :'D Tätä lapsukaistahan ei pitänyt alun perin edes olla tässä tarinassa, mutta hän istui sinne hyvin sitten, kun sain hänet ängettyä mukaan. (Sen siitä saa kun ostaa extempore-nukkeja köh) Iltan piti alun perin olla tämä mun Another King, mutta vaihtelin sitten Kingini hahmon, kun mulle olikin tulossa tämä yksi mörökölli lisää :'D

Kuten olenkin selostanut, Ilta on nimensä mukaisesti illanhenki ja edustaa kaikkea sitä, mitä ihminen luonnossa pelkää. Se on arvaamaton ja päällekäyvä, eikä se tunne mitään inhimillistä moraalia, joten sehän sitten riehuu jos on riehuakseen. Kuvittele ukkosmyrsky, joka katkoo puita. Kuvittele aallot, jotka hakkaavat ajan kanssa kallionkin uuteen muotoon. Haluan Iltan edustavan kaikkea sitä. Kun ilta hämärtyy ja yö saapuu, ihminen on vain pelkonsa summa. (lemme be dramatic)



Muutama fakta Iltastakin sitten:

1. Se harrastaa irtosuhteita ihan jatkuvasti.

2. Iltaa ei aina huvita hengata ihmismuodossa. Se saattaa oleilla vaikkapa tuulena tai usvana jossain.

3. Osa Iltan karismaa on se, että se aika harvoin jaksaa esittää parempaa kuin on. Se on vähän tuollainen kestoäkäinen tyyppi, ja jotenkin se tuntuu vetoavan ihmisiin kuin magneetti.

4. Mun mielikuvassa Iltalla on tosi tumma, mutta silkkinen ääni.

5. Nämä sen tatuoinnit ovat sille itselleen muistutus siitä, minne se kuuluu. Mun piti kikkailla niille jotain ihan syvempääkin merkitystä, mutta aivot eivät ainakaan toistaiseksi ole toimineet yhteistyössä sen suhteen.

Ihmissuhteet



Iltahan on tosiaan sisaruskolmikosta se vanhin. Jostain syystä se jaksaa kantaa siitä aina suunnatonta ylpeyttä. Hän oli täällä ensin, joo joo, we get it että sulla on ego-ongelmia. Köhköh anyways, hän viettänyt aika paljon aikaa Valven kanssa, eikä se ole tehnyt kummallekaan hyvää. Niillä on samansuuntainen ajatusmaailma sillä erotuksella, että Ilta yrittää selkeästi nähdä puolia, kun Valve taas vaan... on. On oma neutraali itsensä.



Ja Kajo, hahaaa, voi Kajo rakas. Ilta ei ole päästänyt Kajoa ihan helpolla. Sanotaanko vaikka, että Ilta on... suojelevainen. Erittäin, erittäin suojelevainen. Se pitää veljeään jonain hauraana, suojeltavana konseptina, josta se on ulkoistanut persoonan ja kaiken inhimillisen. Kajo on Iltalle lähinnä objekti, mutta raukka ei tajua sitä itse. Se vaan kuvittelee haluavansa veljensä parasta, mutta hitot, eihän se edes osaa nähdä veljeään edes yksilönä. Tämä liittyy juoneen olennaisesti.

Näillä on ikävä kyllä muutenkin vähän rankempi kuvio meneillään D: Iltan impulssit eivät ole mitään näteimpiä mahdollisia. Kajon pitäisi piiloutua veljeltään, mutta ei se rassu oikein osaa...



Valveen Ilta on lähinnä ihan loputtoman kyllästynyt. Ne ovat oleilleet yhdessä paljon, eikä Ilta oikein jaksaisi siskoaan enää yhtään. Valve osaa olla inhottava, että eipä sillä. Nämä kaksi yleensä lähinnä kiusallaan kränäävät keskenään, mutta sen alla on vähän syvempiä sävyjä. Todelliset tunteet peitetään arkisen kinan alle, koska tosiasiassa Valve olisi valmis vaikka lämäisemään Iltan hengiltä, jos Ilta joskus tekisi jotakin peruuttamatonta Kajolle. Valvehan ei tosiaan itse ole erityisen obsessoitunut Kajoon tai mitään, koko perhekuvio vaan sörkkii sen oikeudentuntoa pahasti. (Onneks Valve ei tiedä ihan kaikkea... voi olla että Iltalle ois käyny huonosti jos se tietäis)

Omia tuumiani:

- Ilta on se yksi hahmo, josta en saisi pitää niin paljon kuin pidän.
- Heti, kun näin tämän nuken, tiesin, että tämä mulle. En vaan voinut missata Albireoa tällaisella stailauksella. Tää tukka on mun lemppari koskaan. Rakastan Taeyangeja :(
- Ilta tarvitsee seriously jotain vihaterapiaa DD:
- ...tai Valven kynnet kurkkuunsa. Riippuu nyt vähäsen.
- Tatskat oli puhdas yolotus, mutta heti kun pojan nappasin, tiesin, että nyt vihdoin tatskaäijä tänne!
- Iltakin on kinda... projisointihahmo... mulle itselleni... Tykkään pyöritellä näitä vihaisia poikia
- Iltahan on siis ihan täynnä pelkoa. Se ajaa sitä kaikessa, mitä se tekee. Ironista, kun miettii, mitä poika itse edustaa. Jokes on him (tai... on me)

* * *



Kajo

No voi, mun lempipoika! Kajo on ihana! Se on nimensä mukaisesti vähän hauras, mutta kamalan lempeä ja ymmärtäväinen luonne. Oon aivan tarkoituksella tehnyt siitä juuri sellaisen tyypin, jollaisista itse pidän kamalasti. Kajo kuvaa kaikkea sitä, mikä on luonnossa herkkää ja kaunista, jota voi vain vaivoin koskettaa. Tätä osaa luonnosta ei voisi kukaan edes yrittää omistaa. Voit käydä sen luona ja ihailla sitä, mutta se ei ole ikinä sinun. Haluan Kajon olevan nimensä mukaisesti jokin kaukainen valo, jota kohti pystyy kurottamaan, mutta josta ei saa otetta ja joka on taas hetken päässä jossain muualla.



Faktoja jee:

1. Pojan kokonimi on Yönkajo. Hän asettuu sopivasti siihen Iltan ja Aamun väliin.

2. Kajo on luontosisaruksista ainoa, joka on omaksunut ihan ihmiselämän itselleen. Se hengaa enemmän ihmisenä ja sillä on omat piirinsä kuolevaisten joukossa. Valve ei tee tätä laisinkaan ja Ilta vain hyvin harvoin. Kajo on kuitenkin tykännyt elää siten.

3. Kajonen on muutenkin kolmikosta se inhimillisin <3 Se omaksuu ihmistunteita helposti ja on hyvinkin empaattinen ja peilaava persoona.

4. Vähän kehno kertomaan tunteistaan suoraan. On ehkä maailman huonoin sanomaan ei. (Koska siis voi jestas se on ongelmissa tämän takia) Se also saattaa satuttaa ihmisiä tahtomattaan todella pahasti, koska se ei vaan osaa sanoa asioista ajoissa.

5. Ihmisten mielestä tavattoman viehättävä. Kajolle on vientiä ja paljon. Ihmisten keskuudessa sen tavoittamattomuus ja utuisuus on kiehtonut jo kauan. Valvea tämä on aina huvittanut, se on vaan että lmao siellä sitä veljeä taas viedään, hitto mikä luuseri.

Ihmissuhteet



Kajolla on ihmissuhteissaan meneillään vaikka mitä. Se on tosiaan hirveän mukautuva ja miellyttämisenhaluinen. Ikävä kyllä se on ajanut sen kohtalaisen pahaan rakoon ihmissuhteidensa kanssa. First of all, Kajo on suhteessa Aamuun. Hyvinkin tiiviisti. Ne kaksi ovat erittäin kiinni toisissaan. Ihmismaailmassa kukaan ei kuitenkaan tätä tiedä, ja voin taata, että kuvatarinassa tulee porukkaa lankeamaan Kajoon :'D Kajo ei itse tietoisesti halua rakastuttaa ketään itseensä, koska se ei voi ikinä jäädä, mutta kun ei se mahda sille mitään, että porukka pyörii sen perässä...



Sisaruksiinsa Kajo suhtautuu vähän varauksella. En vielä paljasta, mitä kaikkea tässä nyt oikein onkaan tapahtunut, mutta sanotaan vaikka, että Ilta on jättänyt Kajolle ihan pysyviä traumoja. Sen "suojelevuus" on pelkkää kontrollinhalua, joka on ajanut Kajon nurkkaan. Kajo on kuitenkin sen verran kehno käsittelemään omia tunteitaan, että se sen kuin pakenee kohtaamiaan juttuja... No wonder se ei ole koskaan oikein missään kiinni. Valven kanssa Kajo on sentään hyvinkin fine! He kunnioittavat toisiaan ja pyörittelevät yhdessä päätään Iltalle...


Jos en olisi saanut tuota Kajon toista silmää irti (tai siis, enhän mä saanut, jouduin kikkailemaan), oisin muokannut sen tarinaa pikkuisen. Silloin olisin sanonut, että suutuksissaan Ilta räväytti siltä toisen silmän sokeaksi. No, eipä tarvinnut ihan niin hurjaksi heittäytyä (vaikkakin haluaisin Kajolle jonkun näkyvän merkin siitä, millanen Ilta sitä kohtaan on...). Nyt sanon vaan, että nämä sen simmut ovat valonarat ja utuiset, koska tämä poikahan on kuitenkin yönhenki ^^''

Omia tuumiani:

- Räääh siis Kajo on paras poika. I love him. Oon jotenkin tosi kiintynyt siihen tyyppinä. Ajattelin sitä paljon tässä kesällä, kun odottelin näitä uutukaisia kotiin. Oon koko kesän vaan loopannut näiden ihmissuhteita päässäni :'D
- Tää ulkonäkö meni paremmin nappiin kuin toivoin!! Ää!! Mä vaan tykkään utuisista pojista, what can you do
- En voi uskoa, etten ole vielä piirtänyt Kajoa?? Oon kyllä aika huono piirtämään ns. nukkehahmoja, koska yleensä piirrän vaan mun proosatarinoiden touhuja.
- Tää Iltan meno Kajon kanssa ei oo kyllä enää missään muodossa nättiä, pitää osata aikanaan laittaa TW:t tarinoihin, koska en halua heitellä tällaisia teemoja kenen tahansa kasvoille ^^''
- Tykkäänkö mä jotenkin pitkätukkaisista Taeista??? :'D You tell me?? Oon nyt tuuminut tätä Lindrin jälkeen aika... paljon. Muutenkin tällaset kaunokaiset on vaan eniten mun makuun, Iltakin on kaunis vaikka muuten maskuliininen tyyppi onkin

* * *



Aamu

Ja sitten se poika, jonka hahmon kanssa jouduin tekemään kompromisseja, koska Ilta änki tänne sooloilemaan :'D <3 Muru. Onneksi änki. No siis, joka tapauksessa, Aamu on alusta alkaen ollut Kajon rakas! Sitä en muuttanut. Tosiaan, aika itsensä selittävä poika: aamunhenki on hän. Hän ei tosin kuulu sisaruskatraaseen. Aamu näyttää pehmeältä ja lämpimältä, ja aika usein sellainen onkin, mutta siis jestas tämä herra osaa tirpaista, jos tarve tulee. Ja aika usein tulee. Aamua ei voisi ikinä viedä lähellekään ihmisiä, se on käytännössä ihan feral.


Faktoja pojasta:

1. Pystyy olemaan ihan uskomattoman kovaääninen. Ei myöskään omista minkään sortin suodatinta, joten kaikki tulee ulos, hyvässä ja huonossa.

2. Todella rakastunut Kajoon. Tunne on hyvinkin molemminpuolinen. Aamu tietää, että Kajo on niin tössö ettei se saa pidettyä itseään irti muista ihmisistä. Kajo ei tee sitä tahallaan, eikä Aamua liiemmin kiinnosta, koska se tietää, että he ovat ihan lääpällään toisiinsa.

3. Inhoaa Iltaa. Siis ihan pohjattomasti. Onneksi Kajo asettuu niiden väliin, koska muuten olisi kunnon sodat tulilla ihan jatkuvasti. Aamu on nähnyt, miten omistushaluinen Ilta on veljestään, joten se aina nauraa sille ja piikittelee sitä siitä. Ei ehkä mikäin tervein tilanne näiden kolmen kanssa. Aamu on vaan sillee ähäh vein sun veljen, mp:tä siitä :p Aamu on muuten ainoa, joka pärjää Iltalle. Ilta on ihan nurkassa tän pojan kanssa.

4. Tosi impulsiivinen. Aina vaistojensa vietävissä. Saattaa myös muuttaa mieltään ihan sekunnissa.

5. Tekee aina joskus kepposia ihmisille, koska lähtökohtaisesti pitää ihmisiä melko ajatuksettomina ja persoonattomina olentoina. Se ei voi ymmärtää, miksi ihmiset kiehtovat Kajoa niin loputtomasti.

Ihmissuhteet


Juu tosiaan, Kajon kanssa ovat hyvinkin rakastuneita. Siihen ei kamalasti lisättävää. Ne eivät ole ehkä tasapainoisimpia mahdollisia yksilöitä, mutta jotenkin pelaavat ihan toimivasti yksiin. Comforttaavat toisiaan kaikessa. Uskon, että niillä on varsin hyvä suhde sitten kuitenkin. Kajo on vaan aina vähän poissaoleva ja Aamu tietää sen.

Iltaa tosiaan inhoaa intohimolla, eikä se ihan heti muutu :'D Ilta kokee, ettei pärjää Aamulle yhtään, mikä vaan lisää kärhämää näiden välillä. Ilta ei ole hyvä häviäjä. Ja siis nämä inhoavat toisiaan myös sen faktan ulkopuolella, että kumpikin haluaisivat huolehtia Kajosta.

Ihmisiin Aamulla ei ole juurikaan suhteita. Hän ei heistä perusta. Valven suhteen Aamu on lähinnä aika välinpitämätön.

Omia tuumiani:

- Aamunen on vielä kesken, koska jouduin tosiaan tekemään kompromisseja näiden jätkien kanssa. Mitäs lisääntyvät niin pikaisesti
- Huudan hänellekin koska sairaan kaunis?? Millä oikeudella, kysyn vaan. Kajo ja Aamu on vaan parhaat ikinä äh, oon niin onnellinen heistä
- Yolotin nuo silmät, koska piti vaihtaa sen ja Kajon mekanismit päikseen. Nukkeilu teettää tätä aina välillä. Maalasin tosiaan Natsumen stockit kultaisiksi. Nuista kuultaa vähän läpi, halusin niihin sellaisen fiiliksen.
- Mulla oli Aamulle myös toisenlainen ulkonäköplani. Katsotaan, toteutanko sitä ikinä. Se kieppuu jossain tuolla ajatusten perukoilla, ehkä mä sen jollain nukella vielä repäisen.
- Aamu on persoonana jotenkin tosi pitelemätön. Itse näen sen enemmän luonnonvoimana kuin ihmisenä. Se on jopa villimpi tapaus kuin Ilta. Ilta on kumminkin vaan äkänen, Aamu on enemmän jotain luonnostaan raaempaa.

* * *



Kalla

Ja sitten mennään ihmisiin! Kalla on kyllä ihan vaan wholesome :c Tämä tyty on sellainen, jonka nimeä olen hinkunut jollekin nukelleni jo tosi pitkään. Haluan, että Kalla on ihan tosi tavallinen tyttö näiden kaikkien luontomölliköiden keskellä. Hän vaan ihmettelee ja hyväksyy. Ihana, avosydäminen tapaus.


Ja tosiaan, faktoja:

1. Kalla asuu yksin mökissään, koska kyläläiset eivät suostuneet puhumaan punasilmäiselle tytölle. Häntä syytettiin ties mistä noituudesta ja haureudesta eriparisilmiensä vuoksi, joten hän sitten vanhemmalla iällä eristäytyi mökkiin ja ryhtyi hengaamaan siellä keskenään.

2. Ainoa ihminen, joka puhuu Kallalle kuin vertaiselle, on Chióni. Nämä kaksi ovat ystävystyneet syvästi. Molemmat ovat kyläläisten hyljeksimiä, joten he sitten tulevat todella hyvin toimeen keskenään.

3. Omalla tavallaan vähän noita. Silmänsä ansiosta se tosiaan näkee hitusen enemmän kuin keskiverto ihminen, joten ehkä kyläläiset eivät olleet syytöksissään ihan täysin metsässä... Kalla on sellainen cottagecore-noita omassa mökissään, sillä on aika lailla tismalleen se estetiikka menossa.

4. Eloisa, iloinen persoona siitäkin huolimatta, että on tullut aina päähänpotkituksi.

5. Kalla on jo pitkään nähnyt metsässä yhtä, samaa peuraa. Hän tunnistaa sen joka kerta. Jollain kerralla peura alkaa saada yhä inhimillisempiä muotoja, ja Kallasta tuntuu, että hänet on temmattu johonkin mukaan...

Ihmissuhteet

Tosiaan, Kallan läheisin ystävä on Chióni. He kykenevät keskustelemaan mistä tahansa ja ovat erittäin comfortable toistensa seurassa. Ihan vaan puhdasta ja lämmintä ystävyyttä, no drama in here. Chióni, jolla on ikuisen elämänsä vuoksi kuusisataa identiteettiongelmaa, on aina voinut olla rennosti Kallan kanssa. Kalla ei juuri kyseenalaista tai leimaa.



Kalla on ihan pohjattoman ihastunut Kajoon. Kalla ei siis tiedä laisinkaan, että Kajo ei ole ihminen. Se aistii siitä kyllä jänniä viboja, mutta se on lopun kaiken aika pihalla tilanteesta. Ja Kajo ei kerro, koska no Kajo on oma perseinen itsensä eikä saa mitään sanotuksi DD: Turhauttaa näiden muiden puolesta. Kalla pieni ihastuu siihen julkikuvaan, joka Kajolla on. Se voisi jäädä (ja tavallaan jääkin) yksipuoliseksi, mutta joku ei osaa sanoa ei :'') Kajo get urself together nyt pliis ihan oikeasti poika...

En ole vielä juurikaan tuuminut Kallan suhteita muihin luonnonhenkiin kuin Kajoon. Tiedän, että Valven ja Kallan interactionit ovat tosi olennaisia tarinassa, mutta en ehkä sano vielä mitään, kun tasapainottelen sen kanssa, miten mun pitäisi ne laittaa. Niiden ihmissuhde on joka tapauksessa tooosi olennainen! Se, että Valve antaa tämän ihmistytön nähdä itsensä, on eräänlainen avunhuuto.

Omia tuumiani:

- Taas sellainen hahmo, johon mun pitäisi paneutua enemmän.
- Mun päässä jotenkin tosi hassu ihminen. Se on vaikka kuinka höperö välillä. Kalla on sellainen hyväntahtoinen ja vähän hölmö, mutta kuitenkin ymmärtäväinen ja tavattoman empaattinen ihminen. Musta tällaiset tyypit ansaitsevat kaikkein eniten rakautta maailmassa, ne ovat niin puhtaita. Kalla ei oo tehnyt mitään väärää.
- Sen ihastus Kajoon on tasan tarkkaan sellainen schoolgirl crush. No hei sama täällä, Kalla, et oo yksin.
- Mulla on mieliuva, että Kalla tekis ihan mitä vaan, jos joku satuttaisi Chiónia. Hiiteen kaikki muut, tän tytön parasta ystävää ei satuteta.

* * *



Chióni

Tosiaan, tämä tapaushan on ihan suoraan kauan sitten kuopatusta kuvatarinastani. Hahmo miellytti liikaa, jotta olisin heittänyt sen ihan susille, joten otin sen uudelleen käyttöön tässä projektissa! En kehtaa linkata sitä vanhaa tarinaa tähän, mutta tän tapauksen taustatarina on tosiaan tänne jo joskus kirjoitettu x) Chióni on Kallan tavoin hyljeksitty metsänoita, joka elelee ihan keskenään - sillä erotuksella, että Chiónilla ihan aidosti on noidan kykyjä.


Faktoja Chiónista:

1. Chióni on elänyt yli sata vuotta. Hän on noita, joka sotki loitsunsa kauan sitten ja onnistui sössimään itselleen ikuisen elämän. Ei ihan ajattelevaisin tapaus, siis. On joka tapauksessa ikuisen elämän syvästi piinaama. Chiónia ahdistaa ihan uskomattomasti kiintyä ihmisiin, koska heidän elämänsä on niin paljon lyhyempi kuin hänen. Se on saanut hänet eristäytymään.

2. Juu tosiaan, Chióni on aina ollut poika! (En ihan aidosti kehtaa linkata sen tarinaa tähän rääh) Se on vaan mennyt vuosia aika fluidisti. Tosi pitkään käytin siitä kaikkia mahdollisia pronomineja. Ikuinen elämä on saanut sen olemaan vaan sillai "jaa" koko sukupuolijutulle. Nykyään menee ihan jätkänä siis, mutta ei vaan kumarra perinteisille sukupuolirooleille.

3. Kalla on ensimmäinen ihminen hetkeen, jonka Chióni on päästänyt elämäänsä. Kalla oli niin aito ja lempeä, että Chiónilta laskeutui kaikki suojamuurit. Nämä kaksi hengailevat yhdessä kesäöissä ja puhuvat kaikesta. 

4. Chiónin noidanvoimat vahvistuvat talvisin. Hänen nimensähän tulee epäsuorasti lumenjumalattarelta.

5. Pahuksen yksityinen ihminen. On esittäytynyt sadoilla eri nimillä milloin missäkin, mutta ei juuri tykkää esittäytyä omana itsenään. Kyläläiset inhoavat Chiónia ja hänen "luonnottomuuttaan", mutta minkäs hän sille mahtaa. On nykyään kumminkin oppinut pitämään asiansa itsellään. Kokeilee rooleja aina joskus, mutta Kalla on saanut identiteettiongelmat ja kaikenmaailman kipuilut vähän tasoittumaan.

Ihmissuhteet
Kallasta tässä onkin jo puhuttu. Chiónia miellyttää tytön rehellisyys ja aitous. Jokin siinä, miten lämpimästi he ovat voineet olle toistensa seurassa, on saanut Chiónin herkistymään. Tämä poika ei kuitenkaan ole mikään maailman helpoin saada jäämään. Chióni on pelännyt menetystä jo niin kauan. Jollakin ilveellä Kalla siinä sitten onnistui. Juu ja tosiaan, en shippaa näitä kahta millään tavalla. Tykkään kirjoittaa puhtaasta ystävyydestä.


...mutta puhtaus on sitten kaukana siitä, millaiseen tilanteeseen Chióni on ajanut itsensä Iltan kanssa. Chióni on elänyt niin pitkään, että se tuntee luonnonhengistä jokaisen. Tietysti se on mennyt rakastumaan juuri siihen, joka ei ikinä tule pitämään sitä minään muuna kuin objektina. Ilta harrastaa irtosuhteita, kuten jo mainitsin, ja Chiónin kanssa sillä on jo melkoinen on-off-peli menossa.

Chióni pelkää menetyksiä ihan helkkaristi oman kuolemattomuutensa vuoksi. Metsänhenget eivät kuitenkaan kuole, joten Ilta on ollut Chiónille turvallinen ja silti riittävän etäinen rakkauden kohde. Se on ihan rauhassa voinut kiintyä ajatukseen heistä yhdessä, koska Ilta ei koskaan kuole pois toisin kuin muut. 


Ja entäs Ilta sitten? On oma itsensä eli ei välitä hittoakaan :'D Haluaisin jossain aivojeni sopukoissa ajatella, että Ilta syvällä sisimmässään pitää Chiónista, mutta ei vaan tunnista tunnetta. En kuitenkaan tosissaan usko, että Ilta taipuisi moiseen. Se ei vaan ole kiva tyyppi and that's it. Ilta kuitenkin tarvitsee irtosuhteitaan pysyäkseen jotenkin hengissä. Tämä suhde ei ole kummallekaan oikein hyväksi, koska Iltan pitäisi käsitellä tunnepuolen ongelmansa ja Chiónin pitäisi palata mökkiinsä ja silitellä sammalia eikä nauraa Iltan tukkaan. Tsiisus näiden kanssa, menkää vaan ja tuhotkaa elämänne, minä en ole enää vastuussa tästä :''D

Muita Chiónin ihmissuhteita en ole vielä ehtinyt ajatella. Tiedän, että Chióni on metsässä hyvinkin kotonaan ja tuntee kaikki henget. Hän ei ole puhunut niistä Kallalle ennen kuin Kalla itse tajusi niiden olemassaolon. Chiónin ja metsän välillä on hyvin kunnioittava suhde.

Omia tuumiani:

- Voi että kun en ole päässyt puhumaan tästä hahmosta oikeastaan ikinä! Se vähän jäi, koska aloin inhoamaan aikanaan sitä vanhaa kuvatarinaa. Ihanaa voida herättää poika henkiin täällä!
- Mun piti aikanaan nukettaa Chióni Isulina. Olin kumminkin esitellyt hahmon aikanaan Regeneration Pajanani, joten Pullip sen sitten olla piti. (Muistaako kukaan sitä mustasilmäistä ja valkotukkaista Pajaa mulla? Sehän oli siis Chiónin look!!)
- Tosi symppis kaveri myöskin, oon itse pitänyt hänen hahmostaan paljon. Sellainen lempeä, mutta varautunut ystävä. I like him.
- Sais kyllä kunnioittaa itseään sen verran, että irtaantuisi Iltasta. Ei se sua rakasta, karkaa vielä kun voit.

* * *

Ja tässä meillä taitaisikin olla jo loppu! Ei vitsi, olipa tämä postaus hauskaa tehdä. Toivottavasti tykkäsitte lukea! Mulla ois näistä höpsyköistä vaikka mitä sanottavaa vielä, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa ^^

Kiitos, kun luitte!


10 kommenttia:

  1. Ihan mahtava postaus! On tosi ihana lukea monesta hahmosta samassa postauksessa ja kuulla heidän suhteistaan toisiinsa! Toivottavasti innostut kuvatarinan kanssa, heh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kauheasti! Uskoakseni päädyn tätä kuvatarinamuodossa työstämään tässä vielä joskus ^^

      Poista
  2. "Ilta oksettaa ja huolestuttaa Valvea ihan todella. (No siis, se huolestuttaa kyllä muakin aika paljon :'D)"
    Eijuma reps :DDD

    Aivan huippu postaus, onneks satuin kattomaan Bloggeria just nyt 4kk tauon jälkeen etten missannut tätä koska nyt oon investoitunut ja innoissani. 8)
    Rakastan tätä luontoteema ja nukkeja kokonaisuuksissaan <3 Tulee semmonen fiilis että hitto kun olis ite keksinyt jotain yhtä mahtavaa. Ja noi moodboardit (?) on oiva lisäys hahmojen profiileihin, saa hyvän yleiskuvan niistä ilman ennen kun edes lukee tarkempia kuvauksia.
    Kajo, Kalla ja Chión on niin soft, I love them, ja Valve on ihan saakelin upee!!
    Pitää muistaa käydä täällä seurailemassa tarinaa, ylipäätään se että joku (muukin kuin minä) pitää vielä nukkeblogia on niin ihanaa :'D Jatka samaan malliin, täällä on ainakin yks fani jo nyt!

    Ps. Et oo ainoa joka rakastaa pitkätukkaisia Taeja.............. myönnän tämän................

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaa siis tämä kommentti merkkaa mulle ihan hirveästi!! <3 Nyt mun täytyy kyllä käydä sun blogia taas pitkästä aikaa kurkkailemassa. Ihanaa, että täällä on vielä meitä, jotka jaksaa bloggailla!

      Ja siis... pitkätukkaiset Taet ansaitsee kaiken rakkauden... <3

      Poista
  3. pitkätukkaiset taet ftw! kukaan ei pidä pitkätukkaisia pullippeja mitenkään mainitsemisen arvoisena koska ne on niin yleisiä ja en maindais jos sama alkais pätee taeihin myös...

    tää oli tosi mielenkiintonen postaus! tän perusteella valve vaikuttaa mun ennakkosuosikilta, we love a good gremlin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kovasti!! Gremlineille ja pitkätukille oikeuksia <3

      Poista
  4. oon pahoillani jo valmiiks mut shippaisin kallaa ja chionia....... :( musta ne pelais hyvi yhtee! mut niie ystävyys vaikuttaa kans ihanalta. kunnioitan sun näkemystä täst. mun oma lempparihahmo näkyis olevan chioni!siitä seuraavana ehkä kajo. mä taidan olla yksi niistä jotka on sen pauloissa huhuu voiei ��

    -a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha apuaaa eii mun ainoat platoniset murut siellä :'D <3 Kiitti kauheesti! Chióni tosiaan on varsin babe, ja sama täällä, mäkin olen tässä Kajo-kultissa jo valmiiksi itsekin D: Oivoi

      Poista
  5. Tosi hyviä hahmoja ja erikoisia.
    Ainoa vaan että Valve muistuttaa häiritsevän paljon Prinsessa mononokesta sitä metsänhenkeä kun muuttuu myös peuraksi sekä on metsän sydän.
    Hauska kuitenkin nähdä tämä myös nuketettuna ja niin eri näköisenä, kivasti inspiroiduit!

    VastaaPoista
  6. Huudan tää postaus on IHANA miten en oo aiemmin tullu lukeneeks??? Oikeesti voihan pehva nyt, ihan mieletön konsepti. Ei varmaa tarvi sanoo miten metsätarinat kolahtaa tähän sydämeen. En oikeesti malta oottaa nähä näitä hahmoja in action.

    Ku luin Aamusta ni mun teki mieli _soittaa_ sulle tai teleporttaa sinne tiedustelee et mitä hittoo se on nii UPEA?!?!? Niiku onhan se ulkonäön puolestakin ylivertainen jumalapoju, we all have eyes, mut nyt ku sain tietää sen hahmosta ni oon ihan valmis menee tilaa jonku Aamu fanclub -paidan. Tollai raaka aurinkoinen luonnonvoima on ehkä lumoavin juttu ikin. ♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥ Oot nerokas. Ah.

    Ja Kajo on niin hauras ja kaunis, et mua pelottaa. Siin on jotain, mikä saa mut varuilleni. Pelkään jotenki et se vielä räjähtää jollai koko metsää järisyttävällä tavalla. Siis ihan älyttömän kaunis nukke. Toi kuva mis se on Kallan kaa jotenki toi mulle sen hahmoa ihan uudel taval esii. Se näyttää kerranki isolta ja potentiaalisesti vaaralliselta. Toisin ku sisarustensa ja Aamun kanssa. Mut oikeesti kiinnostaa tietää millanen se on oikeesti. Jos se osais sanoo ei ja esim kilahtais niiku uskon Iltan kilahtelevan.

    Ilta on pelottava. Ja kyl aikamoisen hirvee. Mut silti se osaa olla viehättävä. Oispa kauhee olla tollasen lumoissa. Voin piiikkusen ymmärtää Kajoa. Ilta vaikuttaa siltä et se hallitsee kaikki tilanteet ja lyttää toisen iha lättänäks jos haluaa, ja luultavasti haluaa. Vaik ei ees tajuis miten karmeeta se on. Rakastan Aamua. Et se oikeesti pystyy taistelee Iltan energiaa vastaa ja tekeeki niin. Tosin toi sun uus postaus Iltan ja Aamun kanssakäymisestä vähän panee miettii et onko Aamu ihan niin raivokas Ilta-hater ku vuosi sitten oot tuuminut. Tähän toivosin vastausta, vaikuttaa nii paljon mun näkemyksee Aamusesta. Kommentoin nyt vähän väärän postauksen alle tästä, mut en kyl voi ihan täysin syyttää Aamua siitä et se häkelty Iltan läheisyydestä. Iltalla on nii voimakas JOKU et vaik se on musta ällö ni oon silti vähän houkuttunu siitä. Niiku ok. Loistava hahmo kyl, herättää kyseenalaistamaan itseään. XD ♥

    Valvehan on aivan ihana. Olen in love sen hahmon kans. Epäinhimillinen metsänsielu kuulostaa nin hyvältä. Oon kans sitä mieltä, et oot onnistunu sen stailauksen kaa ihan tosi hyvin! Se et sil on vihreet hiukset iskee muhun enten, jos värjäisin ikinä millää extreememmällä värillä omat hiukset ni se ois vihree (en tiiä yllätyitkö). Mut niin toimiva look hänellä. Ja mun mielestä Valve ei kyl oo mikää Mononoke copycat, Prinsessa Mononoke on mun lempielokuva, eikä tullu ollenkaa sellaset fiilikset et olis sieltä jotenkii copy pastattu tätä peura-asiaa. Meni tää nyt kyllä itel vähän tunteisiin ajankohtaisen aiheen takia. Tiiän et peurat ja niiden sarvet ihmishahmolla on sulle tärkee juttu, eikä se et sen näköi hahmo on metsän sydän tunnu kyl mitenkää matkitulta. Jotenki ärsyttää et pitää kommentoida asiasta kun tässä postauksessa on ihan yks ja kaks muutakin asiaa, mistä laittaa kommenttia.

    Jätin nyt Kallan ja Chiònin hahmot vikaks, kauheeta ihmissyrjintää. Mut Kalla on tosi söpö! Ihana cottagegorenoita. c: Ymmärrän sen ihastuksen Kajoon ihan täysin, hitto mikä mies oikeesti. Toivon et Kalla selvii tulevista koitoksista. ,_, Ja Chiònille toivon kans voimia, en usko et silkää on ihan kevyet ajatustyöt tulossa jos se alkaa syvemmin miettii mitä Iltan kans kannattas oikeesti tehä. Voihan noitalapset. He onki vähän vieraampia itelle tästä metsäporukasta, jännittävää nähä miten ne sit siellä hurjien metsänhenkien kans selvii. Also on kiva et Chiòni on Pullip. Se on virkistävää! Androgyyninen meno on aina toivottua. :>

    Kovasti rakastan tätä sun konseptia. ♥ Lentäköön inspituuli ylitsesi usein ja voimalla!

    VastaaPoista