lauantai 22. kesäkuuta 2019

Midsummer

Moikka! <3

Olen jälleen kerran täällä vain heittämässä muutaman otetun kuvan. Olen edistynyt hyvin omassa tavoitteessani kuvata koko nukkepoppoo läpi tämän kesän aikana. Varsin moni on jo päässyt kameran eteen ja saanut kuvansa blogiin asti.

Sain eilen heitettyä nettiin uusimman kirjoitusprojektini. Mainostanpa tässä, että uusin tarinani on luettavissa täältä. Nyt, kun olen kevään väkertänyt sen kanssa, voinkin alkaa miettiä vaikka kuvatarinaa loppukesäksi! Sudensilmiin liittyvästä kuvatarinasta onkin vielä kaksi osaa tulossa. Sen jälkeen saatan hyvinkin kokeilla jotain pitempääkin, who knows vielä tässä vaiheessa.

Kuinka teidän kesänne on käynnistynyt? Itse olen tosiaan kuvannut paljon, ollut ulkona, kirjoittanut ja heti sen perään oikolukenut sekä käynyt töissä. Paljon on ehditty! Entä te?

* * *

Carrot

Integra, Pullip Souseiseki 2007






Integra hakee vielä vähän paikkaansa. En usko, että tämä jää lopulliseksi ulkonäöksi, mutta se miellyttää paljon enemmän kuin aiempi. Vanhan peruukin ja silmien kanssa tuskin edes kuvasin tätä nukkea D: Selvää on, että tämä väri tytölle jää. Loput aika näyttää.

* * *

Dead flower

Callistra, Pullip Elisabeth










* * *

I want to spend my eternity with you

Nemesis, Isul Hednar
Lazaro, Taeyang Horizon










Ollaanpa sitä nyt rakastuneita ;-; 

Shootin nimessä ikuisuus on niin ikään myös sanaleikki, koska näiden kahden todellisuudessa ikuisuudeksi kutsutaan tiettyä ajanjaksoa elämässä. (Nämä toki elävätkin aivan hurjasti vanhemmaksi.) Yhteiseen ikuisuuteen viittaaminen on useimmiten kosinta!





* * *

Midsummer

Rowan, Isul Classical Mad Hatter









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti