tiistai 8. maaliskuuta 2016

A little bit of sugar, but a lots of poison too

Moikka taas! ^^
Ihan ensimmäiseksi haluaisin kiittää kaikkia tätä postausta kommentoineita, kiitoksia ihanista kommenteistanne! Tässä postauksessa olisi tarkoitus esitellä teille taas muutamia satunnaisia räpsäisyjä ja sisältääpä lopussa pienen Tampere Kuplii -infonkin. Kuvaamani nuket ovat tällä kertaa Shirei, Lucifer, Daphne, Haigha ja lienee tuolla yksi kuva Unistakin välissä.
 
Shirein kuvaaminen Barasuishoun stock-vaatteissa on ollut haaveissani jo pitkään, ja nyt vihdoin sain tämänkin haaveen toteutettua! (Nukkeilugoalsit ja niin) Olen koko nukkeiluni ajan halunnut päästä pukemaan Chillin Baran vaatteisiin, mikä tähänkin sitten liittyy... :'D (Neo Noir edustaisi noissa myös. Srsly ehkä olen vain kiintynyt noihin stockeihin?)
 
Ai joo, innostuin ottamaan muutaman MH-kuvankin pitkästä, pitkästä aikaa! Pahoittelut kaikille, jotka eivät kyseisistä nukeista tykkää. En ota tavaksi postailla tänne myös MH-kuvia, mutta koska innostukseni niiden suhteen on palailemassa, saatan hyvinkin kuvailla niitä aina välillä. ^^'
 




 
Tosiaan, Uni näyttää väliaikaisesti tältä! Tyttö kaipailee vielä obitsuaan ja omaa peruukkiaan, mutta silmät ovat ja pysyvät tuollaisina. <3
 


 
Olen aika varma, että Lucifer tappaa minut vielä, kun tuhoan sen miehistä imagoa pukemalla sille tuollaisia vaatteita. Oi voi, kun en omista toista Isulia, niin saat nyt toimia uhrinani. En ole edes pahoillani. 8)
 



 
Nämä kaksi taisivat olla ne, joista haaveilin MH-aikoinani kaikkein eniten, joten he pääsivät nyt kameran eteen. Rakastan kummankin kasvojen muotoa, Spectran posket ja C.A. Cupidin (Shinya) sivuprofiili ovat jotain niin upeaa <3 Vielä pitäisi kuvauttaa niin montaa monsterityttöä, noita kun taitaa olla sen yli 60 kappaletta kaapissa. Ihan kuin kauppaan menisi, kun en enää edes muista omistavani niitä kaikkia... (#goodmother)
 
Ja sitten siihen Tampere Kupliiseen!
 
 
 
Olen tulossa Tampere Kuplii -tapahtumaan näillä näkymin lauantaina ja sunnuntaina. Jos mitään sen kamalampaa ei tapahdu, otan mukaani Daphnen ja Haighan kuvassa olevilla vaatteilla (H. Naoton mätsäävät stockit oi kyllä). Lauantaina cossaan Alicea Alice in Wonderlandista hieman omalla tyylilläni (rip, minulta puuttuu vielä se hameosuus). Sunnuntaina tulen joko Alicena, tai sitten laitan mustan peruukin ja armeijatakin. Saapi nähdä! Moikkaamaan saa ja pitää tulla, jos vain suinkin haluaa. c: Olen todennäköisesti menossa myös nukkemiittiin, jossa myöskin saa tulla juttelemaan.
 
En ole järin hyvä ottamaan kuvia itsestäni, mutta tässä muutama ylivalottunut kuva. Ja törkeästi mainostan vielä, että Instagram-käyttäjältäni @sateiden löytyy lisää kuvia ja mahdollista infoakin myöhemmin.


 
Kiitos kaikille katsoneille!


6 kommenttia:

  1. Oi jee säkin oot tulossa Kupliiseen, ootko tulossa nukkemiittiin lauantaina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, olen tulossa! Sinäkin varmaan? Nähdään siellä ^^

      Poista
  2. Voi että, kaikki niin söpöinä :3 Etenkin Uni ja Lucifer osasi tällä kertaa miellyttää mun silmää! (joku valkotukkaihastus?)

    Mutta siis mitä, onko siellä miitti? O_O Luulin ettei oo, mutta nyt saattoi lähteä suunnitelmat muutokseen, mikäli se on ihan avoin miitti? Saanko udella, että missä päin tree-taloa ja mihin aikaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! ♥
      Ja juu, on avoin miitti! Lisäinfoa löytyy Instagramista käyttäjältä @cherryxdolls, ja aika oli muistaakseni 15.15.

      Poista
  3. Uni on hiano, sen silmät on ihanat (voiku ois itelläki nukke jolle vois tehä tollaset simmut mutta ku kaikille on jo suunnitelmat) 0v0

    Ja mäki haluun Isulin jota kiusata pukemalla tyttöjen asuihin :3 (sain yllättäen täydellisen idean hahmolle jeess)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! <3
      Isulit ovat kyllä suloisia ilmestyksiä tyttömäisimmissäkin vaatteissa! Ja kivaa kuulla, että sait idean ^^

      Poista