Rikkinäiset jumalat: luku 1

Moi!

Kiitoksia ihan hirveästi kommenteista kuvatarinan prologiin! Olin ihan yllättynyt siitä, kuinka moni kävi kommentoimassa jotakin ihanaa postaukseen <3 Kiitos kaikille! Tuntuupa hyvältä tehdä kuvatarinoita pitkästä aikaa ^^ Ihanaa, että otitte sen vastaan näin hyvin.

Tässäpä siis heti perään jatkoa!

* * *

Rikkinäiset jumalat: luku 1

Verhojen takana

Me juoksimme aina yhdessä. Mikään ei pidätellyt meitä; eivät pellonreunat, eivät sadepilvet, aikuisten katseet. Me olimme pyhiä, vapaita tekemään mitä halusimme.

Olimme aina yhdessä. Ikuisesti.

Taivaat oli tehty meitä varten, ja me täytimme ne.

* * *

Agathe: *istuu hiljaa* Kiitos, kun päästit minut sisään. Hetken ehdin jo pelätä, että et olisikaan kotona.

Aurora: Minä kun kuvittelin, että aiot sanoa pelänneesi, etten päästäisi sinua sisään.

Agathe: Sitäkin. *hymähdys* Kiitos, Aurora, ihan tosi. Olin varma, että he saisivat minut.

Aurora: *kurtistaa kulmiaan* Hetkinen nyt. Me emme ole tavanneet kahdeksaan vuoteen, ja sinä ilmestyt tänne yhtäkkiä tuollaisissa vaatteissa. Aivan kuin emme muka tietäisi, mikä merkitys niillä on. *huokaus*

Agathe: Mutta he -

Aurora: Ketkä ”he”, Agathe? Ketkä ihmeen he? Äläkä aloita puhumaan minulle siitä paikasta. Me emme ole olleet siellä vuosiin.

Agathe: Mutta…

Aurora: Ei. Minä en halua kuulla siitä.

Agathe: Minä kuvittelin, että sinä ymmärtäisit.

Aurora: *naurahdus* No, sinä kuvittelit väärin. Minä en todellakaan ymmärrä. Sinä saavut luokseni kahdeksan vuotta kaiken jälkeen ja väität heidän olevan perässäsi. Aivan kuin he muka meitä kaipaisivat.

Agathe: Kuinka sinä voit sanoa noin? *pitää tauon*

Agathe: Mehän olimme heidän jumaliaan.

Aurora: *vie sormet suulleen* Ssh, varo, mitä puhut! Me emme ole enää siellä. Emme voi puhua mitä sattuu. *huokaisee* Tiedätkö, Agathe, minä en ymmärrä, kuinka sait osoitteeni. En oikeastaan tahdokaan ymmärtää.

Aurora: *tarttuu Agatheen* Tahdon vain, että sinä tiedät, ettemme me ole enää siellä. Minä olen mennyt eteenpäin. Minulla on työpaikka. Haaveita. Ihan oikea elämä. *huokaus* En tiedä, mitä sinä olet tehnyt kaikki nämä vuodet, mutta voin vannoa sinulle, että en tahdo enää ikinä sotkeentua mihinkään. Olen jättänyt sen kaiken taakseni.

Aurora: *päästää irti* Minä olen vapaa.

Agathe: Mutta Aurora! He jahtaavat minua, he tietävät, missä asun! Minä tarvitsen apuasi, sinä olet ainoa, joka voi auttaa. Etkö sinä ymmärrä? He saavat minut pian.

Aurora: Ei käy. Minä en niele tätä, en enää. Sinun täytyy lähteä.

Agathe: Mutta minä en voi! Katso ulos. *hengittää raskaasti* Katso.

Aurora: *kävelee ikkunalle* Mitä helvettiä... Nehän... nehän ovat...

Agathe: Minähän sanoin. He ovat perässäni.

Aurora: Ja sinä johdatit heidät tänne, minun luokseni!

Agathe: Anna anteeksi, minulla ei ollut muuta paikkaa, jonne tulla!

Aurora: *huokaisee syvään* Hyvä on. Hyvä on. Minä vien sinut pois täältä. Tunnen erään, joka voi auttaa.

* * *