Viimevuosina olen pohtinut bloggaamista paljon. Tarvitseeko nukkeyhteisö enää blogeja? Mikä niiden rooli ylipäätään on tässä harrastuksessa? Olen pitänyt Plastic Dream -blogia yli kahdeksan vuotta. Pullipeja olen harrastanut miltei yhdeksän. Paikka, jossa minä aloitin nukkeharrastuksen ja josta sain tietoa nukeista, oli nimenomaan blogimaailma. Oma nukkehistoriani on alkanut täältä.
Se, miksi bloggaaminen on muodostunut minulle sydämen asiaksi, johtuu siitä, että nukkeilu on minulle harrastuksena äärimmäisen rakas. Koska kaikki on alkanut minulle täältä, tuntuu haikealta, että juuri suuresti rakastamani yhteisö on kuivunut kokoon. Olen sentimentaalinen ihminen ja koen aidosti kaipaavani sitä, mitä nukkeilu oli silloin, kun sen aloitin. Minulle ainoat paikat jutella muiden nukkeharrastajien kanssa olivat Blogger ja GoSupermodel. Olen aloittanut harrastuksen verrattain nuorena, mutta tiedän, että monella samoihin aikoihin aloittaneella on sama kokemus: nukkeilun luonne oli hyvin erilainen silloin.
Yhdeksän vuotta on paljon aikaa, joten luonnollisestikin harrastus on kokenut melkoisen muutoksen siinä ajassa. Osittain sen vuoksi on tavallaan vaikeaa verrata 2010-luvun alun blogimaailmaa nykyhetken nukkeharrastukseen. Sentimentaalinen osa minua kuitenkin tekee niin kysymättä lupaa. Asiat muuttuvat, mutta eivät aina parempaan suuntaan. En aio väittää, että Instagramiin lähes kokonaan siirtynyt nukkeyhteisö olisi aiempaa selkeästi huonompi tai että yhdeksän vuotta sitten yhteisö olisi ollut täysin ongelmaton. Minulla on kuitenkin oma näkemykseni siihen, mihin suuntaan harrastus on mennyt sen siirryttyä blogeista Instagramiin.
Kun harrastaa jotakin kauan, ei voi välttyä näkemästä harrastuksen kehityskaarta. On totta, että nukkeilusta on tullut helpompaa ja yleisempää kuin vuosia sitten. 2010-luvun alussa nukkeilu ei ollut läheskään niin suosittua kuin se nykyisellään on. Miittejä pidettiin harvemmin ja niissä oli tiiviimpi porukka. Nukkeilun suosioon on vaikuttanut osallaan Helsingin Kilala-nukkekauppa, osallaan Instagramiin siirtyminen.
Instagram on jokseenkin vaivaton media. Siellä kommentoiminen ja seuraajiin yhteyden pitäminen on helpompaa ja henkilökohtaisempaa kuin Bloggerissa. Sinänsä se on hyvä asia. Nukkeilusta kuulee helpommin ja omien nukkekuvien jakaminen on helpompaa. On matalampi kynnys perustaa Instagram-tili kuin nukkeblogi. Instagramiin siirtyminen on kuitenkin muuttanut itse yhteisöä. Harrastus on luonnollisestikin kuvakeskeisempää kuin aiemmin. Lisäksi erilainen kuvilla ja niihin liittyvillä kikoilla kilpaileminen on yleistynyt entisestään. Nukkeilun rakenteellisesta muutoksesta saisi kokonaan oman postauksensa.
Miksi sitten yhä bloggaan, jos Instagram on kerran kaikin puolin helpompaa? Kenties juuri siksi. Ennen kaikkea muuta olen kirjoittaja. Rakastan tuottaa erilaista sisältöä ja jutella mukavia seuraajilleni. Minulle on ehdottomasti luonnollisinta jakaa harrastustani blogiformaatissa, jossa kertominen ja kuvaileminen on laajemmin mahdollista. Ennen kuin siirryin kirjoittamaan lähestulkoon pelkästään pitkää proosaa, kirjoitin aktiivisesti kuvatarinoita. Niiden siirtäminen Instagramiin ei ole onnistunut. Ne kuuluvat blogimaailmaan. Kuvatarinat olivat minulle ennen niin kriittisen tärkeä osa tätä harrastusta, että jo niiden vuoksi blogit olivat minulle rakkaita. Lähes kaikilla oli kuvatarina käynnissä ja ihmiset kommentoivat aktiivisesti toistensa tuotoksia. Vaikka omien kuvatarinoideni laatu on jokseenkin olematon niiden kirjoitusajankohdan vuoksi, voin sanoa nauttineeni niistä koko sydämestäni. Niiden tekeminen oli ihanaa ja ilman niitä minusta ei olisi koskaan tullut kirjoittajaa. Koska kirjoittaminen on minulle rakkainta tässä maailmassa, olen sen suhteen osittain velkaa blogimaailmalle.
Blogit olivat aikanaan nukkeharrastajien keino keskustella toisilleen. Toki silloin olivat olemassa myös GoSupermodel sekä Pullipsuomi, mutta parhaiten minulle jäi mieleen blogien aktiivisuus. Blogeja päivitettiin lähes viikoittain. Kerrottiin kuulumisia, pistettiin nuket kertomaan milloin mistäkin, annettiin elämä kaikelle sille, mitä luotiin. Blogeissa tehtiin paljon erilaisia haasteita. Moni kommentoi aktiivisesti toisten blogeja- sillä tavalla syntyi tuttavuuksia ja jopa ystävyyssuhteita. Minä olen tavannut suurimman osan tämän harrastuksen kautta löytyneistä ystävistäni juuri blogien kautta. Blogeilla oli suuri sosiaalinen merkitys tässä harrastuksessa, koska silloin meillä ei ollut juuri muutakaan paikkaa, jossa puhua toisillemme. Kommentoijat tunnettiin ja toisiin bloggaajiin saatettiin viitata omissa postauksissa. Pelkälle ilmoitusluontoiselle postaukselle ("Ostan pian uuden nuken", "Lähden viikoksi lomalle, enkä ehdi postailla") saattoi kertyä yli 10 kommenttia.
Nukkeharrastuksessa oli myös aivan eri tavalla luovia aspekteja blogimaailman kukoistaessa. Nukeille kehitettiin persoonallisuuksia, jotka tulivat mitä luovemmilla tavoilla ilmi postauksissa. Myös niissä, joissa ei ollut kuvatarinoita. Ihmiset muistivat toisten nuket suunnilleen ulkoa ja muodostivat omia suosikeitaan toisten kokoelmista. Piirit olivat pienemmät, joten tämä oli suhteessa helpompaa silloin kuin nyt.
Koen, että blogeissa sisällön tuottaminen oli myös paineettomampaa kuin Instagramissa nykyään. Olen huomannut monen harrastajan paineistuvan kuviensa laadusta, siiman käyttämisestä tai käyttämättä jättämisestä sekä postaustahdistaan. Blogiaikojen kukoistaessa tällaisia ongelmia ei juuri ollut. Postaaminen oli vapaampaa ja monella tapaa "ajatuksettomampaa" - sitä tehtiin lähinnä siksi, että se oli kaikille mukavaa. Blogiin päätyi myös paljon sellaisia kuvia, jotka eivät olleet tuntien kuvaustyön tulosta. Sitä puolta minulla on puhtaasti vain hirvittävä ikävä. Vaikka olen itse pitänyt myös Instagram-postailuni paineettomana, olen valitettavan usein törmännyt hurjiin vaatimuksiin ja odotuksiin, joita uusi julkaisualusta on synnyttänyt. Se on tavattoman harmillista, sillä nukkeharrastuksen kuuluisi ensisijaisesti tuottaa harrastajalleen iloa.
On varmasti totta, että aika kultaa muistot ja kaipaan blogimaailman eläväisyyttä ja paineettomuutta osittain silkan nostalgian vuoksi. Raadollinen totuus on, että blogimaailma on jokseenkin hengetön nykypäivänä. Nukkeharrastus on kenties suositumpi kuin moneen vuoteen, mutta blogien suosio on köyhtynyt miltei täysin. Joskus teen nostalgiaseikkailuja vuosien 2010-2015 blogeihin ihan vain nauttiakseni blogeista yhä. Saatan pitää useamman tunnin nostalgiabinget ja käydä läpi kaikki suosikkiblogini noilta ajoilta. Surullista on se, että useasta ihmisestä en ole kuullut niiden vuosien jälkeen.
Ilostun aina suuresti, jos näen ihmisten postaavan vielä nykyäänkin. Haluaisin kovasti elvyttää myös blogipuolen tästä harrastuksesta. Minulle Instagram ja Blogger näyttelevät ihan eri rooleja nukkeilussa. Tarvitsen molempie ja molemmat tekevät minut iloiseksi. Silti minulla on raastava ikävä aktiivista blogiyhteisöä.
Heitän pallon lukijoilleni. Mikä teidän kokemuksenne aiheesta on? Olitteko te aktiivisia nukkebloggaajia, vai eivätkö blogit ole koskaan olleet teidän juttunne? Kuinka moni muu ikävöi blogeja?
