maanantai 19. syyskuuta 2016

Fingers like snakes and spiders in my hair


 
Tuossa kuvassa meni pieleen about kaikki, mutta... idea on tärkein?
 
Heips!
Ihan ensiksi haluan kiittää suuresti kaikkia edelliseen postaukseen kommentoineita, saitte minut hyvälle tuulelle ihanilla sanoillanne! ♥ Tulee aina parempi olo oman nukkeharrastuksen suhteen.
Koska olen ryhdistäytynyt kuvatarinan suhteen lähiaikoina, ajattelin tällä kertaa postata hieman enemmän kuvia ja uuden osan Parantajan tarinaa (käykää toki lukemassa edellinen osa täältä). Kuvat saivat vahingossa myös nimet tällä kertaa. :'D
 
 
 
Looking for autumn
 
 
 
But at least she is beautiful
 
 
 
Playful
 
 
 
 
A Hunter
 

 
 
It's dangerous over here
 

 
 
She likes to live on the edge
 
 
 
Eyes of a monster
 

 
 
Leave it behind
 
 
 
Dead and cold
 
 
Full of wishes
 
 
 
Longing for you
 
 
 
Please be mine
 
 
 
 
Reflection
 
 
 
A cold sun



Luku 7: Käärme (Rajan toinen puoli, 15.9.2001)
Joskus uskollisinkin koira kuolee.
~ ~ ~
Vaiheen kaksi toteutus: käynnissä.
Anemone”, Aldreia lausuu tytön nimen, joka jää kaikumaan heidän ympärilleen, vaikkei ympärillä ole mitään, josta se voisi kaikua. He ovat jo jättäneet metsän taakseen, ja astelevat nyt pitkin vehnäpellon laitaa. Aldreia ei itsekään ole käynyt näin pitkällä pitkään aikaan, sillä kylän rajojen ylittäminen ei ole tavallisillekaan ihmisille sallittuja. Niin kylän säännöissä lukee, mutta se ei ole aiemminkaan estänyt Aldreiaa.
Anemone jää tuijottamaan Aldreiaa, ja miltei unohtaa kävellä. ”Niin?”
Me olemme tainneet ylittää kaksi rajaa.”
Rajaa?” Anemonen silmät heijastavat hänen sisällään olevaa hämmennystä.
Niin. Kylän rajan, sekä yön ja päivän rajan. Olemme siirtyneet päivästä toiseen, ja tulin ajatelleeksi, että haluaisit ehkä nukkua.” Hänen silmänsä esittävät kysymyksen suun puolesta. Anemonen onnistuu naurahtaa. ”En minä nuku”, tämä sanoo. ”Sitä tuskin kovin monet kyläläiset tiesivät, mutten kykene nukkumaan kuin muutaman kerran kuussa. Tänään ei ole sellainen päivä.” Hän puhuu kyläläisistä sävyyn, joka kertoo hänen hyväksyneen kylässä vietetyn ajan olevan nyt pysyvästi takana.
Aldreian kasvoilla käy häivähdys jostakin, joka vaikuttaa pettymykseltä. ”No, me voimme kuitenkin pitää nyt pienen tauon. Olemme tarponeet täällä jo monta tuntia.”
Anemone ei niele sanoja purematta. ”Vielä matkan alussa sinä olit valmis lyömään minua, jotta saisit minut mukaasi. Meillähän on kiire, muistatko?” Hän hätkähtää itsekin sanojensa pistävyyttä, sillä ei ole tottunut puhumaan sillä tavalla. Hän ei ole tottunut omistamaan mielipiteitä.
Nyrkki puristuu kiinni. Aldreian tekee mieli kirota, mutta päätyy vain hymyilemään hampaitaan kiristellen. ”Tietysti”, hän sanoo kireästi.
Lupasit myös kertoa, miksi minun tuli lähteä niin pian. Älä suotta vaivaudu, minä arvaan jo”, Anemone lausuu silmien siristyessä, ”sinä aiot viedä minut pakoon kylänjohtoa ja heidän ideoitaan kuolleiden herättämisestä. Eikö vain, Aldreia Nightshade?” Hetken Aldreia on jo kertomassa totuuden, mutta Anemonen idea tuntuu helpommalta tarttua. Nyökkäys käy kuin itsestään. ”Täsmälleen”, hän mutisee. ”Johto on sekaisin, on ollut jo muutaman kuukauden. Kuulin heidän keskustelevan kuolleiden herättämisestä nyt, kun ihmisiä on päässyt kuolemaan paljon. Suunnittelin kaksi kuukautta sitä, miten saan sinut mukaani vapauteen, jottet joutuisi tekemään mitään niin hirveää.” Äänenpainot ovat kohdillaan, ja hän jopa elehtii oikeissa kohdissa luonnollisesti.
Mutta minä olisin tehnyt sen”, Anemone toteaa. ”Olisin herättänyt jokaisen.”
Se on epäinhimillistä, et olisi voinut.”
Voisin edelleen. Mutta vain, jos kyläläiset niin haluaisivat. Minä... minähän olen olemassa vain tyydyttääkseni jokaisen heidän toiveensa.” Aneeminen katse palaa hänen silmiinsä, ja niissä hetki sitten kiiltänyt päättäväisyys on poissa. Laihat kädet ovat kietoutuneet vartalon ympärille kuin suojellakseen. Tai sitten pitääkseen jonkin sisällä.
Älä viitsi, et sinä kuulu enää kylälle. Olet vapaa, minä vapautin sinut lintuhäkistäsi.”
En minä voi olla koskaan vapaa. Ymmärrätkö sinä yhtään, millaisessa tilanteessa minä nyt olen? Olet houkutellut minut tekemään jotain, jota ei olisi koskaan saanut tapahtua! Kyläläiset saavat ennen pitkää tietää, ja huomisaamuun mennessä meitä lähdetään etsimään. Ajattele, mitä sinulle tapahtuu, jos he saavat meidät kiinni. Aldreia... suunnitelmasi kuulostaa hyvältä, mutta ajatteletko sinä lainkaan sen vaikutuksia? Oletko edes miettinyt, mihin meillä oli niin hirveä kiire?”
Aldreian nyrkit puristuvat kiinni, kynnet uppoavat ihoon. Hän tekee kaikkensa ettei huutaisi. ”Sinä et ymmärrä.” Hän lausuu sanat kuin vääryyttä kokeva teinityttö.
Pienen hetken Aldreia ajattelee siskoaan, tämän hymyään ja sitä, mikä heitä vielä odottaisi. Aldreian tekee mieli kertoa kaikki tässä ja nyt, antaa sanojen virrata. Ajatus yllätyksen pilaamisesta saa kuitenkin jarrutettua hänen aikeitaan.
Anemone, me emme tee nyt mitään väärää”, hän lausuu niin rauhallisesti kuin osaa ja pitää pienen tauon, ”me olemme menossa kohti paikkaa, jossa saamme olla rauhassa. Kukaan ei pääse sinne, ei yksikään kyläläinen. Sinun ei tarvitse enää olla heille mieliksi, ei enää ikinä, se kaikki on takana päin.” Ja kun nekään sanat eivät saa Anemonen ilmettä palaamaan ennalleen, Aldreia käyttää viimeisen oljenkortensa: ”Ajattele, mitä Kanga tästä sanoo, kun kerrot hänelle taas unessa. Ei enää sääntöjä pitämässä teitä erillään, ei ketään häätämässä Kangaa pois. Vain te kaksi, vain vapautenne.”
Ja se tehoaa Anemoneen kuin lapseen, jolle kerrotaan Joulupukista. Ei ole hetkeäkään epäilystä, etteikö hän nielisi jokaista sanaa ja repisi niistä voimaa jatkaa kävelyä, jatkaa kohti vääriä valintojaan. Ilme kirkastuu, kädet rentoutuvat ja palaavat kyljille. Hän sipaisee naavaa muistuttavat, vihertävät hiukset kasvoiltaan ja suo Aldreialle pienen hymyn. ”Hyvä on. Olen vietävissäsi, taas.”
Vaihe kaksi: valmis.

* * *
Aamu valkenee kirkkaana Anemonen silmien edessä. Se on ensimmäinen kerta koskaan, kun hän näkee auringosta muutakin kuin sen pinen välähdyksen sammalverhojen takaa. Ja vaikkei tähän vuodenaikaan aurinko kovin paljoa vaivaudukaan näyttäytymään, se esiintyy Anemonen silmissä jonakin uskomattomana. Miltei yhtä hienona kuin tähdet, mutta kylmyytensä takia etäisempänä. Tähdille on luonnollista olla kylmiä ja kaukana tavoittamattomissa, mutta auringon kuuluu olla lämmittävä. Tämä aurinko ei kuitenkaan tunnu lämpimältä, se vain loistaa taivaalla pilviverhoon kätkeytyen, ikään kuin kiusoitellakseen maailman ihmisille. Hei, täällä minä vielä olen, vaan ettepä hyödykään minusta mitään.
Kylmän auringon valaistessa myös Aldreia räpyttelee silmiään auki. Vihreiden silmien avauduttua ensimmäinen ajatus on se, joka on ollut hänen mielessään päällimmäisenä viimeiset kaksi kuukautta. Käärmeen on aika hyökätä linnun pesään.
Huomenta”, Anemone tervehtii saaden Aldreian miltei muuttamaan mieltään.
En pysty tähän. En tahdo pyyhkiä tuota hymyä hänen kasvoiltaan.
Huomenta, Anemone”, Aldreia vastaa kuitenkin. ”Onko aamu kaunis?”
Se tuntuu epätodellisemmalta kuin mikään hetkeen.” Aldreia olettaa lauseen olevan myöntävä vastaus, ja kampeaa itsensä unen jäljiltä väsyneillä jaloillaan ylös.
Jatkammeko me matkaamme heti?” Kysymys tuntuu samalta, kuin joku heittäisi Aldreiaa kylmällä vesisangollisella päin näköä. Se pakottaa hänet vihdoin puhumaan totta.

Emme jatka”, vastaus kuuluu hädin tuskin kuuluvalla äänellä.
Anemone kurtistaa kulmiaan. ”Miksi emme? Entä se kiire? Kyläläisethän saattavat olla jo perässämme, ja meidän täytyy päästä suojaan”, hän lausuu hätäännyksen hiipiessä kasvoilleen. ”Siihen paikkaan, jossa minä ja Kanga voimme asua.” Jälkimmäisen lauseen hän olisi voinut jättää sanomatta, mutta vilpittömyys kuuluu hänen ominaisuuksiinsa.
Aldreia naurahtaa surumielisesti. ”Unet on nyt uneksittu, Anemone. Toivottavasti sinä nautit valheisiin kuorruttamastani eilisestä, sillä nyt on aika puhua totta”, hän sanoo kovettaen sanat tahtomattaan. ”Sitä paikkaa ei ole olemassa.”



tiistai 13. syyskuuta 2016

The world is spinning but only in grey



Hey! Instagramiani seuraavat saattavatkin jo tunnistaa yllä olevassa kuvassa seikkailevan nuken. Lyhyestä virsi kaunis: kyllä, taas uusi nukke. Motivaationukke itselleni vaikeisiin asioihin, ja voi, vihdoin sallin itselleni vapauttaa nuken kaapista. Tytön nimi on Granaté ja malli on Pullip Mir! Hahmo ei liity millään lailla muihin nukkeihini, mutta saatanpa joskus hänenkin taustojaan täällä avata. (Tai toisessa blogissani, jos joskus uskallan ottaa sen taas käyttöön! Eep.)

Mutta tämän pitemmittä puheitta tarinaan!

-----

picfic; Surulintu
 
 
 
 
Edriel: Laske se alas, Sade. Tälle ei ole mitään syytä, laske se alas!
 

 
Edriel: Sade, minä olen tosissani! Lopeta!
 
 
 
Edriel: Lopeta!
 
 
-----
 

 
Sade: *hymy* Tulin kuulleeksi koko keskustelunne, ja voi, minä olen koska tahansa valmis auttamaan. *naurahdus* Neidit Avalon ja Shirei, kertokaa toki, mihin tarvitsette apuani. Edrielin löytämiseen? Hänen tuhoamiseensa? *virnistys* Kaikki onnistuu.

 
Avalon: Kuulostaa turhankin hyvältä, mutta apu kelpaa. Haluaisin --
 
Haigha: Hetkinen nyt. Minun mielipidettäni ei edelleenkään olla otettu huomioon.
 

 
Haigha: Sade, sinulla ei ole mitään oikeutta mennä lupaamaan apua tälle kaksikolle. Meidän pitää keskustella asiasta yhdessä. *myrkyllinen tuijotus* Mieluiten nyt heti.
 
Sade: Mitä keskustelua tämä enää vaatii? He tahtovat apuamme siskoni kanssa, me annamme sitä. Tai ainakin minä annan.
 
Haigha: Ei Sade, me keskustelemme silti.

 
Shirei: Me voimme kyllä odottaa varsin hyvin tässä muutaman minuutin, jos haluatte keskustella rauhassa.
 
Avalon: *mutinaa* Niiden muutaman minuutin aikana Lilia voi kuolla...
 
Shirei: *mulkaisee Avalonia* Niin, keskustelkaa toki!
 
 
-----
 

 
Haigha: En tahtoisi ryhtyä rajoittamaan elämääsi samalla tavalla kuin Edriel teki, mutta haluatko sinä tosissasi vielä tavata sen ihmisen? Olemme eläneet siinä uskossa, ettei hän ole enää elossa. Minä en ainakaan tahdo viedä sitä harhakuvitelmaa itseltäni tapaamalla häntä enää kertaakaan.
 
Sade: Edriel on minun siskoni, Haigha. Minun on pakko saada auttaa näitä ihmisiä.
 
Haigha: *naurahdus* Mistä lähtien sinua on kiinnostanut ihmisten auttaminen? Tuskin muistat heidän nimiään muutaman minuutin päästä.
 
 
Sade: Ei minua kiinnostakaan. Teen tämän itseni tähden. *vääntelee käsiään hermostuneena* Jos Edriel on edelleen elossa, hän tulee luokseni ennemmin tai myöhemmin. On vain oma etuni, että löydän hänet ennen kuin hän löytää minut.
 
Haigha: Ja teet hänelle... tarkalleen ottaen mitä?
 
Sade: Riippuu mielentilastani. Poistan elämästäni? Pelkästään kohtaan hänet?
 
Haigha: "Poistat elämästäsi"? Sano vain suoraan, että aiot tappaa hänet. Taas.
 
 
Sade: Haigha, minä en aivan oikeasti tiedä! En kuvitellut enää koskaan näkeväni sitä ihmistä, luulin olevani vapaa. *alkaa täristä* Tuskin pääsen koskaan vapaaksi.
 
Haigha: Pääset sinä. Me voimme aina paeta häntä, niinhän minäkin tein jättäessäni sinut hänen kynsiinsä ja pilatessani oman elämäni.

 
Sade: Ei Edrieliä voi paeta. Niin kauan, kun hän on elossa, hän tulee seuraamaan minua kaikkialle. Ja mitä ilmeisemminkin se ihminen ei suostu edes pysymään kuolleena... *ahdistunut huokaus* Meidät on tuomittu tekemään tätä ikuisesti.
 
Haigha: Sinulla on minut. Käytä minua suojakilpenäsi, vuodata kaikki pois. Ei meidän tarvitse enää kohdata Edrieliä.
 
 
Sade: Sinä et ymmärrä! Jos Edriel on elossa, minun on kohdattava hänet jälleen itseni vuoksi. Hänen itsensäkin on alettava ymmärtää tiettyjä asioita. Ymmärrätkö yhtään, mitä tarkoitan?
 
Haigha: Sinä puhut nyt sukupuolestasi, niinhän?
 
Sade: *vaisu nyökkäys*
 
 
Sade: Hän tuhosi aikanaan Jeremyn sinä päivänä, kun päätti, että hänellä onkin pikkuveljen sijaan pikkusisko. En tiedä, millainen ihminen Jeremy olisi ollut, sillä hänen ei koskaan annettu elää. *tärisee voimakkaammin* Olisinko halunnut leikkiä pikkuautoilla ja jäädä pelaamaan sotapelejä koulun jälkeen, olisinko halunnut pukea housuja mieluummin kuin hametta? Minä en tiedä. Minulle ei koskaan annettu mahdollisuutta tietää.

 
Sade: Tämän vuoksi en tule koskaan kutsumaan itseäni ristimänimelläni, sillä se henkilö tukahdutettiin ennen kuin hän ehti kunnolla kehittyä. Entä Sade sitten? Onko se lainkaan sen parempi identiteetti, sillä se on kokonaan Edrielin keksimä? En tiedä sitäkään. En voi koskaan tulla Jeremyksi, mutta siskoni kehittämä Sadekaan en ole minä. Tästä ei voi edetä mihinkään suuntaan.

 
Sade: *hengittää raskaasti* Ja kehoni, se tuntuu pelkästään väärältä.


 
 Sade: Pelkästään likaiselta.
 
 
 
Sade: *vie kädet kurkulleen* En voi ajatella itseäni ajattelevana olentona, jolla on samat arvot kuin muillakin. Minä olen vain objekti, jota säilytetään kaapissa seuraavaa käyttökertaa varten. *puristaa kurkkuaan*
 

 
Sade: *tuijottaa vapisevia käsiään* En voi katsoa käsiänikään ajattelematta, mitä niille on tehty. Identiteettini ja kehoni on turmeltu, en voi jättää minun ja siskoni välisiä tapahtumia tähän. *tärisee enemmän* Minun on pakko vielä ---
 
Haigha: Seis.
 
 
Sade: *tuijottaa yhä lamaantuneena käsiään* Minä en saata enää --
 
Haigha: Ihan oikeasti, seis. *tarttuu Saden käteen* Nyt lopetat sen miettimisen, mitä et voi, pysty tai tiedä. Me kumpikin tiedämme, mitä Edriel sinulle teki. On täysi mahdottomuus tuoda jo viisivuotiaana tukahdutettua Jeremyä takaisin. On turhaa miettiä, millainen henkilö sinä olisit voinut olla, jos olisit saanut kasvaa Jeremynä. Et saanut. Emme voi sille enää mitään.
 
 
Haigha: *astuu lähemmäs* Sinun nimesi on nyt Sade, ja olet nyt täysin vapaa olemaan juuri sitä, mitä olet aina halunnut olla.
 
Sade: Ja jos haluan olla yhä mies? En kenenkään pakotettu pikkusisko, vaan täysivertainen miessukupuolen edustaja.
 
Haigha: Sitten sinä olet sitä.
 
 
Haigha: *kietoo kätensä Saden ympärille* Ja jos sinulle on tärkeää kohdata vielä Edriel, sitten me teemme niin. Johdatamme ne kaksi siskosi luo ja kohtaamme hänet vielä kerran. Mutta muista, että siskosi kohtaaminen ei palauta sinua hänen pikkusiskokseen - ei, leikkikalukseen. Olet kaikista huolimatta yhä Sade, minun poikaystäväni ja edelleen mies, jos niin tahdot.
 
Sade: *tuijottaa Haighaa häkeltyneenä*
 
 
 
-----
 
 
 
Shirei: *tuijottaa hymyillen Haighaa ja Sadea* Te siis suostutte auttamaan meitä?
 
Haigha: Kyllä.
 
 
Haigha: *tuijottaa aneemisesti eteensä* Mutta saatte kiittää siitä Sadea. On täysin hänen ansiotaan, että minäkin suostun tähän.
 
Sade: *hymyilee varovasti* Minne olemme suuntaamassa?

 
Avalon: *tuijottaa Sadea* Vie meidät Edrielin lempipaikkaan. Sinne, jonne hän todennäköisesti on vienyt Lilian.
 


-----
 
 


maanantai 5. syyskuuta 2016

Tracon XI



 
Moi kaikki!
Tässä viikonlopun jälkeen itseni keränneenä etsin voimia postata Traconista. Huh, vietin ehkä yhden elämäni parhaista viikonlopuista 3.9.-4.9. Traconissa nähden niin montaa eri ihmistä, etten ehtinyt edes laskea :'D Tahdon näin yleisesti sanoa isot kiitokset kaikille, jotka viettivät kanssani aikaa tai kävivät moikkaamassa! (Tai ottivat kuvia nukeistani.) Olette mahtavia. ♥

 
Uskaltauduin ensimmäistä kertaa cossaamaan edes jotenkin kunnolla conissa. ^^
Lauantaina hiihdin ympäriinsä Jokerina ja sunnuntaina Makishimana. Pientä päänsärkyä tuli, mutta muutoin selviydyin aika mukavasti viikonlopun yli.
 
 
JA ALITIN BUDJETTINI *taputusta* Ylitinpähän siis itseni useammassakin asiassa tänä viikonloppuna! Tässä siis kuvakollaasi ostamistani peruukeista (sos ilman meikkiä ja erittäin kuolleilla Jokeri-meikeillä....). Näiden ohella ostin conista ainoastaan nukkejen stockeja (kiitos Viivi ja Sonja, olette siunattuja) ja yhden nukenperuukin. (Joka tulee eräälle kaapissa nököttävälle lapselle, jota en saa omistukseeni aivan vielä. ^^)
 
 
AINO ON MAJESTEETTINEN HARLEY
.... ja tämä on ainoa cossikuva koko conista. Olkaapa hyvät.

 
Viivin Freada (ilman hienoja merkkejä nimessään) on myös kovin majesteettinen.

 
Lauran Amanda, joku mikä lieneekään ja Freada jälleen!
 
 
Freada oli näemmä useammassakin kuvassa... :'D Kaksi muuta neitokaista ovat Allin Cassie ja Andromeda!
 
 
Sonjan Tewi ja Lauran Amanda!

 
Maijan kaunokaiset <3 Valkoinen peruukki + kultaiset chipit on jokin kaunein yhdistelmä koskaan.
 
 
Hän oli aivan ihana! Haluatteko ilmiantaa omistajan ja nuken nimen?
 
 
... sen kerran, kun olisin päässyt kuvaamaan näitä, saan tämän yhden tärähtäneen yksilön?? D: Tässä siis Kain Kiara ja Utun Senritsu ja Selene.
 
 
Taikan Lintu ja Vicky! Eep Lintu on täydellinen, saanko adoptoida

 
Hanen Alex! Hänkin aivan ihana. Olisi pitänyt hipelöidä sitä kunnolla, mulle on nimittäin Leeken kimppatilauksen jälkijunassa tulossa tuo peruukki :'D

 
Koska miitti oli aika massiivinen, päädyimme jossakin kohtaa ulos kuvaamaan. (Taikankin kaksikko oli tässä jossain kohtaa, mutta sain pelkkiä tärähtäneitä otoksia siitä ryhmästä...)
 
 
Lauran Christine, nyyh ihana hänkin! Kuva ei vaan tarkentunut juurikaan...
 
 
Tuikun April! Niin suloiset vaatteet <3
 
 
Annikan ihanaan Xenaan on hyvä lopettaa tämä postaus!
 
Vielä kerran kiitoksia kaikille ihanasta viikonlopusta!