Rikkinäiset jumalat: luku 11

 Heips!

Kuvatarinaa näemmä jälleen :> Mulla iskikin inspillä ihan yhtäkkiä, ja juoksin pihalle kuvailemaan tätä ilman kunnon käsikirjoitusta. Tätä fiilistä mun onkin ikävä ns. "vanhoilta ajoilta" <3 Muistan, että oon nuorempana hyvinkin vaan möngertänyt nukkejen kanssa pihalle silkasta innostuksesta kuvatarinoihin. Tässä sitä sitten taas mennään!

Aih ja voih, oonkin odotellut koko kuvatarinan tekemisen ajan juuri tämän osan tekemistä. Vihdoin ollaan niin pitkällä!

Edellinen osa!

* * *

Rikkinäiset jumalat: luku 11

Tytär

Efraim: Hoi, Eden?

Efraim: Yksinkö sinä täällä istut? *hymähdys* Tulehan sisälle, tämänpäiväinen annoksesi on vielä saamatta.

Eden: Sinä se jaksat puhua minulle kuin lapselle. *naurahdus*

Efraim: *hymyilee* Oi, mutta tiedäthän sinä, etten minä sinua lapsena pidä. En laisinkaan. Tulehan.

Eden: *tuijottaa lasittuneena eteensä* Minä päästin tytöt pois. Irina ei pitänyt siitä.

Efraim: *istahtaa Edenin vierelle* Irina ei koskaan pidä siitä, että hän ei saa hallita tilannetta.

Eden: Mitä olit ajatellut tehdä hänen kanssaan? Hänestä on tullut harhainen. Hän kuvittelee ”voittavansa” sinut – mitä se sitten tarkoittaakaan hänelle.

Efraim: Älä sinä hänestä huolehdi. Niin kauan, kun se tyttö pelkää itseään enemmän kuin minua, minulla ei ole mitään hätää.

Eden: Sinä osaat vain käyttää muita. Irinakin on sinulle pelkkä pelinappula. Teetät likaiset työsi hänellä. *hymähdys*

Efraim: *korottaa ääntään* Onneksi sinä olet niin kultainen, Eden. Virheetön tyttö, joka voi kaikesta ylhäisyydestään arvioida minua, eikö niin?

Eden: *nousee ylös* Pidän siitä, että kiivastut. Otat kaiken niin kovin henkilökohtaisesti. Et vastannut kysymykseeni. Mitä sinä aiot tehdä Irinan kanssa?

Efraim: Miksi se sinua kiinnostaisi? En minä sinua mistään syytä.

Eden: En vain pidä siitä, että jätät minut huomiotta.

Eden: *kuljettaa käsiään Efraimin keholla* Älä tee niin enää.

Efraim: Paha, paha tyttö… *hymähdys* Minä annoin Irinan jo tietää paikkansa. Hän tekee töitä minulle, mutta minä en tarvitse häntä. Hänet voi korvata kenellä tahansa muulla. Juoksuhommat osaa kuka tahansa. Oli erittäin huono idea häneltä puuttua Agathen ja Auroran elämiin.

Eden: Niin, he olivat tosiaan aikamoisessa tilassa. Sinä saatat olla ongelmissa Irinan pienen sotkun ansiosta.

Efraim: Se on mahdollista. En tosin aivan heti usko Agathen ja Auroran pystyvän mihinkään. Mutta sinähän heidät paremmin tunnet – mitä sanot?

Eden: Älä ikinä aliarvioi pelkäävää ihmistä.

Efraim: Kuinka kryptistä. *hymy* Tule lähemmäs.

Eden: Aiotko taas tunkea minut täyteen ruiskeita? *nauraa* Olemme mekin melkoisia. Ajattele, että olen tässä edelleen vapaaehtoisesti.

Efraim: Niin, ajatella... *madaltaa ääntään* Pikku jumalattareni.

* * *

Sillä välin Faithin luona

Agathe: Minä olen tavannut hänet. Oman äitini. Hän on puhunut minulle aidan takaa. Onko kaikilla muillakin äidit?

Aurora: En tahtoisi tavata häntä, vaikka minulla olisikin moinen. En tämän kaiken jälkeen.

Agathe: Minä tahdon. Entä kaikki muut, oliko heilläkin vanhemmat? Irina?

Agathe: Ja... *vetää syvään henkeä* Eden?

Faith: Kyllä, teillä kaikilla oli ainakin yksi vanhempi. En tiedä, ovatko he enää elossa. En ole käynyt laitoksella vuosiin. Mutta... 

Faith: Minun on tunnustettava, että olen antanut erään hirvittävän asian tapahtua.

Aurora: Muunkin kuin sen, että annoit miehesi käyttää meitä tieteellisiin kokeiluihinsa?

Agathe: Aurora! *puristaa Auroran kättä* Kerro vain, Faith.

Faith: Muistatteko yhä sen huoneen, johon Efraim kielsi teitä aina menemästä?

Aurora: Kuinka voisimmekaan unohtaa...

Faith: Yhtä teistä pidettiin siinä huoneessa.

Agathe: Yhtä...

Aurora: ...meistä?

Faith: Kyllä. Pientä tyttöä. *huokaa syvään* On nimittäin jotakin, jota en ole koskaan tunnustanut kenellekään. Minulla on tytär.

Agathe: *henkäisee* Tytär?

Faith: Te tunnette minut pelkästään laitoksenjohtajan vaimona, mutta totuus on toinen. Ennen kuin minusta tuli Efraimin vaimo, minä olin hänen potilaansa.

Faith: Niistä ajoista en suostu puhumaan enää ikinä kenellekään. *vetää henkeä* Mutta minä selvisin. Minä sain apua. Sain rauhaa ja aikaa parantua, laitos teki minulle hyvää. 

Lisäksi... Laitokselle tullessani minä olin raskaana.

Faith: Mutta en Efraimille. Se mies tuli elämääni tohtorina, mutta hänestä tuli hyvin pian jotakin aivan muuta. En ole varma, miksi annoin hänen vietellä itseni. Ehkä minä vain tarvitsin jonkun apua.

Faith: Minä en ollut enää potilas. Minusta tuli vaimo. Efraim ei kuitenkaan koskaan voinut antaa minulle anteeksi sitä, että synnytin jonkun muun lapsen. Me riitelimme. Me miltei tuhosimme toisemme. Lopulta en enää kestänyt sitä, mitä hän teki teidän kanssanne ja jätin hänet. Hän ei ottanut sitä hyvin.

Faith: Hän kosti minulle pahimmalla mahdollisella tavalla. Hän vei minun lapseni.

Faith: *itkee* Hän vei pienen tyttäreni ja lukitsi hänet päätyhuoneeseen. *nyyhkyttää* Hän oli teistä se, joka sai kokea kaikkein pahimman.

Aurora: Tarkoitatko, että joku meistä neljästä on sinun tyttäresi?

Agathe: Ei kai vain...

Faith: Kyllä. *henkäisee* Eden on minun tyttäreni.

Faith: Jumalattarista kaunein, tähtien kiilto silmissään. Tyttö, jonka syleilemisestä olen aina vain unelmoinut.

Faith: Minun rakas lapseni.

* * *