Veljeshetki

 Moikka!

Mulla iski ihan yhtäkkiä inspiraatiolla ja kirjoitin sitten pienen pätkän Kajosta ja Iltasta. Nämä kaksi ovat ehdottomat suosikkini metsäsakista. Tämä on itse asiassa ensimmäinen tekstinpätkä, joka mulla näistä hahmoista löytyy! Tuumin, että voisin jakaa sen tänne muutaman kuvan ohessa. Kuvat eivät suoraan liity tapahtumiin. Ai juu, tää on Kajon näkökulmasta kirjoitettu!

Huom! Näiden kahden veljeksen ihmissuhde on tosi manipulatiivinen ja tässä tekstissä on selkeitä viittauksia esim. kuolemiseen (ja kinda väkivaltaan). Eli vähän karumpien teemojen ympärillä pyörimme.

* * *

”Kajo.”

Tumma, läpitunkeva ääni. Joskus minä uskon, että sillä on kyky päästä syvälle sisälleni. Minun ei tarvitse kääntyä katsomaan tulijaa, kehoni reagoi valmiiksi, paniikki sykkii ytimestäni saakka. Vedän syvään henkeä. Älä näytä sitä. Älä näytä sitä. Älä anna hänen saada sinua.

”Kajo, mitä sinä teet?”

”En mitään, veli.” Hienoinen hymähdys. Sen taakse voi kätkeä kokonaisia todellisuuksia.

”Vai niin.” Näen hänet nyt. Veljeni, jolla on myrskysilmät eikä paitaa edes talvipakkasella. Ei hän tunne kylmää. Hän on itse kylmyys, huurtuvat ikkunat ja pohjoisesta puhaltava tuuli.

Veli tulee lähemmäs, painaa kätensä näennäisen hellästi olalleni. Se on merkki minulle. Jos teen väärän liikkeen, saan kantaa seuraukset.

Veljen toinen käsi hapuilee solisluitani, etsii haavoja löytämättä mitään. Tuhahdus. Hän aliarvioi paranemiskykyni joka kerralla. Joskus minusta tuntuu, että kehoni paranee aivan kiusallaan, silkalla tahdonvoimalla.

”Missä sinun lemmikkisi on?”

”Kuka?”

”Tiedät kyllä.”

”Hän ei ole lemmikkini.”

”Älä huijaa itseäsi. Pieni ystäväsi on enemmän eläin kuin mitään inhimillistä.”

Hän puhuu Aamusta. Aamu ei ole täällä. Onneksi. En koskaan kestä olla paikalla, kun he ottavat yhteen. En tiedä, johtuuko se enemmän siitä, mitä Ilta voi tehdä Aamulle vai siitä, millaiseksi Aamu muuttuu, kun kohtaa veljeni. En tahdo nähdä rakastani sellaisena. Silloin hän ei ole se Aamu, joka silittää päätäni ja painaa lempeitä suudelmia poskilleni.

”Tulitko tänne vain keskustelemaan Aamusta?” uskaltaudun kysymään. Uhkarohkeaa. Vedän syvään henkeä. Ilta ei tahdo tulla kyseenalaistetuksi. Myrsky hänen silmissään ei ole vielä laantunut. Jos hän räjähtää, hän tekee sen varoittamatta.

”Tulin katsomaan sinua, veli rakas.”

”No, tässä minä olen.” Tässä, vasten kuulasta talvipäivää, hänen armossaan. Joskus minä ajattelen, että olisi helpompaa, jos hän vain tappaisi minut.

”Oletko nähnyt Valvea?” kysyn, kun hiljaisuus käy liian suureksi täyttää. Vihaan syvää hiljaisuutta, siinä on liikaa tilaa.

”Ohimennen”, Ilta hymähtää. ”Siskomme on huonossa hapessa. Sanonpa vaan.”

”Eikö hän ole vieläkään tervehtynyt?”

”Talvi ei ole hänen aikaansa.”

”En tarkoittanut sitä.”

Ilta kohauttaa leveitä harteitaan.

”Niin kauan, kun emme tiedä, mikä häntä vaivaa, on vaikeaa tehdä mitään sen eteen.”

”Tahtoisin niin kovasti auttaa…”

Ilta alkaa nauraa. Hänen naurunsa on kuten hänen äänensä. Se pureutuu syvälle lihaani, aina luihin saakka.

”Olisit ajatellut sitä vähän aikaisemmin. Sinä hädin tuskin hoidat tehtäviäsi metsässä kaikelta ramppaukseltasi. Et sinä edes koskaan ole täällä. Viihdyt rakkaiden ihmistesi kanssa etkä edes huomannut, että siskosi alkoi tehdä kuolemaa.”

”A-… Anteeksi.”

”Älä minulta anteeksi pyydä, Valvehan tässä on kuolemassa.”

”Olet oikeassa, anteeksi…”

Koko kehoni vapisee jo. En kykene enää piilottamaan sitä, Ilta näkee kaiken. Koko pelkoni kaikessa rumuudessaan. Hän tulee lähemmäs, vie kätensä olalleni ja puristaa lujaa. Tällaisina hetkinä hän sanoo aina pitävänsä minusta huolta. Rakastavansa minua veljenään silloinkin, kun kaikki muut näkevät minun olevan sisältä mätä.

”Olisit hieman ajatellut ennen kuin ryhdyit hyppäämään ihmisten maailmassa. Tai ennen kuin aloit tavata pientä lemmikkiäsi”, Ilta kuiskaa korvaani. ”Jos Valve kuolee ja metsä tuhoutuu, se on sinun vikasi. Tiedäthän sinä sen.”

”Tiedän, veli, tiedän minä…”

”Älä unohda, että varoitin sinua.”

”Olet aina ollut minulle niin hyvä…”

”Niin juuri. Kyllä minä pidän sinusta huolen silloinkin, kun kaikki sortuu. Älä huoli.”

Ilta vetää minut tiukkaan halaukseen. Vapisen kauttaaltani, mutta en pakkasen vuoksi. Suljen silmäni enkä ajattele enää mitään.

* * *

Kiitos lukemisesta! 💛 Minä ja epäterveet poikani kiitämme! Näistä lapsosista ehdottomasti lisää taas vähän myöhemmin 8)