Rikkinäiset jumalat: luku 10

 Moikka!

Pitkästä aikaa kuvatarinaa. Koitan saada tätä uudistunutta Bloggeria tekemään yhteistyötä kanssani :'D Kahden aiemman postauksen kanssa sain vähän hakata päätä seinään. Nyt kuitenkin taas tutun kuvatarinan pariin, enjoy! Edellinen osa lepää täällä.

Ai joo! Tässä kohtaa tarinan teema ryhtyy tekemään käännettä vähän synkempään suuntaan. En vielä laita TW:itä tai mitään (laitan, jos jokin osa on selkeästi rankempi), mutta ihan tiedoksi herkemmille lukijoille, että tästä osasta eteenpään sukellellaan syvemmissä vesissä.

Tämä taitaakin olla muuten juonen kannalta olennaisin luku so far :'D Huui, me olemme jo pitkällä!

* * *

Rikkinäiset jumalat: luku 10

Ihmiskoe

"Te olette eräänlainen koe."

Agathe: Minä... Minä en aivan ymmärrä. Aurora, ymmärrätkö sinä?

Aurora: *tuijottaa eteensä* Minä ymmärrän. Minä todellakin ymmärrän. Kaikki ne kerrat, jolloin meihin kokeiltiin erilaisia lääkkeitä ja meihin sattui kellon ympäri… Siitähän sinä nyt puhut, Faith?

Faith: Siitäkin.

Aurora: Siitäkin? Mitä muuta sinä olet pitänyt meiltä?

Faith: *huokaisee* Minusta tuntuu, että minun täytyy kertoa teille kaikki alusta asti. Tytöt, muistatteko te sen aidan, joka sijaitsi laitoksen pihalla?

Aurora: Tuskin. Miten aita liittyy mihinkään?

Faith: Se aita on olennaisinta kaiken kannalta. Agathe, muistatko sinä?

Agathe: *nyökkää* Minä muistan. Kysyin siitä sinulta kerran.

Faith: Ah, minä muistan sen päivän. Sinä tosiaan kysyit. Olisit ansainnut paremman vastauksen.

Faith: Istukaa hyvin, tytöt. Tästä ei tule helppo tarina, mutta te ansaitsette kuulla sen.

Faith: Metsän siimeksessä, siellä, missä te olette kasvaneet, on laitos. Se on perustettu jo kauan sitten. Siellä se on pyörinyt jo sellaisina aikoina, jolloin käsitykset ihmisyydestä olivat hyvin erilaiset kuin nyt.

Faith: Siellä pidettiin niitä, joiden terveys ei kestänyt. He, jotka olivat hajonneet elämään niin pahasti, että eivät pystyneet enää kulkemaan omilla jaloillaan, saivat elää laitoksella rauhassa. Mielenterveydeltään järkkyneet saivat elää tavallista, rauhallista elämää siellä. Heistä pidettiin huolta.

Se, mistä harva tietää, on laitoksen toinen puoli. Teidän puolenne.

Faith: Osalla potilaista oli lapsia. Hyvin pieniä lapsia. Osa jopa laitoksella syntyneitä. Heillä ei ollut paikkaa, jonne mennä. Heidät olisi voinut antaa viranomaisille, mutta laitoksen johtaja – Efraim, minun entinen mieheni, jonka te hyvin tunnette – ei halunnut tehdä niin. Hänellä oli idea.

Faith: Efraim päätti, että lasten olemassaolosta ei kerrota. Heidät piilotetaan koko maailmalta. Koska he olivat potilaiden lapsia, hän ajatteli, että heillä ei ollut merkitystä. Kukaan ei kaipaisi heitä. Heille voisi tehdä mitä tahansa.

Faith: Efraimilla oli mielessään yksi tietty koe. Hän oli haaveillut siitä jo pitkään. Hänelle se oli kuitenkin pelkkä ajatusleikki, jokin, jota tehdä virallisen tohtorin työn ohella.

Faith: Joten hän kasvatti lapset uskomaan, että he olivat jumalia. Se oli pelkkää spekulaatiota. Niin ei pitänyt edes tehdä. Niin vain tapahtui. 

Faith: Efraim halusi tietää, millaisia vaikutuksia sellaisella manipulaatiolla olisi niin pieniin lapsiin. Se kaikki… se oli vain tutkimusta. Yksi suuri koe.

Faith: Lapsilla tehtiin muitakin kokeita. Erilaisia ruiskeita. Lääkkeitä. Testejä. Paljon sellaista, johon minun ymmärrykseni ei riitä.

Faith: Ja kuten jo varmasti tiedätte, te… te olitte ne lapset. Te olitte koe. Teidän elämänne annettiin muutamaa paperille kirjattua tulosta varten.

Faith: Se kaikki teiltä pidettiin piilossa. Sen takia te olette nyt täällä.

Aurora: *madaltaa ääntään* Te leikitte meidän elämillämme kuin me emme olisi olleet ihmisiä lainkaan. Me olimme lapsia.

Faith: Teillä on kaikki oikeus olla vihaisia.

Aurora: No totta helvetissä on! *nousee ylös* Te teitte meille mitä halusitte! Onko sinulla aavistustaaan, kuinka paljon kaikki se sattui? Kuinka hajalla ihminen on kaiken sen jälkeen?

Faith: On… on minulla. *alkaa itkeä* Minä olen niin pahoillani.

Aurora: Älä ole. Tällaista ei voi antaa anteeksi. *lysähtää maahan* Minä en… minä... *painaa päänsä*

Agathe: *hapuilee kohti Auroraa*

Agathe: *tarttuu Auroraa kädestä* Faith… Minulla on yksi kysymys. Meidän vanhempamme – ovatko he elossa?

Faith: Minä en ole varma. He saattavat olla. Laitoksen molemmat puolet ovat yhä käytössä.

Agathe: Nyt minä ymmärrän. Nyt minä vihdoin ymmärrän. Ei minua mikään pimeys aidan takaa puhutellut. Sen on täytynyt olla minun äitini.

* * *