sunnuntai 7. elokuuta 2022

Metsän kuiskaus: luku 15

Hey!

Tämä on nyt sitten taas sisällöltään astetta rankempi osa. Vielä mennään tätä kuvatarinan vaikeinta osuutta... Tää on myös visuaalisesti graafisempi! Tää on vähän tällanen... Abandonment issues, The Luku

SV: väkivalta

* * *

 Metsän kuiskaus

Luku 15: Hylätyt


Kalla: Minä olen miettinyt pääni puhki.


Kalla: Kaiku on samanlainen metsänhenki kuin Valve - eli ydinhenki. He eivät voi elää täällä yhdessä ilman, että toinen kuolee. Mutta ei taida olla olemassakaan metsiä, joissa ei jo olisi niiden ydinhenkiä… *huokaa* Tämä on niin monimutkaista! Miten olen tilanteessa, jossa joudun pohtimaan asioita, joista en vielä pari päivää sitten tiennyt yhtään mitään?


Kalla: Entä hänen vanha metsänsä sitten? Tiedän, että se on tuhoutunut metsäpalossa, mutta… eivätkö metsät kasva uudelleen? Metsäpalossa säilyy kaikki tarvittavat ravinteet, kyllähän metsän pitäisi kyetä korjaamaan itsensä uudelleen. Jos siitä on jo tarpeeksi aikaa...


Kalla: *henkäisee* Niin sen täytyy olla. En tiedä, kauanko siitä on, kun Kaikun metsä paloi. Kaiku tuskin itsekään muistaa sitä, hän on niin irtaantunut tästä maailmasta. Luonto korjaa aina itse itsensä, ei metsäpalo tuhoa metsää lopullisesti. Kyllähän Kaiku olisi kuollut, jos hänen metsänsäkin olisi.


Kalla: Se on ainoa oljenkorteni. Mahdollisuus siitä, että Kaikun metsä olisi jo vironnut ja tahtoisi Kaikun takaisin.


Kalla: Kenties se on optimistista ja naiivia. Ehkä tämä maailma ei ole niin hyvä eksyneille kuin toivoisin sen olevan. Mutta se on ainoa mahdollisuus ja minä aion luottaa siihen.


Kalla: Vihdoin minä tiedän, mitä tehdä.


Kalla: *huhuilee* Kaiku! Kaikuuu, oletko sinä täällä?


Kalla: Kaiku?


Kaiku: Sinä lähdit.


Kalla: *säpsähtää* Sinä olitkin siinä...


Kaiku: Sinä jätit minut yksin.


Kalla: *kävelee lähemmäs* Kaiku, hei...


Kalla: En tehnyt sitä tahallani tai siksi, että sinussa olisi jotakin vikaa. Olen hyvin pahoillani.


Kaiku: ”Jotain vikaa”? Pidätkö sinä minua typeränä? Kuvitteletko, etten jo tiedä, miksi lähdit?


Kalla: Kaiku, odota. Kuuntele minua.

Kaiku: Sinä olet puhunut niille miehille. Niille, jotka ovat yhdessä.

Kalla: Aamulle ja Kajolle? Kyllä, erikseen. Niin olen. Mutta katsos -


Kaiku: Älä puhu minulle kuin lapselle! Älä aliarvioi minua!


Kalla: Ei mitään hätää -


Kaiku: Lopeta!!


Kaiku: Kaikki aina kuvittelevat, että vain, koska olen… tällainen, minulle voi puhua miten vain! Kyllä minä tiedän, miksi sinä lähdit. He kaikki katsovat minua aina samalla tavalla. Säälien ja halveksien. Kuin se olisin minä, jossa on jotain vialla.


Kaiku: Se tuntuu... se...


Kaiku: Se saa minut vihaiseksi.


Kaiku: En ansaitse sitä.


Kalla: Olet oikeassa, et ansaitsekaan.


Kaiku: Älä keskeytä!!


Kaiku: Te ihmiset olette kaikki samanlaisia. Minä rakastan teitä kaikkia ja tahdon vain, että tekin rakastaisitte minua, mutta te katsotte kaikki toisianne samalla tavalla – ymmärtäen. Aivan kuin teillä olisi kieli, jota minä en puhu. Tämän metsän henget ovat ihan samanlaisia. Heillä on kenties ongelmia ja oma kipunsa kannettavanaan, mutta he ovat jo lomittuneet toisiinsa. 


Kaiku: Olen ylimääräinen. Olen aina ylimääräinen.


Kalla: Minä tiedän kyllä. Olet ollut yksin niin pitkään. Ymmärrän sitä. Minä –


Kaiku: Nytkö sinä kerrot minulle liikuttavan tarinan itsestäsi? Älä yritä! Me emme ole samanlaisia! Sinä et ymmärrä kuitenkaan! Olet aivan kuten hekin. 


Kaiku: Olet niin kiltti ja pehmeä ja rakastettu, ja sinä…


Kaiku: Sinä hylkäsit minut.


Kalla: Vannon, että en halua loukata tai satuttaa sinua. Kaiku, voisimmeko –


Kaiku: Emme voi!!


Kaiku: *käy Kallan kimppuun* Älä yritä!! Älä tuputa minulle tuota lempeyttäsi, se ei tarkoita mitään!!

Kalla: *yskii* K-Kaiku, minä en s-


Kaiku: Sinä et kuitenkaan jää! Kukaan ei koskaan jää!!

Kalla: Apua, älä, en saa happea -


* * *

Toisaalla


Aamu: *silittää Kajoa* Sinä varmasti tiedät, että meidän täytyy vielä keskustella kaikesta siitä, mitä olemme todistaneet tässä metsässä. Asiat ovat muuttuneet viimeaikoina, spiraali pyörii.

Kajo: Tiedän, tiedän… *huokaa* Juuri nyt olen vain niin kiitollinen, kun olet siinä.


Aamu: Totta kai minä olen tässä. Kajo, sinä...


Aamu: Kai sinä tiedät, että sinä olet aina ollut minun valintani? Minä en ole koskaan viihtynyt ihmisten enkä liioin henkienkään parissa pitkiä aikoja, mutta sinut minä haluan. Sinä olet minun kotini.


Kajo: Sinä puhut minulle aina niin kauniisti. *nousee Aamun päälle*

Aamu: Koska sinä ansaitset sen.

Kajo: Ei, minä en ansaitse sitä. En hetkeäkään.


Aamu: Nyt loppuu tuollainen. En kuuntele tuota sinulta hetkeäkään. Valitsisin sinut aina vain uudelleen. En kestä, että puhut itsestäsi kuin et kokisi olevasi vähääkään rakkauden arvoinen. Sinä olet. Olet aina ollut, ja minä haluan sinut.


Kajo: Aamu… Minä rakastan sinua. Ihan hirvittävän paljon.

Aamu: Minäkin sinua. *hymähtää* Anna minä näytän sen sinulle.


Kajo: *hengähtää* Näytä. Älä ikinä päästä minua pois.


* * *

Hetken päästä


Ilta: *murahtaa* Jaha, vaivauduit sitten tänne asti.

Kajo: Tietysti.


Ilta: Ihme, kun ehdit. Taisi olla hauskaa. Kerro vielä minullekin, miten rakas hän on sinulle.


Kajo: Ilta...


Ilta: Petturi!! Helvetin petturi!


Kajo: Älä!! Odota -


Ilta: Mikä siinä miehessä on niin hienoa!!


Ilta: Mitä sellaista hänessä on, jota minussa ei ole!!


Kajo: Veli rakas, odota nyt –


Kajo: A-


Ilta: Mikä helvetti hänessä on muka parempaa!! Me olimme onnellisia!! Sinä rakastat minua! Mutta nyt sinä et edes voi katsoa minua ilman tuota helvetin säälittävää ilmettä kasvoillasi!


Ilta: Hän muutti sinut! Pilasi!

Kajo: Ilta kiltti – 


Ilta: Minä halusin sinulta vain yhtä! Sinä muistat sen kyllä!! Sen päivän!


"Kajo, ole kiltti! Älä tee tätä minulle. Älä älä älä... En kestä sitä. En selviä. Älä rakastu siihen mieheen. Juokse ihmisten kanssa miten paljon tahdot, mutta älä rakastu siihen mieheen, ole kiltti."


"Minä rukoilen sinua."


"Mitä tahansa muuta kuin se mies. Älä tee tätä minulle. En voi elää ilman sinua. Älä jätä minua. Älä jätä minua..."


Kajo: Ilta… *yskii* En minä… *itkee* Lopeta, ole kiltti...

Ilta: Helvetin petturi, sinusta ei ole mihinkään. 


Ilta: *tarttuu hiuksista ja raahaa* Minä näin ja kuulin teidät. Et sinä minun kanssani ole pitkään aikaan ollut noin onnellinen ja vapautunut. Minä näin, miten kiemurtelit hänen sylissään ja kuiskit hänelle, kuinka paljon rakastat häntä. Hyi helvetti, Kajo, hyi helvetti, mikä sinua vaivaa.


llta: Sitä paitsi etkö tajua, miten tekopyhä sinä olet? Tuo on kuvottavaa. Olet oksettava. Eikö ole sinun pikku lemmikillesikin ikävää, että salaat häneltä totuuden? Rakas aarteesi ei tiedä, millainen sinä oikeasti olet. Rakastat omaa veljeäsi.


Ilta: *istuu alas ja vetää Kajon syliin* Hän ei katsoisi sinua enää sekuntiakaan, jos tietäisi, mitä teet minun kanssani. Sinähän nautit tästä.

Kajo: Ilta rakas...


Ilta: *nauraa* Sinä olet täysin turmeltunut, mutta ei se mitään, minä haluan sinut aina.


Ilta: Ihan aina.

* * *