Mini-KT: Kultaiset säikeet

 Hei!

Nyt, kun oon saanut kuvatarinan valmiiksi, oon innostunut kuvailemaan tällaisia pienempiä yksittäisiä osasia! Tässä tällainen osa siitä, mitä Ilta on ajan kanssa alkanut tuntea Chiónia kohtaan ja miten nää pojat päätyivät seurustelemaan <3 Tän toteuttaminen oli mulle itselleni ehdottoman tärkeää! Look at my babes go! Mulla on Iltan ajatuksista vielä monta mini-kt-ideaa, mutta katsotaan nyt...

Tämä tosiaan toimii ihan irrallisena pienenä osanaan 🧡

* * *

Mini-KT: Kultaiset säikeet

Viimeaikoina minä olen ajatellut paljon.

Olen ajatellut itseäni ja tekojani, kaikkia niitä asioita, jotka väänsivät minua kieroon kaikki nämä vuodet. Olen vihdoin saanut riittävästi etäisyyttä ymmärtääkseni, mikä minua ajoi. Syyllisyys ja kipu, joka siitä on seurannut, on ollut silmitön.

Mutta nyt en ole täällä ajattelemassa sitä. Ajan kuluessa kaiken pelon ja kivun keskelle on ilmestynyt jotain muutakin.

Hän.

Chióni on kummallinen poika. Ei koskaan vaadi itselleen mitään, vaikka hänellä on puhtain ja kaunein sydän, jonka tiedän. Otti minut vastaan, vaikka osasin vain huutaa ja itkeä jonkun toisen perään.

Ja ennen kaikkea hän kesti minua jo ennen sitä. Kohtelin häntä miten milloinkin sattui huvittamaan, huusin ja suutuin hänelle. Ei se hänen vikansa ollut. En minä häntä koskaan vihannut. Vihasin itseäni ja sitä, millaiseksi olin antanut itseni tulla.

Minä en koskaan ollut saman ihmisen kanssa kahdesti. En ikinä. Harrastin irtosuhteita turruttaakseni sen, mitä tunsin, mutta en ikinä palannut saman ihmisen luo uudestaan.

Mutta Chiónin luo minä palasin aina.

Vasta ajan kuluttua olen ymmärtänyt, miksi tein niin. Hän oli turvallinen. Mikään hänessä ei tuominnut minua tai vaatinut minulta mitään. En pidä ihmisistä, heissä on liikaa kaikkea. Halveksin heitä. Mutta Chióni, hän oli aina hyvä.

Hän uskalsi haastaa minua. Hän ei niellyt minua purematta vaan sanoi suoraan, mitä ajatteli. Hänen päältään ei voinut kävellä. Olin hänelle kammottava, mutta se ei koskaan mennyt hänen ihonsa alle. En väitä, että kenenkään pitäisi jaksaa sellaista. Silti koen, että Chióni säilytti aina arvostuksen itseään kohtaan. Hän ei antanut minun talloa häntä.

Minä en osannut käsitellä tunteita. En osaa vieläkään, mutta silloin, kun olin hänen kanssaan ensi kertaa, osasin vielä vähemmän. En kyennyt tekemään muuta kuin turvautumaan häneen koko olemuksellani.

Nyt olen elänyt hänen kanssaan miltei vuoden. Olen nähnyt, miten hän toimii ja millainen hän on.

Minä rakastan häntä.

En ole sanonut sitä hänelle, koska sanat painavat. Niillä on kaikki valta meidän ylitsemme. Jos sanon hänelle rakastavani häntä, mitä se tarkoittaa? Mitä minä lupaan sanomalla niin? Minua pelottaa, että satutan häntä. Hän on aina ansainnut parempaa kuin minun rakkauteni, mutta minulla ei ole hänelle tarjota mitään muuta.

Tulen aina rakastamaan Kajoa. Se ei muutu. Mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä tunnen Chiónia kohtaan. Olen vihdoin ymmärtänyt, että sitä voi elää näinkin. Pahimman pelon toteuduttua. Ikuisen kivun ja surun kanssa. Voin olla kokonainen, voin rakastaa ja olla onnellinen. Voin mennä hitaasti, hyvin hitaasti eteenpäin eikä sen tarvitse poistaa sitä, mitä Kajo minulle on.

Mutta nyt minä en ajattele Kajoa. Nyt minä ajattelen sitä poikaa, jonka valo halkoi tiensä suojakuoreni läpi.

Rakastan pienimpiäkin asioita hänessä. Hänen työtä tekeviä käsiään ja kovia rystysiään. Sitä, kuinka hän silittää tukkaani iltaisin.

Rakastan hänen pieniä lappujaan, joita hän jättää jääkaapinoveen.

Hänen ruokiaan. Kaikkia niitä herkkuja ja kasvisruokia, joista joka kerta murahtelen hänelle, vaikka todellisuudessa en ole koskaan syönyt mitään yhtä hyvää.

Chióni jaksaa panostaa minuun loputtoman paljon.

Rakastan jokaista hänen pientäkin elettään ja ominaisuuttaan. Huomaavaisuutta, pisamia kaikkialla kehossa, pientä ryppyä kulmien välissä, kun hän paheksuu tyhmiä juttujani.

Ja ennen kaikkea sitä, kun hän katsoo minuun ja näkee minut sellaisena kuin olen. En tiennyt ennen häntä, miten paljon sellainen ravistelee koko olemusta. Rakastetuksi tuleminen juuri sellaisena kuin sisimmässäni olen.

Chióni sanoo aina, että hän näki minut jo kauan sitten. Hän näki, millainen olen kaiken sen raivon ja huudon alla. Olen ikuisesti sitä mieltä, että oli uhkarohkeaa ja typerää jäädä vierelleni; en ollut hänelle hyvä ja hän tiesi sen. En kehottaisi ketään toimimaan niin.

Mutta olen maailman kiitollisin siitä, että juuri hän jäi.

Olen tiennyt jo pitemmän aikaa, mitä tunnen häntä kohtaan. En ole uskaltanut sanoa sitä hänelle. Entä, jos tiedostamattani vain etsin hänestä turvaa menetykseni jälkeen? Entä, jos en oikeasti rakastakaan häntä, vaan sitä, mitä hän saa minut tuntemaan? Entä, jos hän on sittenkin minulle vain korvike, enkä vain ymmärrä sitä itse? Pelkään itseäni ja tunteitani. Olen ollut sairas niin pitkään. En tahdo olla kenenkään kanssa siksi, etten saanut jotakuta toista. Se on väärin. En halua sitä ennen kaikkea hänelle.

Tahdon olla hänen kanssaan siksi, mitä tunnen häntä kohtaan. Vain ja ainoastaan häntä kohtaan.

Siksi minä olen harkinnut. Odottanut. Pohtinut. Kohdannut pahimmat pelkoni. Haluan olla hänelle se, jonka hän ansaitsee, ei vain mies, joka tukeutuu häneen.

Ja mitä enemmän olen hänen kanssaan, sitä vahvemmaksi läikehdintä sisälläni käy. Hän on niin kaunis. Rakastan saada hänet nauramaan ja rakastan, kun hän naurattaa minua niin, että vatsanpohjasta ottaa.

Tällaistako se on – olla aidosti onnellinen?

En koskaan kuvitellut sen tuntuvan näin kevyeltä. Vasta nyt tajuan, miten minuun on aina sattunut. Rakastaminen on ollut kieltämistä ja kipua ja kaikki ne loputtomat kyyneleet, joita en koskaan päästänyt pois.

Kaikki se kipu ja huuto ja häpeä. Ennen kaikkea häpeä. Se kahlitsi minut täysin. Ja pelko. En ikinä unohda, miltä tuntuu pelätä sillä tavalla.

En tunne mitään sellaista Chiónin kanssa. Minun ei tarvitse.

Olen täysin turvassa hänen kanssaan. Ei ole mitään maailmassa, mitä en voisi hänen rinnallaan saavuttaa.

Olen harkintani tehnyt. Minä tiedän haluavani jakaa tämän elämän hänen rinnallaan.

Minä tiedän, mitä minun tulee tehdä.

* * *

Ilta: *hengittää syvään* Nyt. Nyt on sen aika.

Ilta: *kampeaa itseään ylös* Chióni.

Ilta: *ravistelee Chiónia* Hei, oletko hereillä?

Chióni: *värähtää* Mmh...

Chióni: *kääntyy Iltaan päin* ...no nyt olen.

Chióni: Mitä nyt? Onko kaikki hyvin?

Ilta: On. Mennään ulos.

Chióni: Ai keskellä yötä?

Ilta: Jep. Pue päällesi.

Chióni: Miksi ihmeessä...

Ilta: Tahdon näyttää sinulle jotain.

* * *

Chióni: Miksi me olemme menossa järvenrantaan?

Ilta: On eräs asia.

Ilta: *tuijottaa kuuta* Olen halunnut sinun tietävän sen jo pitkään. Mutta... mutta minä... *nielaisee* Tuntuu, että siitä huolimatta, kuinka paljon olemme jutelleet, sanat karkaavat minulta nyt.

Ilta: *nielaisee* Chióni. Minä...

Ilta: Minä rakastan sinua.

Chióni: *tuijottaa Iltaa sanattomana*

Chióni: S-sinä siis...

Chióni: *alkaa itkemään* V-voi, mikä minuun nyt meni, miten minä tällä tavalla... anteeksi...

Ilta: Rakas. *kietoo Chiónin syliinsä*

Chióni: *sopertaen* En koskaan odottanut, että... tai siis... En kuvitellut sinun koskaan rakastavan minua takaisin. Ei sinun olisi ollut pakko.

Ilta: Minä tiedän sen ja suren sitä valtavasti. En ole ollut sinulle reilu, en koskaan. Tuudittauduin sinun huostaasi voimatta antaa sinulle mitään takaisin. Olen sitä mieltä, että ansaitsisit jonkun, joka rakastaisi sinua paremmista lähtökohdista. En kuitenkaan jaksa surkutella itseäni saati uhriutua enää yhtään. Me molemmat voimme paremmin, kun en enää tee niin. 

Ilta: Haluan olla sinulle sellainen mies, jonka ansaitset. En kenties ole sitä vielä, mutta olen itselleni armollinen. Sinä olet paras mahdollinen motivaatio kehittyä ja kasvaa.

Chióni: *itkien* Rakas...

Chióni: *tuijottaa häkeltyneenä* Minä olen aina halunnut vain sinut. Kiitos... kiitos.

En koskaan unohda kuunvaloa sinä yönä.

Tuntui kuin se olisi kurottanut silittämään poskeani ja kertonut minulle, että kaikki tulisi olemaan vielä hyvin.

Kun kävelimme kotiin, ajattelin, että pitelemäni pieni käsi oli mahdollisuus.

Minun porttini siihen elämään, jonka aina halusin.

* * *

Hetken päästä

Chióni: *riisuu kenkiä* En voi uskoa, että olemme tässä. Ää, sydämeni hakkaa! *nauraa* Miksi minusta tuntuu tältä, sama Iltahan sinä olet kuin tähänkin saakka!

Ilta: *riisuu takkia* Tietäisitpä, miten kauan minä olen tätä pohtinut ja punninnut joka suunnalta.

Chióni: Sinut tuntien voin vain kuvitella... *pyörittelee silmiään* Olet kyllä aikamoinen. Ei mutta, arvostan sinun harkintaasi. Olet aina niin huolellinen. Nämä ovat isoja juttuja. Tällaisissa ei saa hötkyillä.

Ilta: Minun oli pakko olla huolellinen. En tahtonut tehdä mitään näin suurta ilman pitkää, syvällistä harkintaa. Ansaitset vain parasta, enkä halunnut olla se, joka antaisi sinulle vääriä lupauksia.

Chióni: Se on todella arvostettavaa. Minä en ollut yhtään varautunut tällaiseen. En todellakaan kuvitellut, että sinulle kehittyisi oikeasti tunteita minua kohtaan. Ei se ollut tavoitteeni...

Ilta: Minun piti todella ajatella sitä. Olin niin sekaisin, etten tiennyt yhtään, mitä tunsin.

Chióni: Tuostakin syystä halusin antaa sinulle aikaa enkä vain tupata omia tunteitani. Tosiasiassa minä pelkäsin, että keskittyisit liikaa minuun etkä antaisi itsellesi tilaa surra kunnolla. En halunnut häiritä paranemistasi. Jos olisit vain keskittynyt olemaan minulle kumppani, kaikki käsiteltävät asiat olisivat painuneet liikaa pinnan alle.

Ilta: *riisuu yhä takkiaan* Olet aina ollut erittäin epäitsekäs, enemmän kuin sinun tarvitsisi olla.

Chióni: *tarttuu Iltaa kädestä* Ei se ole epäitsekkyyttä. Ei ainakaan pelkästään. Minä vain rakastan sinua ja tahdon sinulle hyvää.

Ilta: *vetää Chiónin lähemmäs* Olen sinulle niin kiitollinen siitäkin. Kai sinä ymmärrät, ettei tuollaisia ihmisiä vain ole? Ei kukaan ole sellainen kuin sinä. En voi käsittää, kuinka olen saanut juuri sinut siihen.

Chióni: *hymähtää* Ei kukaan ole erityinen. On vain kohtaamisia. Risteäviä elämiä ja tunteita, jotka kohtaavat tai sitten eivät. Me vain teemme valintoja niiden pohjalta, siinä kaikki.

Ilta: Minä sitten rakastan kuunnella sinua. Mitä tahansa sanotkin, tuntuu, että talletan sen aina syvälle sisälleni. *vetää syvään henkeä* Olen vihdoin alkanut ymmärtää, että kaikilla kohtaamiset rakentavat meitä. Niillä on merkitys, jos päätämme niin ja rakennamme niistä.

Chióni: Ajattele niitä pieninä kultaisina säikeinä, jotka johtavat ihmisestä toiseen. Joskus ne risteävät oikeina hetkinä. Aivan kuten meidänkin kohdalla.

Chióni: Olet ymmärtänyt niin hienosti senkin, miksi sinun ja Kajon ihmissuhde meni miten se meni. 

Ilta: Hän oli ensimmäiseni. Olin yksin tässä maailmassa, ja hän oli ensimmäinen, joka näki minut. Tottakai minä siinä tilassa kiinnyin häneen miten kiinnyin; minulla ei ollut mitään muuta mallia. Se oli ainut vaihtoehtoni... 

Chióni: Nimenomaan.

Ilta: Mutta nyt meidän piti kyllä puhua sinusta. Ihan vain sinusta. Harhautat aina puheenaiheen jonnekin muualle, kun puhumme sinusta tai meistä kahdesta.

Chióni: *käy Iltan syliin makaamaan* ...saatat olla oikeassa. Tiesitkö, että minä olen koko elämäni aikana rakastunut visusti vain sellaisiin, joista tiesin, etten varmasti voi saada? Se on tuntunut turvalliselta. Ei ole tarvinnut kohdata tunteita laisinkaan. On saanut kaiken pidettyä etäällä. Kuvittelin, että sinä olit viimeinen olento, joka voisi koskaan rakastua minuun. Se oli turvallista, saatoin vain pidellä ajatustani sinusta ja hymyillä yksin hämärässä. *naurahtaa* Anteeksi, tuo kuulostaa pikkuisen pelottavalta.

Ilta: Tuo... tuo tekee minut surulliseksi. Et ole koskaan puhunut tästä. En tiennyt, että olet aina paennut tunteiden kohtaamista.

Chióni: Minä... minä pelkään sitä. Tunnen oloni todella pieneksi. En ole koskaan ollut kenenkään rakkauden kohde, en ymmärrä, miltä sellaisen pitäisi tuntua tai kuinka siihen pitäisi suhtautua. En ole tottunut puhumaan omista tunteistani tällä tavalla.

Ilta: Sitten me opettelemme.

Chióni: *silittää Iltaa* Meinaako tämä aktuaalinen mörrimöykky opettaa minulle tunteista puhumista? *kikattaa* Ihanaa, en malta odottaa! Se sujui sinulta itseltäsikin niin hienosti aikanaan!

Ilta: Miten minulla on sellainen tunne, että naurat minulle... *hymähtää* Vittuile vaan, mutta odotas, kun näytän sinulle! Kuule rakas. Sinä olet nyt siinä ja minä rakastan sinua. Mitäs siihen sanot? Ei voi enää paeta, hähä, nyt pitää vain kestää.

Ilta: *vakavoituu* Ei tarvitse enää juosta. Me olemme turvassa, rakas, ja minä aion pitää huolen siitä, että sinulla on rakastettu olo joka päivä. Ihan joka päivä.

Chióni: Voi, Ilta...

Silloin tuntui, kuin olisin nähnyt sen.

Pienen kultaisen säikeen, joka ristesi hänen omansa kanssa, muodosti lempeän solmun. Se oli mahdollisuus. Uusi alku. Siihen minä päätin uskoa.

* * *