sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Kuusamo 2019

Tervehdys kaikille!

Olen Kuusamon kuvien kanssa kaksi kuukautta myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tänäkin vuonna reissumme oli aivan ihana! Viimevuonna Kuusamon matka jäi aikataulusyistä väliin, joten tänä vuonna toiseen kotiini palaaminen oli entistäkin ihanampaa. ♥

Kaksi vuotta sitten olisin ottanut Atlasin ja Mercuryn mukaan, mutta kun pojat sattuivat tulemaan kotiin juuri sopivasti reissun jälkeen. (Oli ihanaa hakea ne suoraan 9h automatkan jälkeen <3) Nyt pojat sitten vihdoin pääsivät katsomaan pohjoisempia maisemia!

Kuvien ottaminen oli jokseenkin hankalaa, koska koko viikon satoi :'D Oli aivan hurjan kylmä, mutta sehän ei ole estellyt aiemminkaan kyykkimästä nukkejen kanssa ulkona.

* * *














keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Syksyn askelia

Moikka jälleen!

Kerrankin olen postaamassa kuvia vain hetki niiden ottamisen jälkeen! :'D Kipaisin äkkiä ulos hetken mielijohteesta ja räpsäisin muutaman syksyisen kuvan Edelweissistä (Pullip Classical White Rabbit). Tämä tyttö on aina ollut minulle enemmän syksynukke. Hankin sen kaksi vuotta sitten syksyllä ja siitä lähtien sen kuvaaminen on tuntunut erityisen luonnolliselta juuri syksyllä. Vuodenaikajuttuja minulla on muillekin nukeille - varsinkin talvinuket ovat tosi selkeät. On muutama, joita on ehdottomasti kivempaa kuvata talvisella kelillä. Onko teillä tällaisia vuodenaikajuttuja nukkejenne kanssa?

Tässä kuitenkin muutama Edelweiss-kuva! Aluksi muokatut, sitten muutama muokkaamaton.

* * *






* * *




sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Ilta-aurinko

Tervehdys kaikille! ^^

Olen unohtanut postata ihan hirvittävän monta kuvaa, voi ei! Nyt olen kerrankin postaamassa joitakin kuvia ajoissa - nämä ovat nimittäin tältä viikolta. Pitänee jossain kohtaa ottaa aikaa sille, että muokkaan ja heitän kaikki aiemmat shootit tänne. Niitä on ihan kamala kasa varastossa. :'D

Nyt kuitenkin muutama Sade ja Haigha. Nämä kaksi ovat edelleen suosikkejani nukkejeni joukossa, Shinku ja Prunella ovat vain niin kauniita malleja. Vielä ehdin ottaa muutaman valoisan kuvan ennen pimeneviä iltoja ja syksyn värien saapumista! Sitten tänne tipahteleekin aivan erilaisia kuvia. (Halloween-inspiraatio on jo iso!)

Toivottavasti tykkäätte!










tiistai 10. syyskuuta 2019

Tracon 2019

Moikka pitkästä aikaa!

Olenpa pitänyt pitkän tauon postaamisessa :'D Yleensä postaan suunnilleen viikottain, mutta viimeaikojen kiireiden vuoksi postailu on jäänyt vähän vähemmälle. Kuvia on tullut otettua melko tasaisesti, mutta niiden muokkailuun ja postaamiseen ei oikein koulukiireiltä ole tuntunut riittävän aika.

Viimeviikonloppuna oli jälleen Tracon, joka oli kokemuksena hyvin erilainen tänä vuonna aiempiin verrattuna. Oli hurjan hauskaa, mutta en valitettavasti oikein kyennyt keskittymään nukketouhuihin yhtä intensiivisesti kuin aiemmin. :( Piipahdin kuitenkin miitissä ja pidimme myös epävirallista omaa miittiä sunnuntaina!

Kiitos kaikille, jotka tulivat juttelemaan tai moikkaamaan! <3 Arvostan ihan hurjasti. En ollut erityisen hyvävointinen koko conin aikana, mutta kivaa oli silti.

Kuvat sen sijaan ovat joka vuosi vaan aneemisempia :'D Sentään otin kameran mukaan!











* * *

Tänä vuonna bongasin käytettynä paljon tavaraa, josta ilahduin kovasti. BRH:ni Irina sai uuden peruukin, joka sopii tytölle ihan täydellisesti!










* * *

Lisäksi minulla noin viisi vuotta ollut 60 cm obitsu Miwa sai vihdoin kunnollista vaatetta ylleen! Hankin tytön aikanaan Traconista käytettynä ja olen siitä lähtien tuskaillut oikeanlaisten vaatteiden hankkimisesta. Con-kirppiksellä oli myynnissä muutamia BJD-vaatteita ja ostin riskillä yhden setin! Kannatti, sillä vaikka ne ovat inasen pienet, sain ne menemään Miwalle. Myös uusi peruukki on kokeilussa - tytölle piti alun alkaenkin tulla violetti peruukki. Jospa into nukkeen vihdoin palaisi!



Koivet ihan vain, koska löysin eurolla hyvät kengät Miwalle <3














* * *

Kiitos katselusta ja hyvästä conista!