Meinings

 Moi! 🌿☀️🌱🌷🍓

Nyt taas tämmöstä viimeaikojen kasuaalia meininkiä <3 Tässä näemmä enimmäkseen mun seikkailuja Iiriksen ja Iian luona heh

Iiris teki commissionina mun muksuille pinkin kissapipon 💗 Remillä ei ollu viel omaa wigua joten obv se sai tän päähänsä heti ensimmäisenä

"This is me if u even care"

Naurettiin et Lilika tekis sille tommosen pipon ja se pitäs sitä ylpeenä. Endelion (Remin poikaystävä ja Lilikan isoveli) ois ehkä eri mieltä tällasesta tyylivalinnasta mutta kukaan ei koskaan kysy siltä mitään, hän ankea on

Musta pääs kosmista PIHINÄÄ Iian taikomusten kanssa 🩶 Katsokaa tuota paitaa! Grail object

Remin pehmoisuusaste vaan kehittyy! Iia teki mun nukeille tällasen ihanan huivin ;___; <3

Vale pääs tietenkin kokeilemaan pipoa, ihan sen tyyliä!! Sen pikkusisko laittas tommosen sen päähän ja ois tosi tyytyväinen (Vale myös. Sit se ottas kirottuja selfieitä jollain glitterifilttereillä)

Vale ehkä näyttää pahikselta mutta se on Just Tommonen

REMI SAI PERUUKKINSA (Kiitos Iia ja Iiris jotka ootte aina mun pakettisaviors sillon ku en oo kotona..)

Hilla tarkasteli myös.

Mius maus, hän on maailman kaunein! Oon erinomaisen tyytyväinen sen omaan peruukkiin, hän näyttää itseltään niin pelottavan paljon että huolestun et millon se keksii ruveta hengittämään... Oikeesti tää mun tärkeiden hahmojen nukettaminen on ollu nyt ihan paras juttu ikinä! Kiitos Remi ja Yvonne tän ketjun alottamisesta, oon tosi nopeella aikataululla saanut nyt ihan toooodella itseni näköistä porukkaa tänne

Laadunvalvoja Pupu on ilmeisen samaa mieltä.

Hetki jälleen Iian taidonnäytteelle sekä Salvatorelle, Iian muksu kyseessä! Salvatore on crystalin käsialaa enkä oo koskaan ennen päässyt tapittamaan crystaleita livenä

Ja ihanaltahan se näytti

Tässä taidettiin ihastella Valen tatuointeja

Reppana oikeesti pääsee nyt kaikkien kiusattavaks, mitäs olet kansallisaarre. Senkin rakas

Tärkeää todistusaineistoa Pupusta nojaamassa Salvatoreen...

OIKEESTI SÖPÖIMMÄT

Iiris ja Vale matching!

Iiriksen Illusia!

Ja Lilith!

Ikonisin pötkönen

Jaahas, ja Pupua vielä >:3 meow, meow

__

Sit vielä mun omia pööpöilyjä!

Jep, näistä virisi sitten contenttia instaan asti

Kyseinen annoying ass bf kotiutui jo 😎 Hän on kans niin uskomattoman itsensä että auttakaa. Oon niin innoissani, hän poikkeaa mun muusta jengistä vähän mut on niin mun näkönen että aaa,, <3 Pian näette häntäkin!

Instascreenshoteilla jatketaan! Remi on niin kaunis...

Sisarukset!!! Ihan selkee feikkikuva, näitä ei sais ihan näin lähelle toisiaan... Nää kaks on ihan tosi tyypilliset sisaruset siinä mielessä, että läheisyyttä ei voi osoittaa ei sit millään, mutta ois silti valmis tekemään toisen puolesta ihan mitä vaan. Ehdotttomasti toistensa bestikset ja lempi-ihmiset. Ovat onnekkaita siinä(kin) mielessä. <3

Kirjoitin just tosi rankan kohtauksen Siivettömään tässä tällä viikolla, ja sain noi kaks viimein yli kahdenkymmenen vuoden sisaruuden jälkeen sanomaan et ne rakastaa toisiaan... Itkustan heille

Järkkykuvat, mutta olin tosi reipas eilen! Mun ahistus on niin paha et obitsujen vaihtaminen on yks mun inhokkipuuhista nukkeiluun liittyen... Mut eilen tosiaan vaihdoin Kielolle (Keres) ja Henrille (Nana-chan) obitsut takas! Mun obitsupolitiikka on nykyään sitä, että ryöstän vanhoilta nukeilta uusille obitsut... 🥲 Nää kaks kummiskin tartti obitsut takas asap, joten jee, reipastelin nyt kunnolla!

Henrille on muutens suunnitelmia luvassa, hän on nimittäin Odilen tyttöystävä! Tästäkin voisin vaikka erikseen höpötellä c: Näillä on melkonen tarina siitä, miten ne tapasivat ja löysivät toisensa... Oon vasta pääsemässä siitä kirjottaan c:

RAATO

Joosiisjoo, tää kauhistus on se, mitä mun Dal Natalien obitsusta jäi jäljelle. Vihaan näitä kroppia jo valmiiksi, koska niiden kädet irtoilevat jatkuvasti (kuten kuvasta näkyy) ja niitä on muutenkin epämiellyttävämpi posettaa kuin uusia 22 cm obitsuja. Mut vielä mitä, tän kropan jalat tosiaan hapertui ajan kanssa siten, että noita koipia ei vaan saa takas torsoon enää. En kehtaa sanoo kauanko raukka eleli täällä jalattomana XD

Tää raatoraukka menee mun bestien askartelumatskuks salee

Valea on nyt thirst trapattu aivan urakalla tässä osoitteessa, ai että :'D Otan kaiken ilon irti tästä nukesta, haluisin oikeesti hengaa sen kanssa ihan kokoajan.

Hauskaahan tässä on se, että Valen persoona ei oikeesti istu yhtään tällasiin kuviin :'D He might be edgy, mutta hän on myös valtavan ujo eikä nauti julkisesta huomiosta juurikaan. Korkeintaan tatskastudiolleen ottais tällasia kuvia, mutta muuten ehei

Kaivelin mun piirtovihkoja ja voiii oon piirtäny pari vuotta sitten Iltaa ja Kajoa ihan jatkuvasti! Semmoset copetukset sieltä... Hellää menoa ollut

Odilea räpsittiin myös, balettikuvaera on virallisesti potkastu käyntiin! Vikisin kokoajan näitä kuvia ottaessa, mutta lopulta olinkin sit ihan tosi tyytyväinen lopputulokseen

Viskon virallisen kuvapostauksen sit erikseen <3

Behind the scenes tulikuvasta!

Ja siis, oottakaas. Sanoin Annikalle ennen näiden kuvien ottamista et muistin, mikä mulle tuli mieleen tosta mun ideasta:

Robinin Kuumilla hiilillä -musiikkivideo, olkaa hyvä

Inspirational Robbe

__

Nonneh joo, tältä erää riittäisi taas 🤍 Arki on taas vaihteeksi vähän kiireisempää, joten mun kommentteihin vastailu viivästynee jälleen. Kiitos kaikille, jotka ootte mulle kommentoineet, se merkitsee mulle ihan kaikkea <3

Kiitos katselusta!

Teinimenoa

Moro!

Jaoin Eliaksesta ja Mikaelista vähän tekstinpätkiä ja muuta infoa tänne viime syksynä. Ajattelin nyt jakaa pienen pätkän, jonka kirjoitin kommentin inspiroimana heidän ensimmäisestä kunnon tapaamisestaan. Pojut ovat tässä yläasteikäisiä! Minkä saattaa ehkä huomata kielenkäytöstä lmao
___

Eliaksen nauru kaikuu luokan toiseen laitaan asti. Pörröinen pää on harmaan pipon peittämä. Hiivin luokan läpi hyppien takkien ja reppujen ohi päästäkseni hänen viereensä. Elias ei vilkuilekaan minuun päin, hän ei koskaan tee niin. Minun täytyy hilautua muiden poikien eteen saadakseni hänet katsomaan minuun.

”Öö, moi?” Elias mutisee nähdessään minut. Hän vetää pipoa kauemmas takaraivoon. ”Mitäs asiaa herralla?”

”No moi vaan sullekin. Sitä vain, että Mäkelä laittoi meidät pariksi bilsantunnilla. Meidän pitää tehdä esitelmä ensviikoksi. Sä et ollut bilsantunnilla.”

”Aijaa. Millanen esitelmä?”

”En mä enää muista, kirjotin johonkin ylös ne sen antamat ohjeet. Ollaanko me koskaan ees juteltu? Moro.”

”Moro äijälle. Kyllä mä sut tiiän.”

Naurahdan. Muut ovat kaikonneet ympäriltämme. Tunnin alkuun on vielä viitisen minuuttia.

”Famous as fuck”, nauran Eliakselle. ”Joo. Ei mulla varmaan muuta. Sulla on cool pipo.”

Eliaksesta pääsee epäuskoinen tyrskähdys.

”Hei kuule, feimi, missä sä haluat tehdä tota projektia? Kirjastossa? Jossain muualla? Mä oon meinaan maailman paskin muistamaan legit yhtään mitään, eli jos haluat saada sen tehtyä, tehdään se äkkiä. Sori. Mä oon aina tämmönen.”

Tujotan Eliasta hetken. Hänellä on räikeän keltainen huppari, sellainen, joita pidettiin ala-asteen ensimmäisillä luokilla. Se ei tunnu haittaavan häntä pätkääkään. Hän istuu pulpetissaan sellaisella itsevarmuudella, että en ihmettele lainkaan hänen kanssaan nauravia porukoita. Silti välitunneilla Elias on enimmäkseen yksin. On Sakkea ja Jonia ja Mikoa tuntien alussa ja käytävillä, ja silti en erota onnea Eliaksen hymystä.

Sovimme näkevämme vartin yli neljä kaupunginkirjaston aulassa. Eliaksesta kuuluu ensimmäistä kertaa kaksikymmentä minuuttia sovitun ajan jälkeen.

”Soriiii, vittu, mä olen ihan mahdoton näissä aikatauluissa. Kauanko sä oot ootellut siinä? Onko sulla kylmä?”

Hänen katseensa on jämähtänyt villakangastakkiini, jonka olen jättänyt auki. Alla on vain keväänvihreä neulepusero ja muutama uusi koru.

”Ei saakeli, sulla on varmaan kylmä. Sori sori sori. Mä voin ostaa sulle jonkun jutun aulasta, mitä sä haluat?”

”Ei tässä ole mitään hätää, mä pukeudun aina näin.”

”Ei kai sulla ole kiire?”

”Mulla on kaikki ihan hyvin, rauhotu, ei tässä mitään. En mä tartte mitään, kiitti. Ota vaan itelles, jos haluat.”

”Saako tuolta cokista? En käy täällä ikinä…”

Tyrskähdän. Elias näyttää pojalta, joka ei ole koskaan koskenut ensimmäiseenkään kirjaan.

”Kai sieltä jotain limpparia saa. Mä voisin sittenkin ottaa smoothien.”

Elias nauraa. Hän vie teatraalisesti käden suulleen kuin ei osaisi olla aidon pahoillaan reaktiostaan.

”Sori, näytän mun parhaat puolet tällai heti kättelyssä. Sä vaan tiedätkö vaikutat just sellaiselta tyypiltä, joka tilaa smoothieta.”

”Toi ei varmaan ollut kehu.”

”Se taisi olla aika neutraali toteamus.”

”Jassoo.”

”Sä olet silti feimous ja silleen. Tai varmaan juuri siksi.”

”Siis mitä sä nyt selität…”

”Sulla on varmaan eniten kavereita, mitä olen kellään nähnyt.”

”Miksi sä kiinnität siihen huomiota…”

Minä en ole edes tiennyt, että Elias on koskaan katsonut minuun kahdesti. Minun kaltaiseni pojat eivät yleensä kiinnosta sitä joukkoa, joka puhuu uusimmista peleistä ja nukkuu takapulpetissa. Olen liian siloteltu ja muovinen Eliakselle, joka on aina ollut aito.

”Sä naurat ihan inasen liian iloisesti”, Elias sanoo yhtäkkiä. Hän on ostanut meille molemmille smoothiet minun keskittyessäni muuhun.

”Mitä?”

”Niin. Sä naurat paljon porukassa, mutta mulla ei ole hajuakaan, miltä sun oikea nauru kuulostaa. Olen miettinyt sitä monesti.”

Miettinyt. Monesti. Jään tuijottamaan Eliasta pitkään. Hän ojentaa minulle mangosmoothieta. En ole koskaan kertonut hänelle pitäväni siitä. Kuoren alla kipristelee. Jokin pyrkii pintaan ja minua tukehduttaa äkisti. Eliaksen ilme on vilpitön. Hänen silmänsä ovat häkellyttävän siniset. En ole koskaan katsonut niiden pohjalle. Poskillani tuntuu jotain kosteaa. Hän ojentaa minulle paperia nopeammin kuin tajuan itkeväni.

”Kaikki hyvin? Sori, Mikael, en mä tarkottanut… Enhän mä edes tunne sua. Ääh, anteeksi. Mä olen aina niin epähieno tällaisissa.”

”Ei, kun se oli tosi hyvin sanottu. Kukaan ei vain ole koskaan sanonut mulle noin. En tiennyt, että sen voi nähdä musta.”

Minun ei tarvitse kertoa hänelle, mitä se tarkoittaa.

”Kiitos.”

Siemaisen mangosmoothieta, mutta hän tietää, etten kiitä siitä. Istumme hiljaisessa nurkkauksessa viherkasvien takana ja hörpimme smoothieitamme. Näen, kuinka Elias irvistää mansikkasmoothielle muutamaan väliin ja hihitän.

”Aikamoista analyysia sulta näin ensitapaamisella. Onko herra joku psykoanalyytikko?”

”Mä vihaan Freudia, aidosti. Sillä oli legit joku fiksaatio sen mutsiin ja se teki siitä koko maailman ongelman. Ja sen teoriat on muka coolest shit on earth.”

Räjähdän nauruun.

”No nii-in!”

Nauramme aikamme. Elias katsoo minua pitkään. Pyyhin suupielieäni, olen varma, että naamaani on jäänyt keltaisia läikkiä.

”Ei sun naamassa mitään ole.” Eliaksella on rauhallinen hymy. ”Musta vaan tuntui, että kuulin sun naurun äsken ekaa kertaa.”

En sano mitään. Jokin tanssii rinnassani, tempoilee. Elias alkaa yskiä smoothieta, ja meitä molempia naurattaa jälleen. Otan valon hänen hymyssään ja painan sen rintaani. Jätän sen lämmittämään, vaikka en tiedä, mitä se tarkoittaa.

Valoa valoa valoa

Hello 🖤

Okikok mennään suoraan asiaan: mä sain mun isoimman grailin ikinäkoskaanikinä. Ne saa nyt Manan kaa tapella isoimman ja tuskasimman grailin tittelistä

Tästä tulee nyt varmaan tällanen kunnon itkuilupostaus, en oo ees pahoillani. Jos joku ansaitsee jättisaapumispostauksen niin hän. Tässä pitää taas vaihteeksi vetää kunnon storytimet. Mä en ole varmaan kenellekään muulle kuin Annikalle tätä koko lorea kaikkine fiiliksineen avannut, vaikka osalle tästä oonkin puhunut pitkin matkaa. Mulla oli sellanen fiilis, että tää asia mun pitää kokea ihan yksin, tätä en halunnut jakaa.

Okei, alotetaan vaikka siitä, että tän poijjaan hahmo ja konsepti on ollut mun päässä alkuvuodesta 2023 asti nimineen päivineen. Mainitsin tässä postauksessa aikanaan Variksen (mun Taeyang Alfred) poikaystävän. Mulla oli tuolloin tarkoituksena kustomoida itse kallonassuinen Taeyang, koska mulla ei ollut hajuakaan, missä tää originaalisti pikarinan tekemä poju meni. Näitä tais kans olla muutama muu eri artistilta tuolloin, muistan et he olivat yleisempiä sillon. Olin jo melkein tilailemassa MIO kittejä, mutta se sit vaan ihan täysin jäi (en rakastanu kustomointia erityisemmin, köh).

Sitten viime joulukuussa @mocasanza hankki tän kyseisen pojun 🖤 Hän stailasi beiben täydellisesti,, Tässä vaiheessa mä simply annoin tän mun oman pläänin olla, tän nuken stailaus ois ollu liian sama kuin sillä mun suunnitelmalla. Päätin et nyt ihaillaan poikulaa sen kodissaan.

Mulla on aina tosi vahva fiilis siitä, että grailit kyllä tulee kotiin, koska niin on tarkoitettu, mutta tän tyypin kanssa ei tuntunut kyllä tippaakaan siltä. Rakastin tätä nukkea sieluni voimalla, mutta mulla oli täysin sellanen fiilis, että sen saaminen ois ihan mahdotonta. Halusin antaa asian olla mun päässä, ja mielestäni onnistuin siinä tosi hyvin! (Verrattuna siihen millasia nää yleensä mulle on,,) Nukella oli mitä parhain omistaja ja rakastin nähdä sitä siellä. Olin tosi varma et siellä hän on ja piste, ja se tuntui jotenkin täysin selkeeltä ja hyväksyttävältä. Hänen omistajansa on ikusesti ihanimpia ja inspiroivimpia ihmisiä, keitä olen tässä harrastuksessa tavannut. Tuun kaipaan häntä nukkeiluun tosi kovasti </3

Mutta siis siitä huolimatta, että olin varsin zen sen kanssa, etten sais tätä nukkea, mulla oli kokoajan sellanen entä JOS se myytäis. Tää oli mulle ihan nightmare. Olin niin paljon ajattelematta asiaa kuin vaa mahollista, se tuntu ihan kaoottiselta ja en handlannu ajatusta YHTÄÄN

Näin tästä nukesta aina tosi paljon unia. Ne ei koskaan olleet painajaisia 🖤 Ois siitä varmaan jotain pitänyt päätellä, mutta en uskaltanut luottaa universumiin tässä. Näin tosi paljon unia ihan ylipäätään sen kuvaamisesta!

Mutta joo! Tän saamisprosessi tuli niin äkkiä ja yllättäen et meikäläisen kropparaukka sinkos siitä kahden viikon (literally, ei oo liioiteltu) pahoinvointikierrokseen 💀 Sillä sekunnilla mun kroppa vaan luovutti. Oli sit screaming crying throwing up, literally tällä kertaa.

Olin kans IHAN VIIMESEEN ASTI kauhuissani et entä jos posti hukkaa pojan, entä jos joku on varastanu sen paketista tai mitä tahansa vastaavaa. Mulla on tällasia pelkotiloja muutenkin, mutta ne oli ihan potenssiin sata :'D

Mutta

Hän on kotona ja oon niin ONNELLINEN

Mä en oikeesti osaa verrata tätä mihkään siis auttakaa oikeesti, mut täyttää niin autuas onni kun katon häntä <333 Tätä on käynyt grailien kans ennenki ja aaaah tää on ihanaa, oon vaan niin hemmetin sincerely ilosin ikinä tosta pötköstä. Oon täynnä valoa, oon niin onnellinen

Oikeesti meikäautisti menee sirpaleiks kun tapahtuu jotain tämmöstä, ei mahdu mun kehoon! Liian vähän minua ja liian paljon tunnetta <3333 Minä sinua rakastan pieni

Itkusia sekavia ensikuvia! Ja mussu välttelemässä läheisyyttä heti kättelyssä hah (Ihan on jätkä sen näkönen et "voiks pliis mennä jo kauemmas")

Jaan myös mun shitpostit (nää spämmin Annikalle):

Sisäistys: ei paikalla

Hämmennys: läsnä

Nää on niiku siveellisimmät noista viesteistä, enimmäkseen tää oli keysmashia ja itkuisia kirosanoja

Tää oli jotenki olotila ni piti nyt tääkin jakaa tänne 😭😭😭😭👍🏻 saapumissumpit

Hahhahhaa apua joo, oon ihan tärinöissä, en sisäistä, en tajua. Mun lapsi. Mun kädet tärisee NYTKIN ja ton saapumisesta on kuiteskin jo, mitä, viikko about.

Muokkaamattomia kuvasia alkuun 🖤 Toi valo <33

JOONIINJOO

Tää tyybs on Vale! Nimikin on ollut herralla jo nää pari vuotta, heh. Hän on Odilen pikkuveli! (I swear, Valessa on isoin pikkuvelienergia. U will hear about this.) Hällä on kans poikaystävä, Varis, joka on tosiaan mun Alfred. Vale on Siivettömän (mun tänhetkinen kirjotusprojekti) toinen päähenkilö. Odile totta tosiaan steals the show, mutta Vale räpiköitsee siellä myös menemään ja oon aivan hitsin kiintyny näihin sisaruksiin. Voin taputtaa kyllä itseäni kaikin tavoin olalle näiden kanssa, en oo ikin ollu mun kirjottamisee nii tyytyväinen kokonaisuudessaan ku mitä oon nyt elämässä. Aivan hemmetin hyvä fiilis siitä.

Vale saa oman hahmopostinsa soooon ish yay!

Tää poika saattaa näyttää edgeltä mutta hän on ihan pehmo pieni mötkö

Nassuaan myöten on täysin tatuoitu boe 🖤🖤🖤😤

Tuo ja siskonsa ovat kyllä semmonen emotionaalisesti avoidant perhekriisipötköjen kaksikko että joo moro. Kyllä meinaa näkyy, että ovat sisaruksia. Sama kasvatus ja kaks eri tavalla repressoitunutta eläintä hahhahhaa

Tää on muokattu, aiemmat ei!

__

AaaaAAA joo, oisinkos nyt tältä erää itkuni itkenyt! Voi jukra mä olen onnellinen, leijun jossai pilvis ja vaan huudan. Mun poika. Mun oma 🫂🖤💫 Kiitos maailmalle hänestä, meist tulee partners in crime tän jäbykän kaa <33 Me mennään nyt johkii itkemään onnesta, heippa <3

Onnimeikä kiittää ja kuittaa 🖤

Willetuumia

 Moi!

Lukaisin tässä viimeaikoina läpi mun vanhan Wilhelm-postauksen, ja olin ihan että ohoh mentiinpä siinä syvään päätyyn :'D Perus minä taas ollut vauhdissa... Ihan oikeesti, mussa ei oo ollut nuorempana mitään filttereitä joskus siinä mitä kaikkee tänne tuuttasin. Tolle postaukselle hyvin iso TW: väkivalta. Harvinaisen heavya settiä. Sama TW pätee myös tähän postaukseen!

Mistä nyt päästään sitten siihen, että koska mulla on olemassa jo toi raskas setti, en oo Wilpusta kirjottamassa uudelleen isoa hahmopostausta. Tuo on edelleen suurimmalta osin ihan paikkaansapitävä Wilhelmin hahmoa ajatellen.

Mutta mitäs tää nyt sitten on? Haluan antaa vähän päivitetympää infoa tästä miehestä ❤️ Siispä free speech aiheesta Wilhelm, tervetuloa seuraamaan, pus <3

Haluan nyt taas puhua teille tästä murusesta ❤️ Koska olen teille jo kertaalleen Wilhelmin hahmoa avannut, ajattelin tällä kertaa vähän sepustella meidän historiasta ja siitä, millaiseksi mussu on tässä yli neljän vuoden aikana kehittynyt. Wilhelmillä on kaikista eniten matskua kaikista mun hahmoista, joten kerrottavaa riittäis.

Mulla on Wilhelmiin syvempi yhteys kuin yhteenkään muuhun mun hahmoon. Mikään ei oo niin lähellä mua kuin se. Enkä meinaa, että se joka ominaisuudeltaan olisi mulle täysin samaistuttava (luojan kiitos ei ole :'D), vaan sitä, että tunnen sen kuin se olisi todellinen ihminen. Tiiän miltä se kuulostaa, miltä sen iho tuntuu ja niin edelleen. Rakastan mussa itsessäni ehkä kaikista eniten sitä, miten todellisia mun hahmot mulle itselleni ovat. Hengaan täällä näiden kanssa. Se on tuonut mun elämään ihan ennennäkemättömästi onnea ja lohtua.

Tää pikkutyyppi on kasvanut ja kehittynyt ihan hurjasti niistä ajoista, kun sen loin. Wilhelm on ollut nyt, mitä, vuodesta 2020 asti olemassa! Apua, kuinka aika kuluu. Tuntuu sekä siltä, että siitä ois ikuisuus kuin että hänet ois vasta luotu. Mulle ei saa kertoa et vuodesta 2020 on jo 5 vuotta, en nimittäin ole vielä prosessoinut kyseistä vuotta

Mulle on silti ihan päivänselvää, että se elämä, jolloin Wilhelmin loin, on ollut ihan eri elämä kuin se, jota nyt elän. Wille on ollut multa eräänlainen hätähuuto. Osittain tietoinen, osittain ei. Kaikki mun elämässä on muuttunut monella tavalla noiden vuosien jälkeen, ja olen siitä tosi kiitollinen. ❤️

Rakastan tarinan (Valosta annettu, 2020) aikaista Wilhelmiä kovin, mutta hän on varsin kaukana tästä miehestä nyt. Stooriaikainen Wille on tosi kova ja kipeä ja hädissään. Se tuntuu mulle kans hurjan katkeralta, jolta se ei oo tuntunut enää pitkään aikaan. (Annika aina sanoo mulle, että mun hahmot ei vaan simply kykene aitoon katkeruuteen, koska mä en vaan mitenkään ole sellainen ihminen tai näe maailmaa siten. Se on musta tosi kauniisti sanottu <3) Tarinan aikainen Wilhelm on ollut sellainen grumpy old man hah

Wilhelm on tehnyt yksiä hirveimpiä asioita kaikista mun OC:ista koskaan. Se on myös ollut täysin tietoinen siitä, mitä tekee ja osittain myös miksi. Ja silti se on tehnyt. Kyllä se on täysin tietoinen ollut siitä, ettei se ole oikeutettua eikä se edes haluaisi tehdä niin, mutta silti. Väkivallasta tuli sille kierre, josta ei ollut enää ulospääsyä. Siitä on tultu pitkälle. Oon nähnyt asian vahvasti niin, että Wilhelm on kehittynyt, koska se on itse halunnut. En tykkää yhtään siitä ajatuksesta fiktiossa, että rakkaus pelastaa uwujee, joten vältän sellaisia trooppeja mun tarinoissa. Rakkaudella on silti usein tosi iso merkitys mun hahmojen hyvinvoinnille. En vain tahdo luoda kirjoituksissani sellaista mielikuvaa, että yksinomaan toiseen ripustautuminen pelastaisi ketään. Mietin representaatioita oikeesti kaikessa mitä kirjotan kokoajan Julius oli Wilhelmille ehdottomasti suurin katalyytti muuttumiseen, mutta sen halun piti lähteä hänestä itsestään ja sen työn hän teki yksin. Tää mies ois tarvinnu terapiaa fr

Mutta joo, oon tarkka sävyistä ja tulokulmista mun tarinoissa, ja niitä oon näiden kahden kanssa saanut kyllä aikanaan miettiä... Tää on varmaan yksi syy, jonka vuoksi en oo ihan hirveesti kaikista hahmoistani jakanut. Mä itse asiassa originaalissa tarinassa jätin epäselväksi, palaavatko nämä kaksi yhteen, koska en halunnut romantisoida parisuhdeväkivaltaa millään lailla. En todellakaan halunnut sellaista mielikuvaa, että toista on ok kohdella tuolla tavalla. Siispä se jäi ittekseen reflektoimaan vuosiksi

Mulla on lisäksi usein etenkin fantasiastooreissa sellanen ajatus, että jokaiselle vain itsensä verran. Mun oma moraalikäsitys vuotaa mun tarinoihin kyllä tosi usein, gotta say. En oo koskaan elämässäni ajatellut, että yksikään ihminen ois paha. Leikin lapsenakin aina kaikki barbileffat uusiks sillee et "hyvikset" jutteli "pahisten" kanssa ja ratko asiat sillä tavalla, hah XD oki, äiti muistaa kyl vielä nekin leikit, joissa heitin hyvikset rotkolta alas.

Willen ja Jullen aikajanalla on ihan hirveitä timeskippejä, oon jälkikäteen aatellut muuttaa ne vähän pienemmiks koska miks olin nii DRAMAATTINEN :'D Willerakas ei todellakaan tartte mitään 10 vuoden skippiä Jullesta, that's a bit too much...

Nykyään mä näkisin, että Wilhelmin peruspersoonallisuus on toki ennallaan, mutta hän katsoo asioita hyvin eri perspektiivistä. Hän on saanut turvallisempia tapoja käsitellä vihan tunteitaan. Hän purkaa niitä mm. taiteeseen! (Wilhelm rakastaa maalaamista <3) 

__

Mulle tuli pehmoainon uudesta kappaleesta (anteeksi demo) ihan uskomattoman paljon Wilhelm mieleen :'( En oo okei. Jaan nyt ton sanoja tänne, koska musiikki kiteyttää monesti niin täydellisesti mulle mun tarinoita ja hahmoja! Ensinnäkin eka säkeistö:

Ootko siellä, ootko yksin?

Sä voit pyytää ja mä tuun

Tunnetko sä saman tuulen?

Näkyykö sielläkin kuu?

Sä oot muistot, sä oot aika

Kun mä olin joku ihan toinen

Ja sä oot menneisyys, joka kuihtuu

Omakuva, joka unohtuu

Ja sit ihan koko loppu:

Sä opetit mulle paljon rakkaudesta

Siitä miten toista kohdellaan ja kuinka niin moni asia täällä on ihan turhaa, mutta hyvällä

Sä opetit lempeydestä, ja ihmisten kohtaamisesta

Mutta yhtä aikaa löit itseäs

Ja sitten se mikä söi sua, söi myös mua

Ja mä käyttäydyin itselleni tuntemattomalla tavalla

Ja sit se söi sua taas lisää ja sit mua taas lisää

Ja kun kaikki oli pimeetä, sun kans koitin löytää kaikista kaunista ja kevyttä ja se oli musta niin ihanaa ja hauskaa ja mä en oo varmaan koskaan nauranu niin paljon

Niin paljon

Niin, niin paljon

[Outro]

Pyydän anteeksi siitä kuinka satutin

Mä oon valmis nyt jos palaat takaisin

Ja jos tuntuu, että näin on parempi

Niin unohda mut, se käy

Unohda

Unohda mut, se käy

Unohda

Täl ei ollu mitään oikeutta satuttaa mua tällä tavalla,, lmao help

Mulle tulee tästä tosi vahvasti mieleen ne vuodet, kun Julius oli jo jättänyt Wilhelmin ja heille tuli pitempi tauko ihmissuhteeseen. Se oli etenkin Wilhelmille tosi vaikeeta aikaa. Mulla ois näitä musainspejä vaikka kuinka, mutta palataan niihin toiste lisää!

__

Tekaisin Willelle pari inspikollaasia! Tässä tallai vampyyrihenkeen sopivampi. Mun pieni drama queen ❤️

Babyboy, baby

Ja sit vähän asujuttuja! Wilhelm on mulle ennen kaikkea tollanen glamour-kuningatar, pitää olla helmet ja röyhelöt ja pitsipuuhkat. Siltä löytyy kans tollai kunnon pitsihepenetyyli, oon aina RAKASTANU piirtää sitä pehmeis pitsisis alusvaatteis :p

Housuja se on käyttänyt nimenomaan tarinan aikoihin enemmän! Eli silloin, kun sen ja Juliuksen juttu vasta alkoi. Nykyään se on kyllä ehdottomasti enemmän tolla femmellä puolella tyyliään, sen suhde feminiinisyyteen on kans yks tärkeä seikka sen parantumiskertomuksessa. (Siitäkin ehkä joskus toiste, I told you et mulla on liikaa asiaa hänestä XDD)

Ja tässä ihan vaan ME ❤️

__

Tällaista! Wilpusta totta tosiaan riittää asiaa, joten eiköhän me palailla siihen taas uwu Kiitos lukijoille, pus!